Oli kerran ystävä, hänellä aviomies ja kaksi lasta. Menin uusiin naimisiin ja tutustutin mieheni heille. Vietimme paljon aikaa kaikki yhdessä ja yleensä kerroin kaikki mieltäni kuohuttaneet asiat tälle "YSTÄVÄLLE" niin hyvät kuin pahatkin. Kuinka ollakaan mieleeni hiipi pikkuhiljaa ajatus ettei kaikki ole kohdallaan. Asuimme tämän ystäväperheen kanssa samassa pihassa. Tuntui välillä että tämä YSTÄVÄ tiesi mieheni menot paremmin kuin minä! Puhuin asiasta molemmille ja sain vastauksen, että kuvittelen asioita.
Kerran kesälomaa yhdessä viettäessämme näin kuinka mieheni työnsi kätensä naisen jalkoväliin. Siinä vaiheessa me molemmat toiset osapuolet tiesimme! Odotin päivää, jolloin kaikki paljastuisi ja viime hetkeen asti toivoin, että olisimme väärässä.....
Kun asia paljastui, muistin kaikki valheet, selitykset, syyllistämiset, kiukut, pilkat. Vaikka monta kertaa kerroin miehelle etten pidä siitä miten hän aliarvioi minua tämän ystävän kuunnellessa vieressä, sain vain naurua aikaiseksi.
Näin vuotta myöhemmin tuntuu oikeastaan vielä pahemmalta. Kuinka voi olla niin sokea? Miksi luottaa toiseen? TÄTÄKÖ ON YSTÄVYYS? Ystävä ja aviomies - niin tuttua nykyään! Onko minun rakkauteni minkään arvoista? Mikä sai mieheni suostumaan leikkiin sellaisen naisen kanssa joka harrastaa seksiä oman aviomiehensä veljen kanssa (joka on todella sairasta touhua)? MIKSI???
Tässä ne päällimmäiset mietteet. Mutta elämä jatkuu. Mikään asia ei palaa ennalleen. Olen menettänyt kunnioituksen näitä kahta kohtaan. Säälin toisen osapuolen aviomiestä ja mietin kestävätkö miehet tämän asian paremmin.
Kaikille mieli maassa oleville toivotan hymyn täyteistä syksyä. Sinulle "ystävä", jos tunnistat tästä kirjoituksesta itsesi, toivotan sateista ja synkkää syksyä!
Kerran kesälomaa yhdessä viettäessämme näin kuinka mieheni työnsi kätensä naisen jalkoväliin. Siinä vaiheessa me molemmat toiset osapuolet tiesimme! Odotin päivää, jolloin kaikki paljastuisi ja viime hetkeen asti toivoin, että olisimme väärässä.....
Kun asia paljastui, muistin kaikki valheet, selitykset, syyllistämiset, kiukut, pilkat. Vaikka monta kertaa kerroin miehelle etten pidä siitä miten hän aliarvioi minua tämän ystävän kuunnellessa vieressä, sain vain naurua aikaiseksi.
Näin vuotta myöhemmin tuntuu oikeastaan vielä pahemmalta. Kuinka voi olla niin sokea? Miksi luottaa toiseen? TÄTÄKÖ ON YSTÄVYYS? Ystävä ja aviomies - niin tuttua nykyään! Onko minun rakkauteni minkään arvoista? Mikä sai mieheni suostumaan leikkiin sellaisen naisen kanssa joka harrastaa seksiä oman aviomiehensä veljen kanssa (joka on todella sairasta touhua)? MIKSI???
Tässä ne päällimmäiset mietteet. Mutta elämä jatkuu. Mikään asia ei palaa ennalleen. Olen menettänyt kunnioituksen näitä kahta kohtaan. Säälin toisen osapuolen aviomiestä ja mietin kestävätkö miehet tämän asian paremmin.
Kaikille mieli maassa oleville toivotan hymyn täyteistä syksyä. Sinulle "ystävä", jos tunnistat tästä kirjoituksesta itsesi, toivotan sateista ja synkkää syksyä!
Vastaukset 9
Vanhimmat
" Kerro minulle ketkä ovat ystäviäsi, minä kerron sinulle millainen olet" en muista kuka viisas tämän on alkuperäiseti kirjoittanut, enkä ole varma tuliko se nyt 100% oikein, mutta nyt ei ollut muuta sanottavaa.
.. minkä lohkaisun tähän heititkään! Ikään kuin syyllistät tämän petetyn, jota petti paitsi aviomies myös ystävä: "Katso peiliin, vika on siellä, vika on itsessäsi".
Voin kertoa, että KYLLÄ, ihminen on tavattoman sokea! Sitä jotenkin vaistoaa ja siten tietää mikä on totuus, mutta ummistaa silminsä ja mielensä siltä kaikelta, ei halua nähdä totuutta. Ja kun kerran on todella pahasti luottamus toiseen ihmiseen viety, sen rakentaminen uudelleen on kova homma.
..tuossakin näkökanta, se sinulle suotakoon. Sen vaan sanon ettei mieleeni koskaan tullut tehdä samaa temppua vaikka mahdollisuus olisi annettu! YSTÄVYYS on kunnioitusta ja tukemista, toisen huomioon ottamista. Aivan kuten rakkaudessa ja avioliitossakin. Kiittäisinkö mielipiteestäsi? Enpä taida!
En taaskaan osaa sanoa muuta kuin: luottaisitko ihmiseen joka makaa miehensä veljen kanssa? Miten voit tietää että "jokin" sinussa nostaa sinut kaiken yläpuolelle siten että sellainen ihminen kun tämä kyseinen "ystävä" oli, ettei hän makaisi vaikka ystävänsä miehen kanssa jos niin haluaa.
En haluasi syyllistää petettyä, mutta miksi piti kyytä povellaan, jos tälläisestä huoruudesta tiesi. Olen pahoillani suorasta mielipiteestäni, joka voi olla hyvinkin väärä!
Olen pahoillani, mutta tämä on minun ajatukseni asiasta. En ole kirjoittanut kiitoksen takia näitä ajatuksia.Olet kyllä joutunut törkeän petoksen kohteeksi , myönnän sen!
Omalla tavallaan kissanminttu on oikeassakin siinä mitä luulen hänen tarkoittavan, mutta hieman töksähtäen vain tuli asian ilmaisseeksi.
Ei, kyseinen henkilö ei todellakaan ollut ystäväsi sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan henkilö joka selkeästi pönkittää omaa itsetuntoaan kaikin mahdollisin tavoin, ja tilanteessa ei ollut mitään mikä olisi sinun syytäsi tai että olisit voinut sitä muuttaa. Mietin...olisitko valinnut k.o hlön alunalkaenkaan ystäväksesi, jos tilanne olisi ollut toinen? Ihmisen käytös ja puheet muita ihmisiä kohtaan herättää yleensä meissä kaikissa ajatuksen, "miksi hän puhuisi minusta hyvää muille kun haukkuu muita minulle?"
Ihmisestä jonka kanssa tulee edes jossain määrin juttuun, asuu lähellä ja tapaa usein, tulee väistämättä "uskottu ihminen", sitä kieltää itseltään negatiiviset ajatukset välittämäänsä ihmistä kohtaan, ja vaikka ne olisivat tosia, silti yrittää itseltään ne kieltää pitkän aikaa :(
Ei juurikaan auta sua, kun sanon että olen todella pahoillani puolestasi :( Toivon vain, että sinusta löytyy vielä luottamusta antaa sitä jollekin joka sen ansaitsee, todelliset ystävät ovat tänä päivänä kiven takana, ja kun sellaisen löytää, kannattaa pitää kiinni. Sinä selkeästi kuulut niihin.
Tuskin helpottaa, mutta yksinäinen on se päivä entiselle ystävällesi kun hän herää ikävään ja yksinäiseen todellisuuteensa...
Sinulle toivon valoisampaa jatkoa, onneksi kaikki eivät ole samanlaisia kuin ex-ystäväsi ja eiköhän helmiä osu kaikkien tielle kun pitää silmät auki :)
Jep..olen jotenkin tiukkapipoinen, periksiantamaton ystävyyden suhteen.
Olet oikeassa, olen töksähtelevä sanomisissani, se johtunee joskus siltä en osaa olla täydellinen, koska olen joskus hieman kiukkuinen, kun näen että joku ei ole huomannut ollenkaan ottaa omavastuuta asiotten kulusta, tapahtumista,suhteen epäonnistumisesta ja kun kaikki on loppu, tehdään suhteen toiselle osapuolelle "samat" elikkä tavalla tai toisella petetään, ehkä huomaamatta. Kärsityn petoksen johdosta vannotusta ystävyydestä ei ole jäännyt mikäänlaista, mitä tulisi voida kunnioittaa tai arvostaa.
Olen minäkin usein sortunut samantapaiseen, yritän kasvaa ulos moisesta ja nähdä oma osallisuuteni myös suhteen epäonnistumiseen. Itsekritiikki on aina paikallaan jos meinaa välttää toistamasta virhettä, ja päästä osalliseksi siitä mikä on toiveissa ja siitä mikä on tasapainoista, siitä mikä on ihimillistä ja oikein suhteen molemmille osapuolille.
Edellä mainituista syistä ja lisäksi tempperamenttini takia olen yksinäinen ystävien ja kavereiden suhteen :)
elämä on, oppimista ja kasvamista ;)
Ja täydellisen ihmisestä tekee nimenomaan virheet, ei virheettömyys. Parisuhteessa sekä ystävyyssuhteessa tasapaino on tärkeä asia, ystävyyssuhteessa ehkä jopa isompikin. En tiedä onko se tiukkapipoisuutta, tai miksi sitä haluaakaan sitten kukin kutsua...myös minulla on erittäin tarkat periaatteet kaikissa ihmissuhteissa ja helposti kategorioin ihmiset eri luokkiin, kuka on ystävä jolle koen voivani kertoa kaikki, kuka kaveri jolle kerrotaan jotakin ja ketä hyvänpäivän tuttu jolle kerrotaan kuulumiset. Se myös, mihin joku muu sortuu...ei toista voi muuttaa mieleisekseen vaikka kuinka katsoisi yrittämisen aiheelliseksi, kukin tyylillään ja jokainen oppii omista virheistään, neuvoja voi aina antaa muttei muuttua toisen puolesta.
Joskus nuorempana tein sitä, että kun ystävä petti, annoin potut pottuina...hieman kun tuli ikää lisää, mietin että miksi vaivautua ja etenkin alentua samalle tasolle, ei asioita enään saanut muutettua ja olokin oli vain hetkellisesti parempi. Totesin, että isompi menetys pettäneelle kaverille oli ystävyyden menettäminen. Tänä päivänä, ystäviä on vähän, kavereita jonkin verran ja tuttuja paljon =)
Itseään voi siis kehittää ja tempperamenttiaan oppia hillitsemään, olo paranee kummasti.
Töksäyttelyyn...mitähän siihen sanoisin? Se kuuluu elämääni edelleen, mutta tempperamentin laimennuttua on laimentunut töksäyttelykin ja sammakot ovat nykyisin aika harmittomia, ja lähinnä huvittavia kuulijoiden mielestä nykyisin ;)
Kirjoittaessa toki töksäyttely ei niin läpi näy, koska on aikaa muotoilla tekstiä, päinvastoin kuin puhuessa ;)
Yksinäinen tuskin tarvitsee olla, sekin on kiinni omasta itsestään, jos asuu pienellä paikkakunnalla, aina on vaihtoehtoina kirjeenvaihto ja nykyisin meilailukin.
Zemppiä syksyyn =)
puhuit viestissäsi, pelkkää asiaa :), olenpas kerrankin hyvin pitkälti samaa mieltä jonkun kanssa. Siis sinua tarkoitin. Ihan kiva juttu näin. Henkisestä kasvusta tässä elämässä, siitä tuli mieleeni; että koskaan ei ihminen tule valmiiksi, aina on kasvun varaa, se on tässä elämässä rikkaus. Hyvää syksyä sinullekkin :)) PS. oli kiva kuulla sinua!