Tilanne tämä, exä halusi eron vuosi sitten, se hoidettiin vauhdilla pois ja ero on virallinen.
Lapset 2 ja 5 vuotiaat tällä hetkellä ja tilanne menossa koko ajan huonompaan suuntaan. Vanhempi lapsista ei halua mennä isälleen, itku kurkussa jää aina tarhaan kun kerron että isi tulee hakemaan, hän aina kysyy onko tämä viimeinen kerta kun pitää mennä isälle, hän ei ikävöi isäänsä yhtään, eikä puhu kotona oikeestaan ikinä mitään isästään ja heidän tekemisistään ja se tuntuu musta pahalta.
Pari päivää sitten selvisi että exällä uusi kumppani ja lapset nähneet hänet nyt ensi kertaa, en olisi tiennyt asiasta ellei se olisi tullut lapsen suusta.
Teimme sopimuksen että uusista kumppaneista kerrotaan että molemmat tietää missä mennään ja jos lapset puhuvat jostain ihmisestä ja reagoivat siihen jollain tavalla. Tarkoitan tällä sitä että jos se on vakavaa ja lapset viettävät aikaa uuden kumppanin kanssa. Tarkoitus ei ole udella toisen elämästä.
En tiedä mistä sitten johtui mutta pienempi lapsista eilen raivosi ihan kamalasti (kun olivat olleet isällään ja nähneet uuden kumppanin), näki koko yön painajaisia ja itki, vanhempi lapsista on jo pitkään nähnyt painajaisia ja molemmilla nukahtamisvaikeuksia.
Olen exälle yrittäny selittää tilannetta ja yrittänyt kovasti että lapsilla ja isällä säilyisi hyvät välit mutta en mä voi siihen puuttua tämän enempää, exän pitää itse rakentaa suhde lapsiinsa.
Exä ei suostu mihinkään keskusteluihin asian tiimoilta eikä halua että pidän häneen mitään yhteyttä ellei lapsilla ole aivan hätätilanne.
Mitä vaihtoehtoja mulla on, jos joka kerta saan selittää vanhemmalle lapselle että kyllä isi rakastaa sua ja teillä on kivaa jne.. se menee ihan selittelyksi ja lapsikin sen huomaa.
Missä menee se raja ettei lasta ole pakko väkisin antaa isälleen. Ikinä en ole estänyt lapsia tapaamasta, vaan päinvastoin mutta tekee pahaa nähdä kun lapset kärsivät...
Lapset 2 ja 5 vuotiaat tällä hetkellä ja tilanne menossa koko ajan huonompaan suuntaan. Vanhempi lapsista ei halua mennä isälleen, itku kurkussa jää aina tarhaan kun kerron että isi tulee hakemaan, hän aina kysyy onko tämä viimeinen kerta kun pitää mennä isälle, hän ei ikävöi isäänsä yhtään, eikä puhu kotona oikeestaan ikinä mitään isästään ja heidän tekemisistään ja se tuntuu musta pahalta.
Pari päivää sitten selvisi että exällä uusi kumppani ja lapset nähneet hänet nyt ensi kertaa, en olisi tiennyt asiasta ellei se olisi tullut lapsen suusta.
Teimme sopimuksen että uusista kumppaneista kerrotaan että molemmat tietää missä mennään ja jos lapset puhuvat jostain ihmisestä ja reagoivat siihen jollain tavalla. Tarkoitan tällä sitä että jos se on vakavaa ja lapset viettävät aikaa uuden kumppanin kanssa. Tarkoitus ei ole udella toisen elämästä.
En tiedä mistä sitten johtui mutta pienempi lapsista eilen raivosi ihan kamalasti (kun olivat olleet isällään ja nähneet uuden kumppanin), näki koko yön painajaisia ja itki, vanhempi lapsista on jo pitkään nähnyt painajaisia ja molemmilla nukahtamisvaikeuksia.
Olen exälle yrittäny selittää tilannetta ja yrittänyt kovasti että lapsilla ja isällä säilyisi hyvät välit mutta en mä voi siihen puuttua tämän enempää, exän pitää itse rakentaa suhde lapsiinsa.
Exä ei suostu mihinkään keskusteluihin asian tiimoilta eikä halua että pidän häneen mitään yhteyttä ellei lapsilla ole aivan hätätilanne.
Mitä vaihtoehtoja mulla on, jos joka kerta saan selittää vanhemmalle lapselle että kyllä isi rakastaa sua ja teillä on kivaa jne.. se menee ihan selittelyksi ja lapsikin sen huomaa.
Missä menee se raja ettei lasta ole pakko väkisin antaa isälleen. Ikinä en ole estänyt lapsia tapaamasta, vaan päinvastoin mutta tekee pahaa nähdä kun lapset kärsivät...
Vastaukset 10
Vanhimmat
tuntuu että lapset lukevat sinua ilman sanoja ja heillä on paha olla kun sinä et hyväksy ex- miehesi uutta suhdetta, miksi? jäikö sinulle rakkaus kun erositte?
Tosin sen verran vaan korjaan että olen oikeasti tienny tästä suhteesta vaan pari päivää ja näitä lasten oireiluja ja muita ollu aikasemmin jo.
Ja hyväksyn uuden suhteen, se oli jollain tasolla helpottava uutinen, en tiedä miksi, ehkä olen alitajunnassa ajatellut jotain yhteenpaluuta ja nyt tiedän että se on ohi. En todellakaan ala sitä uutta suhdetta häiritsemään.
Mulle ero oli kova paikka ja lapset ovat joutuneet kuulemaan kärkkäitä keskusteluja mun ja exän välillä. Vikaa on ollu molemmissa mun mielestä, itse olen ollut vihainen ja katkera mutta kyllä exäkin on monesti lähteny mun luota ovet paukkuen kun on joskus lapset tuonu, vaikka ei mitään ihmeellistä ole ollutkaan. Hän kiukuttelee mulle, mistä tietenkin tulee paha mieli ja vihan tunne, että miksi enää mulle vihoittelee.
Luettuani juttusi heti ensimmäisenä tuli mieleen, että sinun kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan. Neuvolasta osaavat ohjata sinut oikeaan paikkaan missä lasten ahdistusta käsitellään.
Yleensä erossa käy niin, että lapsien suruaika tulee viiveellä yleensä siinä vaiheessa, kun vanhemmat alkavat olemaan omien tunteiden kanssa sinut. Tiedän tämän olevan sinulle erittäin raskasta, koska olet näkemässä lastesi tuskaa päivittäin, kun taas lasten isä ei joudu sitä kokemaan. Lapset eivät halua ja uskalla etävanhemman luona näyttää pahaa oloaan ja kiukkua, sillä he pelkäävät etävanhemman hylkäävän heidätkin kutan puolisonsa. Tämä käytös josta kerroit on ihan normaalia, mutta saat siihen kyllä apua kun soitat neuvolaan. Perheneuvolissa on yleensä aina lasten psykologi jonka juttusille lapset ohjataan. Tätä asiaa ei kannata säikähtää vaan hakea nyt hetimmiten apua.
psykologilla omista asioistani ja nyt viime vuoden lopulla otin yhteyttä neuvolan psykologiin jossa olen käynyt kyllä pari kertaa ja tulen käymäänkin jatkossa.
Tarkoitus oli hakeakin apua tähän tilanteeseen ja hän on antanut vinkkejä ja ne ovatkin auttaneet, mutta tuntuu ettei tilanne helpotu jos lasten isä ei tee myös asialle jotain, ei se auta että mä sitä yritän koska psykolgi sanoi ettei mun pitäis edes sekaantua isän ja lapsen väleihin, olen sitä nyt tehnyt hyvästä tahdosta ja tottakai äitinä joka välittää lapsistaan.
Exän kommentti oli heti että sitten et raahaa lasta mihinkään raskaisiin istuntoihin ja että mä liiotteilen rankasti näitä asioita, hän sulkee kaiken pois eikä halua ottaa mitään mun sanomaa vastaan vaikka kuinka nätisti ja ystävällisesti sanoisin.
Mutta yritän parhaani ja lasten edessä en hauku tai puhu pahaa heidän isästään.
miehiä (yleensä) vaivaa?? Ei monikaan antaisi hakea apua kodin ulkopuolelta.ns.Ammattiauttajilta, kenpä tietäis sen? Pöytä pitää näyttää puhtaalta oli asia mikä tahansa.
ei exä suostunut lähtemään pariterapiaankaan kun sitä kysyin, oisin halunnut katsoa asiat loppuun asti ja sitten todeta että mikään ei auttanut, mutta kun pakottaa ei ketään voi.
Olen sitä mieltä että jos asiat vaan painaa tonne sisälle eikä niistä puhu tai käsittele niin ne räjähtää sieltä joku päivä jollain tavalla ulos..
Mutta jokainen tekee omat ratkaisunsa ja valintansa täällä.
ei välttämättä liity mitenkään exäsi uuteen kumppaniin.
Joka kerta kun lapset menevät isälle on heidän taas kotiin tullessa jätettävä isä.
Pienellä lapsella ei ole samanlaista aikaperspektiiviä kuin aikuisilla ja joka kerta kotiin tullessa on taas sama tunne kun erotessa
ekan kerran,siis ikävä isää.
Oma pikkutyttöni kiukkuaa minulle kun on isää ikävä ja meillä isä näkee lapsia tosi harvoin ja aina kun on ollut isänsä kanssa tekemisissä on taas pieni eroprosessi käytävä läpi,siis kiukuttelua ja muuta outoa käytöstä.
Sitä en tiedä millaista on sinun lastesi isän luona,mutta tämä edellinen vain esimerkiksi.
Itse olen myös uuden kumppanin myötä "äitipuoli" mieheni lapselle ja näen asian molemmat puolet, siis millaista on lapsella olla erossa isästään ja millaista on olla isän uuden perheen luona, johon tietysti tuo etälapsikin kuuluu, mutta se tunteeko kuuluvansa kasvaa vasta ajan myötä.
Lapsesi voivat myös pelätä menettävänsä sinut , kun menevät isälleen, siis pelkäävät että jäävät sinne.
Ehkäpä sinä voisit kertoa heille,ettet katoa mihinkään ja rauhoittaa tilannetta.
Luota exääsi, siis jokainen vanhempi rakastaa lastaan ja luo lapselle hyvän olon luonaan jos vaan voi.Siis laita lapset hymysuin isälle, niin heillä on hyvä mieli mennä sinne ja asiat menevät paremmin,toivottavasti ainakin.
isällään niin he ikävöivät koko ajan sieltä mun luokse, näin olen exältä kuullut. He haluaisivat vaan koko ajan mun luokse ja mun ja lasten kotiin.
Mä laitankin lapset hymyssä suin isän luokse, tai yritän ainakin olla reippaasti itsekin, ehkä en ihan siinä sitten onnistu koska se tuntuu itsestä välillä pahalta ja lapset vaistoavat sen.
Ehkä vanhempi lapsista on vieläkin vihainen isälleen, näin psykologi selitti, exä oli se joka halusi että perhe eroaa ja lapset näkivät sen asetelman että mä olisin toivonut että olemme yhdessä ja exä ei halunnut.
Exä on tän käsikirjoituksen pahis, lainaten psykologia jälleen.
Myös olen ymmärtänyt sen miten paljon lapset kuuntelee mua ja mun sanomisia, eleitä, kaikkea ja ne eivät aina ole ystävällisiä johtuen ihan itsestäni mutta myös exästä joka uudesta suhteesta huolimatta on tulossa kahville ja tuomassa kukkia mun luokse ja on aluksi ystävällinen ja sitten tosiaan lähtee ovet paukkuen, ei moikkaa lapsiaankaan hyvästiksi.
Ihan näistä syistä on todellakin parempi että me ei nähdä, lasten hakemiset menevät aina tarhan kautta, yhteydenpito ihan minimiin.
Ei lasten tarvitse kestää ja nähdä tälläistä.
En vaan tosiaankaan jaksa ymmärtää miehiä jotka haluavat eron ja on uusi suhde mutta silti pitää kiukutella ja tunkea siihen vanhaan elämään...
Aika kamala tilanne, ja nimenomaan lasten kannalta.
Ottaisin heti yhteyttä oman kunnan perheneuvolaan tai lastenvalvojaan.
Tarkoitushan on, että yhdessäolo on kaikille mukavaa ja että siitä sekä lapset että isä nauttivat. Nyt ei kyllä lasten etu toteudu. Soita heti, he osaavat auttaa sinua ja jututtavat kyllä exääsikin.
, myös 2-ja 5 vuotiaat lapset.kävi mielessä, että
lapset ehkä kokevat itsensä syypääksi eroon, melko yleistä. tätä vahvistaisi kertomasi, että lähdetään kiukkuisena ja hyvästelemättä lasten tyköä.omassa erossani olen kovin painottanut lapsille, että isä ja äiti välittää ja heidän takia ei eroa tehty, olen siitä puhunut väliin pitkin vuotta.lisäksi olen helpottanus lasten taakkaa sillä, että minun surutyötäni he eivät juurikaan ole nähneet, sen olen tehnyt omissa oloissa.onko se sitten oikein vai väärin, siitä kait voidaan olla montaa mieltä.