En enää osaa sanoa mikä edes määritteenä on pettämistä, onko se absoluuttisen väärin ja syntisen anteeksiantamatonta, jos sillä ei kuitenkaan loukkaa sitä suhteen toista osapuolta. Itselläni on sivusuhde, josta rakas avomieheni ei tiedä, mutta salarakkaani tietää miehestäni- eli pelisäännöt ihmissuhdepelissä ovat selvät.
Lomamatkoilla olen Pelinainen, mieheni jota rakastan ei kuitenkaan saa tietää seikkailuistani. Mieheni luottaa minuun, niin kuin minä häneenkin. On sanonut, että jos pahojani olen tehdäkseni, ei hän sille mitään voi- ja jaamme ajatuksen täysin! Emme ole mustasukkaisia tai omistushaluisia, vaan itsenäisiä ja vapaita menemään. Mieheni on myös nähnyt minun suutelevan neljää ystävääni(joista yksi nainen),samassa illanvietossa , eikä se ollut ongelma.. Tietää minun myös olleen sängyssä kahden naisen kanssa seurusteluaikanamme, ja se on hänelle vain turn-on.
Rakastamme toisiamme, ja tiedämme ettei Se Oikea voi aikuisten oikeasti olla uhattuna kolmannen osapuolen takia. Ainakaan suhde ei itsestäänselvästi kariutuisi syrjähyppyyn. Todennäköisesti kuitenkin uskoo ja luottaa uskollisuuteeni(ja toivoo sitä), mutta ei halua kauheasti ajatella asiaa..
Olen addiktoitunut ihastumisen ja valloittamisen tunteeseen, ja haluan kokea sen aina uudelleen- vaikka tiedän että sen täysin ohimeneväksi ilmiöksi. Pysyvää rakkautta on suhteessani. Tuntuu että haluillakin on aina parasta ennen- tai viimeinen käyttöpäivä- merkintä suhteissa, siksi tällainen kaksoiselämä virityksineen piristää. Tuntee olevansa nainen!
Tiedän olevani jonkin tason tunnevammainen sitoutumiskykyni ja uskottomuuteni takia, mutta kun on vain tämä yksi elämä elettävänä niin haluaisin karsia kaikkia rajoituksia pois parhaani mukaan.. Itsekäs? Kyllä. Haluaisin mieheni kuitenkin olevan minulle uskollinen, vaikka olen sanonutkin että lähtiessäni pidemmäksi aikaa pois minun täytynee oikeuttaa hänelle tiettyjä vapauksia, mutta niitä hän ei tahdo.
En enää edes pysty ymmärtämään, miksi pettämisestä pitäisi kertoa, pahoittaa kaikkien osapuolten mieli ja koetella parisuhdetta? Siinä tapauksessahan pitäisi myös lopettaa pahanteko..
Muutamat ystävistänikin ajattelevat samoin, ja kaikki minun laillani ystävällisiä, kilttejä ja ihania ihmisiä, jotka eivät tahdo aiheuttaa kenellekään mielipahaa, vaan ainoastaan nauttia elämästä!
Lomamatkoilla olen Pelinainen, mieheni jota rakastan ei kuitenkaan saa tietää seikkailuistani. Mieheni luottaa minuun, niin kuin minä häneenkin. On sanonut, että jos pahojani olen tehdäkseni, ei hän sille mitään voi- ja jaamme ajatuksen täysin! Emme ole mustasukkaisia tai omistushaluisia, vaan itsenäisiä ja vapaita menemään. Mieheni on myös nähnyt minun suutelevan neljää ystävääni(joista yksi nainen),samassa illanvietossa , eikä se ollut ongelma.. Tietää minun myös olleen sängyssä kahden naisen kanssa seurusteluaikanamme, ja se on hänelle vain turn-on.
Rakastamme toisiamme, ja tiedämme ettei Se Oikea voi aikuisten oikeasti olla uhattuna kolmannen osapuolen takia. Ainakaan suhde ei itsestäänselvästi kariutuisi syrjähyppyyn. Todennäköisesti kuitenkin uskoo ja luottaa uskollisuuteeni(ja toivoo sitä), mutta ei halua kauheasti ajatella asiaa..
Olen addiktoitunut ihastumisen ja valloittamisen tunteeseen, ja haluan kokea sen aina uudelleen- vaikka tiedän että sen täysin ohimeneväksi ilmiöksi. Pysyvää rakkautta on suhteessani. Tuntuu että haluillakin on aina parasta ennen- tai viimeinen käyttöpäivä- merkintä suhteissa, siksi tällainen kaksoiselämä virityksineen piristää. Tuntee olevansa nainen!
Tiedän olevani jonkin tason tunnevammainen sitoutumiskykyni ja uskottomuuteni takia, mutta kun on vain tämä yksi elämä elettävänä niin haluaisin karsia kaikkia rajoituksia pois parhaani mukaan.. Itsekäs? Kyllä. Haluaisin mieheni kuitenkin olevan minulle uskollinen, vaikka olen sanonutkin että lähtiessäni pidemmäksi aikaa pois minun täytynee oikeuttaa hänelle tiettyjä vapauksia, mutta niitä hän ei tahdo.
En enää edes pysty ymmärtämään, miksi pettämisestä pitäisi kertoa, pahoittaa kaikkien osapuolten mieli ja koetella parisuhdetta? Siinä tapauksessahan pitäisi myös lopettaa pahanteko..
Muutamat ystävistänikin ajattelevat samoin, ja kaikki minun laillani ystävällisiä, kilttejä ja ihania ihmisiä, jotka eivät tahdo aiheuttaa kenellekään mielipahaa, vaan ainoastaan nauttia elämästä!
Vastaukset 39
Vanhimmat
Keskitytään olennaiseen, niin ei mee vaikeemmaks ku onkaan.
Olen paha ihminen. Petän. En tunne huonoa omaatuntoa. Olenko paha ihminen? Noin ihmisenä olen hyvä.
jos uskallat
abc
Oli ehkä enemmänkin retorinen kysymys, yleisen etiikka- ja moraalikäsityksen mukaanhan minut voitaisiin polttaa roviolla tai kivittää julkisesti. Tai vähintäänkin paljastaa petolliset kuvioni kumppanilleni, jotta parisuhteeni kariutuisi. Tai vaihtoehtoisesti minun elämästäni voitaisiin tehdä tosi-TV- ohjelma joka ei vaatisi käsikirjoitusta ;) Olen vaan elämässäni hedonisti, häikäilemätön ja ilmeisesti kaikessa kohtuuton nautinnontavoittelija..
Pistä joku sähköpostiosoite tänne niin saa jutun eteen päin, vähän äkkiä, ei ole koko yötä aikaa. Dialogia
On kaikenlaisia projekteja tässä sivussa näin öisin kun elän. Olen nyt avoimen keskustelufoorumin kannalla, laita näkemyksiäsi tänne koko maailman nähtäväksi. :)
Sä kuvaat itsesi naisena, joka täyttää kaikki unelmat, sekä rakastaa omaa miestä että on kyltymätön seikkailija. Se saa sut tuntemaan itsesi naiselta. Sulla on toisin sanoen käsitys, että tällainen on nainen. No niin on mullakin, mun fantasioissa (kun olen mies). Mutta mä ymmärrän, että nainen ei ole oikeasti sellainen, tai pelkästään sellainen. Etkä ole säkään. Sä mietit sun normaaliutta ja moraalittomuutta. Eli olet normaali ja moraalinen. Mutta miten hemmetissä sen yhdistää siihen playboy-naiseuteen? No, ehkä sä ajattelet, että playboy-nainen on sun oma kuva naiseudesta ja se moraalinen puoli jonkun muun ajama asia. Mutta Playboy-tyttö on kaupallinen keksintö, miesten fantasioita varten. Jos sun käsitys naisena olemisesta on noin fantastinen, niin kenen käsitys se oikeastaan on? Omasiko?
Siinä on tärkein kysymys. Minkä takia sussa ei ole syvyyttä naisena playboy-tyttöä enempää? Vai onko sittenkin? Mikä on sun syvyys? Mitä sä ajattelet elämästä? Mitä sä ajattelet itsestäsi? Ajatteletko enää mitään vai pakenetko mahdollisesti asian ajattelemista? Vai eikö ole kenen kanssa ajatella? Ajatteletko nykyään vain pettämistä, ja saat siitä kicksit, mutta et enää muusta?
Viestisi oli varmasti oikeilla jäljillä.. Moniko nainen ei haluaisi olla kaikkien miesten ihailema ja muiden naisten kadehtima täydellinen playboy-tyttö, joka viettää shampanjan-ja mansikanmakuista elämää, toteuttaa fantasioitaan eikä kieltäydy elämän nautinnoista.
Ei se todellisuudessa tietenkään ole paljon enempää kuin plastiikkakirurgien ja meikkiteollisuuden loihtimaa kauneutta, photoshopattuja virheettömiä barbeja, tyhjää pintaliitoelämää ja median luomaa illuusiota vapaasta, estottomasta rakkaudesta.
Varmasti minuun ovat vaikuttaneet nykyiset kauneusihannevaatimukset ja median luoma kuva aina valmiista, villeistä ja vapaista naisista, jotka herättävät ihmisissä ihailua ja kateutta, ovat päiväunien kohteena ja saavat vampattua kenet haluavat.
Mutta. En oikeasti ole sellainen. Kaipaan pysyviä ihmissuhteita, aitoa rakkautta ja kiintymystä, välittämistä ja läheisyyttä, luottamusta ja turvallisuudentunnetta.
Ja tietenkin pelkään menettäväni sen kaiken, tai satuttavani itseni ihmissuhteissa.
Hyökkäys tuntuu olevan paras puolustus, eli olen muokannut itsestäni pelinaista, joka ei uskalla enää tuntea ja kiintyä niin vahvasti kuin joskus aiemmin, vaan osittain hyväksikäyttää miehiä niin kuin pelimiehet ovat aina tehneet. Tunnen siis tarvetta kilpailla miesten kanssa tietynlaisesta vahvuudesta herkkyyden kustannuksella. Jossain määrin jopa tunnen alemmuutta näitä todellisia Bitchejä kohtaan- eli naisia jotka tietävät mitä haluavat ja ovat valmiita ottamaan sen, sotkematta liikaa tunteitaan peliin.
Eikä muille naisille tarvitse olla niin kateellinen heidän edustavasta ulkonäöstään, seksikkyydestään tai saamastaan huomioarvosta, saati tuntea kilpailijoikseen jos valloittaa sitäkin kategoriaa. Omassa ulkonäössäni ei ole vikaa, mutta itsetunto taitaa vaatia ihailua ja palvontaa jotta tunnen itseni hyväksytyksi.
Jos jonkun päästän sosiaalisen etäisyyteni sisäpuolelle, on minulla kuitenkin oltava tunteita häntä kohtaan. Edes hetkellisesti tai tilapäisesti, vaikka tietäisinkin sen olevan vain ohimenevää illuusiota ja hetkessä elämistä.
Flow-kokemuksiin ja extreme-kokeiluihin on helppo addiktoitua, etenkin kun luonteenpiirteisiin kuuluu vaihtelunhalu ja adrenaliininhimo, sekä toisinaan halu olla huomion keskipisteenä tai kyseenalaisenkin ihailun kohteena. Olen myös melko ennakkoluuloton ja pelkään menettäväni elämän eri psyykkisiä tai fyysisisiä ulottuvuuksia jos elän kieltäytyen kiusauksista- tai olen hakeutumatta niihin!
Eli too much is never enough. Myönnän kuuluvani tähän mulle-kaikki-heti- sukupolveen, ongelmia tulee aina tasapainon löytämisessä ääripäiden välillä. Jos oikein karrikoidaan, olen varmaankin maanis-depressiivinen nymfomaani-frigidi. Ajoittaista tyhjyyden tunnetta yrittää usein poistaa kyseenalaisillakin keinoilla, mutta kaikki ne eivät tuo enempää sisältöä elämään. Jotkut ovat enemmän jopa tuhoavia kuin rakentavia keinoja. Myönnän, etten ole kovin halukas miettimään tekojeni mahdollisia seurauksia, mielummin odotan parasta kuin pelkään pahinta.
On minulla edelleen sielu, olen tunteva ja ajatteleva ihminen alkuperäisestä kirjoituksestani huolimatta- minun on itseasiassa vaikea edes tunnistaa siitä itseäni, koska koen olevani jotain muuta ja paljon enemmän.
Mutta se on yksi olemassaoleva puoleni ja elämänalue, johon olen samanaikaisesti sekä tyytyväinen että suljen sen pois itsestäni. Minulla on vapauteni ja kaksoiselämäni, sekä upea parisuhde- sitä haluaa aina kaiken ja paljon enemmän..
Tuo on kovin ristiriitaista tilitystä. Itsesi kustannuksella (sen oikean) elät elämääsi. Ei kai se nykyään kovin harvinaista olekaan. Kellä se sitten kestää miten kauan, riippuu varmaan psyykkeestä. Myös iällä on merkityksensä, vanhemmiten ihminen hakee jo rauhaa sekä harmoniaa elämäänsä, joten sinulla luultavasti 10-15 vuotta jäljellä. No siinä ajassa saat itsesi täysin henkisesti rappiolle, tai ehkä tehtyä korjausliikkeitä elämäsi suunnalle, mene tiedä, eikä juuri kiinnostakaan.
Näinhän se menee. Jos sä saat murto-osankin sun tästä syvällisyydestä käyttöön ja ilmaistuksi oikeassa elämässä ja oikeissa suhteissa sanoina ja tekoina, niin sun elämänlaatu paranee äkkiä ja mahdollisuudet avautuu ihan erilailla. Paitsi jos sä et saakaan vastakaikua, niin se tietysti huononee. Kuinkahan on?
