avioeron jälkeinen haikeus ja suru? Erostani on jo vuosi aikaa, mutta edelleen on mieleni haikea ja surullinen ja kaipaan menneitä aikoja ja exääni. Kun sitten otan "järjen käteen" ja muistan kaikki viimeisten vuosien nöyryytykset, en yhtään kadu, että hain eroa. Exäni harrasti salasuhteita ja viimeisen paljastuttua hain eroa. Tunnen edelleen myös vihaa ja mustasukkaisuutta ajatellessani exäni uutta naista, joka mielestäni oli osasyyllinen erooni. Nykyinen elämäntilanteeni on muuten ihan hyvä ja olen saanut elämääni paljon sellaista uutta, mikä ei avioliiton aikana ollut mahdollista.
Olen miettinyt sitäkin, että jospa ehdottaisin exäni uudelle kumppanille tapaamista puolueettomalla maaperällä. Ajattelen, että se muuttaisi hänet ihan tavalliseksi ihmiseksi, eikä miksikään syöjättäreksi, mielessäni. Kun olen tavannut exäni lyhyesti muutaman kerran eron jälkeen on päällimmäinen tunteeni, että en halua tuota miestä takaisin. Ihmisen tunteet ovat kuitenkin kummallisia...
Olen miettinyt sitäkin, että jospa ehdottaisin exäni uudelle kumppanille tapaamista puolueettomalla maaperällä. Ajattelen, että se muuttaisi hänet ihan tavalliseksi ihmiseksi, eikä miksikään syöjättäreksi, mielessäni. Kun olen tavannut exäni lyhyesti muutaman kerran eron jälkeen on päällimmäinen tunteeni, että en halua tuota miestä takaisin. Ihmisen tunteet ovat kuitenkin kummallisia...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vietän nyt hetken ruisleivän äärellä tässä netissä.
Surusta ja haikeudesta pääsee vähitellen eroon.
Ikävät vuodet haituvat ja mieleen nousee onnelliset muistot. Niin minulle on nyt käynyt.
Pressakeskustelu on tehnyt hyvää. Lama ym. vuodet on käyty pohjamutia myöten läpi. Eipä ihme, että meidänkin perheen mussukka lähti hulluun oravanpyörään ja loput arvaatkin.
Sinulla on vain yksi nainen, jonka tapaamista mietit. Minun pitäisi varmasti tavata useampi.
Tapasin aikoinaan yhden ja miehen suhde loppui siihen. Nykyinen on erittäin sitkeä sissi ja toivottavasti suhde kestää. Naista en halua tavata. Ei hänestä lapsemmekaan erityisemmin pidä. Puhelimessa olen keskustellut hänen kanssa monta kertaa ja en tunne tarvetta lähempään tuttavuuteen. Meillä ei exää lainatakseni erityisemmin synkkaa.
Kirjoittaminen on hyvää terapiaa. Vihan ja raivon tunteet kestävät aikansa.
Kävelin aamulla hiekkatiellä ja kiven sirut menivät nilkkureiden varresta jalan alle. En ottanut kenkää pois jalasta. Ajattelin, että saan ilmaista jalkapohjavyöhyketerapiaa.
Avioero kannattaa myös ajatella hyödyn kantilta.
Prosessi on kuin hoito, joka pitää kestää läpi.
Pidemmässä juoksussa putken päästä putkahtaa entistä uudempi ja ehompi minä.
Istuin eilen palaverissa. Laittauduin erittäin vaatimattomaksi tietyistä syistä. Ainostaan kynnet oli lakattu. Vastapäätä istuva naisprofessori sanoi moneen kertaan, että kaikki näyttävät ihmeen hyvinvoivilta. Sanoin siihen, että ehkä vuorovaikutusseminaari ja muu koulutus on tehnyt tehtävänsä.
Jatkoin aiheesta kiireellä kouluun lähtevälle teinityttärelleni. Sanoin eilen, että olenko nyt tarpeeksi ruma. Tänä aamuna sanoi, että tänään ei tarvitse olla ruma. Lisäsin vielä, että ihmisen kauneus tulee sisältäpäin. Ajatellaan vaikka vanhaa ihanaa ihmistä, joka on ryppyinen kuin rusina. Hyvä mieli saa kuitenkin hänet sädehtimään.
Toipumisen kanssa ei kannata hötkyillä. Joku aamu vain huomaatte, että hymyilette itseksenne.
Soitin aamulla Elisalle ja irtisanoin lankapuhelinsopimuksen. Sopimus on ex-aviomieheni tekemä. Virkailija lupasi soittaa hänelle. En missään nimessä soita miehelle. En halua pahoittaa hänen mieltä enää mistään.
Mies käy jatkuvasti terapiassa ja toipuu vähitellen.
Lapseni syyttävät minua jatkuvasti liiasta lörpöttelystä. Kerroin osallistuneeni radion kilpailuun ja laittaneeni lankapuhelin numeron yhteystietoihin. Lapsi sanoi, että jos radiosta soitettaisiin, kertoisin siinä taas koko elämäntarinani. Vastasin siihen, että eipä minun ole koskaan tarvinnut syödä masennuslääkkeitä eikä juoda viinaa. Puhuminen ja kirjoittaminen on parasta terapiaa.
Ajatusjuoksuni on sekavaa ja asian ymmärtää joten kuten saman rumban läpikäynyt.
Ei näitä nettikirjoituksia olekaan tarkoitus lukea rivi riviltä ja ymmärtää jokainen sananpuolikaskin. Pääasia on, että jokainen saa edes jotain vastakaikua ajatuksilleen.
Kaikista tunteista voi kirjoittaa. Onnellisessa suhteessakin voi olla huonoja päiviä.
Ihmeen moni tällä palstalla vierailija elää ihan tasapainoisessa suhteessa. Ystävien ja sukulaisten avioero on varmasti pistänyt asioita pohtimaan. Ei meidänkään eroa moni olisi uskonut tulevan. Minä viimeisenä. Näin vain kävi.
Kirjoittaminen on kuin hiertävän kiven ottaminen pois kengästä. Ei tässä sen kummemmasta asiasta ole kyse. En haluaisi olla kirjailija, jonka kirjoja myydään pilkka hintaa kirja-alessa.
Tällainen yksinpuhelu nimettömänä netin foorumeilla sopii minulle parhaiten.
Olen minäkin eroni syitä analysoinut. Mieheni salasuhteet johtuivat yrittäjän raskaasta työstä, taloudellisista ongelmista, minun henkisestä uupumisestani yrittäjäpuolison osaan ja siirtymisestä muihin töihin. Oman uupumukseni takia kävin läpi kaksivuotisen psykoterapian ja muutuin erilaiseksi mieheni mielestä. Takana ovat varmasti myös exäni äiti-suhde, joka oli lapsuudesta lähtien hieman ongelmallinen ex-anoppini äärimmäisen jyrkän uskonnollisuuden ja myöhemmin katkeruuden takia.
Jotenkin haikeuteni ja suruni liittyy siihen, että näen niin selvästi mistä on kyse. Exä on kaavoihin kangistunut insinööri, joka ei halua suostua muutokseen vaan löysi nyxän, joka on hänen tarkoituksiinsa sopiva. Uudessa suhteessa tuntuu olevan sama vinoutuma kuin meilläkin aikanaan: nainen on sitä varten, että hän suorittaa sitä, mitä mies haluaa antaa miehelle ihailua ja on käytettävissä kun tarvitaan.
Vaikka minä hainkin eroa, sillä äärimmäinen toimenpide oli ainoa, jolla sain exäni ymmärtämään että en todellakaan aio sietää hänen seurusteluaan. Olin kuitenkin loppuun asti valmis jatkamaan exäni kanssa, mutta en enää vain hänen ehdoillaan. Hän oli sitä mieltä, että uuden kanssa on helpompaa, mikä varmaan on tottakin...ainakin aluksi.
Minua rupesi kiinnostamaan se, että exäsi on nyt terapiassa. Pelkään, että omalla exälläni on sama edessä, kun hän "herää" todellisuuteen rakastumisen huumasta. Toisaalta uusi suhde voi kestääkin jos osapuolena on sellainen nainen, joka on päässyt entisestä liitostaan johonkin mielestään paljon parempaan.
Olemme olleet 25 vuotta avioliittossa. Neljä lasta, jotka ovat nyt kaikki täysi-ikäisiä.Kaksi nuorinta asuvat vielä kotona. Mies on yksityisyrittäjä ja monisairas (uniapnea, diabetes, keuhkosarkoidoosi nyt päällimmäisinä). Luulen, että diagnoosit narsistinen luonne, kaksisuuntainen mielialahäiriö, sosiopaatti sopivat myös listalle.
Pari viikkoa sitten hän ilmoitti muuttavansa asuntovaunuun, jonka oli ostanut ennen joulua. Hän osti aivan uuden kahdeksan hengen vaunun ja hinta oli 32.000 euroa. Vuokrasi kaverilta tontin ja muutti siis sinne asumaan kun ilmat lämpenevät. Kaiken tämän oli tehnyt harkitun viileästi. Ei antanut kuluihin rahaa kunnolla ja sanoi aina että nyt on rahat tiukalla ja firman pyörittämiseen tulee investoida. Minä maksoin kaikki kulut kiltisti, mutta marisin tietysti ja hänen mielestään olin nalkuttaja. Aavistin että jotain taka-ajatuksia on olemassa. Hän on kertonut pettäneensä ainakin kolme kertaa avioliiton alkuaikoina. Niinä kertoina hän oli parin viikon reissuilla kavereiden kanssa ryyppäämässä. Nyt mies on ollut uskossa 15 vuotta ja kertomansa mukaan ei ole pettänyt. Sen sijaan hän on mollannut minua ja vähätellyt. Moittinut kaikesta ja muistellut miten nuorena ennen avioliittoon menoa halusin matkustella ja olinkin Italiassa puoli vuotta. (opiskelin avoimessa yliopistossa italian kieltä). Halusin oppia uusia asioita, en bongaillut miehiä. Silti sain koko avioliiton ajan kärsiä Italia-syndroomaasta.
Nyt tämä alistaja on siis jättänyt minut ja olen aivan ällikällä lyötyn. Olenko todella vapaa. Muutaman kerran olen soitellut ja hän on sanellut ehtoja sille miten pitää toimia että meidän jutut voisivat jatkua.
Olen jauhanut kaikille ja kaikilla tahoilla tätä turhaumaani. Vihaan ja rakastan tätä miestä niin paljon, että tulen sairaaksi.
Kävin työterveydessä ja hikisesti sain viikon sairausloman, sillä en ollut työkykyinen. Välillä itkin ja koko ajan löpisin kaikille kaikenlaista. En hallinnut itseäni. Kaikki ympärilläni tuntuvat olevan korviaan myöten kyllästyneitä tämän jutun jauhamiseen. Oli lohdullista kuulla, että sinulla oli samanlainen vaihe erosi aikana.
Luulin, ettemme koskaan eroa vaikka oli niin vaikeata ja minä kestin. (ehkä siksi valitin).
Kiitos kertomuksestasi. Sain siitä voimaa
Tämä kuulostaa varmasti jo tutulta, mutta jokaisella kestää oman aikansa päästä yli, riippuen millainen "menetetty" suhde on ollut.
Viestissäsi näkyy kuitenkin kypsä ajattelutapa, olet selkeästi käsitellyt eroasi, se on hyvä!!
Surussa käydään kaikki tunteet läpi; -epäusko, "viha", katkeruus, kaipuu toista ihmistä kohtaan. Surraan/haikaillaan ehkä tiedostamattaan sitä, mitä suhde olisi voinut olla, jos se olisi jatkunut. Ilman työstämistä ei pääsekään omassa elämässä eteenpäin.
Teet kuitenkin virheen siinä, että syytät exäsi nykyistä naista erostasi. Eroon tarvitaan kahta osapuolta, mieti mitkä syyt ovat johtaneet esim. miehesi uskottomuuteen, vai onko hän VAIN niin vastuuton, että salasuhteita pitää olla pilvin pimein? Pettäminenkin on osittain eräänlainen sairaus. Ei tyydytä siihen, mitä jo on, vaan himoitaan uusia valloituksia.
Itse olin jokin aika tilanteessa missä minulla oli suhde hetken aikaa avoliitossa olevaan mieheen. Tämä mies oli patologinen pettäjä. Tajuttuani tämän, laitoin suhteen poikki.
Kaiken huipuksi miehen avovaimo sai tietää minusta jälkeenpäin ja hän soitti minulle. Keskustelimme puhelimessa todella pitkään, kumpikaan ei kiihtynyt, ei sättinyt toista vaan keskustelu sujui ns. hyvässä hengessä.
Tuskin aina näin rakentavasti voi kohdata puolisonsa rakastajatarta/rakastajaa, sillä helposti siirtää sen vihansa juuri tähän henkilöön, vaikka se oikea pettäjä on se puolisosi.
Tilanteessasi voi ehkä olla apua tämän naisen kohtaamisessa, mutta mieti asiaa kuitenkin tarkoin, ennen kuin ryhdyt siihen. Pystykö kohtaamaan hänet asiallisissa merkeissä?!
Voimia jaksamiseesi! :)
Olet jo pitkällä. Nyt kaipaat vain sitä olotilaa, kuka nyt ei kaipaisi tiettyjä asioita tai haikeana niitä miettisi. Älä kuitenkaan elä vain muistoissa, eteenpäin elämässä.
Huono ajatus tavata nykyinen, mitä te juttelisitte, onpa ilmoja pidellyt tai kyselisitkö, miten heidän romanssi sai alkunsa tai miten toteaisit, että hän ei ole syöjätär.
Jos miehelläsi oli tapana käydä aidan toisella puolella, niin tulee se hyppy luultavasti myös tähän uuteen suhteeseen, kun arki astuu kuvioon.
mutta kaikilla eri tarina.Itsellä meni viisi vuotta ja vasta sitten tajusin että eiköhän tämä ole jo valmista kun aloin muistella hyviä asioita menneisyydestä mutta en kuitenkaan halunnut enää palata yhteen.Tietenkin mieliala muuttuu nopeasti kun eroa ei ole vielä käsitelty mutta sitten kun tuntuu että voit hyväksyä ja jopa olla kiitollinen että ero tuli sillä uskottomuus on selvä merkki että kaikki ei ole hyvin.Lopulta ei syytä ketään ja osaa elää ihan itsensä kanssa ja jopa kiittää itseä kaikesta kun selvisi!Ja se ei ole itsekkyyttä koska haluaa myös ex-lle hyvää elämää!
auttaisin pääsemään tunteiden yli. Ei kannata pilata loppuelämää murehtimalla entisiä.
menneestä tulee aika ajoin. Erosta kaksi vuotta. Jouluna viimeksi tuli jonkinlainen omituinen olo; menneiden joulujen haamut kurkkivat kuusesta. Toisaalta on onnellista että ikävän hetkiäkin voi tulla. Sehän vain todistaa että ehkä kaksikymmentä vuotta ei ollut pelkkää paskaa, vaikka loppu meni perseelleen... vaikeampaa olisi elää itseni kanssa jos mun pitäisi syyttää itseäni kahdenkymmenen vuoteni tunkioon heittämisestä. Jotain hyvääkin siellä varmasti oli.
Mietipä kaipaatko muuta kuin sitä exääsi. Kohdistatko nyt vain jotain tunteitasi häneen jostain syystä.
Kun minä kaipaan, menen roseteraiaan, kerron siellä huoleni, saan kosketusta, ja löydän totuuden.
Tai menen mielikuvissani äidin syliin tai isän, huomaan että kaipasinkin vain läheisyyttä, äidin tai isän syliä, jota en enää aikuisena kuitenkaan saa. Johonkin en kaipauksen ja läheisyyden tarpeen tunteet on kohdistettava jos ei ole laastarisuhdetta luonut kehenkään mieheen.
Mulla on nykysin myös laastari. Eli mies, jota tapaan silloin kun tuntuu. Saan kosketusta, hellyyttä, seksiä, juttelua ym. ja sitten taas eletään tahoillamma.
varmasti eniten eron jälkeen - vaikka sitä saisikin lapsiltaan paljon, eivät lapset kuitenkaan korvaa aikuiselta saatua läheisyyttä, hellyyttä, seksiä, juttuseuraa ja aikuista kumppanuutta.
miksi pohdiskelet ex-miehesi uutta naista? Moni nainen hoitaa itseään ensin monta vuotta kuntoon ennen kuin on valmis kohtaamaan vapaasti uusia kumppaneita ja kokemaan, etteivät he aiheuta minkäänlaisia tunnemyrskyjä. Siksi ei kannata kiirehtiä asioiden kanssa, ennen kuin on sujut itsensä kanssa.