Tuntuu että tätä nykyä ihastuminen on kovin vaikeaa, rakastuminen vielä vaikeampaa. Onkohan muilla samoja ajatuksia ?
Joskus parikymppisenä olin kova poika ihastumaan ja katselinkin lähes joka toista naista vähän sillä silmällä. Nyt päälle kolmekymppisenä tuntuu siltä ettei satu kivoja naisia kohdalle sitten millään. Tai kivoja kylläkin mutta ei semmoisia joihin voisi ihan todellakin ihastua ja rakastua. Välillä ihmettelen että onko minusta tullut jotenkin kylmä ihminen vai mikä siinä on ettei meinaa enää löytyä tunteita ollenkaan. Välillä kun juttelen kavereideni kanssa niin hekin tuntuvat pohtivan samaa. En tiedä, mahtaakohan se kuulua tähän ikäkauteen vai mistä kummasta on kysymys ?
Joskus parikymppisenä olin kova poika ihastumaan ja katselinkin lähes joka toista naista vähän sillä silmällä. Nyt päälle kolmekymppisenä tuntuu siltä ettei satu kivoja naisia kohdalle sitten millään. Tai kivoja kylläkin mutta ei semmoisia joihin voisi ihan todellakin ihastua ja rakastua. Välillä ihmettelen että onko minusta tullut jotenkin kylmä ihminen vai mikä siinä on ettei meinaa enää löytyä tunteita ollenkaan. Välillä kun juttelen kavereideni kanssa niin hekin tuntuvat pohtivan samaa. En tiedä, mahtaakohan se kuulua tähän ikäkauteen vai mistä kummasta on kysymys ?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen joutunut pohtimaan samoja asioita lähiaikoina.
Entä jos asia onkin niin, että tässä meidän iässä
jo elämää nähneenä sitä haluaa rakastua ihan oikeasti ja aidosti. No tottakai sitä nuorempanakin halusi, mutta tässä 30 iässä sitä haluaa rakastua aidosti ihmiseen, eikä ihmisen pelkkiin ulkoisiin tai materiaalisiin asioihin? Teininähän sitä saattoi ihastua johonkin vain siksi, että kohde oli koulun suosituin henkilö. Opiskelua-aikana sitä tuli etsittyä seurustelukaveria jostain tietystä opiskelijaryhmästä jne. Tarkoitan siis, että ihminen saattaa ihastua johonkin melko mitättömin kriteerein ja jopa kutsua tätä ihastumisen tunnetta rakastumiseksi.
Nyt vanhempana ja vapaana 30 vuotiaana sitä olisi taas oikea tilaisuus rakastua, mutta sopivaa kohdetta on niin vaikea hahmoittaa ja löytää. Tämä materiaalinen nykymaailma on niin päätä sekoittava tekijä...
Ehkä se on sitäkin, että nuorempana ihmisillä on enemmän ovia avoimena, kaikki on mahdollista kaikille. Vanhempana ihmiset ovat ehkä "määritellympiä", joten kehen tahansa ei ihastu.
Uskallan myöntää,että ihastun edelleen ulkoisiin seikkoihin naisessa,eikä se minusta ole hävettävää.Ei kai se asia muutu miksikään edes tässä ikäluokassa,että miestä ajaa naisen luokse se seksuaalinen vetovoima ihan loppupeleissä.
monimutkaisemmaksi kuin ennen, kun alkaa olla kokemusta monenlaisista kumppaneista, ei siis välttämättä seksimielessä vaan ihan bailuseurana. Eihän kaikkea tarvitse itse kokea ollakseen jotakin mieltä taikka ymmärtääkseen. Mä olen jo fakkiutunut tähän sinkkuuteen, ja yksin ollessa on vähemmän vaatimuksia ja känää! Rauha ja vapaus sivistää itseään!
Ei kiinnosta enää naiset, miehet eikä eläimetkään. Ehkä kerran kesässä näkee naisen johon voisi ihastua, muuten pelkkää puuroa. En edes muista milloin viimeksi "ihastuin".
Helvetin tylsäks muuten elämä menee kun tekee vaan duunia. Kai tässä jotain toivoa kuitenkin on kun himot sentään on tallella. Melko valikoivaksikin on maku naisten suhteen muuttunut. 34 v.
tulee vanhemmiten vaikeammaksi ja myös huomattavasti varovaisemmaksi kuin ennen. Nuorempanan oli ehkä enemmän aikaa ja halua siihen mut vanhemmiten ihminen muuttuu vaateliaammaksi kaiken suhteen, varsinkin jos tarvitsee luopua jostain vanhasta totutusta. Ilmeisesti noita kyseisiä asioita voidaan kutsua sanalla kyynisyys ?
Vanhemmassa iässä ihminen ei enää halua toistella samoja virheitä mitä nuorena teki ja sekin taittaa johtua siitä että aika käy vähiin eikä mahdollisia uusintoja enää niin vaan saa jos jonkun kanssa ajutuu karille pitkän suhteen jälkeen.
Yhden hyvän ystäväni kanssa samaista asiaa ollaan pohdittu jo useimmiten. Naureskellaan joskus toisillemme kun puhutaan vaikka miksi joku ihminen ei kelvannutkaan. Sisäisesti kun itseään tutkii niin huomaa kuinka naurettavien asioiden takia jonkun suhteen lopettaa. Onko se sit jotain sitoutumiskammoa en usko koska eiköhän jo neljänkypän kynnyksellä moisesta vaihto-ehdosta ole päässyt eroon.
Suurimmat syyt taitaa olla juuri tuo totutut rutiinit ja sen synnyttämä kyyninen ajattelu tapa ?
Juu, noinhan asia on, että vanhemmiten ihastumisesta tulee lähes mahdotonta. Kouluaikaan olin miltei aina korvia myöten ihastunut (yksipuolisesti), mutta kun ikää kertyy, on hyvin vaikea ihastua ainakin sen tasoisiin naisiin, mihin itsellä rahkeet riittää.
Se on tavallaan ollut suhteiden purkautumisenkin syy, kun en ole alun alkaenkaan ollut kovin ihastunut, vaan tyytynyt parhaimpaan saatavilla olevaan vaihtoehtoon.
Sekin on totta, että vanhemmiten sitä jumituu omiin tapoihinsa, joista itse tykkää ja niistä luopuminen toisen hyväksi on helposti liian suuri hinta suhteesta.