Sä ymmärsit ehkä väärin mitä tarkoitin: pelinainen ei ole se joka pintaliitää (sellaista voisi sanoa huoraksikin jos saa siitä kicksejä) vaan just se joka on samanaikaisesti molempia, playboy-tyttö SEKÄ oman rakkaan kultamussukka. Sä vaan oot huomannut, että se ei olekaan käytännössä oikein helppoa, mutta et löydä oikein riittäviä perusteita toimia muutenkaan. Olisitkohan katsonut liian vähän romanttisia elokuvia tai kuunnellut satuja? Mene ja tiedä :)
En haluaisi katsoa sinua silmiin, sillä niiden tyhjyys pelottaisi minua.
Minä haluaisin ehdottomasti katsoa sinua silmiin. Sä oot kiinnostava muutenkin kuin pelinaisena, enemmän kuin nämä muut viesteilijät yhteensä. Se on sun onni ja kirous :)
Ristiriitaista tilitystä, totta. En ole koskaan väittänytkään olevani kovin yksiselitteinen tai äärimmäisen looginen ihminen. Henkisiä kärsimyksiä en itselleni tällä käyttäytymiselläni tunnu aiheuttavan, pieniä pistoja omassatunnossani satunnaisesti. Sellaisissa tilanteissa erityisesti, kun huomaan olevani etuoikeutettu saadessani olla näin rakastettu ja ymmärretty, sekä mieheni että kakkosmieheni taholta.
Lisäksi minulla on laaja kaveripiiri, paljon todellisia ystäviä joille voin omana itsenäni puhua asioista tulematta tuomituksi tai arvostelluksi. Tekoni eivät kuitenkaan mustavalkoisesti määritä luonnettani ihmisenä.
Ystävilleni olen aina ollut luotettava ja lojaali, erona parisuhteisiin ehkä onkin että heidän kanssaan minulla on täydellinen vapauteni.
En katso että minulla on "rooleja" elämässäni, eri ihmisten kanssa ja erilaisissa tilanteissa vain eri puolet korostuvat, ja monesti sitä haluaakin antaa mahdollisimman hyvän kuvan itsestään, paljastamatta koko psykopatologiaansa puolituntemattomille.
En siis elä tunnehelvetissä tai usko sellaiseen joutuvanikaan, enkä myöskään usko että luottamukseni ihmisiin kuolee omien käyttäytymismallieni vuoksi.
Aina on olemassa luotettavia, uskollisia ja lojaaleja ihmisiä, jotka eivät edes halua ottaa riskiä että loukkaisivat rakastamaansa ihmistä. Ja jossain määrin haluan myös uskoa kuuluvani heihin, kaikesta huolimatta!
Tragikoominen kommentti, lähes proosallinen!
En pelkää katsoa ihmisiä silmiin, voisin katsoa sinuakin syvälle silmiisi ja uskon että näkisit minussa paljon enemmän kuin kuvitteletkaan :)
Ihminen etsii itseään todennäköisesti läpi elämänsä, eikä mikään ole niin mustavalkoista kuin miltä näyttää- maailma on myös täynnä harmaan sävyjä.
Itsensä rakastaminen ei aina ole niin ehdotonta tai ongelmatonta.
puolella pahastikin. Omatuntoko pistää? Omatunto on kuin haukkuva koira, käy potkaisemassa koiraa jo se menee koppiinsa. Uudelleen haukkuessa taas potku, ja ei aikaakaan niin koiran haukku loppuu siinä tilanteessa. Ihmisesä se on huolestuttava merkki, kun omatunto on hiljennetty.
Sanoit myös omaavasi paljon todellisia ystäviä? Keskimäärin todellisia ystävyyssuhteita ei kukaan kykene hoitamaan. Kavereita sosiaalisella ihmisellä voi olla paljon. Et myöskään katso eläväsi rooleissa, mitä roolia vedät kun tulet kakkosen luota kotiin? Ilman jotain roolia se olisi vaikeaa, vai hyväksyykö miesi tämän toisen?
Ethän sinä varmasti elä tunnehelvetissä, se on aika selvää kuvauksestasi, mutta tuo valheessa eläminen, syö ihmistä hitaasti kalvaen. Et sinä sitä itse huomaa, tai kenties kun tuo tie lähenee päätepistettään ja katsot taaksepäin. Näetkin siellä elämättömän elämän, huomaat olevasi vain ihmisen kuori, joka on rakentanut kaiken valheelle. Se paha olo on aika epämääräinen, ei osaa sanoa mistä se tulee, mikään ei tunnu enään miltään. On vain tympeä harmaa arki. Ei sen näin pitänyt mennä! Ne jotka olivat ystäviä, eivät enää täytä edes kaverin mittaa. Tuli valittua väärä tie, se näytti hyvältä, eikä osannut ajoissa siltä kääntyä. Lopulta se todellisuus meidät kohtaa. Ainakin minulle kävi niin.
Omatunto pisstelee ainoastaan jos olen molempien kanssa tekemisissä lyhyen ajan sisällä- mitä ei yleensä tapahdu.
Olen myös todella hyvä ja läheinen ystävä kakkosmieheni kanssa, jaamme ajatuksia, tunteita ja elämänkokemuksia, vietämme aikaa yhdessä tehden kaikenlaista ja olemme aina valmiita auttamaan toisiamme- eli aitoa välittämistä,joka jossain vaiheessa suhdettamme sai myös fyysisen ulottuvuutensa.
Olimme hetken erossa minun tahdostani, mutta palasimme samoihin kuvioihin. Paljonkaan välillämme ei tämän takia muuttunut.
Tarkennan vielä kuvausta sosiaalisesta elämästäni väärinkäsitysten välttämiseksi: minulla on siis laaja kaveripiiri, ja paljon hyviä ystäviä joille voin uskoutua melkein mistä tahansa.
JA: muutama elämää suurempi ystävä, jotka tietävät kaikki hyvät ja huonot puoleni ja siitä huolimatta hyväksyvät minut juuri sellaisena kuin olen. Joille voin kertoa synkimmätkin salaisuuteni ilman tuomituksi tulemista. Ja ovat valmiita tukemaan minua missä tahansa tilanteessa. Juuri sellaisia ystäviä joita toivoisin kaikilla olevan.
Elämässä toivoisin juuri aitoutta; aitoja ihmissuhteita, kokemuksia ja elämyksiä- en niinkään hetken hyväksikäyttöä. Joskus sitä voi kieltämättä sortua tekemään jotakin, joka itsessään ottaa enemmän kuin antaa.
Tyhjyyden tunteesta mainitessasi: tiedän kyllä mitä tyhjyys on. Olen menettänyt ihmisen, jota aikoinaan rakastin, kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta, elämän merkityksettömyydestä ja tyhjyydentunteesta. Siksi ehkä juuri teenkin asioita, joiden uskon tuovan tunnetta, tarkoitusta ja merkitystä elämään- edes hetkeksi. Ja hyvät hetket säilyvät muistoissa.
kirjoittamasi, kertoo minusta se, että tänne yleensä kirjoitat. Jos ei olisi mitään syytä, kaikki elämässä loistavasti, niin tämä palsta on viimeinen paikka jossa siinä tilanteessa oltaisiin.
Ihminen ikääntyy väistämättä, ennen kuin kuolee.
Sikäli paska juttu, koska vaikka puhumattomassa valheessa eläminen, hidastaa henkistä kasvua,
siihen kulutetun energian takia, (vain oma tulkinta) niin arvomaailmamme muuttuu jo muiden samanikäisten myötä. Voi olla että huomaakin juuri näiden aitojen elämysten ja salaisten ihmissuhteiden, olleenkin juuri esteenä, sille jota haki. Vaikka ne kenties olivat aitoja siinä hetkessä, ne sen puhumattoman valheen takia nakersivat syvällä sisältä jotain, ja tekivät mahdottomaksi löytää sitä mitä niistä haettiin.
Näin koen sen itse, se on kuitenkin vain miten minä tulkitsen omalta kohdaltani. Minulle jäi lopulta vain ns. poltettu maa sinne, mihin sen elämän olisi pitänyt tuoda tunnetta ja elämyksiä muistoihin. Lopulta tuli totaalinen romahdus, puolentoista vuoden istunnot kallonkutistajan tuolissa, avioero ja parinvuoden työkyvyttömyys.
Kieltämättä minun pysäys oli rankemman puoleinen, ehkä olen turhan herkkä ihmisenä ja miehenä. Nykyään näen jo kevät auringonkin, joten siitäkin voi toipua. Arvomaailma on kumminkin aivan toinen kuin ennen. Tällaista seinään ajoa en osaa kellekään toivoa, enkä oikein siitä varoitellakaan. Me kun kaikki ollaan erilaisia, niin seurauksetkin vaihtelee.
Olen nuori ja kokematon tietysti sinuun verrattuna, mutta herkkyyttä en koe heikkoutena vaan tietynlaisena vahvuutena, usein liittyy tunneälyyn ja erityisesti empatiakykyyn.
Tähän voisi tietysti todeta, että ihminen niittää, mitä kylvää, mutta aidossa elämässä olen aidosti pahoillani kohtalostasi.
Ei sellaisten kriisien läpikäymistä kenellekään toivoisi, sinunkaan tarkoituksenasi ei varmaan ollut polttaa siltoja takanasi ja jäädä katsomaan savuavia raunioita. Sinä olit tietysti liekin sytyttäjänä, mutta tuli riistäytyy helposti hallitsemattomaksi.
Et sinä väärässäkään ole, tietynlaista tyhjyyttä sieluuni kyllä aiheuttaa se, etten kaikkea voi jakaa puolisoni kanssa vaan on elämänalue jonka on oltava yksin minun- halusin tai en. En voi katsoa toista silmiin ja sanoa, että olen uskollinen.
Koskaan en tule tarkoituksellisesti toista osapuolta satuttamaan paljastamalla mitä voin rakkaimmalle ihmiselleni tehdä.
Välimatka ja etäisyys on osasyy- ja seuraus tilanteeseemme- ikävöin kyllä häntä, mutta ikävä on myös tunne jonka voi painaa taka-alalle niin kuin monet muutkin. Huonon omantunnon esimerkiksi.
Luultavasti useimmat meistä vain ajautuvat elämässään tilanteeseen, jossa ei ole kykyä nähdä oikeaa ratkaisua pitkällä tähtäimellä. Vaikka tietää tekevänsä väärin, niin sisäinen ääni on siinä hetkessä helppo vaientaa. Itselle löytää tahtomattaan oikeutuksen kovin helposti.
Mutta vaikka elämä lähtee vinoon, tulee aina paikkoja, joissa korjausliikkeet ovat mahdollisia. Omassa elämässä, en osannut näissä paikoissa suuntaa korjata, koska lopulta tulee sekin päivä, kun korjaaminen ei enää ole mahdollista. Kipeitä valintojahan ne olisivat toki olleet, vaan jälkeenpäin on helppo nähdä, kuinka paljon pienemmillä vaurioilla olisi päässyt. Tässä en tarkoita vain itseäni. Pahintahan on kestää, se tuska mitä omilla käytöksellään on muille aiheuttanut.
Eihän sitä halua rakkaitaan satuttaa, ja silti toimii juuri niin.
Ehkäpä sinä osaat käyttää omat elämäsi kulminaatiopisteet paremmin hyödyksesi, toivon ainakin. Kun tänne kerta kirjoitit, antaa se vaikutelman siitä. Minä en koskaan pysähtynyt ajattelemaan. Voisi kuvailla ajatuksiani varsin pinnallisiksi, tarkoittaen sitä, etten pohtinut syvemmin elämääni. Miksi olisin, kaikkihan oli silloin hyvin, enkä kokenut lopultakaan tekeväni kovin väärin. Vaimoani kohtaan tein sen suurimman rikkeen, myös toiselta minulle rakkaalta henkilöltä, suljin mahdollisuuden kunnon täyspainoiseen ihmissuhteeseen. Voidaan tietysti sanoa että hänellä oli valinnan mahdollisuus. Kun elämä ei ole niin yksinkertaista. Eikö lopultakin oikea rakkaus näe itsekkyyden taakse? Jos toinen on oikeasti tärkeä, hänelle haluaisi hyvää, jopa omien tarpeiden kustannuksella?
Nykyään on sikäli hyvä elää, kun on lopultakin sinut itsensä kanssa. Ei ole keneltäkään mitään peiteltävää, alan pikkuhiljaa jopa pitää itsestäni oikeasti.
Sinulle kaikkea hyvää tulevaisuuteen, itse me oman elämämme muokkaamme. Kunhan pitää huolen ettei tule liikaa lastia veneeseen. Meitä kuitenkin ohjaa monet tarpeet, joita emme aina pysty tietoisesti huomaamaan. Väärät valinnat ja virheet kuuluvat elämään, myös niistä oppiminen.
Parempaa onnea tai älyä sinulle.
kannustavista sanoistasi. Huomaan, että olet paljon joutunut elämässäsi läpikäymään ja työstämään asioita, ja se on kasvattanut sinua ihmisenä kypsemmäksi, epäitsekkäämmäksi ja enemmän toisia huomioonottavaksi.
Tärkeintähän elämässä ei ole olla tekemättä virheitä ja olla täydellinen, vaan oppia niistä- ja näkisin sinun saavuttaneen sen tavoitteen tällä saralla.
