Piristystä

Työpaikkaromanssit ovat piristys sekä suhteelle, tai miksei myös yksineläjälle. Piileehän niissä toki se vaara, että toinen saattaa kiintyä liikaa ja voi siten aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa kummallekin.

Itsellä ollut pariin otteeseen pientä säpinää työpaikkapiirissä ja en kyllä oikeastaan edes kadu. Toinen oli silloin kun elin parisuhteessa noin puoli vuotta sitten ja toinen on tullut nyttemmin kun sinkkuna elelen. Kummassakin tapauksessa on piristänyt elämää kummasti, vaikka ei mitään sen kummempaa olekaan ollut kuin pientä flirttiä ja sivumennen koskettelua.

Työpaikkaromansseja turhaan mollataan epäeettisinä jne. Mielestäni niissä ei mitään vikaa ole, kunhan se ei mene rajan toiselle puolelle. Pientä flirttiä voi harrastaa kyllä, eikä sitä työpaikalla kukaan edes huomaa. Nimim. kokemusta on. :)
21187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sallia saman puolisollesi jos joskus taas elät parisuhteessa?

Äänestä
  • Kyllä siinä tapauksessa, jos se tosiaan ei mene tuon rajan yli.

    Hän on itsekin kova flirttailemaan ja on maininnut, että omalla työpaikallaan tekee myös. Sairaalloinen mustasukkaisuus kun ei kuulu luonteeseeni niin sallin sen, jos se tosiaan ei muuksi muutu. Jokin raja se on kuitenkin vedettävä ja pettämiseen esim. minusta ei ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Manager kirjoitti:

Työpaikkaromanssit ovat piristys sekä suhteelle, tai miksei myös yksineläjälle. Piileehän niissä toki se vaara, että toinen saattaa kiintyä liikaa ja voi siten aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa kummallekin.

Itsellä ollut pariin otteeseen pientä säpinää työpaikkapiirissä ja en kyllä oikeastaan edes kadu. Toinen oli silloin kun elin parisuhteessa noin puoli vuotta sitten ja toinen on tullut nyttemmin kun sinkkuna elelen. Kummassakin tapauksessa on piristänyt elämää kummasti, vaikka ei mitään sen kummempaa olekaan ollut kuin pientä flirttiä ja sivumennen koskettelua.

Työpaikkaromansseja turhaan mollataan epäeettisinä jne. Mielestäni niissä ei mitään vikaa ole, kunhan se ei mene rajan toiselle puolelle. Pientä flirttiä voi harrastaa kyllä, eikä sitä työpaikalla kukaan edes huomaa. Nimim. kokemusta on. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu