Kolme vuotta yhdessä silti ei koskaan seurusteltu, oltiin vaan yhdessä. Viime näkemästä on jo lähemmäs pari vuotta. Edelleenkin rakastan häntä. Toivon ja odotan että palaamme yhteen vaikka se onkin aika epätodennäköistä. Ajattelen häntä useasti joka päivä, näen unia hänestä, itken... Haluan unohtaa mutta silti en. Jos unohtaisin menettäisin muistot elämäni parhaimmasta ajasta. Mutta silti en haluais tuntea tätä ikävää,surua,yksinäisyyttä ja pettymystä. Yritykset löytää uusi kumppani kaatuvat siihen etten löydä tunteita ketään kohtaan. Ei pienintäkään ihastumista. Mikään ei tunnu miltään. Moni jonka edestä olisin tehnyt vaikka mitä joskus aikoja sitten jotta olisivat kiinnostuneet minusta eivät herätä minkäänlaista mielenkiinota enää, ajattelen vain häntä. Hän oli ja on edelleenkin se jonka kanssa olisin tahtonut olla kunnes kuolema meidät erottaa. Aika ei tunnu auttavan... Pelkään etten koskaan enää pysty rakastamaan ketään paitsi häntä.
ei etäisyys, ei vuodetkaan.....
Hopeless
81545
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
toivon Sinulle Hopeless voimia ja "parantumista". Toivottavasti joku päivä rakastut uudelleen johonkin upeaan ihmiseen:) Itse olen edelleen hajalla 5v sitten päättyneem rakkausjutun takia.Rakkaus ei ole loppunut, olosuhteet erottivat meidät.Hengitän mutta en _tunne_ olevani elossa....jospa tämä joku päivä helpottuu...
tiedän mistä puhut. Olen itsekin kokeillut ihastua ihan tarkoituksella, tehnyt kaikkeni ihan perusteellisesti, jotta joku alkaisi kiinnostaa ja hänen jälkeensä ei kukaan. Järki sanoisi, että monikin olisi kiinnostava ja tunteissa ei tunnu miltään. Toisaalta niin syvää tunnetta ei edes ehkä kuitenkaan halua unohtaa, vaikka tällä hetkellä onkin surullinen olo. Ajan kulumisella ei ole mitään tekemistä siinä, lähteekö se tunne pois vai ei. Se vain on.
Jos välillä onkin muuta mielessä niin viimeistään unet tuovat hänet luokseni. Enkä niissä ole erossa hänestä koskaan.
Voitko ajatella, että kerrot hänelle tunteesi? Et siis siinä mielessä, että palaisitte yhteen, vaan että saisit käsiteltyä asian loppuun. Juttelisitte ja sanoisitte "näkemiin, ei tavata enää koskaan". Tämmönen klisee. Mutta tiedä vaikka toimisi.
Elämä on liian lyhyt elettäväksi sinun kuvaamallasi tavalla toista kaivaten.
Miksi kirjoitan sinulle. Koska luulen, että minulle on käymässä myös vastaavalla tavalla. Lyhyesti: ollaan luokkakavereita - ei se onnistuisi 4 vuotta olla samalla luokalla pari. Ei uskalleta alottaakaan mitään virallista. Nukumme yhdessä ja rakastelemme. Tai teimme noin vielä vähän aikaa sitten. Nyt sovimme, että lopetetaan muu yhteydenpito, kuin ystävyys.
Ollaan puhuttu molemmin puolin, että kuinka ihanaa se voisi olla, kun ollaan niin samanlaisia. Emme ole enää teini-ikäisiä haaveilijoitakaan. Tuntuu, että hän olisi sielunkumppanini ja se "oikea", jos semmosta on.
kunpa voisinkin puhua hänelle. meillä on sen verran matkaa välissä että en taida koskaan enää tässä elämässä nähdä häntä.joten olen jo tottunut etten näe tai kuule hänestä mitään.mutta silti tunteeni elää yhtä vahvoina kuin ennenkin.unohtamiseen en enää usko tai uuteen rakkauteen.on vaan opittava elämään näitten tunteiden kanssa.
Mihin teidän juttu sitten päättyi? Miksi?
Voi kunpa osaisin tietää mikä johti eroon, jos nyt erosta voi edes puhua eihän me virallisesti seurusteltu. Ensimmäinen ero johtui kait enimmäkseen minusta ja asioista mitä tein ja sanoin. Nimittäin luulin että meillä oli oikeasti vakava suhde menossa. Sen myös kerroin kaikille kun sain tietooni että hän tapailee jo jotain toista, koska en uskonut siihen enkä tänä päivänäkään tiedä oliko totta vai ei, hän tietty ei myöntänyt asian olevan totta. Myöhemmin aloimme tapailla uudestaan jonkun ajan päästä hän lopetti sen koska oli löytänyt jonkun toisen itselleen. mutta sen huomasi että välimatka vaikutti kans aika paljon eroon.=/
Mutta kait se vaan on niin etten vaan halua myöntää itselleni ettei se välittänyt minusta missään vaiheessa. Käytti vain minua hyväkseen kun tiesi miten rakastunut minä olen häneen. Kulutti kait aikaa vain huvikseen minun kanssa kunnes löytyisi sellainen jonka kanssa vois olla jotain enemmän.Olin vain väliaikainen huvi hänelle.
Hopeless, tiedän miltä sinusta tuntuu. Olen samassa tilanteessa kanssasi, tosin minun erostani on vasta puolisen vuotta.
En saa unohtaa Häntä, en saa ajatella mitään muuta kuin Häntä. En saa syödä, en saa nukkua. Opiskelu ei jaksa kiinnostaa, en saa keskittyä mihinkään. Lauseella sanoen, mikään ei tunnu miltään ilman Häntä. Heti eromme jälkeen aloitin taas pitää yhteyttä vanhojen ystävieni kanssa ja hankin paljon uusia. Olen tavannut paljonkin tyttöjä sen jälkeen, osaa kaverimielessä ja osaa ns."tositarkoituksella". Mutta kukaan ei tuota minulle minkäänlaista tunnekuohua, ei herätä pieninpiäkään tunteita.
Yhtä tyttöä olen suudellut hänen jälkeensä. Se loppui heti alkuunsa sillä sulkiessani silmäni kuvittelin että edessäni on Hän mutta avatessani silmäni heräsin karuun todellisuuteen. Oli pakko keksiä hätävalhe ja paeta paikalta sillä en saanut pidätellä kyyneleitäni.
En tiedä miten pääsisin eteenpäin. En odota että koskaan voisin unohtaa Häntä, mutta että edes oppisin elämään tämän kaiken kanssa sen sijaan että se hautaa minut alleen.
En tiedä kuinka kauan vielä jaksan itkeä itseni uneen, nähdä unta Hänestä ja herätä siihen että Hän ei olekaan vierelläni.
Aivan samat ovat tunteet. Toisella paikkakunnalla asuva mies vei sydämeni aikoja sitten. Myöskään me emme koskaan edes seurustelleet. En voi syyttää häntä mistään, sillä hän ei ole koskaan luvannut mitään. Ei ole komea ei hurmaava. Mutta rakastan häntä, enkä pääse irti. Hän toki pitää minusta, mutta vain ystävänä. Näemme silloin tällöin, mutta aina jonkin syyn vuoksi.
Kyllä minullakin muita ottajia olisi. Mutta en minä heistä pysty välittämään, kun tahtoisin vain olla lähellään. Joka hetki.
Enkä taaskaan tiedä, koska edes näen häntä jälleen! Koskaan?