Kertokaa miehet..

Kertokaa miehet minkälaisen suhteen te haluatte oikeasti ja minkälainen nainen on ihanne (ei kuitenkaan fantasioissanne)? Lukekaa myös minun ongelma Parisuhde keskusteluista Mitä Teen?
51033
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"minkälainen nainen on ihanne"

Rehellinen, osaa sanoa mitä haluaa ja mitä ei halua & luotettava.

Toisaalta yksiä ja samoja asioita, mutta sitten toisaalta kuitenkin vähän eri asioita.

Niin ja luin myös tuon keskustelun tuosta sinun ongelmastasi. Niin voihan olla niin, että koska miehesi pojottaa päivät pitkät kotona niin kyllä siinä alkaa näivettyä. Pitäähän sitä jotain virikkeitä olla. Ja muutenkin, eihän se liiallinen kotona oleminen ole terveellistä kenellekkään.

Kun olit kirjoittanut, että miehesi oli sanonut veitikkansa olevan kipeä ja siksi lopettanut kesken, niin tämä voi olla ihan totta. Ainakin minulla alkaa fiilis latistua/keskittyminen herpaantua siinä vaiheessa kun alkaa koskea johonkin, ennen kaikkea jos koskee siihen ;)
Ei siinä enää pysty keskittymään siihen tulemiseen. No ehkä sitten jos on ollut naimatta/runkkaamatta pitemmän aikaa niin sittenhän se käy helpommin.
Minusta yksi huonoimmista tilanteista (huonoinhan varmaan on se ettei itsellä seiso vaikka olisi upea nainen vieressä) seksissä on se jos nainen onkin liian kuiva. Kosteutta olla pitää ;)

Niinno, en nyt tämän enenpää neuvo sinua. Muista kuitenkin, että kaikki maailman miehet eivät toimi on/off-periaatteella. Myös mielentila/fiilis yms. vaikuttaa, varsinkin makuuhuoneessa.

Äänestä
  • säädetäään nyt.

    Äänestä

Suhteen jossa kummallakin on hyvä olla. Yhteistä mukavaa tekemistä.

Äänestä

paras suhde on se kun nainen on tarvittaessa saatavilla,väliajat saa luuhata missä tykkää...

Äänestä

jossa luottamus pelaa ja kumpiki saa elää omaa elämää ja säilyttää ihmisarvonsa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tansku kirjoitti:

Kertokaa miehet minkälaisen suhteen te haluatte oikeasti ja minkälainen nainen on ihanne (ei kuitenkaan fantasioissanne)? Lukekaa myös minun ongelma Parisuhde keskusteluista Mitä Teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu