Olen nyt seurustellut avomieheni kanssa jo 5 vuotta ja nyt hän on töissä siten, että näämme vain vloppuisin.
2 vuotta sitten menin ja ihastuin toiseen.suudeltiin.Kerroin avokilleni ja tappeluiden jälkeen anteeksi sain.Huomasin silloin kuinka tyhmä ihminen voikaan olla kun on pettänyt.Vihasin itseäni.Kaikki on mennyt nyt aivan loistavasti mieheni kanssa ja rakastan häntä yli kaiken.Hän on ensimmäinen rakkauteni.En tiedä onko siinä ongelma,että tapasimme niin varhain(?).
Nyt kuitenkin olen tutustunut mieheen.Tutustuimme vajaa vuosi sitten.Hän ihastui minuun ja minä häneen.Puheillaan ja käyttäytymisellään hän sai minut koukkuun.Nyt parin kk aikana olemme lähentyneet (tätä ennen emme ole tosin yhteydessä/edes nähneet 1/2v) ja pidämme välillä yhteyttä puhelimitse.Hän kutsui minut luokseen..kerran jos toisenkin..ja lopulta päädyimme sänkyyn, alasti.Emme suudelleet(suulle)emmekä yhdyntään asti.Peräännyin.Hän oli myöskin kk sitten luonani yötä.Pidän tästä miehestä aivan suunnattomasti.Haluan kauniita sanoja ja hyvänä pitoa.Haluan olla haluttu.Tuntuu etten sitä nyt suhteeltani juurikaan saa.Sekin tässä toinen ongelma(?).Kaipaan läheisyyttä.
Mikä pahinta.En koe syyllisyyttä.Vielä.Tiedän että jossain vaiheessa se tulee.Ja hyvin pahana.
Haluan päästä eroon tästä tunteesta toista miestä kohtaan ja haluan päästä eroon koko ihmisestä..mutta en kertakaikkiaan pysty.Kaipaan häntä niin vierelleni.Mutta tiedän että tämä säätäminen on lopetettava.Tästä pidemmälle en mene. Mutta miten pystyn tämän lopettamaan ja saamaan tunteeni kuriin? Kuitenkin avomieheni on se mies jonka kanssa haluan perheen perustaa. Hän on tärkein ja rakkain minulle ja uskon että tulee aina olemaan. Jollain sairaalla tavalla jopa ajattelen nyt etten häntä loukkaa kun hän ei asiasta voi mitenkään saada tietää.toivottavasti.
Olisi mukavaa kuulla samanlaisessa asemassa olevia naisia ja heidän kommenttejaan..ja miten tilanteessa kävi.En kuitenkaan jaksaisi kuunnella kuinka paska ihminen olen..koska sen jo entuudestaan tiedän.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Heti kun hoksasit, mitä omasta suhteestasi kaipaat ja mistä jäät paitsi ja mikä saa sen toisen kanssa olon tuntumaan hyvältä, niin miksi jatkoit? Johan se tuli selvitettyä, että mikä omassa suhteessa mättää, joten nyt voit ottaa kaiken tuon ylimääräisen energiasi ja alkaa rakentaa omaa suhdettasi sellaiseksi, että saisit siitä enemmän. Ota selvää onko asioita, joihin miehesi on suhteessanne tyytymätön ja laittakaa remontti käyntiin.
Ja lakkaa pyörimästä sen toisen kanssa, vaikka siltä nyt irtoaisikin kuinka helposti sitä, mitä olet vailla. Itsekin olet jo huomannut, ettei sillä jutulla ole tulevaisuutta.
Jos ei oo helppoa, niin ota muisteluilta yksinäsi ja mieti ihan yksityiskohdittain se, mitä tapahtui kun viimeksi erehdyit säätämään. Tappelut, paha olo jne. Yritä palauttaa ne mieleesi niin hyvin, että siitä tulee paha olo. Sillä se on se, mikä edessä taas on ja helpointa on, kun itse yrität sen katumuksen ja pahan houkutella itseesi ennen kuin homma riistäytyy ihan kokonaan.
...eli jos tulevaisuus on nykyisen miehesi kanssa!?! Turhaan revit itseäsi hurmassasi. Ei kannata hurmaantua niin kovin, että menettäisit sen kaikkein tärkeimmän. Ajattele ankarasti...et saa varmaankaan enää anteeksi mieheltäsi, jos hän tietäisi mitä olet jo tehnyt??!