Olen onnellisesti avoliitossa oleva miekkonen. Heilani kanssa oltu yhdessä hiukan vajaa kaksi vuotta. Rakkaus on molemmin puolin (ainakin käsittääkseni) hyvin syvää ja ehdotonta. Silti; Minun ja rakkaani taustat ovat ex-suhteiden kannalta TÄYSIN päinvastaiset... Eli; avovaimoni on ex-pettäjä (useampaan kertaan) ja minä itse ex-petetty (myöskin useampaan kertaan).
Ensimmäinen puoli vuotta tai vuosikin sujui suhteessamme omalta kannaltani ilman ongelmia, mutta nyttemmin jostain kumman syystä on alkanut takomaan takaraivossa ajatus, että: "Mitäs jos taas...." Eli pelkään tulevani petetyksi ja jätetetyksi(kin) jälleen kerran, vaikka siihen ei ole mitään syytä, eikä sellaisesta ole mitään merkkejä ilmassa.
Olemme keskustelleet vaimokkeeni kanssa ummet ja lammet ja tiedän (tai ainakin toivon tietäväni), mitä merkitsen hänelle. Toisin sanoen; hänen ex-pettämisensä ovat johtuneet ns. epätyydyttävistä suhteista. Hän on myös minun nähden ja kuullen katunut tekojaan ja itkenytkin pettäjän menneisyyttään ja mainettaan josta haluaa todellakin päästä eroon.
Meillä kotona, töissä ja suhteen osalta kaikki kunnossa, mutta MINÄ olen edelleen se, joka pelkää ja on menettämisen pelossaan usein turhankin mustasukkainen... Siitäkin huolimatta, että joka päivä puolisoni osoittaa rakkauttaan, hellii ja kuiskailee korvaani mitä ihanimpia asioita...
Mutta sitten taas kun hän tekstailee esim. jonkun minulle tuntemattoman miespuolisen ystävänsä kanssa, minuun iskee mustasukkaisuus ja tietynlainen paniikki... Poistun tällöin mököttäen suosiolla takavasemmalle pelkäämään pahinta joka kerta... Vaikka siihen ei siis olisi pienintäkään aihetta.
Itsellänikin toki vaimokkeelleni tuntemattomia naispuolisia ystäviä ja hänkin toisinaan mustasukkainen tekstailuistani jne., mutta ei siinä määrin kuin minä...
Miten päästä noista epäilyistä ja tuntemuksista eroon? Tämä kun rasittaa suhdetta, vaikka en sitä edes tarkoituksella tee.
Luotan rakkaaseeni ja hän minuun, mutta silti jostain alitajunnasta kumpuaa vanhat iänikuiset haavat ja paniikki iskee... Se tapahtuu siltikin, vaikka itse tiedän, ettei siihen ole aihetta. En vain VOI noille haavoille, ajatuksille ja mustasukkaisuudelle mitään! Varsinkaan kun tiedän avokkini menneisyyden pettäjänä ja tiedän itse kantapään kautta mitä on ja miltä tuntuu olla petetty osapuoli. (Itse en ole KOSKAAN pettänyt, enkä petä!) Olen kyllä mestari peittämään nämä tunteeni puolisoltani jos niin haluan, mutta tämä kuluttaa minua itseäni ihan liikaa. Ja sitä kautta tietty suhdettammekin.
Tahtoisin siis jotenkin päästä eroon noista epäilyistä ja liiallisesta mustasukkaisuudesta... Vaan en tiedä miten... Sen kuitenkin tiedän, että tällä menolla ja käyttäytymiselläni tulen varmasti ennemmin tai myöhemmin menettämään rakkaani ja sitä en TODELLAKAAN halua...
On niin helvetillisen vaikea selittää Hänelle, että luotan, mutta kuitenkin pelkään. Olen yrittänyt kyllä, mutta hän (luonnollisesti) kokee sen epäluottamuslauseena itseään kohtaan...
Onko tähän olemassa mitään helpotusta? Pitäisikö mennä ehkä kallonkutistajalle vaiko pistää suhde katkolle ja jatkaa lopun elämäänsä sinkkuna ja rakastaen puolisoani sopivan etäisyyden päästä...?
Tiedä häntä, mutta jommalta kummalta hajoaa pää ennemmin tai myöhemmin tällä menolla... Ja sitten ei ainakaan ole enää yhtään kivaa...
Ensimmäinen puoli vuotta tai vuosikin sujui suhteessamme omalta kannaltani ilman ongelmia, mutta nyttemmin jostain kumman syystä on alkanut takomaan takaraivossa ajatus, että: "Mitäs jos taas...." Eli pelkään tulevani petetyksi ja jätetetyksi(kin) jälleen kerran, vaikka siihen ei ole mitään syytä, eikä sellaisesta ole mitään merkkejä ilmassa.
Olemme keskustelleet vaimokkeeni kanssa ummet ja lammet ja tiedän (tai ainakin toivon tietäväni), mitä merkitsen hänelle. Toisin sanoen; hänen ex-pettämisensä ovat johtuneet ns. epätyydyttävistä suhteista. Hän on myös minun nähden ja kuullen katunut tekojaan ja itkenytkin pettäjän menneisyyttään ja mainettaan josta haluaa todellakin päästä eroon.
Meillä kotona, töissä ja suhteen osalta kaikki kunnossa, mutta MINÄ olen edelleen se, joka pelkää ja on menettämisen pelossaan usein turhankin mustasukkainen... Siitäkin huolimatta, että joka päivä puolisoni osoittaa rakkauttaan, hellii ja kuiskailee korvaani mitä ihanimpia asioita...
