Olen seurustellut tyttö ystäväni kanssa kohta vuoden ja olen alkanut miettimään että voiko meistä tulla tosissaan paria tai perhettä...
Kun kihlattuni soittaa äidilleen joka ilta tai päin vastoin. Jos ädin soittoa ei ala kuulumaan hän soittaa hädissää etteikai vain mitään ole sattunut..
Puheluiden takia hän keskeyttää minkä homman tahansa. Ja joka päivä kuulen enemmän kihlattuni elämästä puhelun aikana (pieni asunto),kuin mitähän minulle kertoo, vaikka olisin valmis juttelemaan ja kuunnetelemaan työ murheita.
ja koska asumme toisella paikka kunnalla kuin tyttöystäväni vanhemmat ja myös omat vanhempani. meidän täyttyy suurin piirtein joka toinen viikonloppu lähteä entiselle koti paikka kunnalla jotta hän saa olla vanhempiansa kanssa.
Sitten tämäsama tyttö haluaisi että alkaisimme jo tekemään lapsia..
Mutta minusta jotenkin tuntuu ettähän on viellä itsekkin viellä niin lapsi...
Haluaisn kuula mielipiteitänne näin tiiviistä yhteyden pidosta ja siitä miten mielestänne voisin siitä mainita tyttöystävälleni, vai kannatteeko mainita mitenkään...
Koska olen sitä yrittänyt joskus varovasti ja vastaus on suurin piirtein että tätä hän on pelännyt että sanon jotain hänen suhteestaan vanhempiinsa...
olemme m24 ja n22.
niin olemme seurustelleet noin 1,5vuotta ja asuneet vähän vähempi aikaa yhdessä... Tätä ennen tyttö ystäväni on asunut pari vuotta eri paikka kunnalla vanhemmistaan..
niin ja se että ensimmäisenä seurustelu kesänä jo hän halusi olla mieluummin kesälomansa vanhempiensa kanssa kuin minun kanssa kun minulla kerta oli töitä..
jotenkin asia on alkanut mietityttämään että eikö hän saa tarpeeksi tukea/turvaa pari suhteesta vai onko hänelle vain vanhemmat tärkeämpikuin muu...
vai olenko liian omistuksen haluinen jos haluaisin viettää itsekkin aikaan tyttöystäväni kanssa, siten eteihän olisi koko ajan puhelimessa kiinni...
kertokaa vapaasti mielipiteitänne ja omia kokemuksianne, sekä miehet että naiset...
epäilyttää että tuleeko minusta koskaan hänelle yhtä tärkeää.... Vaikka hän sanookin että olen hänelle tärkeä ja että hän tekisi vuokseni melkein mitä vain.
Kun kihlattuni soittaa äidilleen joka ilta tai päin vastoin. Jos ädin soittoa ei ala kuulumaan hän soittaa hädissää etteikai vain mitään ole sattunut..
Puheluiden takia hän keskeyttää minkä homman tahansa. Ja joka päivä kuulen enemmän kihlattuni elämästä puhelun aikana (pieni asunto),kuin mitähän minulle kertoo, vaikka olisin valmis juttelemaan ja kuunnetelemaan työ murheita.
ja koska asumme toisella paikka kunnalla kuin tyttöystäväni vanhemmat ja myös omat vanhempani. meidän täyttyy suurin piirtein joka toinen viikonloppu lähteä entiselle koti paikka kunnalla jotta hän saa olla vanhempiansa kanssa.
Sitten tämäsama tyttö haluaisi että alkaisimme jo tekemään lapsia..
Mutta minusta jotenkin tuntuu ettähän on viellä itsekkin viellä niin lapsi...
Haluaisn kuula mielipiteitänne näin tiiviistä yhteyden pidosta ja siitä miten mielestänne voisin siitä mainita tyttöystävälleni, vai kannatteeko mainita mitenkään...
Koska olen sitä yrittänyt joskus varovasti ja vastaus on suurin piirtein että tätä hän on pelännyt että sanon jotain hänen suhteestaan vanhempiinsa...
olemme m24 ja n22.
niin olemme seurustelleet noin 1,5vuotta ja asuneet vähän vähempi aikaa yhdessä... Tätä ennen tyttö ystäväni on asunut pari vuotta eri paikka kunnalla vanhemmistaan..
niin ja se että ensimmäisenä seurustelu kesänä jo hän halusi olla mieluummin kesälomansa vanhempiensa kanssa kuin minun kanssa kun minulla kerta oli töitä..
jotenkin asia on alkanut mietityttämään että eikö hän saa tarpeeksi tukea/turvaa pari suhteesta vai onko hänelle vain vanhemmat tärkeämpikuin muu...
vai olenko liian omistuksen haluinen jos haluaisin viettää itsekkin aikaan tyttöystäväni kanssa, siten eteihän olisi koko ajan puhelimessa kiinni...
kertokaa vapaasti mielipiteitänne ja omia kokemuksianne, sekä miehet että naiset...
epäilyttää että tuleeko minusta koskaan hänelle yhtä tärkeää.... Vaikka hän sanookin että olen hänelle tärkeä ja että hän tekisi vuokseni melkein mitä vain.
Vastaukset 16
Vanhimmat
vielä riippuvainen vanhemmistaan, eli napanuora heihin ei ole katkennut. Puhu suoraan mutta hienotunteisesti tyttöystävällesi asiasta. Kysy pystyykö hän katkaisemaan tuota napanuoraa vanhempiinsa? Vähentämään kyläilyjänne tytön vanhempien luona? Harventamaan puheluita äidilleen?
Koittakaa löytää asiaan jonkinlainen molempia tyydyttävä kompromissi. Puolisoiden, jotka ovat solmineet parisuhteen, tulisi olla toisilleen tärkeimmät ihmiset elämässä, vasta tämän jälkeen tulevat vanhemmat.
Mikäli tyttö riippuu keskusteluistanne huolimatta edelleen vanhemmissaan, olisi viisainta perääntyä vielä tässä vaiheessa kun ette ole ehtineet naimisiin, sillä myöhemmin sitten kun olette naimakaupat tehneet voi tuntua siltä että tyttöystäväsi on ikäänkuin aviossa perheensä eikä sinun kanssasi, ja se varmasti ennen pitkää alkaa rassata avioliittoanne.
Äläkä missään nimessä suostu lapsentekoon ennen kuin tyttö on irtaantunut riittävästi vanhemmistaan ja sinä olet siihen valmis!
Toivottavasti saatte aikaan rakentavan keskustelun! :)
Mieheni ex-vaimo oli juuri tuollainen. Jopa heidän ollessaan vieraisilla, hän soitti isäntäperheen puhelimesta (aikaa ennen kännyköitä) vähintään kaksi kertaa illan aikana vanhemmilleen!! Ulkomaanlomilla matkabudjetista suurin osa lohkesi - mihinkäs muuhun kuin ulkomaanpuheluihin!
Kammottavinta tarinassa on se, että vielä ollessaan lähempänä viittäkymppiä hän vanhemmilleen soittaessaan ryhtyi puhumaan "lapsen kieltä", piipittävällä äänellä. Yäk!
tytön kasvaa itse lapsesta ennenkuin lapsia itse saa, joudut muuten kahden perheen loukkuun sinäkin
Itse soitan äidilleni melkein joka ilta, päivälläkin saattaa olla että soitan jonkun pikku asian takia...
Mutta luulen että omalla kohdallani tämä johtuu siitä että jäin puoli orvoksi isäni kuoltua ja äiti on nyt tärkeä. Kaiken lisäksi olen raskaana, menimme vasta naimisiin ja asumme eripaikka kunnilla vanhempiemme kanssa.
Mutta ei minulla ole pakottavaa tarvetta joka päivä äidilleni soittaa. Jos minulla ei ole mitään asiaa en minä silloin soita. Mieluummin minä oman mieheni kanssa olen ja touhuan, eli en kesken puuhien vastaa puhelimeen mikäli joku soittaa.
Luulen että tyttöystäväsi hakee vielä jonkilaista turvaa äidistään. Ja voithan sinä asain ottaa puheeksi, mutta puhu hellä varoen. Älä loukkaa!
No, tällaisiin asioihin voi aina olla lukemattomia syitä. Itse saatan soittaa äidilleni jopa useamman kerran päivässä. Johtuen siitä, että äitini on vasta päässyt kuiville lääkeriippuvuudesta ja haluan tietää miten hän voi ja antaa hänelle mahdollisuuden puhua, jos tuntuu pahalta. Sillä ymmärrän, että hänelle voi olla vaikea soittaa minulle päin noissa asioissa. Pääsen työni takia sen verran vähän käymään hänen luonaan, että koen itsellenikin helpottavaksi ja huojentavaksi sen, kun soittelemme. Eli ei pidä aina tuomita riippuvaiseksi tuollaisen perusteella, syitä voi aina olla niin monia. Kenties tyttöystäväsi lapsuudessa on jotain sellaista, mikä saa hänet kantamaan huolta vanhemmistaan, tms...Ensin kannattaa aina puhua kumppanin kanssa asiat halki, sitten vasta alkaa spekuloida.
