Nyt voisi kysyä että mikä oikein on, mutta empä kuitenkaan kysy. Kerron vain mikä "mättää". Vaikka tätä tunnetta onkin jotenkin kauhean vaikeaa pukea sanoiksi.
Olen seurustellut naiseni kanssa nyt 7kk, ja viime aikoina olen yrittänyt saada häntä kertomaan mitä tuntee minua- ja tätä suhdetta kohtaan.
Itse yritän ja sanonkin vähintään kerran päivässä rakastavani häntä. Vaikka kuulin nyt vuodenvaihteessa (en häneltä, vaan eräältä yhteiseltä ystävältä) että jos tuota sanaa hokee joka päivä se kokee "inflaation" ja menettää samalla uskottavuutensa.
Mutta ongelma on se, että hän, naiseni, ei koskaan sanoa rakastavansa minua, tai edes että joskus ikävöisi tai kaipaisi minua.
Olen sitä joskus häneltä oikein kysynyt, (viimeaikoina kuitenkin vähemmän ja vähemmän) mutta ei, en saa häntä sitä minulle sanomaan.
Eikä enää "kiinnosta" kysyäkkään ja "rukoilla" häntä kertomaan tunteistaan. On vain jotenkin niin tyhjä ja turhautunut olo.
Olen varmaan vain tyhmä ja hölmö, kun edes ajatelen koko asiaa. Mutta nyt viimeaikoina se on alkanut aina vaan enemmän ja enemmän pyörimään mielessä, ja joka päivä. Useammin ja useammin.
Ikää meillä molemmilla on jo reilusti yli 40v. Eli ei ole mistään kainoudesta tai kokemattomuudestakaan kysymys. Emme asu yhdessä, ja näemmekin kummankin työ,ym kiireiden takia ehkä kerran 2vk.
Pitäiskö mun nyt vain kuvitella, ettei häntä oikeasti sitten kiinnostakkaan. Eikö hän sitten kaipaakkaan minua, rakastamisesta puhumattakaan...
Typerää aikuiselta ihmiseltä että pohdin tälläistä. Mutta kun itse kaipaan häntä ja rakastankin niin paljon.
En tiedä mitä sanoa,tehdä...
Olen seurustellut naiseni kanssa nyt 7kk, ja viime aikoina olen yrittänyt saada häntä kertomaan mitä tuntee minua- ja tätä suhdetta kohtaan.
Itse yritän ja sanonkin vähintään kerran päivässä rakastavani häntä. Vaikka kuulin nyt vuodenvaihteessa (en häneltä, vaan eräältä yhteiseltä ystävältä) että jos tuota sanaa hokee joka päivä se kokee "inflaation" ja menettää samalla uskottavuutensa.
Mutta ongelma on se, että hän, naiseni, ei koskaan sanoa rakastavansa minua, tai edes että joskus ikävöisi tai kaipaisi minua.
Olen sitä joskus häneltä oikein kysynyt, (viimeaikoina kuitenkin vähemmän ja vähemmän) mutta ei, en saa häntä sitä minulle sanomaan.
Eikä enää "kiinnosta" kysyäkkään ja "rukoilla" häntä kertomaan tunteistaan. On vain jotenkin niin tyhjä ja turhautunut olo.
Olen varmaan vain tyhmä ja hölmö, kun edes ajatelen koko asiaa. Mutta nyt viimeaikoina se on alkanut aina vaan enemmän ja enemmän pyörimään mielessä, ja joka päivä. Useammin ja useammin.
Ikää meillä molemmilla on jo reilusti yli 40v. Eli ei ole mistään kainoudesta tai kokemattomuudestakaan kysymys. Emme asu yhdessä, ja näemmekin kummankin työ,ym kiireiden takia ehkä kerran 2vk.
Pitäiskö mun nyt vain kuvitella, ettei häntä oikeasti sitten kiinnostakkaan. Eikö hän sitten kaipaakkaan minua, rakastamisesta puhumattakaan...
Typerää aikuiselta ihmiseltä että pohdin tälläistä. Mutta kun itse kaipaan häntä ja rakastankin niin paljon.
En tiedä mitä sanoa,tehdä...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mielestäni olet ihana mies kun haluat kertoa tunteistasi ääneen. Minä arvostan sitä todella paljon varmaan siksi että olen itse samanlainen. Tuntuu hyvältä vaikka joka päivä kuulla toisen sanovan että rakastaa ja kaipaa. Se lähentää. Eli älä luule olevasi mitenkään hölmö, vaan päinvastoin. Naisesi ei tajua arvoasi.