Mutta sitten taas kun hän tekstailee esim. jonkun minulle tuntemattoman miespuolisen ystävänsä kanssa, minuun iskee mustasukkaisuus ja tietynlainen paniikki... Poistun tällöin mököttäen suosiolla takavasemmalle pelkäämään pahinta joka kerta... Vaikka siihen ei siis olisi pienintäkään aihetta.
Itsellänikin toki vaimokkeelleni tuntemattomia naispuolisia ystäviä ja hänkin toisinaan mustasukkainen tekstailuistani jne., mutta ei siinä määrin kuin minä...
Miten päästä noista epäilyistä ja tuntemuksista eroon? Tämä kun rasittaa suhdetta, vaikka en sitä edes tarkoituksella tee.
Luotan rakkaaseeni ja hän minuun, mutta silti jostain alitajunnasta kumpuaa vanhat iänikuiset haavat ja paniikki iskee... Se tapahtuu siltikin, vaikka itse tiedän, ettei siihen ole aihetta. En vain VOI noille haavoille, ajatuksille ja mustasukkaisuudelle mitään! Varsinkaan kun tiedän avokkini menneisyyden pettäjänä ja tiedän itse kantapään kautta mitä on ja miltä tuntuu olla petetty osapuoli. (Itse en ole KOSKAAN pettänyt, enkä petä!) Olen kyllä mestari peittämään nämä tunteeni puolisoltani jos niin haluan, mutta tämä kuluttaa minua itseäni ihan liikaa. Ja sitä kautta tietty suhdettammekin.
Tahtoisin siis jotenkin päästä eroon noista epäilyistä ja liiallisesta mustasukkaisuudesta... Vaan en tiedä miten... Sen kuitenkin tiedän, että tällä menolla ja käyttäytymiselläni tulen varmasti ennemmin tai myöhemmin menettämään rakkaani ja sitä en TODELLAKAAN halua...
On niin helvetillisen vaikea selittää Hänelle, että luotan, mutta kuitenkin pelkään. Olen yrittänyt kyllä, mutta hän (luonnollisesti) kokee sen epäluottamuslauseena itseään kohtaan...
Onko tähän olemassa mitään helpotusta? Pitäisikö mennä ehkä kallonkutistajalle vaiko pistää suhde katkolle ja jatkaa lopun elämäänsä sinkkuna ja rakastaen puolisoani sopivan etäisyyden päästä...?
Tiedä häntä, mutta jommalta kummalta hajoaa pää ennemmin tai myöhemmin tällä menolla... Ja sitten ei ainakaan ole enää yhtään kivaa...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oletko miettinyt, että sopisitte yhdessä ettette pitäisi vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä (hänellä miehiä, sinulla naisia), auttaisiko se asiaa? Ei tulisi siitä turhaa mustasukkaisuutta.
...helpommin sanottu kuin tehty jos ja kun osa näistä molempien ystävistä ovat todella pitäaikaisia, eli ovat olleet ystäviä jo vuosia ja taas vuosia. Voisi herättää ihmetystä ja jopa pahennustakin näissä ystävissä jos yht'äkkkiä löisimme ystävyyden jäihin... Tosin; siinä taas yksi syy lisää miksi koko mustasukkaisuuskuvio tuntuu entistäkin naurettavammalta. Kun kerran avopuolisoni tai minä itse emme ole näiden vuosien varrella ko. ystävien kanssa mitään epäilyttävää tehneet sinkkuaikoinakaan, niin miksi siis ainakaan nyt... Ääh... Todella vaikea selittää ymmärrettävästi. ;)
Siis kuka selväjärkinen voi edes ehdottaa, että parisuhteen takia unohdetaan vastakkaista sukupuolta olevat ystävät?! Jos joku mulle moista ehdottais seurustelun alussa (tai vaikka pidemmän ajankin jälkeen) nauraisin pellen pihalle... Ystävät ovat arvokkain aarre mitä on, ne pysyy vaikka raukkaus vaihtuu tai muuttuu!! Jos mies (tai nainen) ei sitä kestä, ei tarvitse kestää minuakaan...
Tosin, miespuoliset kaverini ovat sellaisia jotka voin kursailematta esitellä miesystävälle... Eli sellaisiin "ystäviin" ei kai ole järkeä pitää yhteyttä, joita ei kumppanin aikana voi tavata?! Pitkään sinkkuna olleena minulla on paljon miespuolisia ystäviä ja "ystäviä" ...niiden kanssa puuhataan ihan erijuttuja =)
Tuli mieleen vanha viisaus ja myös pari tuntemaani henkilöä, ja täytyy ikäväkseni todeta, että jos pettää kerran niin pettää todennäköisesti myös joskus uudestaan. Olipa kyse miehestä tai naisesta.
Ainahan ne sanoo muuttuneensa ja katuvansa tekojaan, mutta toisilla vaan on niin heikko moraali, etteivät he itselleen mitään voi.
Kerran pettäjä.. aina pettäjä kun tilaisuus tulee. Sitten keksitään aina verrukkeita (esim, huono parisuhde, heikko itsetunto tarvitsee pönkitystä ym ym,,) Eli itse olen tehnyt "itselleni" selväksi etten koskaan enään sekoa ihmiseen joka on pettänyt, koska kantapään kautta sen tosiasian olen huomannut(useasti) että kerran pettää, pettää aina.
Eli tässä hiukan lohduttavia sanoja.. vedä niistä sitten johtopäätös ja tee niink parhaaksesi näet. Useimmiten ihminen on vaan niin tyhmä ettei opi kun sen kantapäänkautta rikkomalla itsensä. Mutta voinhan olla väärässä?? Tuskin kuitenkaan=)
Mut onnea..