Ja vielä lisään sen verran, että elän itsekin avopuolisoni kanssa yhdessä, eikä tämä äidilleni soittelu häntä häiritse pätkääkään, häntä itseäänkin kiinnostaa mitä vanhemmilleni kuuluu, sillä hän tietää asian olevan minulle tärkeä. Ja se juuri onkin tärkeintä, kumppanin tuki tällaisissa asioissa, eikä riippuvaiseksi syyttely.
ja muuta syytä en keksi omaan soitteluuni kun sen että en kerta kaikkiaan osaa olla hiljaa ja yksikseni. Mieheni kun ei ole mikään papupata ja asunut ainoana lapsena vanhempiensa kanssa niin häntä hälinä ja naurunremakointi ottavat hermoon mielestäni turhankin herkästi. Häntä ei kiinnosta keskustella kuin muutamalla sanalla ja minusta tuntuu joskus että on pakko kertakaikkiaan lähteä ihmisten ilmoille kun itsestä se hiljaa möllöttäminen alkaa tuntua ahdistavalta.
Tyttöystäväsi taitaa olla ainoa lapsi ja siten hänen vanhempiensa koko huomio keskittyy häneen ja toisinpäin.
Kerro tyttöystävällesi miltä sinusta tuntuu ja ehdota voisiko soittelua vähentää ensiksi vaikka niin että he puhuisivat aluksi noin 3krt viikossa (esim. ma, ke ja pe). Eihän sitä yleensä elämässä joka päivä tapahdu sellaisia asioita, joista pitää heti päästä kertomaan vanhemmille. Kerro hänelle myös, että haluaisit viettää enemmän aikaan hänen kanssaan, etkä niin montaa viikonloppua hänen vanhempiensa luona.
Tyttöystäväsi voi olla vaikea kertoa vanhemmilleen, että hän ei halua enää soitella heille niin usein. Hän voi pelätä, että hänen vanhempansa loukkaantuvat kun lapsi ei enää haluakaan pitää yhteyttä (yhtä usein).
Älkääkä tosiaankaan vielä hankkiko niitä lapsia. Olette molemmat nuoria ja teillä on vielä vaikka kuinka paljon aikaa.
Itse soittelen vanhempieni kanssa lähes päivittäin. Syy on se, ettei kukaan sisaruksistani asu vanhempieni kanssa samalla paikkakunnalla ja vanhempani ovat mukavia ihmisiä ja haluan pitää heidän kanssaan yhteyttä varsinkin, kun he ovat erittäin virkeitä ja puheliaita. Juttumme eivät ole mitään maailman tärkeimpiä, lähinnä niitä näitä ilmoista sukulaisten kuulumisiin.
Mieheni ei ole kovinkaan sukurakas ja huomautti minulle joskus tuosta soittelusta. Hän soittaa vanhemmilleen, jos hänellä on jotain asiaa ja oikeaa asiaa taitaa olla melko harvoin. Koska mieheni on minulle ykkönen, ajoitan puheluni työmatkoille, mikä on aika pitkä ja ehdin siis pölpöttää juttuni yksin autossa. En siis puhu salassa, mieheni kyllä tietää minun hoitavan sosiaalisia suhteita ajomatkoilla. Jos tyttöystäväsi puhelut vanhempien kanssa haittaavat sinua, sinun velvollisuutesi on selvittää asia hänen kanssaan ja tuoda mielipiteesi esiin. Asiaan varmaan löytyy joku kompromissi, johon olette tyytyväisiä.
todella outoa, ymmärrän että soitellaan kun on asiaa tai ilman asiaa muutaman kerran viikossa. mutta että päivittäin ja jollei toisesta kuulu mitään niin ollaan heti huolissaan. oletko tietoinen mahdollisesta traumasta mikä on voinut sattua lapsuudessa taikka nuoruudessa? onko heiltä esim. kuollut joku läheinen? tai sitten kyse voi olla huonosta äitisuhteesta, siis ensimmäisestä suhteesta jonka lapsi luo ollessaan vauva. onko hänen äitinsä ollut esim. masentunut?
mielestäni siitä voi huomauttaa, tai ainkin kysyä että miksi soitella niin usein? kyllähän nyt päivän kuulumiset tekstiviestilläkin vaihtaa.
Jotain on pielessä, jos kokoajan täytyy soitella. Mieheni pikkuveli soitteli yhteen aikaan miehelleni päivittäin, useammankin kerran päivässä. Ja yleensä aina juuri silloin, kun esim. ruvettiin ruokailemaan tms. ärsyttävässä tilanteessa. Sitten hän alkoi jopa soittelemaan joka ilta televisio-ohjelmistakin, että kattooko veli nyt varmasti samaa ohjelmaa...!...?
Lopulta huomautin asiasta miehelleni ja niinpä hän sitten (lopulta) mainitsi asiasta pikkuveljelleen, ja siihen loppui soittelut. :)
"tai sitten kyse voi olla huonosta äitisuhteesta, siis ensimmäisestä suhteesta jonka lapsi luo ollessaan vauva. onko hänen äitinsä ollut esim. masentunut?"
-Hmm.
Ehkä miehesi pikkuveli hakee tukea ja turvaa isoveljeltään? Murrosikä on vaikea aika, ei lapsuutta eikä vielä aikuisuuttakaan. Koska veljesi ei asu isänsä luona, hän ehkä haki "miehistä mallia" veljeltään. Ja mistä hän voisi tietää, onko veli tyttöystävineen juuri silloin syömässä? Mielestäni murrosikäisen pojan soittelut esikuvalleen, eli isoveljelleen eivät ole omituisia. Veli hakee identiteettiään, ja ammentaa siihen vaikutteita esikuviltaan.
Tähän samojen tv-ohjelmien katselu, samanlainen pukeutuminen ja samanlaisten harrastusten hakeminen viittaa. Miehesi pikkuveli hakee vielä itseään, älä syytä häntä siitä. Ole päinvastoin ylpeä siitä, että hän ottaa miehestäsi - hyvältä mieheltä - mallia.
vaikka asiaa miten päin kääntelisi. Koska se pikkuveli sitten oikein aikuistuu, pianhan on armeijaan menokin edessä ja soitteleeko sitten sieltäkin vähän väliä?
Hauskaa!
Minun mieheni puhui äitinsä kanssa joka päivä puhelimessa suhteemme alkuaikoina, joskus kaksikin ketaa.
Lisäksi olivat muutaman kerran viikossa puhelut mummin kanssa ja äitinsä siskon, eli tädin kanssa.
Kauhistuin minkä mammanpojan olen saanut ja puhuin suoraan ja rehellisesti hänelle.
Kerroin haluavani miehen rinnalleni, en mammanpoikaa.
Jos suotavaa, olisin enemmän kuin otettu jos hän näin aluksi rajoittaisi ne vaikka pariin kertaan viikossa.
Ei aikuinen mies tarvitse vanhempiaan enää noin paljon, se on epänormaalia.
Hän on hyvä mies ja niin tapahtui.
Vähässä ajassa hänen selkänsä suoristui eikä enää kävellyt köyryssä ja anteeksi pyytävän näköisenä.
Hänestä tuli ihan miehekäs toisen näköinen aikuinen mies.
Sama juttu meilläkin. Ollaan naimisissa ja lapsiakin on. Ja joka päivä vähintään pari kertaa pitää vaimon soittaa kotiin.
Jos vaimo menee vaatekauppaan niin sieltäkin pitää soittaa äidille että onko vaate ok vai ei.
Alkuaikoina melkein joka viikonloppu piti mennä anoppilaan. Nyt kun on lapsia niin ei enää pysty, ja vaimokin tajuaa sen.
Hienointa on kun vaimo on esim suihkussa tai paskalla kun anoppi soittaa, niin sitten sepä soittaa kohta minun kännykkääni. Ja kun vastaan niin se huutaa heti suoraan että miksei tytär vastaa. Olen koittanut vihjata että ehkä sitä kannattaa kysyä tyttäreltä. Että meikä ei ole mikään puhelinvaihde. Yleensä jätänkin vastaamatta. Mutta sitten se pommittaa soitoilla koko ajan peräkkäin. Kännykkä soi niin kauan että siihen vastataan. Sivusta kuunneltuna vaimo joutuukin sitten kertomaan että missä on ollut jne.
Aluksi anoppi yritti soitella minullekin ja jutella kuulumisista. Mutta minä en semmoista harrasta. Kännykkälaskuni on yleensä alle 10 euroa puheluiden osalta. Monesti vähemmänkin. Aina kun se soitti niin tuli hankalia hiljaisia hetkiä:
- anoppi täällä terve, kuinkas siellä voidaan?
- hyvin
- ...
- ...
- no mitä meinaatte tehdä illalla
- en tiedä
- ...
- ...
- no me käytiin äsken kaupassa
- jaa
- ...
- ...
- no hei sitten
- terve
Pikku hiljaa meni vihje perille. Ei tarvi enää jaaritella luurissa.
Minulla oli ex-mies jo aikuinen, 30v. mies joka soitteli joka päivä monta kertaa äidilleen. Oli ainut lapsi ja sellainen äitin lellikki. En tajunnut erota vaan katselin sitä touhua kauan. Jälkeenpäin olisi pitänyt heti erota. Hyvä kun pääsin eroon siitä mammanpojasta!!!