Vuoden 1987 hallitusratkaisu

Ökyisäntä

Keskusta oli jo 1980-luvulla viemässä Suomea kohti muissa Euroopan maissa yleisempää parlamentarismia, jossa hallituksen tulee aidosti nauttia eduskunnan luottamusta, eikä sen valta voi nojautua ulkoparlamentaarisiin voimiin.

Parlamentarismissa on tavallista, että hallitus muodostetaan sellaisten puolueiden kesken, jotka parhaiten pääsevät sopimukseen ohjelmakysymyksistä. Yleisin vaihtoehto on myös pyrkiä hallitukseen, jolla on parlamentissa enemmistö tukenaan. Poikkeuksia toki on, ja vähemmistöhallituksia nähdään aika ajoin joissakin Euroopan maista.

Keskustan johdolla keskiryhmät ja Kokoomus olivat allekirjoittaneet sopimuksen yhteisen enemmistöhallituksen muodostamisesta maahan vaalien 1987 jälkeen, mikäli vaalitulos sen sallii. Päämääränä oli paisuvien julkisten menojen saaminen kontrolliin ja maan yksipuolistuneen kaupan talouden rakenteiden tervehdyttäminen.

Vaalitulos olisikin sallinut aiotun ratkaisun syntymisen. Presidentti Mauno Koivisto kuitenkin halusi estää aidon parlamentarismin toteutumisen. Hän runnasi pystyyn Holkerin hallituksen ja nöyryytti ratkaisullaan pahasti etenkin Kokoomuksen puheenjohtajan Ilkka Suomisen.

Koiviston päämääränä oli hänen kovasti pelkäämänsä vastustajan, Keskustan puheenjohtaja Paavo Väyrysen kuningastien katkaiseminen. Koivisto ei enää uskaltanut kansansuosion menettämisen pelossa käydä suoraan Väyrysen kimppuun kuten teki syrjäyttäessään tämän ulkoministerin paikalta. Nyt tarvittiin välikappaleeksi ja apuriksi Harri Holkeri, joka suostuikin asiamieheksi.

Koivisto siis käytti häikäilemättä presidentin valtaoikeuksia henkilökohtaisen valtansa lujittamiseen ja sosialidemokratian vahvistamiseen. Parlamentarismi kärsi tappion.

26

658

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keskustademari

      Höpötyksesi ei ansaitse sen kummempaa huomiota, mutta todetaan kuinka sujuvasti sinäkin (J. Suomen opein) luet Kekkosen hyveet Koiviston synneiksi. Kepu-väelle tietysti oli kova pala, kun Koivistoa ei vietykään kuin pässiä narussa epädemokraattisin kassakaappisopimuksin.

      1987 muodostettiin enemmistöhallitus, jossa oli mukana 1. ja 2. suurin puolue. Väyrysen Kepu oli kolmanneksi suurin 40 kansanedustajallaan. Eli merkittävästi vähemmän kuin demareilla ja Kokoomuksella.

      • ajatus askartelee

        Onkohan jäänyt huutava aukko toverille Suomen historiassa. Hallituksen aikaansaannoksista on lähinnä lausunut Paavo Haavikko, jolla sentään on mielenkiintoa myös tuloksiin.

        Dedmokratia toimii, eläköön demokratia, mutta
        ei se vapauta valittuja vastuusta.

    • wsxedc

      "Koivisto siis käytti häikäilemättä presidentin valtaoikeuksia henkilökohtaisen valtansa lujittamiseen ja sosialidemokratian vahvistamiseen. Parlamentarismi kärsi tappion."

      Ainoa, joka kärsi tappion oli Kepu, ja se oli onneksi Isänmaalle.

      • parlamentarismia

        ja antoi kansan vaaleissa ilmaiseman tahdon toteutua. Kertoo paljon aloittajan poliittisen moraalin tajusta, että tuollaisten kassakaappijuonittelujen estäminen luettaisiin Koivistolle viaksi.

      • oivahärkönen

        ... -91 Keskusta sai Ahon johdolla historiansa suurimman vaalivoiton. Kyllä kansa siinä tuomitsi tuon parlamentarismin loukkauksen ja Holkerin hallituksen, joka oli osottautunut maallemme tuhoisimmaksi hallitukseksi kautta aikojen.

      • Jaba_43
        oivahärkönen kirjoitti:

        Keskusta sai ääniä ja SDP menetti ääniä. Taisi olla yli 100 000 äänen siirtymä 1991 demareiden tappioksi.

        Johtui se varmasti keskustastakin, mutta suurimmaksi osaksi siitä, ettei osa kansasta sulattanut sitä, että työväenpuolueet menivät samaan hallitukseen "äärioikeiston" kanssa ja äänestivät protestiksi kepua. Kokoomuksen tappio suhteessa 1987 vaaliin oli melko vähäinen.

        Mitään "parlamentarismin loukkauksiahan" kansa ei kepua äänestämällä tuominnut, vaikka 1991 vaalin jälkeen toteutuikin se, mitä Väyrynen oli yrittänyt salassa sopia jo neljä vuotta aiemmin.

        Kyllähän sinunkin, Oiva, täytyy se myöntää, että ennalta sovitun hallitusratkaisun salaaminen kansalta vaaleissa, on sumutusta eikä parlamentarismia, sillä parlamentarismi toteutuu ainoastaan siinä ilmapiirissä, jossa puoluejohtajat avoimesti kertovat, mihin he vaalien jälkeen pyrkivät.

        Ja Ahohan sai kokoomuksen hallitukseensa vastoin omaa tahtoaan, kun demarit halusivat jäädä oppositioon paikkaamaan vaalitappionsa haavoja.

      • Ökyisäntä
        parlamentarismia kirjoitti:

        ja antoi kansan vaaleissa ilmaiseman tahdon toteutua. Kertoo paljon aloittajan poliittisen moraalin tajusta, että tuollaisten kassakaappijuonittelujen estäminen luettaisiin Koivistolle viaksi.

        Niin. Siis onko mielestäsi puolueiden yhteistyösopimus on "juonittelua"", jos siinä eivät olekaan kaikki puolueet (tässä tapauksessa sosialistit ja kommunistit mukana)?

      • Ökyisäntä
        Jaba_43 kirjoitti:

        Keskusta sai ääniä ja SDP menetti ääniä. Taisi olla yli 100 000 äänen siirtymä 1991 demareiden tappioksi.

        Johtui se varmasti keskustastakin, mutta suurimmaksi osaksi siitä, ettei osa kansasta sulattanut sitä, että työväenpuolueet menivät samaan hallitukseen "äärioikeiston" kanssa ja äänestivät protestiksi kepua. Kokoomuksen tappio suhteessa 1987 vaaliin oli melko vähäinen.

        Mitään "parlamentarismin loukkauksiahan" kansa ei kepua äänestämällä tuominnut, vaikka 1991 vaalin jälkeen toteutuikin se, mitä Väyrynen oli yrittänyt salassa sopia jo neljä vuotta aiemmin.

        Kyllähän sinunkin, Oiva, täytyy se myöntää, että ennalta sovitun hallitusratkaisun salaaminen kansalta vaaleissa, on sumutusta eikä parlamentarismia, sillä parlamentarismi toteutuu ainoastaan siinä ilmapiirissä, jossa puoluejohtajat avoimesti kertovat, mihin he vaalien jälkeen pyrkivät.

        Ja Ahohan sai kokoomuksen hallitukseensa vastoin omaa tahtoaan, kun demarit halusivat jäädä oppositioon paikkaamaan vaalitappionsa haavoja.

        Kyllähän demarit menettivät jo 1987 vaaleissa merkittävästi, muistaakseni silloinkin liki 100 000 ääntä. SMP myös suorastaan romahti. Paikkamäärässä suurin voittaja oli Kokoomus, mutta äänimäärissä Keskusta.

        Muuten olen sitä mieltä, että hallitus pitää maahan muodostaa sellaisen ohjelman ympärille, joka saavuttaa eduskunnan enemmistön luottamuksen. Sinänsä tuo avaukseni näytti ärsyttäneen niin paljon, että se on pitänyt tiputtaa pois näkyvistä suoltamalla sivu täyteen kauheaa siansaksaa. Harmi, että se sallitaan...

      • Jaba_43
        Ökyisäntä kirjoitti:

        Ei Väyrysellä, Taxellilla ja Suomisella mitään hallitusohjelmaa ollut, minkä ympärille mitään olisi voinut rakentaa.

        Ohjelman neuvotteli Holkeri.

    • Abogado

      että kuuluisaa kassakaappisopimusta eivät suinkaan allekirjoittaneet Kokoomus ja keskiryhmät. Sen allekirjoittivat Ilkka Suominen, Cristofer Taxell jne. Kokoomus ja RKP ym. eivät tienneet sopimuksesta hölkäsen pöläystä.

      Tästä asiasta on tällä palstalla kirjoiteltu monen henkilön voimin kymmenet kerrat, mutta kysytään nyt vielä kerran: mitä arvelette, mikä olisi ollut kokoomuksen äänisaalis 1987 vaaleissa, jos vaalikamppanjassa olisi avoimesti mainostettu "Äänestä kokoomusta, saat pääministeriksi Paavo Väyrysen"?

    • Parlamentarismin loukkaus asiassa tapahtui siinä, että näin olennainen sopimus salattiin äänestäjiltä vaalien alla. Kyseessä on siis äänestäjien pettäminen Väyrysen, Suomisen ja Taxellin toimesta.

      Koiviso toimi asiassa lain mukaan, sillä silloisen hallitusmuodon mukaan presidentti asettaa hallitustunnustelijan. Kyllä senkin jälkeen olisi voitu solmia, mikä tahansa hallitus.

      Vallien voittajia olivat SDP (suurin puolue maassa) ja Kokoomus (suusin vaalivoittaja). Nykykäytännön mukaan olisi kaiketi ollut luontevinta, että suurimman puolueen puheenjohtaja olisi alkanut muodostaa hallitusta. Keskustahan oli vaalien selvä häviäjä eli kansa sanoi silloin mielipiteensä tästä puolueesta. Tämän kansan tahdon Väyrynen pyrki kaikin tavoin umpikepulaiseen tapaan sivuuttamaan.

      • Ökyisäntä

        13. huhutikuuta eli vaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa keskiryhmät ja Kokoomus yrittivät uudelleen toteuttaa parlamentarismia ilmoittaen kaikki pitävänsä Kokoomuksen ja keskiryhmien yhteistä enemmistöhallitusta ensisijaisena vaihtoehtonaan. Samalla Keskustan, Kokoomuksen, SKL:n ja RKP:n puheenjohtajien ja puoluesihteerien allekirjoittamassa sopimuksessa todettiin, että sekä Holkeri että Väyrynen sopivat tälle pohjalle rakennettavan hallituksen muodostajiksi.

        Oliko tämäkin väärin?? Ja oliko oikein, että Koivisto ei noudattanut eduskunnan enemmistöä edustavien puolueiden tahtoa? Vastaa jos pystyt.

        Mielenkiintoista. En muista tuollaista vaihetta ollenkaan. Oliko kyse keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmien mielipiteestä?

        Muuhan ei hallituksen tekemisessä oikeastaan vaikuta, jos puolueet eivät saa eduskuntaryhmiään mukaan "sopimuksiinsa".

      • Ökyisäntä
        Jaba_43 kirjoitti:

        Mielenkiintoista. En muista tuollaista vaihetta ollenkaan. Oliko kyse keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmien mielipiteestä?

        Muuhan ei hallituksen tekemisessä oikeastaan vaikuta, jos puolueet eivät saa eduskuntaryhmiään mukaan "sopimuksiinsa".

        Asiasta sopivat puheenjohtajat ja puoluesihteerit, jotka yleensä vastaavat puolueidensa hallitusneuvotteluista. Kokoomuksen ryhmässä tämä sitten kaatui, kun Holkeri, jolla oli hallitustunnustelijan tehtävä, oli saanut Koivistolta varmuuden, että hänet nimitetään pääministeriksi sinupunaan.

    • Jaba_43

      Koivisto nöyryytti kokoomuksen Ilkka Suomisen, jolle ei sen jälkeen enää juuri auennut merkittäviä poliittisia tehtäviä.

      Muilta osin juttu meni näin:

      Paavo Väyrynen ei koskaan tajunnut sitä, että keskustan ylimääräinen poliittinen valta loppui Kekkosen kuolemaan, vaan yritti venkoilla ja iltalypsää demareita punamullassa "valtapolitiikallaan", minkä ennätti.

      Väyrysen epäluotettavuus sopimusten pitämisessä kypsytti Sorsan, joka jo kesällä 1986 ryhtyi Koiviston kanssa pohtimaan demareiden ja kokoomuksen hallitusyhteistyön mahdollisuuksia. Ilmeisesti Koivisto ja Sorsa jossain vaiheessa sopivatkin, että kepu heitetään oppositioon, johtuen Väyrysen kukkoilusta.

      Kun Väyrynenkin tajusi välinsä Sorsaan ja Koivistoon niin tulehtuneiksi, että punamulta olisi ollut mahdoton 1987 vaalin jälkeen, Väyrynen houkutteli Taxell'in ja Suomisen salaiseen kassakaappisopimukseen porvarihallituksesta. Toinen tavoite Väyrysellä oli päästä pääministerin asemaan haastamaan Koiviston toinen kausi seuraavissa presidentinvaaleissa.

      Koivisto sai vihiä asiasta ja vahvistuksen sille, että sopimus oli olemassa. Sen jälkeen hän ryhtyi käyttämään valtaoikeuksia, joita presidentillä tuolloin oli ja nimitti hallitustunnustelijaksi yllättäen Harri Holkerin, jolla ei ollut koskaan ollut suuren suuria sympatioita Väyrystä kohtaan.

      Näin Koivisto ja Sorsa toteuttivat keskustan lennättämisen oppositioon, kiitos Väyrysen epäluotettavuuden ja kähmäilyn, jonka epäparlamentaarinen salassa toimiminen sai näin tuom,ionsa.

      Muistelmissaan Koivisto kertoo ratkaisunsa perustuneen ainoastaan parlamentarismin kunnioittamiseen. Jos joku puolue - tässä tapauksessa keskusta - lyö ennen vaaleja kantansa lukkoon vain yhden hallituskokoonpanon suhteen, sen tulee se kertoa äänestäjilleen ENNEN VAALEJA, koska sammutetuin lyhdyin vaaleihin ajaminen ei ole parlamentarismia, vaan äänestäjien sumutusta.

      Kuvaavaa asialle on, että salaisen kassakaappisopimuksen allekirjoittajat kielsivät sopimuksen voimassaolon muistaakseni vuosia vaalin jälkeen. Tällaiset puheet...

      "Parlamentarismissa on tavallista, että hallitus muodostetaan sellaisten puolueiden kesken, jotka parhaiten pääsevät sopimukseen ohjelmakysymyksistä."

      ...ovat pelkkää kepulaista jälkiviisastelua, jolla ei ole parlamentarismin kanssa sen enempää tekemistä kuin Heinäluoman ja vanhasen duetolla siitä, että 2007 muodostettavaan hallitukseen pääsevät vain ne puolueet, jotka hyväksyvät demareiden ja keskustan kaavaileman perustuslakimuutoksen.

      Kepu ei pusu vallassa muuta kuin sopimalla asiasta ennen vaaleja. Siksi vanhanenkin hokjee nyt tv-tenteissä, että "olen aivan samaa miueltä kuin tasavallan presidenttikin".

      Vai onko joku huomannut jonkin linjaeron Vanhasen ja Halosen välillä?

      Kertokaa ihmeessä minullekin.

    • joe...

      Tärkeintä oli saada semarit ja kepu pois hallituksesta. Siihen alkoi loppua suomettuminen. Paljosta saa olla kiitollinen siitä.

      Demarit ja kepun politiikka olis sitä, että kepulaisille tuet ja demarille paikat. Vieläkin näämme sen, kun joka paikka suomessa on demarivetoinen ja maanviljelijät elävät muiden varoilla ihan täisin..

    • Gutta-Perkka

      ....ja tehdä nk. historiaa!

      Eikös porukka ollenkaan arvosta sitä, kun Koivisto oli valmis 1987 uhraamaan jopa sosiaalidemokraateille niin kalliin parlamentarismin osoittaakseen ihan vaan silkkaa turhamaisuuuttaan ja narsistisuuttaan maailmalle kuinka jalo hän on, kun hän hyväksyy jopa kokoomuksen hallitukseen tehden näin historiaa.

      Aaah kuinka jaloa!

      Aplodeja.

    • demokratialle

      Hallitusratkaisu olkoon demokratian voitto, mutta yksi Suomen kohtalokkaimmista hallituskausista siitä tuli, kun taloutta hoidettiin vain vahvan markan periaatteella. Vallanpitäjät sokeutuivat näennäiseen vaurauteen.

      Paavo Haavikko on julkisuudessa niitä ainoita, jotka ovat uskaltaneet sanoa ääneen yleisesti tiedetyt virheet, joissa koko silloinen valtaeliitti oli mukana.

      Eipä tulisi mieleen kovin kerskailla keskustelun alla olevista ratkaisuista. Eri asia on, jos aliarvioidaan muut ja tämän hetken tarpeisiin kirjoitellaan älyllisen epärehellisesti.

      • totuuden torvi

        Haavikko on eurooppalaisessa merkityksessä Suomen ainoa intellektuelli. - Henkilö joka uskaltaa sanoa tinkimättömästi totuuden. Hän on rohjennut kertoa totuuden Mauno Koivistosta. Sen vuoksi hän nykyään epähenkilö, kuten useimmat SDP:tä vastaan nousseet.

        Viime aikojen tinkimättömän totuuden kertojista tulee mieleen Harold Pinter.

    • 1987

      Miksei muka saa sopia hallituspohjasta etukäteen? Jos Koivistoa se vitutti, se oli hänen ongelmansa. Holkerihan se konna oli, joka sovitusta lipesi.

      Siihen aikaan presidentti sai antaa hallituksen muodostamisen kenelle halusi ja nimittääkin hallituksen. Mutta ei hallitukseen kenekään ollut pakko mennä ja eduskuntahan ajoi hallituksen nurin koska halusi. Joten Kokoomushan se petti sopimuksen, kun tarjoutui lopultakin mahdollisuus päästä hallitukseen.

      • Jaba_43

        >>Miksei muka saa sopia hallituspohjasta etukäteen?>Jos Koivistoa se vitutti, se oli hänen ongelmansa. Holkerihan se konna oli, joka sovitusta lipesi.>Siihen aikaan presidentti sai antaa hallituksen muodostamisen kenelle halusi ja nimittääkin hallituksen. Mutta ei hallitukseen kenekään ollut pakko mennä ja eduskuntahan ajoi hallituksen nurin koska halusi.>Joten Kokoomushan se petti sopimuksen, kun tarjoutui lopultakin mahdollisuus päästä hallitukseen.

        Lue vastaukseni ylempää mielipidepankille. Mitä te siitä sanotte, että vielä hallitusneuvotteluissa keskiryhmät ja kokoomus solmivat sopimuksen siitä, että asettavat keskinäisen enemmistöhallituksen ensisijaiseksi? Kokoomuksen ryhmä kaatoi sopimuksen Holkerin tahdosta. Se oli se Suomisen nöyryytys.

        Otsikossa kaikki.

      • Yleiset syyt
        Jaba_43 kirjoitti:

        >>Miksei muka saa sopia hallituspohjasta etukäteen?>Jos Koivistoa se vitutti, se oli hänen ongelmansa. Holkerihan se konna oli, joka sovitusta lipesi.>Siihen aikaan presidentti sai antaa hallituksen muodostamisen kenelle halusi ja nimittääkin hallituksen. Mutta ei hallitukseen kenekään ollut pakko mennä ja eduskuntahan ajoi hallituksen nurin koska halusi.>Joten Kokoomushan se petti sopimuksen, kun tarjoutui lopultakin mahdollisuus päästä hallitukseen.

        Ymmärränhän minä, mistä silloin vielä oli kyse. Kokoomus oli pidetty ulkona hallituksesta vaikka kuinka kauan "yleisiin syihin" vedoton. Kun kokoomukselle lopulta tuli mahdollisuus päästä hallitukseen eihän ne voineet muuta kuin mennä.

        Olisi ollut tietysti reilumpaa kertoa sopimuksesta. Mutta ei sen ajan Suomessa sitä niin vain voinut tehdä.

        Koivisto ei kyllä ollut siinäkään asiassa mikään parlamenttaarisuuden puolustaja. Äijä hoiteli asioita kuin Kekkonen päämotiiveina loukattu turhamaisuus ja demareiden etu.

    • 3 tunaria

      Sen tyhmemmäksi ei taloudenhoito voinut mennä kuin näiden kolmen toimesta. Koivisto jaksaa vielä leuhkia osaamisellaan.

      • todellisuudessa ovat

        Koivisto Holkeri ja Kuperi "Kolme iloista rosvoa".

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      612
      2246
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1098
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      25
      1095
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      5
      944
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      855
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      86
      845
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe