Tämä tuskan ja pettymyksen tunne on aivan valtaisa. Tähän asti kaikki on vielä menetellyt, mutta nyt kun kuulin jonkun naisen soittelevan miehelleni niin koko maailma romahti.
Mieheni kotoa pois muutosta on nyt kulunut aikaa noin kolme viikkoa ja pelisäännöistä puhuttiin yhdessä mitkä ne ovat. Meidän piti ottaa aikalisä ja katsoa miltä alkaa tuntumaan. No kuinkas ollakkaan mieheni oli tavannut ravintolassa naisen jonka kanssa oli jutellut ja tämä nainen nyt soittelee hänelle. Ei todellakaan tunnu itsestä mukavalle ajatella mieheni jakavan ajatuksia meidän liitosta ja lapsesta jonkun vieraan ihmisen kanssa ja vieläpä, että tämä ihminen on nainen.
En tiedä mitä tämän naisen päässä liikkuu, kun ajattelee että hän tietää mieheni juuri muuttaneen pois kotoa. Mieheni sanojen mukaan hän ei ole se joka soittelee vaan tämä nainen on yhteyden ylläpitäjä. No mene ja tiedä, mutta pahalta se kuitenkin tuntuu. He ovat vanhoja koulukavereita ja nainen sai näin numeron tietoonsa, mieheni kertoman mukaan.
En vain ollut osannut ajatella, että meistä toinen alkaa näinkin pian vispilän kauppaann, vaikka yhdessä oli sovittu muuta. En jaksa edes raivota asiasta sillä se tuntuu niin pahalle ja tälle naiselle en halua soittaa, sillä se vain pahentaisi tilannetta kaikin puolin. Nyt vain siis pitää jaksaa päivästä toiseen ja elää sen tiedon kanssa, että kaikki voi todella olla mennyttä meidän yhteisessä elämässä.
Mieheni kotoa pois muutosta on nyt kulunut aikaa noin kolme viikkoa ja pelisäännöistä puhuttiin yhdessä mitkä ne ovat. Meidän piti ottaa aikalisä ja katsoa miltä alkaa tuntumaan. No kuinkas ollakkaan mieheni oli tavannut ravintolassa naisen jonka kanssa oli jutellut ja tämä nainen nyt soittelee hänelle. Ei todellakaan tunnu itsestä mukavalle ajatella mieheni jakavan ajatuksia meidän liitosta ja lapsesta jonkun vieraan ihmisen kanssa ja vieläpä, että tämä ihminen on nainen.
En tiedä mitä tämän naisen päässä liikkuu, kun ajattelee että hän tietää mieheni juuri muuttaneen pois kotoa. Mieheni sanojen mukaan hän ei ole se joka soittelee vaan tämä nainen on yhteyden ylläpitäjä. No mene ja tiedä, mutta pahalta se kuitenkin tuntuu. He ovat vanhoja koulukavereita ja nainen sai näin numeron tietoonsa, mieheni kertoman mukaan.
En vain ollut osannut ajatella, että meistä toinen alkaa näinkin pian vispilän kauppaann, vaikka yhdessä oli sovittu muuta. En jaksa edes raivota asiasta sillä se tuntuu niin pahalle ja tälle naiselle en halua soittaa, sillä se vain pahentaisi tilannetta kaikin puolin. Nyt vain siis pitää jaksaa päivästä toiseen ja elää sen tiedon kanssa, että kaikki voi todella olla mennyttä meidän yhteisessä elämässä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Noin kävi minullekkin. Mies muutti pois ja sovimme että kolmansia ei oteta niin eikös mennyt viikko-pari niin jo oli miehellä lohduttaja.
Välit minuun lämpesivät enkä aavistanut mitään kunnes tämä kolmas laittoi mieheni kertomaan minulle.
Tilanne muuttui aivan hölmöksi, mies suuttui kun en enään passannut, tämä toinen alkoi passata ja paapoa miestäni. Asiat menivät lopulta siihen pisteeseen että että mies ilmoitti katkaisevansa välit minuun mutta sitä kesti yhden yön. Sitten hän halusi puhua ja tuloksena oli yhteenmuutto ja toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin.
Hirveän raskasta se on kun toinen löytää lohduttajan mutta muista että se on laastarisuhde. Sille on ehkä helppo puhua asioita mutta aikannan muuttuu se suhdekin arjeksi ja taas samat ongelmat edessä.
Jotkut vaan haluavat itselleen laastarin roolin, tietäen tai tietämättään ovat silta yli synkän virran.
Älä huoli, elämä kuljettaa eteenpäin, mutta harva jää sillalle; se vaan on reitti paikasta toiseen, ja yleensä rakennettu paikkaan, joka on muuten lähes mahdoton ylittää. Silta on tarpeen, mutta sen jälkeen matka jatkuu. Minne, sitä ei aina tiedä, voi olla, että sinun luoksesi, voi olla, että muualle. Sen näkee sitten.
hyväuskoisisa hölmöjä, jotka uskovat mitä ukkonsa sepittää. Ja raukat pelkäävät itsenäistä elämää ja uuden alkua.
turha syyttää toista naista sillä mies on siinä täysillä mukana!Mies halusi kuitenkin kakkosen sanookoon kuka mitä vaan,kyllä ne osaa valehdella ja kiduttaa mutta itse pitää toimia.
olla, että tämä toinen uskoo ja luulee olevansa parempi kuin entinen. Luulee olevansa se, mitä eron keskellä elävä haluaa ja tarvitsee.
sitä on helppo uskotella juuri eronnelle/eroavalle, että uusi on se suuri rakkaus, jota ilman on jäänyt. Mutta arki koittaa siihenkin suhteeseen. Jokin alkaa "mättämään", jos kaikki ei menekään omien suunnitelmien mukaan.
Siinä sitten on hukassa sekä entinen, että nykyinen, kun eivät tiedä missä mennään.
Miehet eivät osaa olla yksin. En usko että tuossa naisessa ja heidän suhteessaan on mitään mikä olisi miehellesi sinänsä tärkeämpää kuin sinä. On todella harvoja miehiä jotka ovat henkisesti niin vahvoja että jaksavat kohdata kipua..alkaa puida ongelmiaan, ottaa rauhassa ja katsoa menneisyyttään oppiakseen jotakin. Helpompaa on vaan mennä hulluna eteenpäin sieltä mistä aita on matalin ja hakea ns. jotakin äkkiä tilalle niin ei ole niin paha olla. Tässä akkinäisyydessä on vaan se huono puoli että miehet tekevät jotakin semmoista mistä ei ole paluuta. Voi olla että hän huomaa hyvinkin pian kun ensimmäiset ongelmat tässä uudessa suhteessa alkavat, että vanhassa sittenkin vara parempi. Silloin on vaan kurja juttu sinänsä että jotain korvaamatonta meni jo rikki ja on täysin sinusta kiinni, onko se enää paikattavissa mitenkään.Teidän suhteenne ongelmat on alunperinkin johtuneet varmaan miehesi henkisestä laiskuudesta puida asioita loppuun ja kohdata todellinen kipupiste. Ei se tässä uudessa suhteessa sen parempaa ole. Jaksamista sulle ja älä halua sokeasti miestäsi takaisin. Miteti mitä sinä todella haluat,opettele olemaan yksin ja huomaat varmasti jonain päivänä että oletkin onnellisesti kaksin.
Mieheni onkin sanonut itse, että tuossa naisessa ei ole mitään kerrottavaa. Hän jopa mainitsi hänen olevan hyvin tavallinen ja hiukan rotevakin, aivan samaa sanoi tuttavani joka hänet on nähnyt ravintolassa. No oma itsetunto nousi ropisten, kun olen itse kuitenkin pieni ja siro ja vieläpä kauniskin mieheni mielestä (mieheni sanomia asioita minusta).
Mieheni onkin mennyt koko ajan tuli hännän alla vaikka väittää hänellä olevan hyvän ja rauhallisen olon, mutta en usko hänen uskaltavan kohdata tätä ero todellisuudessa. Tämän viikon ajan olemme olleet näkemättä päivittäin, sillä joka päiväinen näkeminen repi vain haavoja auki koko ajan. Minusta itsestänikin on parempi, että emme näe muuta kuin pakolliset kuviot nyt.
Toisaalta nautinkin yksin olosta ja siitä tunteesta, kun tiedän että en ole riippuvainen miehestäni taloudellisesti. Olen vuosia elänyt jo elämää siinä muodossa, että mieheni ei ole arjessa mukana vaan on viikot pois joten muutos ei siksikään ole kovin suuri. Tuskaa aiheuttaa tietysti se, että nyt se toinen ei tule enää edes viikonlopuiksi kotiin.
Useinhan se tieto että meillä on joku jonka kanssa tätä elämää jakaa on se tärkein turvaa tuova asia.On joku joka haluaa jakaa elämänsä juuri minun kanssani ja jonka kanssa minä haluan jakaa elämää. Onhan se itsetunnolle tärkeä asia. Ja jos se ihminen jonka kanssa elämää on tunnetasolla jakanut, vaikkakin käytännössä nähnyt vain viikonloppuisin, onkin yhtä-äkkiä kokonaan poissa sinulta. Niin onhan se ihan kokonainen menetys ja on kauhean luonnollista surra sitä.Hankala nyt muuten ottaa kantaa kun ei tiedä mistä teidän eroprosessi sai alkunsa.Toivottavasti vaan jaksat uskoa itseesi ja siihen että elämä kantaa kyllä. Nautihan viikonlopusta, tapaa hyviä ystäviä ja tee jotakin mistä nautit todella. Itselleni oli joskus lohdullista päättää että otan hetkeksi lomaa ongelmistani.Sovin samalla treffit itseni kanssa että koska puhutaan seuraavaksi näistä asioista.Hölmön kuuloista mutta toimii.;0)
Meidän ongelmiin ei liity toista naista tai miestä, eikä mitään arkipäivän riitoja. Ongelmana on mieheni kypsymättömyys, vaikka ikää on jo karttunut ihan hyvästi, ei ole siis mikään poikanen enää. Viimeisen kahden vuoden aikana kaverit ovat jälleen tulleet entistä tärkeämmiksi ja niiden kanssa on hauska viettää aikaa.
Perhe jäi aina jotenkin jalkoihin ja kakkoseksi, en enää jaksanut tätä vaan päädyttiin asumaan erilleen heti joulun jälkeen. Päätös erilleen muuttamisesta tehtiin yhdessä, mutta minä vein tavarat hänelle yhden baari-illan jälkeen, mieheni oli ajatellut tulevansa vielä kotiin ja etsivänsä täältä kautta ehkä joskus asunnon. No tässä nyt ollaan ja ei se herkkua tämäkään ole.
Mieheni kävi juuri hakemassa pojan ja oli täällä pari tuntia. Meillä ei yleensäkkään tule turhia riitoja tyhjistä asioista, vaan me pystytään keskustelemaan asioista. Kyllähän me nytkin puhuttiin siitä toisesta naisesta joka hänelle soittelee, mieheni sanoi nyttenkin ettei siinä ole mitään. Niihän sitä sanotaan, mutta usein toimitaan toisin.
Tosi hienoa että uskalsit edetä asiassa etkä suostu enää olemaan se itsestään selvyys joka odottelee koska toista sattuisi kiinnostamaan oma perhe. Sillä se jos mikä vie lopulta itsetunnon. Tuntuu kummalliselta että jos ne kaverit ovat olleet kerran niin tärkeitä, niin miksi siihen piti joku uusi naikkonen vielä hakea lohduttamaan? Nythän sitten olisi ollut vapaus elellä poikasen lailla? Kuvastaa hyvin sitä että mies todellakin on aika keskenkasvuinen. Elää ajatuksella että haluaa kaiken, mutta mistään ei tarvitse luopua. Se on mahdoton yhtälö. Aina kun saa jotakin arvokasta, niin siihen kyllä liittyy jostakin luopuminen ja vastuu.
Mutta siitä olen ihan varma että kun hänelle iskee"krapula" tästä kaikesta , niin se on kova, eikä mene hetkessä ohi. Kurjaa vaan on se että sinä olet nyt aika yksin tämän asian kanssa, jos toinen ei käsittele sitä vaan menee eteenpäin tukka hulmuten.
Maailma on kyllä pullollaan ihan aikuisiakin miehiä ja kyllä sinunkin kohdalle joku sellainen osuu kun on sen aika. Eipähän tarvitse sitä osotellessa ainakaan ihmetellä tuon toisen tekemisiä ja yrittää sovittaa elämäänsä ja arkeaan kenenkään mukaan joka ei siihen yritäkään sopia.
Olen keskustellut mieheni kanssa tuosta toisesta naisesta ja hänen soitoistaan. En tiedä olenko niin kovin innokas edes kuulemaan mitä tuo nainen hänelle juttelee tai mistä he yleensä puhuvat.
Mieheni on edelleen sitä mieltä, että tässä nyt katsellaan. Eropapereita hän ei ole saanut laitetuksi eteenpäin vaikka se asia hänen piti hoitaa. Nyt ajattelinkin olla itse se osapuoli joka nuo paperit käy laittamassa eteenpäin ja pikaisesti, sillä enhän minä niin tyhmä ole, että jään odottamaan tuleeko hänellä ja tuolla uudella tuttavuudella jotain vakavampaa. Mieheni itse sanoo, ettei hän sitä ajattele edes minään suhteena, mutta loukkaus se kuitenkin on minulle.
En toki ole tuolle naiselle vihainen, sillä eihän tämä erilleen muutto ollut hänen syytään, vaan syyt ovat muualla. Toivoisin vain ihmisten ajattelevan asioiden oikeita laitoja, sillä jos mieheni ei edes itse eropapereita saa vietyä niin eiköhän se jo kerro jostain. Sääliksi käy vain tuota uutta tuttavuuttakin, sillä tunnen mieheni niin hyvin, että yksin saa iltojaan paljon viettää alkuhuuman jälkeen, mutta eihän se ole minun ongelmani. En usko mieheni ihan vähällä luopuvan ystävistään ja joukkuetovereistaan, jotka ovat hänelle kuin toinen perhe. Vaan toisaalta eihän sitä tiedä mitä aika tuo tulessaan. Se nyt vain on varmaa, että nyt on minun vapaa viikonloppu ja en aio sitä istua yksin kotona, vaan lähden ystävien kanssa aivoja tuulettamaan.
Kyllä sinä olet teistä se voittaja, joten ryhdy nyt vaan nauttimaan elämästä :)))
Miehet ajattelevat alapäällään niin eihän niiden touhuista mitään tule ja ennen pitkää tuo uusi tuttavuuskin sen huomaa.
Nii, itse erosin juuri ja sovittiin että ei hetkessä uusia kumppaneita.. no mutta minkäs teet jos lähes 2vkoa myöhemmin törmää mukavaan ihmiseen. Pitäisikö siis käskeä itseään vielä odottamaan vain lupauksen takia joka todellisuudessa on tehty vain että näennäisesti että hyvä mieli pysyy..
Kenekään ei tarvitse odottaa, jos sopiva osuu kohdalle. Sitä vain voisi varmaan miettiä, että miten asian toiselle kertoo. Varmaan on parasta kertoa itse, ettei tieto tule muilta. Saalaaminen pahentaa vain asiaa, silloin toinen voi herkästi ajatella että toinen olikin jo valmiiksi nurkantakana odottamassa.
Olen jonkin verran lukenut noiden asioidesi kulkua kohdallasi, on valitettavaa että miehesi ei halua samankaltaista elämää kuin sinä haluat, Koska mielestäni olet pitkän yhteiselämän ominaisuudet omaava henkilö. Valitettavasti moni ei nää mitä menettää ennen kuin sen menettää. Ikäväksi asian tekee vielä se että sielun haavat eivät täydellisesti parane koskaan, ei ainakaan niin kauvan kuin muisti normaalisti pelaa. Mutta mitä olen kirjoituksistasi ymmärtänyt olet yrittänyt parhaasi , joten sinun ei tarvitse itseäsi syytellä asioista jotka ovat johtaneet teidät nykyisenlaiseen tilanteeseen. Vaikka se varmasti tekee kipeää niin suuntaa katseesi uuteen tulevaisuuteen. Elämällä on paljon annettavaa sinulle ja lapsellesi. Mutta mikäli nyt et pysy lujana olet loppuikäsi miehesi kavereiden takana ja tiedät sen alan ihmisenä itsekin. Mikäli miehesi ei todella katuvasti pyydä saada uutta tilaisuutta niin anna olla,silloin hän ei ole sinun arvostustasi ansainnut. Itse hän on silloin kohtaloaan johdattanut. Kukaan ihminen ei voi saada kaikkea
eli jokaisen pitää jostain luopua ja pistää asiat tärkeys järjestykseen.
Sekä pitää aina muistaa että lupaukset on aina lupauksia teot näyttää onko lupauksilla tarkoitettu mitä on luvattu. Älä siitäkään huolimatta lannistu vaikka on toinen nainen miehesi läheisyydessä. Alä ole peli nappula tee asiat selväksi miehellesi sortumatta itse asiattomuuksiin , niin silloin voit puhtaalla omalla tunnolla jatkaa elämääsi käy teidän asiassa kuinka tahansa. VOIMIA VOIMI ja Taas Voimia kamppailullesi.
on vähän ton tapanen keissi. Et sillä on jo uus kundi mut koska sen ex (ei mun isä, vaan se seuraava ex) on hiukkasen semmonen arvaamaton, mutsi epäröi kertoo sille. Ettei tuu mitään häirintäepisodei ja mitä jos täst romanssista ei ees tuu mitään, turha haloo. Mä sanoin ettei kande, ja kauan se pohti, mut sitte tajus ettei oo järkee täs tilantees sekottaa pakkaa enempää.