Kuka haluaa

Kuka teistä lukijoista haluaa tulla petetyksi.
Kun se on käynyt selväksi että moni janoaa pettämistä.
3627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei kai kukaan tai ainakin harva haluaa tulla petetyksi. Minunkin mies oli aikanaan kovinkin mustasukkainen minusta ja pelkäsi, että jätän hänet. Turhaan, en edes pettänyt.
Vaikka varmaan siinä vaiheessa kun hän oli jo ihastunut ja rakastunut toiseen, ei olisi ollut väliä vaikka olisin tehnyt mitä. Ehkä hän jopa toivoi minun "mokaa", jotta itse saisi syyn hylkäämiselleni.
Mielestäni yleensä ihmiset eivät halua tulla petetyiksi, itse kyllä pystyvät pettämään.
Tässä vaiheessa epätoivoa olisin halunnut miehelleni vain merkityksettömän seksisuhteen, sen voisi todennäköisesti antaa anteeksi, jos toinen kuitenkin haluaisi elää kanssani senkin jälkeen. Mutta kun toinen haluaa tietoisesti hylätä, eikä enää yhtäkkiä rakastakaan, vaan rakkauden kohde on joku toinen...
Lamaannuttavaa. Surullista. Pelottavaa.

Äänestä
  • Miksi miehesi pelkäsi että jättäisit hänet.

    Äänestä

  • toveri kirjoitti:

    Miksi miehesi pelkäsi että jättäisit hänet.

    Suurimmaksi osaksi siitä syystä kai alunperin, että soittelin toiselle miehelle muutamien kuukausien ajan ja jäin kiinni siitä. Se typerän "ajanvietteeni" loppui siihen paikkaan, enkä koskaan tavannut kyseistä henkilöä edes nenäkkäin. Ajatuksena silloin kyllä leikittelin sillä, mutta tiesin, että jos tapaisin, niin voisi tapahtua jotain sellaista, että se olisi tämän avioliiton loppu. "Viisastuin" siis ennenkuin oli liian myöhäistä. Tästä syystä ja aivan aiheestakin siis mieheni oli muutamia kuukausia pettynyt minuun, loukkaantunut ja surullinen. Sain vakuutettua, että halusin kuitenkin vain hänet. Joka tapauksessa tuntui, että tuon jälkeen meni useampi vuosi, että mies oli kovin mustasukkaisen oloinen. Enpä sitä edes ihmettele. On hän ehkä aina ollut mustasukkainen, myös ennen tätä viiden vuoden takaista puhelinjuttuani.

    Tosin eipä se nyt lohduta, että koska jäin kiinni niin viisastuin ja en ikinä ole pettänyt miestäni, useampia kertoja on houkuteltu sinne ja tänne, ja vaikka mieli on tehnyt hirmuisesti, olen ajatellut, että en voi riskeerata avioliittoani. Se on ollut tärkein. Nyt kun minulla sitten tulevan eron myötä on lupa tehdä mitä vain ja "ei tarvitse olla kiltisti", niin ei enää kiinnosta lainkaan koko homma.

    No nyt sitten mies meni ja rakastui toiseen, nettijuttuna sekin alkoi ja tietoisina tapaamisina. Moni varmaan ajattelee, että saitpas nyt akka nenillesi. En oikein usko, että tämä olisi kuitenkaan alkanut varsinaisena mieheni kostona minulle noista pitkän ajan takaisista tapahtumista. Mies sanoo rakastaneensa minua ennenkuin tapasi uuden naisensa, ja sanoo, että varmaan rakastaisi minua edelleen, elleivät he kaksi olisi koskaan kohdanneet.

    Sairaalloinen mustasukkaisuus on pahasta, mutta rakkaussuhteeseen saa mielestäni kuuluakin pientä mustasukkaisuutta. Tällä hetkellä mieleni on tosi sairas niistä ajatuksista, joita ajattelen miehestä toisen naisen kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymys ? kirjoitti:

Kuka teistä lukijoista haluaa tulla petetyksi.
Kun se on käynyt selväksi että moni janoaa pettämistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu