.Tässä nähdään vielä ihmeiden aika.Sauli Niinistö valitaan suomen tasavallan presidentiksi.Tämä alku kaikkine galluppeineen oli vain alkusoittoa.Nyt nähdään kuinka suomeen saadaan ensimmäinen presidentti sitten Urho Kekkosen.Tänä iltana nähdään kuinka vakuuttavaa on Sauli Niinistön esiintyminen ja rehellinen asialinja jossa ensisijaisena tavoitteena on suomalainen hyvinvointi myös jatkossa.
Halonen häviää vaalit kun toinen kierros on ohi
Demarien syöksykierre
6241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kuka muu noista kuin sauli välittää suomalaisista?no soini mutta ei sillä ole valtiomiespohjaa.
sauli, maistele sitä nimi jo oksennuttaa
Ylimielisestä, köyhät kyykkyyn Niinistöstä ei koskaan tule suomen presidenttiä. "Työväen presidentti" on suuri vitsi itsekkyyttä ajavalle pääoman ja ison rahan puolestapuhujalle. Onneksi Niinistön vaalimainoksessa on totuus Niinistöstä itsestään;
AIKA ON OHI (vain tuo teksti suurimpana erottuu, kun äkkiä katsoo)
Totta tuo onkin, sillä 6 v. sitten olisi puolivallattomalla leskellä ollut tsänssit sympatiaäänten turvin, mutta ei onneksi enää.
Suomeen tarvitaan koko kansan presidentti!
Ilmoitan: Halonen ei ole minun presidenttini. Kiellän osaltani ilmaisun käytön. Ette ole minun presidenttini. Niinistö olisi
Niinistö haluaa saada talousalueeseen vauhtia eli siis työtä työväelle eli kaikille työtätekeville niin hyvinvointiyhteiskuntakin saa rahoitusta jolla sitä voi ylläpitää. Halosella ei ole tarjota kuin lämmintä kättä ja sekin on feikkiä.
Kekkonen oli keskustalainen, ja Matti Vanhasen suuri idoli. Siis seurataan Kekkosen jälkiä ja valitaan Vanhanen presidentiksi!