Tuolla aiemmin oli tekstiä miten anoppi on uudelle tyttöystävälle keshuskellut pojan entisiä tyttöystäviä.
Minulle on käyny päinvastoin. KUn aikanaan tapasimme ensikerran hän jo siitä alkaen ja aina joka kerralla eteenpäin haukkui järkyttävästi mieheni kaukaista elämänkumppania. Tämän naisen kanssa miehelläni on 2 lasta. Olemme uusioperhe jossa minullakin tavattuamme oli 2 lasta.
Myös seuraava elämänkumppani oli hirveä.
Kun sitten aikanaan tapasin nämä 2 lasta ja tulimme tutuiksi,sekä myös heidän äitinsä kanssa...sain kuulla myös tämän naisen tarinan puolestaan anopista.
Hän oli jo heidän (mieheni ja hänen) yhdessäollessa kiusannut tätä naista ja kiusaaminen jatkui kirjeiden muodossa siihen saakka kunnes meillä välit anopin kanssa meni siihen pisteeseen että kirjeenvaihto vaihtui meidän osoitteeseemme.
Lopulta mieheni ex-tyttöystävän kanssa jutellessa leikillisesti perustimme "hirveät miniät" ry:n johon siis minäkin olen nyt liittynyt. Itse olen tosin ainut näistä naisista jonka kanssa mieheni on avioitunut ja olemme vielä keski-ikäisinä saaneet yhteisen lapsenkin ja näin ollen taidan olla se kaikista hirvein miniä.
Anoppi hoiti yhteistä lastamme 2 kertaa joista molemmilla kävin hakemassa pienen 1-v tytön kapakasta. Sinä päivänä hän huusi minulle että olen täysin kelvoton miniä. Sanoin hänelle että enää ei anopilla ole asiaa kotiimme johon anoppi totesi että olen vienyt häneltä pojan (poika silloin 41 v.)
Nyt vuosia myöhemmin olen mieheni siskolta ja veljeltään saanut kuulla mitä hirveimpiä tarinoita itsestäni, vaikka en ole ollut MISSÄÄN tekemisissä anopin kanssa. Kerroin oman osuuteni ja jostain kumman syystä saimme välit korjattua.
Ymmärsin toki että anoppini lapset, lukuunottamatta miestäni, ovat olleet äitinsä puolella, mutta myönnän toki suuren huojennukseni kun sain kertoa oman puoleni asiasta. Tuntui todella pahalta että he vuosiakausia ovat todella uskoneet nämä valheet.
Onneksi mieheni oli myös mukana kertomassa tästä yksipuolisestä kirjeiden lähtettelystä ja muusta anopin käytöksestä.
Mieheni aikaisemmille lapsille anoppi oli sanonut ettei koskaan olisi halunnut heitä lapsenlapsikseen. Nämä lapset ovat jo lukiossa mutta vieläkin muistavat asian hyvin.
Olen kuitenkin kiitollinen siitä että tälläisen anopin kanssa ei tarvitse olla tekemisissä ollenkaan koska en millään saa päähäni mahtumaan että mitä pahaa me naiset olemme hänelle tehneet jotka jollakin tavalla ovat olleet mukana hänen poikansa elämässä.
Miehenikin mielestä tämä on sairasta ja käsittämätöntä käytöstä koska kuten mieheni sanoo: hän ei ole ollut mikään peräkammarin poika.
Voiko äiti olla todella noin mustasukkainen pojastaan? Vaikka emme ole tekemisissä niin kyllä tämä asia painaa koska tuntuu kuitenkin kurjalta olla niin vihattu.
Mieheni veljelle sanoinkin että pidä varasi kun viet näytille joskus jonkun morsiammen. Morsian saattaa pahimmillaan saada saman kohtelun kuin itse olen saanut.
Veli ei ole vielä uskaltanut mutta aika näyttää.
Mutta kanssaihmiset hyvät,kommentoikaa!
Minulle on käyny päinvastoin. KUn aikanaan tapasimme ensikerran hän jo siitä alkaen ja aina joka kerralla eteenpäin haukkui järkyttävästi mieheni kaukaista elämänkumppania. Tämän naisen kanssa miehelläni on 2 lasta. Olemme uusioperhe jossa minullakin tavattuamme oli 2 lasta.
Myös seuraava elämänkumppani oli hirveä.
Kun sitten aikanaan tapasin nämä 2 lasta ja tulimme tutuiksi,sekä myös heidän äitinsä kanssa...sain kuulla myös tämän naisen tarinan puolestaan anopista.
Hän oli jo heidän (mieheni ja hänen) yhdessäollessa kiusannut tätä naista ja kiusaaminen jatkui kirjeiden muodossa siihen saakka kunnes meillä välit anopin kanssa meni siihen pisteeseen että kirjeenvaihto vaihtui meidän osoitteeseemme.
Lopulta mieheni ex-tyttöystävän kanssa jutellessa leikillisesti perustimme "hirveät miniät" ry:n johon siis minäkin olen nyt liittynyt. Itse olen tosin ainut näistä naisista jonka kanssa mieheni on avioitunut ja olemme vielä keski-ikäisinä saaneet yhteisen lapsenkin ja näin ollen taidan olla se kaikista hirvein miniä.
Anoppi hoiti yhteistä lastamme 2 kertaa joista molemmilla kävin hakemassa pienen 1-v tytön kapakasta. Sinä päivänä hän huusi minulle että olen täysin kelvoton miniä. Sanoin hänelle että enää ei anopilla ole asiaa kotiimme johon anoppi totesi että olen vienyt häneltä pojan (poika silloin 41 v.)
Nyt vuosia myöhemmin olen mieheni siskolta ja veljeltään saanut kuulla mitä hirveimpiä tarinoita itsestäni, vaikka en ole ollut MISSÄÄN tekemisissä anopin kanssa. Kerroin oman osuuteni ja jostain kumman syystä saimme välit korjattua.
Ymmärsin toki että anoppini lapset, lukuunottamatta miestäni, ovat olleet äitinsä puolella, mutta myönnän toki suuren huojennukseni kun sain kertoa oman puoleni asiasta. Tuntui todella pahalta että he vuosiakausia ovat todella uskoneet nämä valheet.
Onneksi mieheni oli myös mukana kertomassa tästä yksipuolisestä kirjeiden lähtettelystä ja muusta anopin käytöksestä.
Mieheni aikaisemmille lapsille anoppi oli sanonut ettei koskaan olisi halunnut heitä lapsenlapsikseen. Nämä lapset ovat jo lukiossa mutta vieläkin muistavat asian hyvin.
Olen kuitenkin kiitollinen siitä että tälläisen anopin kanssa ei tarvitse olla tekemisissä ollenkaan koska en millään saa päähäni mahtumaan että mitä pahaa me naiset olemme hänelle tehneet jotka jollakin tavalla ovat olleet mukana hänen poikansa elämässä.
Miehenikin mielestä tämä on sairasta ja käsittämätöntä käytöstä koska kuten mieheni sanoo: hän ei ole ollut mikään peräkammarin poika.
Voiko äiti olla todella noin mustasukkainen pojastaan? Vaikka emme ole tekemisissä niin kyllä tämä asia painaa koska tuntuu kuitenkin kurjalta olla niin vihattu.
Mieheni veljelle sanoinkin että pidä varasi kun viet näytille joskus jonkun morsiammen. Morsian saattaa pahimmillaan saada saman kohtelun kuin itse olen saanut.
Veli ei ole vielä uskaltanut mutta aika näyttää.
Mutta kanssaihmiset hyvät,kommentoikaa!
Vastaukset 6
Vanhimmat
täällä oikeastaan kertoa tällaisten todella äärimmäisyysihmisten toilailuista? Useimmat lukijat ajattelevat, että joo-o, kyllä ne anopit OVAT hirveitä, eivätkä ehkä ymmärrä, että lähes kaikki anoppijutut tällä palstalla kertovat pahasti häiriintyneistä ihmisistä. Mukavista anopeista harvempi kertoo, eikä semmoiset ketään kiinnostakaan. Verta me halutaan, verta, hikeä ja kyyneleitä. Silti pitäisi olla yleistämättä.
Itse ainakin haen välillä näiltä palstoilta "vertaistukea". Tietoisuus siitä, että jollakulla on ainakin yhtä kauheaa tai kauheampaa, helpottaa ja toisaalta itse saa purkaa mieltään. Minua ei ainakaan kiinnosta lukea uskottomuus-palstalla jonkun vuosikymmeniä naimisissa olleen vakuutteluja puolisonsa uskollisuudesta tai tällä palstalla juttuja ihanista anopeista. En tietenkään voi kieltää niitä kirjoittamasta, muttei ne minua kiinnosta. Käyn näillä palstoilla kiukkuani purkamassa ja se purkaus on lähimpien kärsimyksestä pois. Suon saman purkautumiskeinon kaikille omasta mielestään vääryyttä kokeneille, jos se jotain helpottaa. Joskus purkauksiin saa jopa järkeviä vastakommentteja ja asioita voi katsella toiselta näkökantilta.
Anoppi ja sen tytär ovat yhdessä pahansuopia minua kohtaan, eivät ymmärrä että poika ja lapset kärsii siitä myös. Tytär ei ole henkisestikään terve ja anopista en tiedä onko ihan terve vai tekeekö ihan silkasta ilkeydestä että keksii juttuja jotka eivät pidä paikkaansa. Ollaan yritetty monta kertaa selvittää asioita, mutta siitä ei tule muuta kuin uutta riitaa.
Meillä äiti oli mustasukkainen tyttäristään. Lähetteli myös haukkumakirjeitä toiselle vävylleen ja syytti tyttären viemisestä. Hän olisi halunnut, että lapset asuu hänen kanssaan. Jotenkin hän roikkui lapsissa, hän oli mustasukkainen jopa meidän tyttökavereille jos olimme liikaa heidän kanssaan! Ja kyseli aina mihin olemme menossa ja pitääkö aina olla menossa jonnekin. Mutta ajan myötä se hellitti, nyt hän ei enää inhoa vävyjään vaikka ei ole heistä kai niin innoissaankaan. Ensiksi häntä kauhistutti kun tytär meni kihloihin nyt lähinnä mättää se kun elellään avoparina eli susiparina eikä avioliitossa. Riippuvaisuutta on kyllä vieläkin, jatkuvasti pitäisi olla kyläilemässä. Mutta on sekin jo vähän hellittänyt.
Mutta teillä ei ehkä ajan myötä helpota koska kyse on vanhemmista lapsesta ja jo kauan kotoa muuttaneista jolla on ollut aiemminkin elämänkumppani.
Onko anopilla miestä? Jos ei ole niin riippuvaisuus voi olla vielä suurempaa.
Anopilla on mies mutta mieheni isä erosi hänestä vuosia aikaisemmin tavattuamme. Mies on hissukka joka tottelee anoppia kaikessa, jos mies syö marjapuuroa, anoppi siihen että laita nyt maitoa, ja mieshän laittaa...
Vielä välilöissä ollessamme anoppi kertoili minulle,miniälleen heidän intiimielämstään. Että mua ällötti. Kertoi siitä miten oli miehelle suuttunut kun olivat kerran yrittäneet harrastaa seksiä ja miehellä ei seisonut...
No enpä ihmettele tuota mutta mitä se minulle kuuluu? Kerroin asiasta tietenkin myös miehelleni ja mieskin oli äimänkäkenä. Anoppi on kysynyt myös meidän seksielämästämme mutta siihen kyllä totesin että ei kuulu muille,on meidän oma juttu.
No sujuuko se,seisooko hänellä (siis pojallaan).
Voi helvetin helvetti. Ja ihan todella - on hyvä kun on joku keskustelupalsta minne voi purkaa harmituksiaan,kuten tuolla eräs kirjoittaja myös aiemmin totesi. Juttelen näistä toki ystävillenikin mutta onneksi heillä ei ole samanlaisia hulluja anoppeja joten vertaistukea sinänsä se ei ole mutta ymmärtävät tilanteen hyvin kutenkin.
Mutta helpottaa se kun saa lukea etten ole ainoa jolla on anopin suhteen epäonnistanut näin totaalisesti.
Alkuun minulla ja miehellänikin oli ongelmia hänen vanhempiensa kanssa.
Lapsistamme oli riitaa.
Minua haukuttiin selkäni takana ja käskettiin pieniä muksuja tekemään niinkuin he sanovat ei niin kuin minä sanon.
Hoito ajoista ei neuvoteltu.
Tulivat ja hakivat muksut milloin halusivat. Syyksi sanoivat sen olevan isovanhempien oikeus.
Ovathan he tavallaan heidänkin lapsia, mieheni puolelta.
Yrittivät ohjailla elämäämme jos mitenkin ja jos asiasta sanoin oli anoppi saamassa hermoromahduksen ja häntä piti säästää.
Johon minä että nyt on minun elämäni, minun sääntöni ja minun sydämmeni.
Joka nyt kovasti ilmoittelee rytmihäiriöiden tulosta koska hermostun.
Nyt olen minä kotonani pomo:)
Nykyään tulemme hyvin toimeen keskenämme ja pidän heistä, vaikka en sitä sanokkaan heille.
Se on kuin heittäisin vettä kiukaalle ja homma alkaisi uudestaan.