Sain unelmieni työpaikan, vaikka KAIKKI (lukuunottamatta ihanaa avopuolisoani) epäilivät, yrittivät lannistaa ja näkivät jokaisen rekrytointiprosessin vaiheen mahdollisimman epäedullisena minun näkökulmastani. "Tuskinpa sinä sitä työtä saat", "Niillä on niin paljon pätevämpiäkin hakijoita", "No tuo oli kyllä melko selvä merkki. Eiköhän ole parasta unohtaa koko homma?". Tuota sain kuulla yhdeltä jos toiseltakin. TÄlläkin palstalla muutamat jo alkoivat lällättelemään, mutta ähäkutti! Sain sen työn!:D
Eli ei kannata lannistua, vaan sitkeästi puskea eteenpäin. Minäkin olin ko. työhön varsin vaatimattomasti koulutettu, mutta päättäväisyyteni ja omistautuneisuuteni tekivät kai sitten vaikutuksen... Ja nyt on plakkarissa huippumielenkiintoinen työ mediaseksikkäällä alalla, roima ( 30%) palkankorotus, kunnon työsuhde-edut, mahdollisuus opiskella, upea pomo, kiva konttori kaupungin keskustassa, työntekijäorientoitunut työyhteistö ja vaikka mitä!!! Jo ihan ensimmäisessä rekryvaiheessa olin päättänyt, että haluan ko. firmaan töihin ja nyt olen sinne menossa.
Sisimmässäni jo hykertelen, kun saan sanoa hyvästit nykyiselle nilkkipomolleni ja katsoa kuinka sen naama venähtää, kun vuosien riiston jälkeen päätänkin ottaa ohjakset omiin käsiini.
Tänään tuntuu hyvältä.:)

Vastaukset 11
Vanhimmat
huippua! onnea valtavasti sinulle! kunpa itselleni kävisi pian samoin! sain maisterin paperit vuoden lopussa ja haen nyt oman alan työtä kiivaasti. kova olisi minullakin halu päästä näyttämään kynteni alalla, jota rakastan. teen tällä hetkellä työtä, jolla ei ole mitään tekemistä oman alani kanssa, mutta jotenkinhan ne elämisen kulut on maksettava.
Eipä voi muuta kuin onnitella. Hieno juttu!
Jospa meitä muitakin vielä joskus onnistaisi... ;)) Onnea!
Ja vielä kerran onnea!
Onnea vielä! Mikä ala?
Mainos- ja markkinointi.
Mistähän sitä löytäisi motivaatiota hoitaa irtisanomisajan työnsä edes suurinpiirtein sinnepäin? Kun aina pomon aukaistessa suunsa ajattelen vain: "ei oo mun ongelma enää"... *huokaus* Pitäisköhän hakea sairaslomaa (ja antaa seuraajalle mahdollisuus) vai jatkaisko peukaloiden pyörittelemistä (ja töiden kasaantumista)?
Ei kai sitä lusimista paljoa ole. Mikä koulutus sulla? Millaiset uudet hommat tarkemmin? Itse markkinointi/myynti kiikarissa. Pienestä kiinni jatkuvasti :)
Joo, mahdotonta sitä kait on kadotettua löytää, jos motivaatiota etsimiseen ei ole...;)Niin ja ei sillä todellakaan ole väliä. Lähinnä vain tämä töihin raahautuminen on tuskaa, kun tällä hetkellä siihen ei ole muuta motiivia kuin raha.
Koulutukseltani olen merkonomi (!!!), vaikka joitakin yksittäisi kursseja on sen lisäksi tullut käytyä. Työkokemusta löytyy nuoresta iästä huolimatta melko paljon.
Uudet hommat ovat konsultointi- ja suunnittelutehtäviä. Eli varsin luovaa puuhaa.:)Pienestä se on ollut itselläkin kiinni, mutta tietynlaisesta omistautuneisuudesta on ollut hyötyä. Tähän mennessä olen työni tehnyt sillä asenteella, että kaikesta ylimääräisestä kokemuksesta ja tiedosta on tulevaisuudessa hyötyä ja ottanut paskaduunejakin vastaan ihan vain siksi, että CV:hen saisi lisää mittaa. Ja nyt vuosien raadanta palkitaan, vaikka ei se tähän lopu. Muuttuupahan vain mukavemmaksi ja paremmin palkatuksi.:)
Valtavasti onnea sinulle! Ihanaa kun muutkin kuin maisterit saa unelmapaikkoja... :)
Ai mistä tiedän?