ollaan nyt muuttamassa erilleen asumaan ja sen aikana harkitaan jatkoa suhteessamme. Yritämme siis niin siksi , että tämä on molemmille hyväksi ja mitään lopullistahan ei erilleen muuttaminen merkitse vielä. Aika näyttää sitten.
Enpä nyt kaipaa tilastoja, mutta hieman kokemuksia siitä, palaavatko puolisot yleensä tai koskaan takaisin yhteen ja suhde jatkuisi taas?
On nimittäin sellaisia merkkejä ilmassa, että vaimollani on toinen ja tämä kaikki on laskelmoitua eteen päin. Asuessamme erillämme ja harkitessamme asiaa ei oikeastaan olekaan mitään mitä harkita. Minut on pelattu pois.
Oma päätelmäni onkin, että vaimoni tietää tuon suhteen, oikeastaan niitä ollut vuoden aikana enemmän kuin yksi, olevan se syy minkä vuoksi hän haluaa erota. Ja tuntee tietenkin epävarmuutta ja ehkä syyllisyyttäkin. Mutta kun asumme erillämme ja hän sitten "löytää" toisen miehen, niin hänen kannaltaan tilanne on helpompi. Ei jää syyllisyyden tunnetta. Tai hän innostuu hakemaan monia lyhyitä suhteita, koska nyt on "vapaa."
Tapahtuipa jatkossa kumpi tahansa noista, niin emme tule palaamaan yhteen. Ensimmäisessä tilanteessa vaimoni ei halua palata ja toisessa tilanteessa minun kiinnostukseni loppuu. Erillään asumisen aikana tapahtuu siis niin paljon uutta, mikä oikeastaan estää jatkon.
Niin. Pitäisikö tuolla erillään asumisella olla jokin määräaika? Mitä tuon jakson aikana puolisoiden tulisi keskenään tehdä, jutella paljon vai antaa molemmille täysi vapaus seksisuhteidenkin suhteen?
Oma käsitykseni on se, että tuo erillään asuminen on sinetti sille, että emme tule palaamaan yhteen. Se on vaimoni ajatus alunperin ja hän siitä hyödyn saa, sillä lapset ovat hänen kannallaan, asuntomme jää hänelle ja tuon salasuhteen kanssa voi toimia jatkossa avoimemmin ja vaikka meidän nykyisessä makuuhuoneessamme. Itse joudun lähtemään tyhjän päälle vaikka en ole tätä lopputulosta aiheuttanut, mielestäni.
Neuvoja, kokemuksia?
Enpä nyt kaipaa tilastoja, mutta hieman kokemuksia siitä, palaavatko puolisot yleensä tai koskaan takaisin yhteen ja suhde jatkuisi taas?
On nimittäin sellaisia merkkejä ilmassa, että vaimollani on toinen ja tämä kaikki on laskelmoitua eteen päin. Asuessamme erillämme ja harkitessamme asiaa ei oikeastaan olekaan mitään mitä harkita. Minut on pelattu pois.
Oma päätelmäni onkin, että vaimoni tietää tuon suhteen, oikeastaan niitä ollut vuoden aikana enemmän kuin yksi, olevan se syy minkä vuoksi hän haluaa erota. Ja tuntee tietenkin epävarmuutta ja ehkä syyllisyyttäkin. Mutta kun asumme erillämme ja hän sitten "löytää" toisen miehen, niin hänen kannaltaan tilanne on helpompi. Ei jää syyllisyyden tunnetta. Tai hän innostuu hakemaan monia lyhyitä suhteita, koska nyt on "vapaa."
Tapahtuipa jatkossa kumpi tahansa noista, niin emme tule palaamaan yhteen. Ensimmäisessä tilanteessa vaimoni ei halua palata ja toisessa tilanteessa minun kiinnostukseni loppuu. Erillään asumisen aikana tapahtuu siis niin paljon uutta, mikä oikeastaan estää jatkon.
