On se vaan kumma, että tässä maailmassa ei saa olla sellainen kuin haluaa. Olet sitten gootti, hevari, hoppari, pissis mikä ikinä vain. Kaikki on aina arvostelemassa omaa tyyliä. Minua ei esimerkiksi, vaikka gootti olenkin haittaa räppärit ollenkaan, vaikka kuuntelemme aivan erilaista musiikkia ja tyylimme on erilainen. He saavat minun puolestani olla aivan sellaisia kun haluavatkin, kuten kaikki muutkin ihmiset. Piste.
Suvaitsemattomuus
DiedBird
111219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tosiaan ihmisille lisää suvaitsevuutta.
Itse vihaan räppiä. Yksi syy siihen hoppareiden vihaamiseen on kun ne eivät ota selvää asioista vaan haukkuvat asiaa mistä eivät tiedä mitään. Pitävät kaikkea metalli musiikkia hevinä jne jne.
Itseasiassa minä olen tavannut aina erittäin suvaitsemattomia hevareita/gootteja, jotka ovat aina hiphopia/rn'b:tä vastassa. He väittävät, ettei puhuminen musiikin päälle ole mitään oikeaa musiikkia. Ehkäpä te gootit juuri olettekin sulkeneet silmänne omalta päällehyökkäävyydeltänne.
En ole koskaan tavannut goottia, joka ei olisi sanonut minulle "Mukavaa, että musiikkimakusi on noinkin laaja, eikä genreriippuvainen."
Ei tarvitse vetää palkokasvia nenään, minun kantanihan tämä vain.
Olen goottipoika ja mustissa kulkeminen ei oo ollu mikään paras juttu uskovaisessa suvussa.
Mummo sanoo aina, että mä oon joku saatananpalvoja, joka tappaa kissoja kylillä tai et vedän huumeita(mihin en todellakan koskis)
Luokallani on eräs gootti ja luokanvalvoja soitti kerran hänen äidillensä ja totesi: "Hänellä on vakava masennus ja hän on saatananpalvoja.Käyttää myöskin huumeita". Se siitä ennakkoluulottomuudesta.
Ei TAAAAAS tota "ku mua ei hyväksytä vaikka oon oma itteni". Jos sulla on tarpeeksi itseluottamusta, sua ei vois vähempää kiinnostaa mikä joku räppärihoppari ajattelee, sen sijaan ajattelisit tämän räppärin olevan hieman suvaitsemattomampaa/henkisesti alempitasoisempaa luokkaa. Jos ei häiritsee niin paljon se, että muillakin ihmisillä on oikeus omiin mielipiteisiinsä, älä pukeudu massasta poikkeavasti. On se niin vaikeeta.
hmm.. mua ei ainakaa oo arvosteltu,ku oon ollu oma itteni,perus gootti.vaik mul onki räppäri kamui,nii ei ne mitää sano vaikka oon erilainen :) mut kyllähän joskus kysyy miten voi esimerkiks kuunnella sellasta musaa (esim) cradlea yms..
Juu, ihan perus gootti erikseen kirjoitettuna ja cradlea 24/7 Tällä mennään!
Goottiväkeen tuntuu pesiytyneen mielipide, että gootiksi synnytään, ei tulla.
Siis kaikki alle 20-vuotiaat mustaan pukeutuvat ovat wannabe-gootteja. Jos ei ole kasvanut homeisessa kellarissa, ei ole gootti. Gootti ei saa brassailla gootteudellaan.... ja niin edelleen.
Ihmisellä on joku kumma tarve arvostella muita. Mitä jos jokainen menisi itseensä ja alkaisi käyttäytyä näiden jalojen topikkien mukaisesti.
Kaikki, joiden tarvitsee pönkittää olematonta itsetuntoaan luokittelemalla itsensä gootiksi, räppäriksi, mitä tahansa ja omaksuu itselleen kyseisen identiteetin sille tunnusomaisine ominaisuuksineen ja (kaiken huippu) pukeutumistyyleineen on täysi PELLE.
Vain olemalla oma itsensä, täysin muista virtauksista tai mielipiteistä irti ihminen voi olla VAPAA.
Tämä ei ole suvaitsemattomuutta vaan järkeä. Aivan sama, mikä idiootti sitä kadulla kävelee vastaan ,jos sillä ei ole omaa identiteettiä.
Tuossa jopku mainitsikin että kun liittyy johonkin alakulttuuriin niin omaksuu sille tyypillisen ajattelu ja toimintatavat.
TOTTA.
Tunnen hoppareita, joilla on joku pakonomainen tarve päteä kokoajan, todella ärsyttävää. Ja hippejä jotka tyrkyttävät sitä maailmanparannus politiikkaansa kaikille ainoana oikeana ajattelutapana, mutteivat itse tee asian eteen mitään. Gootteja jotka kuvittelevat olevansa muita ylempänä ja parempia.
Jos ihmiset vain olisivat omia itsejään niin ei tarvitsisi nostaa niin hirveetä hässäkkää aina noista gootin ym. kriteereistä, kun nekin on levähtänyt käsiin.