Minulla on vielä sen verran hedonistinen ja naiivi maailmankuva, etten halua uskoa mitään pahaa tapahtuvaksi; mutta tiedän etten voi omilla ajatuksillani hallita todellisuutta. Ainoa mihin voin vaikuttaa on oma käyttäytymiseni tässä ihmissuhdepelissä, ja siirroistani riippuu tulenko loppupeleissä voittamaan vai häviämään. Panokset ovat kieltämättä kovemmat kuin mihin minulla olisi varaa! ;) nim.still living in a denial
Kiitos kun jaoit kokemuksesi, aika raadollinen esimerkki siitä miten kaiken voi menettää omien "tietoisten" virheidensä takia.
Toivon sinulle sitä jatkossakin sitä kevätaurinkoa ja uskoa uuteen, parempaan huomiseen!
kirjoitit! Olen aikalailla samanlainen. Tosin olen pettänyt kunnolla vasta kerran (parisuhdetta takana 15 v - salasuhdetta 6 kk), mutta pikkupetoksia kyllä on ollut jatkuvasti.
Minun lapsuudellani on varmasti tekemistä siinä millaiseksi kasvoin. Isäni oli pornohullu, eikä juuri vaivautunut piilottelemaan tätä puolta itsestään. Vanhemmat erosivat kun olin kymmenen vanha, enkä sen koomin nähnyt isääni.
Toisaalta kadehdin idyllisiä uhrautuva-kotiäiti-tyyppejä, ja toisaalta näen heidät "oman sinisilmäisyytensä" uhreina.
Tämä varmasti johtuu siitä että äitini oli tällainen hyvään uskova, kaikkensa perheensä eteen tekevä nainen, joka sai lopulta nenilleen.
Eikä asiaa kyllä juuri auta se että 90% kaikista miehistä jotka haluan, saan. Olivat he sitten naimisissa tai ei.
En koe tätä kevytkenkäisyyttä ongelmana. Se lienee monien mielestä isoin ongelma... Alkoholisti ei myönnä olevansa alkoholisti. Ehkä sitten joskus 50 vuotiaana rauhoitun, kun huomaan ettei vienti ole enää niin kovaa? En halua varsinaisesti vikitellä miehiä, vaan haluan että he vikittelevät minut.
En siis halua parantua, ennenkuin vanhuus parantaa. Ja silloin kyllä haluaisin että vanha mieheni on edelleen rinnallani. Mutta jos jään kiinni ja hän lähtee, niin eiköhän tässä vielä ole aikaa löytää uusikin. Eli en taida suuren suuresti rakastaa häntäkään.
tarviit opetuksen. Potkun perseelle. Vois hippasen muuttaa teikäläisen arvomaailmaa jos sun oma miehes pettäis sua, rankasti.
Nimimerkillä kokemusta löytyy
sehän se just on, mutta... Kun ottaa pettäjän roolin itselleen, on vain aika immuuni arvomaailmansa muutoksille. Nää foorumit näyttää palvelevan paradoksaalisesti pettämisroolin ylläpitämistä, tekeehän sitä muutkin eikä ne petetytkään näytä kuolevan, kunhan marmattavat.
Pettämisrooli tai mikä tahansa rooli - parempi vaihtoehto olisi aina että olisi ikioma "rooli", eikä joku pelinainen-rooli. Mutta kun meidän ikiomat "roolimme", pikkuprinssit ja -prinsessat ei niin kovin hyvin menesty tässä elämäsäs. Ne liiskataan äkkiä. Mieluummin sitä liittyy liiskaajiin, kun kasvatus on tuota mitä tuossa edellä kuvataan tai jotain muuta älytöntä.
Sitä saa mitä tilaa, mä katson että tää pettämishomma on yhteiskunnan tuote. Minkäs me voimme kun meistä ei välitetä, ja jumala ja muut suuret tarinat ovat tainneet kuolla, eikö?
Herra Julkista Dialogia, oikeassa olet. Kun on kerran ylittänyt tuon rajan oikean ja väärän välillä, paluuta aiempaan arvomaailmaan ei enää tunnu olevan, maailmankuva on peruuttamattomasti muuttunut ja tullut realistisemmaksi. Prinssit ja prinsessat elävät täydellistä elämäänsä saduissa kunnes kuolema heidät erottaa, tosielämässä ihmiset ovat inhimillisiä olentoja, alttiina kiusauksille ja lankeemuksille- siis syntisiä jotka kaipaavat armahdusta itseltään, puolisoltaan tai yhteiskunnalta, tai vaihtoehtoisesti eivät pyytele tekemisiään keneltäkään anteeksi. Katsovat olevansa vastuussa vain itselleen, vaikka kaihtavatkin muiden ihmisten satuttamista.
Itselleni kaksoisroolin tekee mahdolliseksi itsenäinen elämäntapa, en joudu valehtelemaan kenellekään tai selittelemään poissaolojani. Jätän totuuden kertomatta, se on helpointa.
Ja koska nämä seikkailuni eivät merkitse minulle niin paljoa että omatuntoni veisi minulta unet tai estäisi katsomasta itseäni peiliin, en näe mitään syytä koskaan kertoa kumppanilleni koko todellisuutta.
Nykyään playboy-nainen (siinä merkityksessä kuin tarkoitit, pelinainen) on kuva menestyvästä, menevästä ja ihaillusta naisesta, ja edes päiväunissani tahdon olla sellainen.
Kauhukuva minulle olisi olla tällainen kodille ja perheelle omistautuva pikkuvaimo, joita aidon oikeasti kuitenkin ihailen ja arvostan. Kuvittelen elämän olevan silloin yllätyksetöntä arkea, velvollisuuksia ja samaan mieheen ripustautumista. Eli luottamuksellista ja sitoutunutta parisuhdetta!
En voisi uskoa että mieheni olisi uskollinen minulle vaan etsisi tai löytäisi itselleen häikäisevän Playboy-tytön, jonka kanssa minulla ei olisi mahdollisuutta kilpailla!
Yhteiskunta on muuttanut arvomaailmaamme, koen itsekin ambivalenssia koti-perhekeskeisyyden ja itsenäisen sinkkuelämän välillä. Joku totesi, että aika muuttaa minua tasaisempaan suuntaan- sitä minäkin toivon, vaikka samalla juuri pelkään sitä. Olen jo maailmaa nähnyt ja siipeenikin ottanut, luonteeni vaan tuntuu olevan tällainen. Mutta askel eteenpäin on ollut avoliitto tällaiselle sitoutumiskyvyttömälle ihmiselle- oikea ihminen on osittain ratkaissut tämän ongelman!
Olen kyennyt uskollisiin suhteisiinkin, mutta yhtä useasti olen päästänyt itseni vapaaksi tekemään mitä haluan- enemmän tai vähemmän omantunnon kiusaamana. Kaikkeen tottuu ja turtuu, vaikken empatiakyvytön olekaan- päinvastoin.
Lapsuutesi voi osittain selittää tuon kiintymyksen-ja sitoutumisen pelkosi, haluat olla askeleen edellä jos suhteessasi kulissit kaatuvatkin. Kukaanhan ei halua särkeä sydäntään, mutta koska se joskus voi olla väistämätöntä, on silloin ainakin jo etukäteen ottanut tasoitusta ja varmistanut että joku toinen silti edelleen välittää.
Ei se aina tietenkään niin ole. Kaikki osapuolet voivat satuttaa itsensä julkisuuteen tulleessa kolmiodraamassa tai syrjähypyssä, mutta ihmismieli keksii joskus uskomattomiakin keinoja turvata oma psyykkinen selviytymisensä.
Itselläni lähtökohdat ovat äidin puolelta vastaavat (täydellisesti lapsille ja kodille omistautunut), isä taas on ollut aina läheinen, ihailtava, poissaoleva jolla on ollut vahvasti oma elämänsä kodin ulkopuolella.
Eli olen aina etsinyt etenkin isän hyväksyntää ja toivonut olevani sellainen kuin hän -omissa mielikuvissani- haluaisi minun olevan. Pelko menetyksestä tai pettymyksen tuottamisesta on voinut olla varjona taustalla, ja siksi keskipisteenä ja ihailtuna oleminen on saanut tuntemaan itsensä hyväksytyksi. Isä on kohdellut minua etenkin lapsena kuin prinsessaa, ja huonompaa kohtelua en miesten taholta ole sittemmin kokenutkaan- elämä on valintoja.
Sama tilanne ihmissuhdemaailmassa kuin sinulla, eli mahdollisuuksia pahan ihmisen ominaisuuteen ja rooliin on tarjolla. Senkin takia on ollut vaikea valita elämänkumppaniaan (ennen sen löytymistä), että yksi valinta sulkee pois muita mahdollisuuksia.
Ja tämä kaksinaismoralistinen ja moniarvoinen yhteiskunta mahdollistaa tällaisen käyttäytymisen, meitä pettäjiä on valitettavasti paljon.
Eiköhän jokainen meistä ole elämässään ottanut siipeensä, oli se ansaittua tai ei. Elämä satuttaa meitä monin tavoin- ja useimmiten uskottomuudesta kertominen satuttaa suhteettoman paljon, ilman että sillä kuitenkaan saavutetaan mitään sen arvoista.
Pettämättä oleminen ja uskollisuus kumppanille on kuitenkin kaikkein arvostettavinta ja kunnioitettavinta minkä tahansa etiikan tai moraalin mukaan, kaikissa uskonnoissakin. (Moniavioisuudessakin ideaali on olla uskollinen ja tasapuolinen kaikille Puolisoille).
Meitä ihmisiä on niin erilaisia, suomi24tunteet- otsakkeen altakin löytyy palstoja aiheina viha, kateus, mustasukkaisuus..
Aloin lukemaan näitä kirjoituksia täällä pohtiessani tekemäni vääryyden suuruusluokkaa. Siis sitä kun menin ja hyväksyin vierelleni salaisen rakkaan.
Silloin oikeastaan vasta heräsin ymmärtämään, että jo suutelemista pidetään yleisesti pettämisenä. Tämä tuli minulle ihan oikeasti yllätyksenä. En ole edes ajatellut asiaa aiemmin.
Se mitä kirjoitit selustansa suojaamisella, on kohdallani totta. En todellakaan koskaan halua olla äitini tilanteessa - itkeä kaikkensa antaneena ja täysin yllättyneenä avioliiton romahtamisesta. Varmaan tästä syystä en anna itsestäni 100% suhteessa ja osittain siksi olen ollut avoin myös lähentelyille.
Ja toisaalta haluan olla isäni kaltainen hyvässä. Isäni oli myös vahva, oman polkunsa tallaaja.
Syitä pettämiseen on tosin monia muitakin. Niitä harmaan eri sävyjä.
En halua miehelleni petetyksi tulemisen tuskaa, joten pidän visusti huolen siitä etten jää kiinni. En myöskään valehtele, jätän vain kertomatta puolet asioista. En koe sitä sen ihmeellisempänä kuin se, että jätän kertomatta ostamani superkalliin takin hinnan, sillä olen varakkaampi kuin mieheni ja kulutustottumuksemme ovat eri luokkaa. Hinnan kertominen loukkaisi mieheni "miehisyyttä", sillä hänellä ei ikinä olisi varaa vastaavaan törsäilyyn.
Avioliittomme on tasaisen seesteistä ja lapset onnellisia. Jos nyt eroaisin miehestäni, niin kaikki olisivat rikki. Jos jään kiinni, niin kaikki menee rikki. Eli lopputulos on sama, sillä erolla, että lapset kerkeävät kasvamaan aina vain isommiksi ja vahvemmiksi.
Omatuntoni kolkuttaa, jos olen ollut salarakkaani kanssa ja aviomieheni yllättää minut jollain ystävällisellä teolla. En ole potkinut omaatuntoani, vaan yrittänyt jopa ruokkia sitä haukkumaan enemmän. Se ei vaan ole innokas nostamaan tästä suurempaa meteliä, sillä elämäni on parempaa kuin aikoihin.
Jos joku osaisi kertoa mitä on se "sitoutuneen ja toisilleen omistautuneen" pariskunnan onni, niin ehkä voisin alkaa tavoittelemaan sitä. Tasainen ja seesteinen elämä ei kiinnosta. Tarvitsen lisämausteita. Mutta en halua pelkkiä mausteita!
sukupuolitautikin. se huvittaa kun te luotatte siihen salarakkaaseen täysin. jos se pettää omaansa sinun kanssa, miksei se voisi pettää sinua jonkun kolmannen, neljännen jne. kanssa... mutta ehkäpä se tekeekin pelin jännäksi, sillä peliähän se on...jääkö kiinni, miten jää, saako taudin, tuliko onnistunut siirto vai väärä... se vain on tosi, että niin kuin kaikki tv-sarjatkin niin pelikin päättyy aikanaan. toisia ehkä onnistaa ja keräävät potin, toiset taas jäävät näppejään nuolemaan
oma onnellisuus ja itsensä toteuttaminen , ja toisaalta parisuhteelle omistautuminen ja uskollisuus.
Kuka on oikea ihminen sanomaan, miten on oikeus elää ja mikä on missäkin tilanteessa väärin?
Monet ihmiset ovat valmiita tuomitsemaan heti toisten vääriksi kokemansa teot, haluamatta kuulla edes elämänkohtaloiden ja ihmissuhteiden yksityiskohtia ja harkita niiden osuutta asiaan. On usein lieventäviä asianhaaroja tai ongelmia jotka altistavat tuollaiselle käyttäytymiselle.
Tunteitaan ei voi valita, tekonsa voi. Jokainen tekee itse ratkaisunsa ja kantaa vastuun seurauksista, mitä ne sitten ikinä ovatkaan. Lukuunottamatta narsisitisuushäiriöisiä, joille vika löytyy aina itsen ulkopuolelta.
Maailma ei ole enää puritaanisen uskonnollinen tai tiukan yhteisöllinen, asenteet ovat hyväksyvämpiä ja (etenkin median) ihanteet jopa kannustavia. Tällaisessa maailmassa me elämme, joku laput silmillä, joku silmät auki.
Mutta illuusio prinssi- ja prinsessasaduista sekä puolesta valtakunnasta on kokenut inflaation. Kertakäyttöyhteiskunnan suuntaan ollaan menossa?
sairasta sakkia. jotenkin kieroon kasvaneita ja omahyväisiä tyyppejä. Tai sit vaan yksinkertaisesti itsekkäitä paskoja. Hei haloo! Kattokaa peiliin ja herätkää todellisuuteen. Ei terveet ja normaalit ihmiset käyttäydy noin.
En voi sanoa, etä olisit kokonaan väärässä.
Jos luit koko viestiketjun, niin huomaat että monen ulkokultaisen pinnan alla on ruostetta, rivien välistä on luettavissa että myönnämme osittain huoltotarpeen- ennen kuin olemme täysin korroosioituneita.
Osa on tyytyväinen osaansa ja elämäntyyliinsä niin kauan kuin se ei loukkaa ketään, osa pyrkii sellaiseen elämään joka kestäisi kokonaisuudessaan päivänvaloa.
Ei kukaan tällaista elämäntapaa toiselle voi Suositella, mutta silti pelottavan moni elää tällaisessa todellisuudessa. Ja se on kieltämättä huolestuttavaa, en minäkään sellaista maailmaa jälkipolvillemme halua.
Olen itse päässyt kokemaan turvallisen, huolehtivan ja rakastavan ydinperheen, käynyt pyhäkoulut ja saanut kunnollisen kotikasvatuksen- ja siitä huolimatta ajatusmaailmani on sellainen, joksi sitä ei voisi uskoa!
Tämä keskustelun on toisaalta toiminut minulle itseanalyysinä, ja kritiikittä otan vastaan kirjoittamasi kaltaiset kommentit.
Mutta kannatan ennemmin tekojen kuin tekijän tuomitsemista- monet meistä ovat kuitenkin niitä ihmisiä, joista voisitte tosielämässä pitää, paljonkin. Sinäkin voit tietämättäsi olla minunkaltaiseni ihmisen hyvä ystävä. Emme me pahoja sanan todellisessa merkityksessä ole.
Hienoa, jos sinun arvomaailmasi on kunnossa. Se on todella ihailtavaa! :)
väsyttävä ihminen. Onneksi ei tunneta.
Kyllä kai toivottavasti se sinunkin maailma laajenee siitä oman navan ympäriltä johonkin suuntaan.
Kuulostaako tutulle!
Narsisti on yleensä ulkoisesti viehättävä ihminen vailla omaatuntoa ja empatiaa. Narsisti voi olla joko mies tai nainen. Miesnarsistit ovat yleisimpiä (75%) Narsistit ovat itserakkaita hyväksikäyttäjiä.Narsistit kokevat olevansa jumalan asemassa ja muiden kuolevaisten yläpuolella. Narsistit ovat yleensä älykkäitä juonittelijoita, jotka käyttävät aikaa ja energiaa ajattelemiseen ja asioiden järjestelemiseen oman mielensä mukaan.He ajattelevat selviävänsä mistä vain ja ovat epäluotettavia oman edun tavoittelijoita. Narsistit tavoittelevat valtaa, omaa mielihyvää ja kunniaa. (vrt. hahmot Salkkareiden Aaro, Auervaara,leffa:Gabriel tule takaisin)
Narsistit saavat voimansa ulkopuolisesta lähteestä eli uhrista.
Narsistit "haistavat" uhrinsa. Uhri on yleensä kiltti,"sinisilmäinen" herkkäuskoinen ja hyväsydäminen ihminen, jonka täytyy olla myös ulkoisesti narskun mieleen, koska "rumat" ei narskulle kelpaa. Uhri vaikuttuu yleensä narsistin miellyttävyydestä ja ulkoisesta viehätysvoimasta. Uhri on usein läheisriippuvainen, etsii turvaa ja rakkautta, mutta kohde vain on väärä.Uhrit ovat usein hoitoalalla.
Narsistit eivät kykene rakastamaan eivätkä pysty aitoon läheisyyteen. Rakkaus on narskulle vaarallista takaa-ajoa, rakastaminen on narskulle merkki heikkoudesta. Narsisti vihaa "Minä rakastan sinua" lausetta.Sinulla on narsistille vain välinearvo.
Narsistit toimivat herättämällä uhrissaan luottamuksen tunteen. Kun olet avautunut narsistille ja olet tunnekoukussa, silloin alkaa varsinainen peli. Narsisti käyttää uhrista saamiaan tietoja hyväkseen alistamisprosessissaan. Narsisti pomottaa ja yrittää saada uhrinsa täysin "hypnotisoituun" tilaan omaksi käskyläisekseen ja murentaa uhrinsa minuuden. Pieninkään ele tai asia ei jää eikä voi jäädä narskulta huomaamatta. Olet narsistin omaisuutta niinkuin mikä tahansa esine. "Kaasuvalaistus" on kuvaava sana, kun mietitään yhteiseloa narsistin kanssa. Narsistit taas eivät paljasta itsestään juuri mitään ja pitävät visusti kiinni omasta koskemattomuudestaan ja reviiristään. Jos loukkaat narsistia tai asetat jotain kyseenalaiseksi, etkä suostu nostamaan narsistia jalustalle, saat kokea narskun pohjattoman syvän vihan. Narsistit eivät ikinä anna anteeksi jos heitä loukataan ja kosto elää ikuisesti.
Uhrina et saa osaksesi muuta kuin halveksuntaa ja ylenkatsontaa.
Narsistin tunne ei lähde rakkaudesta vaan vihasta kaikkea inhimillistä kohtaan. Jos et käyttäydy kuten narsisti sanoo hän hylkää sinut. Narsistin kanssa hylkäämisen tunne tulee tutuksi. Narsisti kouluttaa ja ehdollistaa uhriaan ja kun uhrista ei ole enään mitään hyötyä, niin uhri on helposti ja kivuttomasti vaihdettavissa uuteen ja parempaan.
Seksuaaliset narsistit ovat uskottomia siipoilleen. He haluavat ympärilleen haaremin ja sitä kautta ihailua ja palvontaa.Narsistit eivät myönnä virheitään eivätkä he jää valheesta herkästi kiinni. Narsistit ovat usein patologisia valehtelijoita, jotka itsekin uskovat valheisiinsa. Älylliset narsistit ovat uskollisempia ja saavat tyydytystä uraputkesta, opinnoista ym.
Narsistit jättävät jälkeensä särkyneitä sydämiä ja murtuneita itsetuntoja. Yleensä nämä "Aurvaarat" putsaavat uhrinsa sekä taloudellisesti, sosiaalisesti ja henkisesti.
Narsistia on vaikea voittaa ja he jättävät jälkeensä paljon tuhoa.
Jos olet narsisti, et ehkä sisäistä sitä tai sillä ei ole sinulle mitään merkitystä, siis narsisti on sairaudentunnoton. Hän syyllistää, alistaa ja haukkuu toista. Kuuntele hänen sanojaan, hän puhuu itsestään.Ole peili, älä sieni.
Jos epäilet tavanneesi narsistin, juokse ja lujaa karkuun ennen kuin on liian myöhäistä. Narsistia ei voi parantaa rakkaudella ja narsistit eivät yleensä muutu.
Narsismia hoidetaan puheterapialla. Aikuisen narsistin paranemisennuste on huono, koska he eivät yleensä hakeudu hoitoon. Paras tapa puolustautua narsistia vastaan on hankkia tietoa ja lukea alan kirjallisuutta, niin oppii tuntemaan näiden arkisten ihmispetojen toimintaa. Tilanteen tiedostaminen on tärkeää, sen että tajuat olevasi tekemisissä narsistin kanssa ja lopetat tilanteen ihmettelemisen. Pyri systemaattisesti irtautumaan narsistista. Kun lopetat suhteen narsistin kanssa, alat rakastaa itseäsi normaalilla ja terveellä tavalla. Narsistista irtautumiseen ja narsistin aiheuttamiin henkisten vaurioiden korjaamiseen uhri tarvitsee usein ammattiauttaja sekä ystävien ja samankokeneiden tukea.
Ymmärrän Sinua!
Absoluuttisesti säälittävä seköpää joka täysin narsistisesti elää elämäänsä. Minä pysyisin todella todella kaukana kirjoittajasta, jos olisin mies.
Luin ketjun läpi ja en voi kun sääliä sinua. Olet auttamattomasti hukassa. Toivon sydämmeni pohjasta jaksamisia sinulle kun korttitalosi kaatuu. Tiedän ettet näe tällä hetkellä itseäsi muiden silmin, mutta joku päivä tajuat.
Moraalikäsitykset ja -säännöt ovat usein kirjoittamattomia lupauksia. Ne eivät välttämättä tule edes itsestä sisältä vaan kulttuuri, ympäröivät ihmiset jne.. muovaavat ne. Kuitenkin osa säännöistä on pysyviä ja näkisin monesti moraalisääntöjen helpottavan ihmisten henkistä stressiä.
Tekstistäsi käy ilmi ettet halua satuttaa muita ihmisiä, mutta valitettavasti sinun halu olla satuttamatta menee ristiin tekojesi kanssa. En voisi kuvitella mitä sinun rakkautesi tarkoittaa , kun pysyt tekemään niinkuin teet. Ei ainakaan samaa kuin minun rakkauteni nykyään.
Enkä voi pahemmin moralisoida sinua, itsekin olen pettänyt ja ollut petettykin joskus, mutta itse opin näistä ja tajusin jotain. Se mitä se jotain oli, pitää jokaisella tajuta itse. Elämä opettaa sinuakin varmasti, toivottavasti vaan ei ympärillä olevien ihmisten kustannuksella.
Eniten paistaa silmään teksteistäsi se, että sinulla on todellakin huono itsetunto. Välität siitä mitä ihmiset sinusta ajattelevat. Haluat valloituksia ja varmaan näet painajaisia siitä ettei miehet yhtäkkiä olisikaan sinusta kiinnostuneita. Toki se on hauskaa, mutta onko elämällä enempää syvyyttä kuin se? Tunnetko itsesi sen jälkeen paremmaksi ihmiseksi vai onko se vaan hetkellinen itsetunnon korotus huonolla omallatunnolla varustettuna?
Itsekin kävin läpi pari vuotta sitten aikamoisen hullunmyllyn, oli sivusuhdetta, naisia baarista jne. Työni puolesta olin paljon ulkomailla jne. Olen kyllä henkisesti vahva ihminen, mutta jossain vaiheessa en enää voinut katsoa itseäni peilistä saatikka avovaimoani silmiin. Väitän, että rakastin häntä enemmän kuin ketään ikinä, mutta se ehkä olikin se syy että hänet jätin. En jäänyt kiinni mistään, mutta en vaan voinut elää enää itseni kanssa. Katkaisin kaikki suhteeni mukaanluken pelkän seksisuhteeni. Halusin miettiä elämääni ja sitä mitä haluan ja mitä jätän jälkeeni. Toki työpaikalla ja kavereilta tuli arvostusta ja casanova titteliä pyöriteltiin, mutta loppujen lopuksi minulle ei jäänyt siitä mitään käteen. Kaikki panot eri ihmisten kanssa ei rikastuttanut elämääni niinkuin tuo yksi kunnon suhde oli tehnyt. Se ehkä kirpaisi eniten kun tajusin kuinka paskan vaihtokaupan olin tehnyt. Tokihan se oli kiva kun uusi ihminen kehuu vartaloasi ja komeuttasi, mutta se on vaan pintaa. Kuka uskaltaa katsoa sisimpääsi ja sanoo rakastavansa sitä?
No jokatapauksessa long story short, nykyään olen ihan yhden naisen mies. Uusi rakkaus jota en pilaa juoksemalla vieraissa. Hänelle kerroin kaikki syvimmät salaisuuteni ja hän minulle. Olemme kummatkin uskollisia, vaikka ihmisiähän tässä vaan ollaan. Perusoletuksena kuitenkin uskollisuus. Antaisin anteeksi kännisekoilun, jos siitä ottaa kerrasta opiksi, mutta en haluaisi että hän minulle siitä kertoisi.
Että näin täällä.
Huh, voinhan mennä rauhassa nukkumaan.
Minua helpotti viestisi loppu, jossa kerroit, että entisenä "sekoilijana" olet löytänyt todellisen rakkauden ja uskollisuuden. Tuohon mahdollisuuteen haluan minäkin uskoa. Olen myös itse petetty, pettänyt ja ns. "kakkonen". Salasuhde on muuttumassa julkiseksi miehen eron myötä. Luonnollisesti mietin ja pelkään, jatkuuko minun tai miehen sähläilyt tulevaisuudessa. Toisaalta etukäteen ei voi murehtia. Tällä hetkellä rakastan täältä kuuhun eikä sitä muuta mikään.
Kaikkea hyvää sinulle :)
Tämä on niin vanha keskustelu että tuskin luet näitä kirjoituksia enää, mutta kirjoitan kuitenkin.
En tiedä miksi avaudut täällä, haluatko kehuskella kaksoiselämästäsi tai sitten olet täällä hakemassa hyväksynnän touhuistasi.
Jos näin on olet aivan hakoteillä, mieheltäsi sun pitäisi hakea sitä.
Kirjoitustasi saa sen kuvan että pidät pettämistäsi itseoikutettuna. Sulla on rohkeus pettää ja antaa miehesi elää valheessa, mutta kertoa hänelle sun pettämiset, siihen ei rohkeus riitä.
Mielestäni se on raukkamaista, etkä kunnioitat kaveriasi yhtään, se on vaan oman navan tuijottaminen.
Tunnen todella syvää myötätuntoa miesitäsi kohtaan.