Työttömän

Otteita kirjasta työttömän kuolema:

Ongelma on, että ihmiset yritetään pakottaa tekemään työtä, jota ei ole. Ongelma on, että poliittinen valta ei myönnä tiettyä tosiasiaa: yhteiskunnassamme ei enää tarvita niin paljon työtä, että sitä olisivat kaikkien kädet täynnä. Ongelma on, että virkakoneisto ja puolueet kiistävät sen, minkä ne jo tietävät: talousjärjestelmämme pyörii vain sen tosiasian varassa, että yhteiskunnassamme on pysyvä joukko ilman palkkatyötä olevia ihmisiä, jotka ilman vastiketta ja vaatimuksia tekevät suuren osan yhteiskunnan toiminnalle välttämättömästä koti-, hoito-, tutkimus-, kulttuuri- yms. työstä, samalla kun väestöä jaetaan taloudellisissa suhteissa kahtia takaisin kohti rikkaista ja köyhistä koostuvaa luokkayhteiskuntaa.

Ihmiset, jotka mitä nuhteettomimmin ja kuuliaisimmin toimivat ns. työelämässä sijoittuen virkahierarkioiden huipulle, eivät useinkaan tee enempää henkisiä kuin materiaalisiakaan arvoja tuottavaa työtä. Toisaalta ne ihmiset, jotka toimivat missä tahansa elämää ylläpitävissä tehtävissä työelämän ulkopuolella, saattavat tehdä yhteiskunnan kannalta hyvinkin välttämätöntä työtä. Ilman heidän panostaan virkamiesten, poliitikkojen ja muiden luokkayhteiskuntamme edunsaajien edellytykset käydä palkkatyössä kerta kaikkiaan romahtaisivat. Silti he eivät saa uhrautumisestaan ansaitsemaansa korvausta. Miksi?”

Tässäpä pohdiskeltavaa. Kuinkahan moni työtön on hyödyllisempi ja tuottavampi kuin moni huippupalkkaa nauttiva työtä näennäisesti tekevä työntekijä? Ehkäpä kunnon työttömyysturva olisi hyvinkin perusteltua.

Ei työelämästä pudonnutta saada takaisin millään kosmeettisella tempulla tai strategialla tai edes työllistämismäärärahalla. Yritykset ja yhteisöt käyttävät määrärahat loppuun ja hankkivat tilalle uuden työllistetyn uudeksi määräajaksi. Vakituiset työpaikat ja työsuhteet jäävät luomatta. Kun nykyisen hallitusohjelman mukaisesti työttömyysetuudetkin muutetaan vastikkeellisiksi, kenen työnantajan kannattaa enää maksaa työstä palkkaa. Vaikutukset ovat siis työllisyyttä alentavia, työttömyyttä lisääviä ja sosiaalisesti epäoikeudenmukaisia.

Työttömäksi voi joutua kuka tahansa. Työttömyys ei sinänsä osoita ihmisestä mitään. Työttömyys ei useinkaan ole ihmisen omaa syytä. Työttömyys on rakenteellinen, moderniin työyhteiskuntaan ja sen talousdynamiikkaan liittyvä ongelma.

Optiojärjestelmään sisältyy yhtä suuri vaara toimia yrityksen vahingoksi kuin sisäpiirikauppoihinkin. Itse asiassa optiojärjestelmä on institutionalisoitua sisäpiiritiedon väärinkäyttöä mutta käänteisessä järjestyksessä. Sisäpiiritiedon väärinkäyttöä luonnehtii etukäteistieto, joka ohjaa väärinkäytökseen, kun taas optiokeinottelun tapauksessa ihmiselle luodaan kannuste muovata yritystä sellaiseen tilaan, jossa siitä voitaisiin puristaa mehut jälkikäteen. Yhtä kaikki, kyse on yrityksessä olevan pääoman ulosmittauksesta.

Yrityksen optio-oikeutetut voivat vedättää yrityksen pörssiarvoa pilviin vain oman etunsa vuoksi. He pyrkivät kaikin keinoin saneeraamaan, fuusioimaan, repimään ja raatelemaan yritystä, jotta siitä saataisiin mahdollisimman paljon tehokkuutta irti sekä että osakkeen kurssi nousisi edes hetkeksi korkealle. Niinpä johtajistot kattavat pöytiä suurilla lupauksilla. He suostuttelevat sijoittamaan rahaa yritykseen, jotta sen arvo nousisi ja osake alkaisi näyttää halutulta. Tämän he voivat tehdä vain omaa etuaan ajatellen pyrkimyksenään korottaa osakkeen kurssi maksimiinsa. Myös optioiden arvo nousee samalla. Kun optiot on vaihdettu osakkeiksi ja osakkeet rahaksi, osakkeen kurssi saakin johdon omasta puolesta romahtaa. Optiojärjestelmä saattaa siis koitua koko yrityksen tuhoksi. Esim. anonyyminä julkaistu Sonera-kirja väittää, että Soneraa johtaneen Kaj-Erik Relanderin tavoitteena oli nostaa yrityksen kurssiarvo niin korkealle, että hän olisi voinut optiotuotoillaan perustaa oman investointipankin.

Nyt kun suomalaiset ovat saavuttaneet jonkin verran kansallista varallisuutta, jota on karttunut teollisuusyrityksiin, pankkeihin, vakuutusyhtiöihin ja eläkekassoihin, kaksi kolmesta eurosta sijoitetaan kotimaisten investointikohteiden sijasta ulkomaille. Suomalainen pääoma virtaa maasta pois. Lasketaankin, että suomalaisen pääoman turvin ulkomaille on luotu jo noin 225 000 työpaikkaa. Näillä vaaroilla olisi voitu poistaa työttömyys Suomesta. Investoinnit kotimaahan kannattavat yleensä aina, ja tästä syystä monet menestyvät kansantaloudet kuten Japani ja Saksa ovat talouspolitiikassa tehtävien ratkaisujen osalta hyvin kansallishenkisiä.
1305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pisti silmään yksi asia, joka ei pidä paikkaansa.

"yhteiskunnassamme ei enää tarvita niin paljon työtä, että sitä olisivat kaikkien kädet täynnä. "

Kyllä meillä tarvittaisiin edelleen töitä niin paljon että kaikilla olisi kädet täynnä työtä. Ongelma vain on se, ettei sitä saa tehdä, koska siitä rangaistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuolema kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu