Ulkonäkö määrää

Olen niin ulkonäkö-orientoitunut että oikein vituttaa. Haluaisin mukavan naisen, mutta satsaan aina ulkonäköön. Eihän niistä suhteista koskaan mitään tule, jos kemiat ei muuten ole kunnossa , mutta kehtaapahan kavereille näyttää...

Nyt olen tavannut kaikin puolin ihanan naisen, jolla uskoisin olevan tunteita myös minuun ja hän on mitä herttaisin olento, mutta taas tulee se ulkonäkö- pointti. Minä oikeasti pelkään että n. 10 kilon ylipaino on minulle liikaa. Ei tällaista omaa kusipäisyyttä jaksaisi enää, mutta minkäs teet. Millä ihmeellä saisin itseni tajuamaan, ettei se ulkonäkö ole mitenkään tärkeintä maailmassa. Häpeän jo ajatustakin, että jättäisin jonkun niin ihanan ihmisen siksi, ettei hänen ulkomuotonsa 100-prosenttisesti minua miellytä. Kaikkein hölmöintä tässä on, että olen itse ihan tavallisen näköinen ja oloinen kaveri, enkä mikään mallipoju.

Ihan varmasti jollain on kokemuksia miten tajuta mikä kumppanissa on oikeasti tärkeintä. Olen myös pohtinut asiaa kannalta että kyseessä saattaa olla jokin alitajuinen sitoutumispelko, eikä kyse edes ole estetiikasta. Tai sitten on vaan niin älyttömän huono itsetunto, ettei voi kavereille esitellä naista joka ei olekaan ulkoisesti täydellinen. Olen sika ja häpeän sitä.
51449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jokainen on mitä on eikä siitä juuri muuksi muutu. Tuo kertomasi vaan tarkoittaa käsittääkseni sitä, ettet ole vielä löytänyt sitä ihmistä, joka on sulle oikea. Sellaista, joka aiheuttaa ylimääräisiä "flippauksia" rintakehässä ja pistää veren kuumottamaan. Älä huolestu, se tapahtuu sit kun sen aika on ja sit et enää edes huomaa toisen nk. virheitä. Hän on silloin sinulle kaunein ja upein oli millainen tahansa.

Äänestä
  • Sama häiritsee minuakin. Olen ihan tavallinen jätkä mutta alitajuisesti etsin missiä..tälle en kertakaikkiaan voi mitään :( (hävettää itseäkin)

    Äänestä

Samaa vikaa löytyy meistä muistakin. Kun kerran pidän itseni solakassa kunnossa, en suostu katselemaan karvaista kaljamahaa toisessakaan sohvan nurkassa (minä siis nainen:). Ja olen joutunut tilanteisiin, joissa toivoisi niin kovasti, ettei ulkonäöllä olisi merkitystä. Mutta minä henkilökohtaisesti en vain pystyisi seurustelemaan ihmisen kanssa, jonka ulkonäkö ei minua miellyttäisi, pitäisin ihmisestä kuinka paljon tahansa. En väitä, että pitää tyytyä vain täydelliseen, mutta koska suhteeseen mielestäni kuuluu myös seksuaalinen vetovoima, täytyy kumppanista löytyä jotain sitä aiheuttavaa. Jos se jollekulle löytyy "vain" luonteesta tai persoonasta, hatunnosto hänelle.

Älä pakota itseäsi seurustelemaan, jos tuntuu ettet sitä oikeasti halua. Pahemmin kaikkia loukkaa, jos homma pääsee alulle, ja sitten karkaat kauniimman matkaan. Toisaalta, tuskin olet itsekään onnellinen suhteessa, jossa joka päivä huomaat vain(?) kumppanin vastenmieliset piirteet. Sinun tulisi löytää nainen, jonka kanssa sinulle olisi yks v*tun maku mitä kaverit sanoo. Et ole sika, jos haluat kumppanin joka miellyttää sinua.

Oma suhteeni lähti liikkeelle ulkonäöllisestä kiinnostuksesta, eli sitäkin puolta löytyy. Toisaalta, on myös asioita, jotka eivät vastaa "miesihannettani": esimerkkinä minä olen aina himoinnut pitkiä miehiä, kun taas kumppanini on suhteellisen lyhyt. Mutta voin vakuuttaa, että enää minua ei pelkällä ulkonäöllä houkutella tästä suhteesta pois, rakastan sen verran paljon kaikkea muuta miehessä ja yhteiselossamme. Pointtina: ihmiseen voi rakastua niin, ettei ulkonäöllä ole väliä, mutta ennen rakastumista ulkonäkö ei saa haitata. Näin ainakin minulla.

Äänestä

Houkuttele nainen liikkumaan kanssasi, kävelylenkeille tms. ja esim. herkutellessanne tai tehdessänne ruokaa ehdota kevyitä vaihtoehtoja..ehkä hän itsekin haluaisi laihtua ja olisi vain iloinen jos joku vähän potkisi perseelle ja lähtisi lenkkikaveriksi. Tiedä vaikka lähtisi kaikki ylimääräinen paino ja saisit sen mitä haluaisitkin..?

Äänestä

Vaikuttaa näiltä pään sisäisiltä asioilta. Kyllá niihin voi vaikuttaa. Pitaa saada vain erilaisia näkökulmia asiaan. Ajatella asiaa eri tavalla. Ota rohkeasti asia esille jonkun kanssa kenen kanssa voit puhua asioista. Hánelle saattaa olla jo erilainen mielipide/asenne ja voi auttaa sinua. Parhaiten kuitenkin varmaan jokin alan asiantuntija voi auttaa. Ei se nykyäán mitenkään hävettäváá ole jos sellaisessa káy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihan liikaa kirjoitti:

Olen niin ulkonäkö-orientoitunut että oikein vituttaa. Haluaisin mukavan naisen, mutta satsaan aina ulkonäköön. Eihän niistä suhteista koskaan mitään tule, jos kemiat ei muuten ole kunnossa , mutta kehtaapahan kavereille näyttää...

Nyt olen tavannut kaikin puolin ihanan naisen, jolla uskoisin olevan tunteita myös minuun ja hän on mitä herttaisin olento, mutta taas tulee se ulkonäkö- pointti. Minä oikeasti pelkään että n. 10 kilon ylipaino on minulle liikaa. Ei tällaista omaa kusipäisyyttä jaksaisi enää, mutta minkäs teet. Millä ihmeellä saisin itseni tajuamaan, ettei se ulkonäkö ole mitenkään tärkeintä maailmassa. Häpeän jo ajatustakin, että jättäisin jonkun niin ihanan ihmisen siksi, ettei hänen ulkomuotonsa 100-prosenttisesti minua miellytä. Kaikkein hölmöintä tässä on, että olen itse ihan tavallisen näköinen ja oloinen kaveri, enkä mikään mallipoju.

Ihan varmasti jollain on kokemuksia miten tajuta mikä kumppanissa on oikeasti tärkeintä. Olen myös pohtinut asiaa kannalta että kyseessä saattaa olla jokin alitajuinen sitoutumispelko, eikä kyse edes ole estetiikasta. Tai sitten on vaan niin älyttömän huono itsetunto, ettei voi kavereille esitellä naista joka ei olekaan ulkoisesti täydellinen. Olen sika ja häpeän sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu