Sydän särkynyt

En ole koskaan seurustellut.Pakkeja olen saanut ja itsekin olen niitä antanut.Eli siis minulla ei ole sydän särkynyt sen vuoksi, että esim. kumppani jättää pitkän yhteiselon jälkeen.Mutta olo on niin paha, että kuolemantoiveet ovat voimakkaita.Ja jos joku kysyy että miksi en nyt kolmekymppisenä etsi kumppania, vastaus on se, että minulle se on samanlainen tilanne kuin että jos lapsensa menettäneille vanhemmille ehdotettaisiin uuden lapsen tekemistä.Niitä yksinäisiä menetettyjä vuosia ei mikään korvaa ja paranna alkuunkaan.Olisiko minun pitänyt aloittaa seurustelu sellaisen kanssa joka oli minusta kiinnostunut vaikka en itse ollut kiinnostunut? Olen ollut aina melko sulkeutunut ja ujo, osittain koulukiusaamisenkin takia.Melkein pahinta ovat kuitenkin itsesyytökset: Jos olisin pannut itseni uhkarohkeammin likoon, en ehkä olisi nyt yksin.Toisaalta asian hankalammaksi teki se, että olisin halunnut vain seurustella, lapsia en ole halunnut.Ja jos tyttö olisi sitten jättänyt sen vuoksi, minulle olisi tullut siitä niin paha olo ehkä koko loppuelämäksi, että olisin toivonut kuolemaa(Pidin itseäni henkisesti terveenä nuorena, mutta nyt tiedän, että minulla oli jo silloin epävakaa persoonallisuus ja masennustakin.Vastaavia kokemuksia?

PS. Eikös se sanontakin kuulu, että on parempi rakastaa ja sitten menettää se rakkaus, kuin olla kokonaan ilman.
31069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...On kaikenlaisia ammattilaisia jotka voivat sinut leimata vaikka miksi persoonaksi ja ym siis näkemättä sinua , kunhan saavat oman potilaansa voivaan paremmin. Omakohtaisia kokemuksia. Mutta minkä sille voi, elämä on. Tärkeintä on että pidät mielessä että jos ei sinua tunne ei voi sinua tuomita. Juorut, puheet jopa valheet voivat tuhota kenet tahansa.

Äänestä

Koita jo unohtaa menneet, et ole ainoa. Ja kaikenlaisia ihmisiä ja kohtaloita on. Keskity positiivisuuteen. Lähetä katkeruus pois. Voisit kaikesta huolimatta yrittää, tavata ihmisiä. Lue miten muilla menee, niin saatat huomata kuinka paljon mahdollisuuksia sulla on. Nyt vain uskoa itseen, jokainen ihminen on upea ja arvokas.

Äänestä

Minä uskon, että kypsällä iällä löytyvä palava rakkaus korvaa kyllä nuoruusvuosien puuttuvat kokemukset. Sinun olisi hyvä päästä tutustumaan vastakkaiseen sukupuoleen ilman pariutumispaineita. Hyvä ympäristö siihen on lavatanssit. Yhdessä tanssi-illassa tutustut helposti 10-20 naiseen, koska lavatansseissa ei ole tapana antaa pakkeja. Lavalla käydään tanssimassa pääasiassa silkasta tanssimisen riemusta, eikä (seksi)kumppanin löytäminen ole tanssijoilla päällimmäisenä mielessä toisin kuin ravintoloissa.

Lähde siis tanssikurssille ja suuntaa sen jälkeen tanssipaikalle. Kun tanssitaito karttuu ja tanssipaikkojen naiset alkavat tuntea sinut, niin tansseissa käymisestä tulee nautinnollinen kokemus. Tanssimisen riemu täyttää elämän tyhjyyden ja yksin oleminen ei tunnu enää niin pahalta. Ajan mittaan saattaa myös löytyä se todellinen rakkaus ilman sen kummempaa yrittämistä.

Lavatanssit voi tuntua vastenmieliseltä ajatukselta niihin tottumattomasta, mutta voin vakuuttaa, että niihin tutustuminen kannattaa. Itse olin hevimies henkeen ja vereen vielä 10 vuotta sitten, mutta kaverin painostuksen takia lähdin kerran lavatansseihin ja jäin saman tien koukkuun. Muusiikkihan siellä on perseestä, mutta tanssiminen on mahtavaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakkauden puutteen takia. kirjoitti:

En ole koskaan seurustellut.Pakkeja olen saanut ja itsekin olen niitä antanut.Eli siis minulla ei ole sydän särkynyt sen vuoksi, että esim. kumppani jättää pitkän yhteiselon jälkeen.Mutta olo on niin paha, että kuolemantoiveet ovat voimakkaita.Ja jos joku kysyy että miksi en nyt kolmekymppisenä etsi kumppania, vastaus on se, että minulle se on samanlainen tilanne kuin että jos lapsensa menettäneille vanhemmille ehdotettaisiin uuden lapsen tekemistä.Niitä yksinäisiä menetettyjä vuosia ei mikään korvaa ja paranna alkuunkaan.Olisiko minun pitänyt aloittaa seurustelu sellaisen kanssa joka oli minusta kiinnostunut vaikka en itse ollut kiinnostunut? Olen ollut aina melko sulkeutunut ja ujo, osittain koulukiusaamisenkin takia.Melkein pahinta ovat kuitenkin itsesyytökset: Jos olisin pannut itseni uhkarohkeammin likoon, en ehkä olisi nyt yksin.Toisaalta asian hankalammaksi teki se, että olisin halunnut vain seurustella, lapsia en ole halunnut.Ja jos tyttö olisi sitten jättänyt sen vuoksi, minulle olisi tullut siitä niin paha olo ehkä koko loppuelämäksi, että olisin toivonut kuolemaa(Pidin itseäni henkisesti terveenä nuorena, mutta nyt tiedän, että minulla oli jo silloin epävakaa persoonallisuus ja masennustakin.Vastaavia kokemuksia?

PS. Eikös se sanontakin kuulu, että on parempi rakastaa ja sitten menettää se rakkaus, kuin olla kokonaan ilman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu