Jos olet mies, niin oletko koskaan tehnyt mielestäsi virhettä halutessasi erota tyttöystävästäsi tai vaimostasi? Onko jälkeenpäin tullut mieleen, että ei olisi ptänytkään erota? Oletko toiminut silloin jotenkin vai oletko vain haudannut asian mielestäsi?
Onko eropäätös kaduttanut
12
1775
Vastaukset
- Nimetön
Itseäni kadutti noin puoli vuotta jatkuvasti päätökseni erota silloisesta tyttöystävästäni, mutta jälkeenpäin sain kuulla hänenkin ajatuksiaan meistä ja suhteestamme. Nyt pidän sitä oikeana päätöksenä, mutta silti liian raskaana sellaisena...
Ei kaduta juurikaan. Jokaiseen eroon on ollu omat syynsä ja tapahtumaketju joka on väistämättä johtanu siihen. Oikeastaan on turha ollu jäädä jauhamaan paikalleen vaikka onhan se parisuhteesta ylipääseminen aina vaatinu omat ponnistelunsa.
- vapaus voitti
kaduttanut sillä suunnittelin sitä jo 20 vuotta kunnes tein lopullisen ratkaisun.
- Karjalan_poika
kaduttanut. Surua ja murhetta se toki aiheutti, mutta kyllä molemmille oli selkeää se että päätös oli oikea.
- Jaska Paska
Parikin naista tulee mieleen. Liiallisen rehellisyyden takia on tullut ryssittyä suhteita. On tullut valitettua pikkuasioista eikä ole ollut malttia odottaa suhteen kehittymistä.
- kaduttanut
Viimeisimmän suhteen lopetin hätiköidysti ja jälkikäteen olen tajunnu että oikeasti olis kandennu jatkaa. Niin sopivaa naista en löydä mistään ja tyhmyyttäni nyt sen menetin.
- Catariina
Oletko varma, että olet jo lopullisesti menettänyt?
- miettinyt että
Catariina kirjoitti:
Oletko varma, että olet jo lopullisesti menettänyt?
ottaisin naiseen vielä yhteyden, mutta en ole sitä tehnyt. En tiedä onko hän enää edes vapaa. Voisiko hän unohtaa sen että jätin hänet? Hieman epäilen...
- rakastaa
miettinyt että kirjoitti:
ottaisin naiseen vielä yhteyden, mutta en ole sitä tehnyt. En tiedä onko hän enää edes vapaa. Voisiko hän unohtaa sen että jätin hänet? Hieman epäilen...
Ihmisellä on vain yksi elämä. Itse ottaisin yhteyttä uudelleen, vaikka olisin erehdyksessä jättänyt ja ottaisin uudelleen niitäkin, jotka ovat minut jättäneet.
Miten pystyt elämään, jos tiedät, että olet tehnyt erehdyksen ja olet kadottanut elämäsi naisen? Jos pyytää anteeksi hölmöjä tekemisiään toiselta, niin kyllä toinen antaa anteeksi, jos vielä rakastaa. rakastaa kirjoitti:
Ihmisellä on vain yksi elämä. Itse ottaisin yhteyttä uudelleen, vaikka olisin erehdyksessä jättänyt ja ottaisin uudelleen niitäkin, jotka ovat minut jättäneet.
Miten pystyt elämään, jos tiedät, että olet tehnyt erehdyksen ja olet kadottanut elämäsi naisen? Jos pyytää anteeksi hölmöjä tekemisiään toiselta, niin kyllä toinen antaa anteeksi, jos vielä rakastaa.se helpottaisi varmana teitä molempia, jos edes tapaisitte. Siis näkisit, onko nainen todella kaipauksen arvoinen vai onko aika kullannut muistot.
Toisaalta voisit ilmaista pahoittelusi ja häntäkin se varmaan helpottaisi, kävipä siinä miten tahansa.
Pahempaa on sellainen katuminen ja vatvominen. Kuitenkin aikojenkin päästä helpottaa, jos saa itselleen vastauksia vaikka vanhoistakin asioista.
Niin ja vaikka nainen olisi vihainen sinulle, niin kun hän saa sen ilmaista, voi olla että kuitenkin hänkin näkee sinussa uuden mahdollisuuden.
- pahkura
harmittanut kyllä senkin edestä,kun töitten jälkeen tuleekin tyhjään taloon,jossa ennen oli pikkutaapero aina iloisena vastassa ja joku jolle kertoa päivän tuikitärkeät tapahtumat..
ehkä joskus miettii että oisko kuitenkin ollut jokin mahdollisuus...muu kuin ero..
mutta yhtäkaikki ja kaikkiyhtä,ni kyllä se vaan on paras ratkaisu ollut..molemmat isot ihmiset on iloisempia kuin ennen...pikkutaapero on välillä hiukkas huuli ympyrkäisenä mutta ilopilleri sekin kuiteskin on :):) tai oikeastaan ei voi puhua mistään tyttöystävästä eroamisesta vaan pikemminkin oon katunu sitä että nuorempana tuli pilattua kaikki orastavat jutut kännissä törttöilemällä (vieläpä ennenkun ehti saada edes pimppaa).Nyt vuosia myöhemmin kun oon sattumalta törmännyt joihinkin noista muijista niin kyllähän se on vituttanut katella minkälaisia kissoja tuli päästettyä sormien läpi :-(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861809Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171121Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981116Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79982- 92846
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot152844Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51764Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs54761Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv52691- 53684