Oiva kirjoitta edellä tietokilpailukysymys-aiheeni alla näin:
"Enempää Koivisto, Ahtisaari kuin Lehtinenkään, eikä Virolainenkaan viimeisinä vuosinaan, eivät Kekkosen eläessä uskaltaneet oman uransa turvatakseen sanoa mitään."
Oivan kannanotto liittyy siihen, että Kekkosta alettiin arvostella vasta myöhemmin, erityisesti Lipposen pitämässä Kekkosen 100-vuotisjuhlapuheessa.
Oivan kirjoitus kuvastaa hyvin senaikaista tilannetta. Ei uskallettu sanoa mitään kritiikkiä, koska Kekkosen myllystä heilahtaisi silloin sellainen kirves, joka katkaisi kritisoijan uran. Johannes Virolainenhan sai tämän kokea, mutta kokenut Virolainen pysyi tiukkana eikä nöyrtynyt Kekkosen ja K-linjalaisten vaatimuksien alla erota puolueensa puheenjohtan virasta ja jättää myös eduskunnan puhemiehen pesti.
Poliittisesen kulttuurin ilmapiiristä kertoo paljon tuo Oivan oivallinen kirjoitus. Vallitsi pelon ilmapiiri eikä uskallettu käyttää virallisen liturgian ulkopuolella olevia tekstejä ja ilmaisuja. Sellaisesta seurasi Kekkosen myllykirje, joka ei ollut saajalleen mitään mieluista luettavaa. Jees-, jeesmiehiä oli silloin kasapäin. Hiihtokuvat Kekkosen perässä koikkelehtivista olivat aikansa kuvajaisia.
Lusikallinen oivallista
7
249
Vastaukset
- norsutyyli
Pitäneekö paikkansa, että Kekkonen oli määrännyt jopa metrimäärän, jolla etäisyydellä perässähiihtäjien piti häntä seurata?
En tiedä metreistä, mutta kai useimmat vuorineuvokset ym. jäivät Kekkosesta jälkeen ihan huonomman kuntonsakin vuoksi. Tietysti sellainen kaveri kuin Harri Holkeri olisi kyennyt jättämään Kekkosen halutessaan kauas taakseen.
Tämä hiihtohullutus kostautui ainakin yhden ministerin kuolemaksi. Viinaan menevä Väinö Leskinen menehtyi hiihtoreissulle. Kanossan matkan eli nöyrtymisharjoitukset tehnyt Leskinen yritti kai harjoitella Kekkosen hiihtoretkiä varten, mutta sydän petti.- Keskustademari
Mielipidepankki kirjoitti:
En tiedä metreistä, mutta kai useimmat vuorineuvokset ym. jäivät Kekkosesta jälkeen ihan huonomman kuntonsakin vuoksi. Tietysti sellainen kaveri kuin Harri Holkeri olisi kyennyt jättämään Kekkosen halutessaan kauas taakseen.
Tämä hiihtohullutus kostautui ainakin yhden ministerin kuolemaksi. Viinaan menevä Väinö Leskinen menehtyi hiihtoreissulle. Kanossan matkan eli nöyrtymisharjoitukset tehnyt Leskinen yritti kai harjoitella Kekkosen hiihtoretkiä varten, mutta sydän petti.Lääkäri oli Väiskille sanonut jo reilusti aikaisemmin, että "se on seuraavaksi puupalttoo", jos ei huikan otto lopu. Vaan uskoiko Väiski. Ei uskonut ja lähti 55-vuotiaana, ei saappaat, mutta sukset jalassa. Ehkäpä sopivan vertauskuvallisesti, kun oli alkanut hänkin Kekkosen perässä hiihtää..
- Keskustademari
Mahtaakohan Oiva uhrata ajatustakaan sille, että miksi meillä ylipäätään oli tilanne, että kukaan ei uskaltanut valtiaasta sanoa mitään, koska poliittinen ura olisi tyssännyt siihen?? Oliko se normaalia ja syypäitä ovat ne, jotka uskalsivat vain olla hiljaa?
Outoa, perin outoa ajattelua kansanvaltaiseksi kuvatussa maassa.
Kekkosen jäätyä sairaslomalle ja sittemmin erottua alkoi pitkään tukahdutettu keskustelu viritä. Jouko Loikkasen ja Seppo Sarlundin tapaiset perusperässähiihtäjät esittivät hurskaita toivomuksia, että puolustuskyvytöntä presidenttiä ei saa arvostella! Ikään kuin Kekkonen olisi piitannut ampuuko hän itse hirvikiväärillä hyttystä vai millä.
Kekkosen arvioinnissa ongelmallisinta on se, että aikalaisia on vielä liikaa eli aikaa on kulunut vasta vähän. Juhani Suomi ja Oiva Härkönen ovat tehneet Kekkosesta pyhimyshahmon ja esimerkiksi Hannu Rautkallio on demonisoinut Kekkosen. Ja kumpikin on yhtä väärin. Jukka Seppisen teokset esimerkiksi ovat arvokasta luettavaa, koska hänellä ei ole valmiiksi valittua "puolta." - kirjoitti sattuvasti
Kare kirjoitti kolumnissaan "Miksi en ole Kekkosen ihailija":
...Julkisuus mukautui nöyrästi ja alamaisesti korkeaan päämiehen niin hyvin, miltei nerokkaasti hoidettuun sanalliseen ja ’ulkopoliittiseen’ mainoskampanjaan, jossa ei informaatioetiikalla ollut sanansijaa.
Mukautui niin kauan kun UKK oli vallassa. Mutta tämän vallan loputtua ilmestyi kuin ”taikurin hatusta” tusina ”rohkeita” miehiä, jotka kiirehtivät kertomaan salat, kulissien takaiset konnuudet, hutikat ja lahjonnat. Ja kansa osti: Virolaisenkin ”skandaalikirjaa” kymmenin tuhansin. Ja rotat hyppivät edelleenkin koloistaan ja suhisevat, että miksi Kekkonen ei uskonut mitä minä meinasin sanoa jo 1961. No, tämähän on aina ollut lakeijoiden ja luikureiden tapa.
Omasta puolestani käytin sananvaltaani (omalla kustannuksellani) säännöllisesti niinä monina vuosina, jolloin UKK oli valtansa huipulla – käytin sitä melkein yksin. Seurauksena oli tietysti lehdistön melkein täydellinen boikotti ja se jatkuu yhä, vaikka toisissa merkeissä. Kas, on niin tarkoituksenmukaista unohtaa oman ’kunnian’ tuoreessa muodostamisprosessissa ne, jotka edustivat toisenlaista sanan kunniaa ajallaan... - oivahärkönen
... Ehrnroot, Junnila. Vennamo, Rautkallio, olivat tarpeeksi rehtejä voidakseen vastustaa Kekosen politiikkaa jo hänen aikanaan. He tosin tiesivät menettävänsä mahdollisuutensa edetä Suomen politiikassa Kekkosen aikana.
Nämä nykyiset, Lipposet, Lehtiset ja monet muut mesuavat kun eivät aikanaan uskaltaneet peläten asemiensa menetystä. Surkimuksia ovat.- tunnustuksesta!
Siis nuo miehet olivat rehellisiä sinunkin mielestäsi. Kun sanoivat, että keisarilla ei ole vaatteita. Rehellinen sanoo, minkä todeksi näkee. Noilla miehillä oli hyvät edellytykset nähdä totuus.
Mutta kuuluiko Rautkallio jo silloin niihin? Taisi lipsahtaa tunnustus, että Rautakallion on nykyisistä historioitsijoista rehellisin. Ja siis eniten oikeassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6002136- 1081078
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,191008Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4887Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101845- 79795
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?87727- 63715
- 65563