Olen 26 vuotias nainen ja kaipailisin ystäviä Helsingistä. Olen jokseenkin tottunut olemaan yksin, joten tutustuisin mieluusti kiireettä.
[email protected]
[email protected]
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kertoisitko hieman lisää itsestäsi tällä yleisellä areenalla esim. harrastuksistasi ja kiinnostuksenkohteistasi. Ehkä meissä on iän ja sukupuolen lisäksi muitakin yhdistäviä tekijöitä..
Tarvitseeko toisaalta kiinnostusten olla niin yhteneväiset, sillä voihan aina löytyä jotakin muuta yhdistävää, mitä ei tulisi niiden perusteella ajatelleeksikaan. Haluaisin itse myös laajentua näistä omista ympyröistäni, aloittaa vaikka uuden harrastuksen jos joku innostuisi mukaan :)
Hei,
Kiitos vastauksesta.
Kirjoitan nyt näin yömyöhällä, kun ei unikaan tullut kahden tunnin yrittämisen jälkeen silmään. Mietin kuumeisesti jo huomisia tekemisiä.. Ymmärrän, että näillä palstoilla on tervettä olla varautunut.
Millaista ystävää/kaveria olet etsimässä? Omasta puolestani voin sanoa, että opiskelut alkavat olla loppuvaiheessa ja nyt voisi olla ihan hyvä sauma uudelle reaalimaailman tuttavuudelle.
Minullakin on joskus tuollaisia unettomia öitä. Mutta millaista ystävää... ihan myös reaalimaailman tuttavaa, jonka kanssa voisi tehdä jotain. Tai mieluummin vielä parempaa ystävää eikä vain kaveria, mutta sen näkisi varmaan myöhemmin.
Mukava kuulla, että en ole ainoa joka joskus yöllä hermoilee. Taidan käydä ylikierroksilla, kun mietin opinnäytetyötäni illasta aamuyöhön..
Mitkä asiat valvottavat sinua öisin?
Tällä hetkellä vähän ahdistaa lopputyö ja elämäntilanne yleensä, mutta oikeastaan minulla on aina ollut vaikeuksia mennä ajoissa nukkumaan, saatan jotenkin piristyä yötä vasten ja mieleen tulee kaikkea mitä pitäisi tai mitä olisi pitänyt tehdä, ja sitten alan kirjoitella ylös niitä asioita etten unohtaisi...
Mukavaa, että sinullakin on samanlainen lopputyövaihe meneillään. Onhan se opinnäytetyön kirjoittaminen melko jumittavaa puuhaa varsinkin yksin. Ideoita kun ei tule tilauksesta, vaan ne ottavat melko paljon aikaa ja energiaa ja vaativat aikatavalla istumalihaksia. Kuulostaako tutulta? Miten pidät mielesi virkeänä lopputyön kirjoittamisen lomassa?
käyt enää täällä? Hyviä jatkoja kuitenkin.
Tulin nyt, mutta käytköhän sinä enää...
hmm kuitenkin, laittaisitko postia, jos haluaisit vielä jutella? Lopputyötä en oikeastaan kirjoita, vaan teen, liittyy taiteeseen. Siltikin on vaikeuksia pitää mieltä virkeänä, eikä se taida sitä ollakaan.
Moikka,
Saitkohan postini?
- kauris
Unohdin viestissäni kertoa, että minulla on edesmenneen isäni tapaan outo huumorintaju. Toivottavasti et säikähtänyt viestiäni.
Hyvää laskiaista
-kauris
Moikka, tääl ois tällanen 25 vuotias espoolais mies:)