Meillä on tuo tilanne toisinpäin, ettei mieheni puhu rakkaudestaan ja jos joskus siitä kysyn, hän sanoo, että sehän on itsestään selvää , että rakastaa mua. Siis "itsestäänselvää". Onko se sitten niin, että toiset ihmiset (oli se sitten mies tai nainen)tarvitsevat niitä muistutuksia rakkaudesta enemmän kuin toiset,tiedä häntä.Minä ainakin tarvitsisin sitä ns. puhehellyyttä enemmän kuin saan ja siksi joskus tuntuu, että erkanen koko ajan hänestä enemmmän.Tsemppiä sulle .
Niin.
Ainakin mä kaipaan ihan kauheasti niitä "pieniä" sanoja. En tiedä, en kuitenkaan enää kerjää niitä. Mutta mutta, kun sanon hänelle että rakastan häntä, niin voisin kuvitella ja joo myönnän että odotan häneltä "vastaukseksi" että "minäkin rakastan sinua". Mutta en mä sitä koeskaan kylläkään saa. Joskus nyt viimeaikoina olen oikein yrittänyt "kerjätä" noita sanoja sanomalla itse niin, mutta ei onnistu.. Ehkä hän vain haluaa pitää jonkinlaista etäisyyttä minuun noin.
Joskus olen kysynyt häneltä, että "miksi mun pitää anella tuota rakkauden tunnustusta" häneltä. Mutta ei mun kuulemma tarvikkaan. No ei tietenkään, enhän mä sitä kuule edes kerjäämälläkään.. Miksi siis anella..
Taidan lopettaa itsekkin koko puhumisen. Minusta tuntuu että vaikka olisin 3vk poissa maisemista hän tuskin huomaisi..
Sama on nyt ollut noiden txt,viestienkin kanssa, jos jotain hänelle kirjoitan ja samalla kerron rakkaudestani, niin odotella saan vastausta joskus 3-4pv, ja sittenkin vastaus on tyyppiä, "joo joo".
Ehkä ne puhumattomat miehet on sitten kuitenkin parempia..
Pitää vielä lisätä tuohon toiseen viestiini, että nyt kun tätä aloin tähän kirjoittelemaan niin huomsinkin ettenhän mä tiedä tuosta naisestani oikein muutakaan.
Olen muutaman kerran ollut viemässä häntä teatteriin, mutta on ollut hieman haluton käyttäytymisellään lähemään niihinkään. Ja kun olin nyt viemässä häntä katsomaan Evitaa, ja kysyin häneltä että onko ollenkaan "teatteri ihmisiä" kun itse olen, niin sanoi vain että "onhan siellä parikertaa tullut käytyä". Mutta en edelleenkään "varmasti tiedä" tykkääkö hän käydä teatterissa...
Olen ihan kaikissa asioissa, mitkä meitä yhdessä koskettaa yhtä epävarma..
Nyt tuntuu että hän haluaa pitää mut vaan kokoajan varpaillani.. Vai mitä helkkaria tää oikein on???
Olen 26, mutta jos nelikymppisenä olen sinkku, niin olisin ikionnellinen kaltaisestasi miehestä, joka jaksaa miettiä suhdetta ja tunnustaa rakkauttaan. Kuulostaa pahasti siltä, että naisesi ei joko välitä sinusta tai hän on hitaampi "syttymään". 7 kk ei kuitenkaan ole mikään kauheen pitkä seurusteluaika, varsinkin kun näette niin harvoin.
Kannattaisiko sun panostaa enemmän yhteiseen laatuaikaan ja jättää rakkauden tunnustelu ja -tivaaminen vähemmälle? Yllätä naisesi, keksi teille kivaa tekemistä mahdollisimman usein (teatteriin, elokuviin, risteilylle, retkelle, taidenäyttelyyn...) ja näytä, että haluat kokea asioita hänen kanssaan. Yhdessä kokeminen ja näkeminen lähentää paremmin kuin loputon silmiin tuijottelu ja rakkauden tunnustaminen. Sillekin on paikkansa, mutta enemmän tarvitaan "oikeaa" toimintaa!
Nyt on vaan niin,että me kaikki emme ole niin tunneihmisiä.Jotkut tykkää näyttää tunteitaan toiset ei koskaan.Itse olen tunneihminen ja olen kokenut samantapaista kuin sinä. Kannattaa tutustua tarkemmin,haluaako tälläistä..