Niin. Pitäisikö tuolla erillään asumisella olla jokin määräaika? Mitä tuon jakson aikana puolisoiden tulisi keskenään tehdä, jutella paljon vai antaa molemmille täysi vapaus seksisuhteidenkin suhteen?
Oma käsitykseni on se, että tuo erillään asuminen on sinetti sille, että emme tule palaamaan yhteen. Se on vaimoni ajatus alunperin ja hän siitä hyödyn saa, sillä lapset ovat hänen kannallaan, asuntomme jää hänelle ja tuon salasuhteen kanssa voi toimia jatkossa avoimemmin ja vaikka meidän nykyisessä makuuhuoneessamme. Itse joudun lähtemään tyhjän päälle vaikka en ole tätä lopputulosta aiheuttanut, mielestäni.
Neuvoja, kokemuksia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Väliaikainen" asumusero on useimmiten käytännössä sama asia kuin lopullinen ero. Ja oikeassa olet siinäkin, että asumuseron ehdottajalla on yleensä jo vireillä uusi suhde. Enkä tunne ketään, jonka suhde olisi parantunut ja saanut uutta ilmaa asumuseron myötä. Todellakin harmittava tilanne sinun kannaltasi.
Huonolta siis näyttää omalla kohdallani, joka haluaisin yrittää jatkossakin. Mutta vaimo näyttää saavan "siistin" avioeron ja hänelle on ehkä tärkeää näyttää ulospäin ettei ole se "syyllinen" vaan on kyse yhteisestä päätöksestä. Onhan meillä yhteisiä tuttuja jatkossakin. Kuulostaahan "vaimon huoraaminen" paljon pahemmalta kuin yhteinen päätös eron syynä.
Varsin ovelaa ja suunniteltua siis. Ellei muita mielipiteitä ja kokemuksia tule.
lopullinen ero mutta hyvä elää niin kuin olisi.
Meillä mies halusi muuttaa erilleen ja löysi heti toisen. Sitten tulikin se arkia ja ymmärrys mitä se erillään asuminen on ja että minulla oli myös vapaus ja voisihan minullekkin löytyä joku muu.
Selvensi molempien ajatuksia ja lopulta mies halusi tulla takaisin.
Sääntönä kannattaa pitää että uusia tuttavuuksia ei tutustuteta lapsiin.
näkisin, että ehdottoman suuri merkitys on sillä, millä asenteella/mielellä asumuseroon on lähtenyt itse kukin. Sanoilla voi toista ihmistä huijata, mutta jos pohjimmiltaan on lähtenyt senteella "jes vapaus", niin taitaa olla vähän huono ennuste.
Jos asumusero on vilpittömällä asenteella "pakko löytää suunta ja tarkoitus elämälle", niin tällaiseen mielialaan ei millään edes mahdu ulkopuolisia suhteita, vaan yhteinen tulevaisuus on ykkönen. Ennuste on verrattain hyvä.
hieman olen pessimistisempi tuon paluun suhteen.
Ensinnä tuo ulkopuolinen suhde taitaa jo olla todellisuutta vaimon kohdalla. Toiseksi, ajan kuluminen ei ole hyvä. Siinä molemmat oppivat uuden tilanteen ja se tekee paluun vielä vaikeammaksi, eli miksi palata yhteen kun yksinkin pärjää.
Kolmanneksi. Tuon pesäeron aikana voi tapahtua sellaista, ettei toinen puoli enää "huolikaan." Jospa vaimoni alkaa suhteeseen yhteisen tuttavamme kanssa. Tai partnereita tuleekin useampia. Tai noin kävisi minun kohdallani.
Ja kuten hyvin kommentoitiinkin, niin entäpä jos sellainen salasuhde on totta ja vaimoni esittelee tämän lapsillemme. Tosin uutena henkilösuhteena eikä sellaisena, minkä vuoksi koko asumusero päätettiin aloittaa alunperin.
Mutta hienoa, että paluu on mahdollinen. Ei aina pääty lopulliseen eroon. Jättäisin sellaisen takaportin auki mielelläni.