Keskustan kenttäväki on useissa maakunnissa vasta loppiaisviikonlopun aikana saanut laajemmalla joukolla tavata ehdokastaan Matti Vanhasta. Monien aiempien pääministerinä tehtyjen maakuntavierailujen yhteyteen ei ole mahtunut laajoja yleisötilaisuuksia.
Nyt tilanne kehittyy hyvin suotuisasti niillä alueilla, joissa monissa viime vaaliessa keskustan kannatus on ollut hyvä. Ennakkoäänestyksen aktiivisuus on monissa keskustan voittomaakunnissa korkeampi kuin valtakunnan keskiarvo on.
Uusin gallup ei ole mikään yllätys. Vanhasen osalta se sentään on jo paljon parempi kuin ALMA-median viime viikolla julkaisema "tutkimus".
Olen jo pitkään ennustanut, että toinen kierros tulee. Se näyttää koko ajan todennäköisemmältä. Samoin olen jo pitkään ennustanut, että toisella kierroksella Halosta vastassa on Vanhanen, ja että Vanhanen voittaa tämän kisan. Nämä kaksi jälkiosaa toteutuvat yhtä varmasti kuin ensimmäinenkin.
Tasapeli muuttuu irtiotoksi
9
308
Vastaukset
aivan varmaa, sanoo Nykäsen Mattikin legandaarisella tavallaan.
Jos usko on noin kova, kannattaa myös lyödä vetoa Vanhasen valinnan puolesta. Kyllä kai jotkut vedonlyöntitoimistot ovat ottaneet asian listalleen ja antanevat vielä hyvän kertoimenkin Vanhaselle. Näin voisit tehdä samalla rahaa valinnalla, ettei tarvitsisi niin paljon ruikuttaa maataloustukia.
Itse en pane latiakaan likoon Vanhasen puolesta. En nimittäin usko lainkaan samanlaisiin todennäköisyyksiin kuin Ökyisäntä. Kaupungeissa Vanhasen kannatus ei ole lähtenyt ja Mattia onkin pidetty lähinnä huonona vitsinä äänestyskoppirintamalla. Lähes jokainen kaupunkilainen tietää, että kepulaisen äänestäminen merkitsee ensin kaupunkien köyhdyttämistä ja sen seurauksena koko Suomen riuduttamista. Niinpä esim. Helsingistä ei löydy kuin kummajainen ja ne 19 muuta, jotka varmasti äänestävät Vanhasta, Vantaalla on sitten tietysiti Oiva antanut äänensä, mutta Espoosta ei ole raportoitu vielä yhtään ääntä Vanhaselle. Väkeä näillä alueilla on pikkusen enemmän kuin Sumppuperällä.
Ihmeen kevyesti te keput vaan otatte 18 %:n kannatusluvut. Ilmeisesti luvut ovat teille vähän arvoituksellisia, joten ette vielä ihan tajua, millaista rökäletappiota näin pieni prosentti tarkoittaisi verrattuna Kepun aiempaan kannatukseen. Tosin siinä mennään lähelle Kepun luonnollisempaa 70-luvun kannatusta.- Ökyisäntä
Ja sillä hetkellä Vanhasen valinnan todennäköisyys oli paljon alhaisempi kuin nyt. Tämä tapahtui nimittäin viime keväänä, kun Vanhasen kannatus eri tutkimuksissa liikkui 7-10% vaiheilla. Miksi se ei ole sinne jäänyt??
Sallinet minulle enempiä minua tai puoluettani sättimättä erilaisen näkemykseni. Se perustuu nimittäin vankkaan kokemukseen siitä, mitä eri mielipidetutkimuslaitokset kysyvät ja millaisia vastauksia ne saavat. Eihän Suomen Gallup saanut keskustaa voittamaan 2003 eduskuntavaalejakaan, vaan Suomen kansahan sen teki.
Vasta sitten, jos Niinistö olisi taloustutkimuksen seuraavassa gallupissa useita prosentteja Vanhasen edellä, alkaisin huolestua Vanhasen mahdollisuuksista päästä toiselle kierrokselle.
Minulla on muistikuva, että täällä on ollut viime viikkoina ja kuukausina johtavana teemana Halosen voitto ensimmäisellä kierroksella...ehkä sen tultua entistä epätodennäköisemmäksi, monet menettävät aivan malttinsakin.
Pidä toki sinä näkemyksesi, aimepasikin muistaen. Soinia koskemut avauksesi sai myös minulta kommentin. Lähinnä siksi, että kokemuksen tai tiedon puutteessa hahmotat hänen kanntuksensa lähteet ilmeisen harhaisesti. - kuntavaaleissa
Ökyisäntä kirjoitti:
Ja sillä hetkellä Vanhasen valinnan todennäköisyys oli paljon alhaisempi kuin nyt. Tämä tapahtui nimittäin viime keväänä, kun Vanhasen kannatus eri tutkimuksissa liikkui 7-10% vaiheilla. Miksi se ei ole sinne jäänyt??
Sallinet minulle enempiä minua tai puoluettani sättimättä erilaisen näkemykseni. Se perustuu nimittäin vankkaan kokemukseen siitä, mitä eri mielipidetutkimuslaitokset kysyvät ja millaisia vastauksia ne saavat. Eihän Suomen Gallup saanut keskustaa voittamaan 2003 eduskuntavaalejakaan, vaan Suomen kansahan sen teki.
Vasta sitten, jos Niinistö olisi taloustutkimuksen seuraavassa gallupissa useita prosentteja Vanhasen edellä, alkaisin huolestua Vanhasen mahdollisuuksista päästä toiselle kierrokselle.
Minulla on muistikuva, että täällä on ollut viime viikkoina ja kuukausina johtavana teemana Halosen voitto ensimmäisellä kierroksella...ehkä sen tultua entistä epätodennäköisemmäksi, monet menettävät aivan malttinsakin.
Pidä toki sinä näkemyksesi, aimepasikin muistaen. Soinia koskemut avauksesi sai myös minulta kommentin. Lähinnä siksi, että kokemuksen tai tiedon puutteessa hahmotat hänen kanntuksensa lähteet ilmeisen harhaisesti.Kepun kannatus jäi kunnallisvaaleissa alemmaksi kuin mitä gallupit ennakoivat, sensijaan Kokoomuksen kannatus nousi niin korkealle, että lopputulos ei mahtunut edes galluppien virhemarginaalin sisään.
Vanhanen ja kepu ovat töpeksineet kuntavaalien jälkeen tosi rankasti, jos 15% kannatus ylittyy niin se on jo pienoinen ihme. - Ökyisäntä
kuntavaaleissa kirjoitti:
Kepun kannatus jäi kunnallisvaaleissa alemmaksi kuin mitä gallupit ennakoivat, sensijaan Kokoomuksen kannatus nousi niin korkealle, että lopputulos ei mahtunut edes galluppien virhemarginaalin sisään.
Vanhanen ja kepu ovat töpeksineet kuntavaalien jälkeen tosi rankasti, jos 15% kannatus ylittyy niin se on jo pienoinen ihme.Kokoomuksen kannatus ei tosiaan mahtunut virhemarginaaliin, sillä se on tutkimuksesta riippuen useimmiten 4%:n suuruinen.
Tärkeintä se on vaan sinunkin muistaa, että Kokoomus oli kunnallisvaalien kolmonen...ja niin se on näissäkin vaaleissa. - vetoa
Ökyisäntä kirjoitti:
Kokoomuksen kannatus ei tosiaan mahtunut virhemarginaaliin, sillä se on tutkimuksesta riippuen useimmiten 4%:n suuruinen.
Tärkeintä se on vaan sinunkin muistaa, että Kokoomus oli kunnallisvaalien kolmonen...ja niin se on näissäkin vaaleissa.Vanhanen on näissä kisoissa korkeintaan kolmas, Saukko menee toiselle kierrokselle jos sellainen tulee. Tämä on vaalien ensimmäisen kierroksen lopputulos.
Toisella kierroksella punakeput menevät Tavjan taakse.
Syksyn 2004 kunnallisvaaleissa kepun kannatus oli
22,8%, Kokoomuksen 21,8%. Gallupit lupailivat Kokoomukselle 18-19 % kannatusta, virhemarginaali -2% - Öky_emäntä
vetoa kirjoitti:
Vanhanen on näissä kisoissa korkeintaan kolmas, Saukko menee toiselle kierrokselle jos sellainen tulee. Tämä on vaalien ensimmäisen kierroksen lopputulos.
Toisella kierroksella punakeput menevät Tavjan taakse.
Syksyn 2004 kunnallisvaaleissa kepun kannatus oli
22,8%, Kokoomuksen 21,8%. Gallupit lupailivat Kokoomukselle 18-19 % kannatusta, virhemarginaali -2%Näin viim. tupaillassa puhuttiin!
- Ökyisäntä
Öky_emäntä kirjoitti:
Näin viim. tupaillassa puhuttiin!
Meidän tupaillassa puhuttiin, että toisella kierroksella on jo helpompaa, kun Tarja on jo valmiiksi laskusuunnassa.
- ja kun...
Ökyisäntä kirjoitti:
Meidän tupaillassa puhuttiin, että toisella kierroksella on jo helpompaa, kun Tarja on jo valmiiksi laskusuunnassa.
Niin, ja Muna-Matti on jo pudonnut pelistä. Ei tarvitse enää hehkuttaa
- Ökyisäntä
ja kun... kirjoitti:
Niin, ja Muna-Matti on jo pudonnut pelistä. Ei tarvitse enää hehkuttaa
Uskokaa jo, että se on Matti, joka voi voittaa Tartsan. Ja voittaakin. Sauli on Tarjaa lyhyempikin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6002136- 1081078
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,191008Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4887Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101845- 79795
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?87727- 63715
- 65563