Suojelee työnantajaa

Näin se käytännössä toimii

Olin itse työsuojeluvaltuutettu ja -asiamies. Tein kirjallisen tutkintapyynnön Työsuojelupiiriin. Tarkastaja teki työpaikkatarkastuksen ja totesi työsuojelusuunnitelmien ym. dokumettien olevan eriitäin hyvin ajantasalla. Käytäntö ja toimintatavat eivät tarkastajaa kiinnostaneet.

Useamman huomautuksen jälkeen työsujelutarkastaja pyysi työnantajan edustajilta selvitystä. Sevityksessään työnantajan edustajat kiistivät syrjinnän, epäasiallisen kohtelun ja työpakkakiusaamisen.

Tarkastaja ratkaisi asian toteamalla, että kyseiset asiat liittyvät työnjohtovallan käytöön joten rikosta ei ole tapahtunut ja ohjeisti työnantajaa itse selvittämään tapausta. Nyt työnantaja tulkitsee työsuojelupiirin ratkaisun luvaksi harjoittaa syrjintää ja työpaikkakiusaamista , joten tilanne käytännössä vain paheni.

Työsuojelupiirin mukaan tarkastajan ratkaisu ei ole viranomaisen päätös, joten siitä ei voi valittaa mihinkään.
61063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuohan on ihmisten pilkkana pitämistä. JOS ongelmat eivät todellakaan työpaikalla selviä, niin kyllä tulisi mieleeni kääntyä liiton puoleen. Jos työnjohto kuuluu samaan liittoon, niin etsikää niin suuri pomo, ettei kuulu.

Äänestä
  • Minun mielestäni kannattaa kääntyä ensin liiton eli mieluummin oman työpaikan luottamusmiehen puoleen. Siinä vaiheessa siitä yleensä tehdään jo valmista kiusaamiskamaa, jos työsuojeluun ohjataan sikäli mikäli asia esim. syrjintään tai kiusaamiseen liittyy. Tämä sitten voi riittääkin, jos asioiden halutaan etenevän edellyttäen, että on aihetta luottaa työsuojeluprosessin puolueettomuuteen. Itse prosessia eivät kaikki jaksa tai halua lähteä viemään yksin.

    Ottaisin mieluummin liiton edustajiin yhteyttä liian usein kuin liian harvoin. Kaikkein hankalinta on, jos kukaan muu ei ole ottanut yhteyttä (vaikka sitten turhanpäiväisistäkin). Vaikka luottamusmies suhtautuisi asiaan vakavasti, ei hänelle yleensä jää kuin työsuojelukeino, koska silloin on mahdollisesti kysymys pomon yhteen henkilöön kohdistamasta kiusaamisesta. Tähän toki tarvitaan työyhteisön tukeakin.

    Asiaa ei tietenkään voi yleistää, mutta tällaisia kokemuksia minulla on yhdeltä ainoalta työnantajalta, sen kahdesta eri toimipisteestä. Yhteinen pääluottamusmies toimi kiitettävästi, mutta siltä työpaikalta, jolla ongelmat eivät olleet mielestäni ratkaisemattomia, tuli kuulemma paljon enemmän yhteydenottoja. Toisesta olisi minun joka tapauksessa ollut muutenkin lähdettävä.

    Äänestä

  • Pomon kanssa samassa liitos... kirjoitti:

    Minun mielestäni kannattaa kääntyä ensin liiton eli mieluummin oman työpaikan luottamusmiehen puoleen. Siinä vaiheessa siitä yleensä tehdään jo valmista kiusaamiskamaa, jos työsuojeluun ohjataan sikäli mikäli asia esim. syrjintään tai kiusaamiseen liittyy. Tämä sitten voi riittääkin, jos asioiden halutaan etenevän edellyttäen, että on aihetta luottaa työsuojeluprosessin puolueettomuuteen. Itse prosessia eivät kaikki jaksa tai halua lähteä viemään yksin.

    Ottaisin mieluummin liiton edustajiin yhteyttä liian usein kuin liian harvoin. Kaikkein hankalinta on, jos kukaan muu ei ole ottanut yhteyttä (vaikka sitten turhanpäiväisistäkin). Vaikka luottamusmies suhtautuisi asiaan vakavasti, ei hänelle yleensä jää kuin työsuojelukeino, koska silloin on mahdollisesti kysymys pomon yhteen henkilöön kohdistamasta kiusaamisesta. Tähän toki tarvitaan työyhteisön tukeakin.

    Asiaa ei tietenkään voi yleistää, mutta tällaisia kokemuksia minulla on yhdeltä ainoalta työnantajalta, sen kahdesta eri toimipisteestä. Yhteinen pääluottamusmies toimi kiitettävästi, mutta siltä työpaikalta, jolla ongelmat eivät olleet mielestäni ratkaisemattomia, tuli kuulemma paljon enemmän yhteydenottoja. Toisesta olisi minun joka tapauksessa ollut muutenkin lähdettävä.

    Entä jos kiusaajana on ollut työpaikan pää- tai osaston luottamusmies. Mihin silloin tulisi valittaa?
    Entä jos kiusaajana on ollut firman tuotantopäällikkö?
    Työsuojelupiiri on täysin kyvytön, ainakin Itä-Suomen alueella.

    Äänestä

  • Tietoa haluava kirjoitti:

    Entä jos kiusaajana on ollut työpaikan pää- tai osaston luottamusmies. Mihin silloin tulisi valittaa?
    Entä jos kiusaajana on ollut firman tuotantopäällikkö?
    Työsuojelupiiri on täysin kyvytön, ainakin Itä-Suomen alueella.

    Minä toimin ei-tyypillisissä työsuhteissa vakituisten viranhaltijoiden seassa enkä aina edes tiedä, kenen puoleen tulisi kääntyä enkä muutenkaan oleta luottamushenkilöiden tietävän kaikkia työsuhteisiini liittyviä pulmia (jotka eivät todellakaan aina ole kielteisiksi ongelmiksi asti muodostuneita), joten otan mielelläni yhteyttä myös suoraan ammattiliittoon, koska se nykyisin on vieläpä helppoa esim. Internetin välityksellä. Miksei tätä kanavaa voisi käyttää, jos on mennyt luottamus luottamushenkilöön?

    Jos Itä-Suomen työsuojelupiiri on ollut kyvytön ratkaisemaan näin selkeään esimies-alaissuhteeseen liittyvän asian, niin kyseessä on varmaan kiusaamisen näyttöön liittyvä ongelma. Edellyttäen taas, että voimme luottaa puolueettomuuteen (jos se kerran näin on, että mihinkään ei voi valittaa). Silloin ei kannata alunperinkään lähteä umpiperiin - ja voimme kysyä, että mikä on koko järjestelmän tarkoitus. Itsestäni voin kertoa, että jätin työsuojelun käyttämättä osittain sen takia, että pomo oli vihjaillut minulle mutkan kautta, että lähinnä asiakkaiden kautta hänellä on enemmän tietoa minun työasioistani ja valtaa tietyn ryhmän suhteen kuin minulla itselläni.

    Toivon, että tämä esimerkki osoittaisi konkreettisesti sen, että joissain tapauksissa on välttämätöntä varmistaa oma taustansa, kutsuttakoon sitä vaikka painostukseksi ja uhkailuksi ammattiliiton avulla. Olettaen, että siihen työpaikkaan haluaa jäädä.

    Kuten olette huomanneet esim. elokuvasta "Eila" Valtion laitokset ja Valtion tyntekijöiden liitot tekevät niin tiivistä yhteistyötä, että sopivat keskenään mitä lakeja ja sopimuksia noudatetaan ja mitä ei.

    Luottamusmiehet omaa etuaan tavoitellen tekevät kuten liiton johto ohjeistaa. Työsuojelupiirit vetoavat toimivallattomuuteen tai -haluttomuuteen eli kukaan viranomainen ei siihen konsensukseen puutu, vaikka jonkun arvion mukaan Suomessa tehdään 350 itsemurhaa työpaikkakiusaamisen takia ja lukematon määrä työkyvyttömiä ja -haluttomia.

    Äänestä

Ei auttanut liitto, eikä luottamusmies, työsuojeluvaltuutettu olisi halunnut, mutta hän ei uskaltanut tehdä kiusaamiselle mitään, kun oli jo 1 kirjallinen varoitus alla luottamusmiestoiminnasta, yrityksessä, jossa ammattiliitot ovat kiellettyjä.

Työsuojelupiiriin en tehnyt ilmoitusta ja myöhaistä se olisi ollut joka tapauksessa silloin, kun ei ollut enää työpaikkaakaan.

Itse olin YT-valtuutettu ja mukana myös EU laajuisessa konserniyhteistyössä Suomen varaedustajana, edustin yli 1000:tta firman työntekijää.

Liittoon olin yhteydessä kiusaamisestani, mutta he alkoivat asialle tehdä jotain, vasta sitten, kun minut oli jo irtisanottu perusteetta.
Irtisanomiseni on vireillä Espoon käräjäoikeudessa.

Jos kiinnostus heräsi, niin lue lisää suomi24 profiilistani, tai täältä:
http://forums.cjb.net/mobbinfo-about4.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kokemusta kirjoitti:

Näin se käytännössä toimii

Olin itse työsuojeluvaltuutettu ja -asiamies. Tein kirjallisen tutkintapyynnön Työsuojelupiiriin. Tarkastaja teki työpaikkatarkastuksen ja totesi työsuojelusuunnitelmien ym. dokumettien olevan eriitäin hyvin ajantasalla. Käytäntö ja toimintatavat eivät tarkastajaa kiinnostaneet.

Useamman huomautuksen jälkeen työsujelutarkastaja pyysi työnantajan edustajilta selvitystä. Sevityksessään työnantajan edustajat kiistivät syrjinnän, epäasiallisen kohtelun ja työpakkakiusaamisen.

Tarkastaja ratkaisi asian toteamalla, että kyseiset asiat liittyvät työnjohtovallan käytöön joten rikosta ei ole tapahtunut ja ohjeisti työnantajaa itse selvittämään tapausta. Nyt työnantaja tulkitsee työsuojelupiirin ratkaisun luvaksi harjoittaa syrjintää ja työpaikkakiusaamista , joten tilanne käytännössä vain paheni.

Työsuojelupiirin mukaan tarkastajan ratkaisu ei ole viranomaisen päätös, joten siitä ei voi valittaa mihinkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu