Työttömyys uhkaa

Paikkakuntani suurin työllistäjä on alkanut väläytellä Viroon siirtymisestä. Hommat on hoidettu hyvin. Olen havainnut "Potkut ja työttömyys" osastolla vilkasta keskustelu ns. orjatyölaista, joka astui voimaan tämän vuoden alussa. Entä jos työpaikka irtisanoo kaikki ja palkkaa vanhat takaisin uuden yrityksen "aktivoituina" ilmaistyöntekijöinä.

Vaihtoehdot eivät oikein innosta. Miksi Filatov runttasi tämän lain läpi? Mikä porukka SDP:ssä oikein puuhastelee?
1191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kannattaa varmaan tutustua viralliseen puoleen tästä asiasta ja tehdä sitten vasta johtopäätöksiä siitä, että mitä uudistuksen takana mahtaa olla.

http://www.mol.fi/mol/fi/06_tyoministerio/05_tiedotteet/01_2005/2005-12-29-01/index.jsp

Minulla on omakohtaista kokemusta siitä, että vaikka systeemi suo esim. sen, että karenssi "lusitaan" vain kerran 500 päivän aikana, niin vain aniharva työnantaja on tätä käyttänyt väärin sikäli, että potkisi työttömän aina loma-ajoiksi pois ja palkkaisi sitten uudestaan, kun töitä on. Olemme toki itse toimenpiteillämme vaikuttaneet tähän asiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MT mies kirjoitti:

Paikkakuntani suurin työllistäjä on alkanut väläytellä Viroon siirtymisestä. Hommat on hoidettu hyvin. Olen havainnut "Potkut ja työttömyys" osastolla vilkasta keskustelu ns. orjatyölaista, joka astui voimaan tämän vuoden alussa. Entä jos työpaikka irtisanoo kaikki ja palkkaa vanhat takaisin uuden yrityksen "aktivoituina" ilmaistyöntekijöinä.

Vaihtoehdot eivät oikein innosta. Miksi Filatov runttasi tämän lain läpi? Mikä porukka SDP:ssä oikein puuhastelee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu