Kymysys

,,,

Olen tavannut nuoruuden tuttaviani kolmissa merkkivuosikokoontumisissa, urheiluseuran vuosijuhlissa, lukion loukkakokouksessa ja yliopiston vuosikurssijuhlissa.

Noin karkeasti sanoisin, että niiden nuoruusystävieni, jotka menivät naimisiin ensimmäisensä kanssa, liitot näyttävät kestävän ja säilyvän karikoista huolimatta. He pitivät jo lapsina kiinni kavereistaan, olivat tosiystävätyyppiä ja "kaveria ei jätetä" -luonteita.

Ne kaverini, jotka ruukasivat vaihtaa poika-/tyttöystävää jo nuorina ja joilla oli laaja mutta löyhä tuttavapiiri ja paljon tiiviitä, räiskyviä ja vaihtuvia kaverisuhteita lapsina, ovat vaihdelleet myös puolisoitaan, monet useampaan kertaan. Sitä unelmien prinssiä taikka prinsessaa ei näytä löytyvän ja mielenpohjalla kalvaa ainainen sisäinen tyytymättömyys.

Eli hieman karkeasti yleistäen, jos haluat kestävän ihmissuhteen älä ryhdy seurustelemaan sellaisen kanssa, joka on seurustellut aiemminkin ja jolla on valtavan paljon ex-kavereita. Valitse mieluummin kumppaniksesi sellainen, jolla on vain muutamia hyviä ystäviä, joihin hän pitää yhteyttä säännöllisestui vuodesta toiseen, mutta joissa hän ei kuitenkaan roiku liian tiiviisti, vaan osaa seistä tässä maailmassa omilla vakailla jaloillaan ja viihtyy yksinkin.

Itse olen alkanut seurustelemaan mieheni kanssa vajaa 16-vuotiaana ja sitä ennen ei mitään kovin vakavaa ole ollut. Ja valittamista ei ole. Suhteemme on vain syventynyt ja parantunut ajan kuluessa vaikka ongelmiakin on luonnollisesti ollut.
Jotkut löytävät heti prinssinsä/prinsessansa ja jotkut eivät koskaan. Mutta pointti on se, että jos tuntuu kaikin puolin hyvältä niin mikä ettei. Ja vaikka ei olisi kokenut seurustelu rintamalla niin mitä sitten. Kyllä ihminen tietää olevansa onnellinen vaikka vertailukohteita ei olisikaan.

Miksi ei onnistuisi.
Minun sisareni meni ensimmäisen poikaystävänsä kanssa naimisiin ja on ollut siinä yli kaksikymmentä vuotta.
Minulla taas poikaystävät vaihtuivat mikä milläkin nopeudella, eikä oikeaa löytynyt ennenkuin 30:senä Nyt itse olen ollut yli kymmenenvuotta naimisissa ja tulen olemaan maailman tappiin.
Kaikki on kiinni siitä mitä odottaa kumppaniltaan ja koska itse on valmis.
Onnea valinnallesi oli se sitten niin tai näin, itsehän sinä omasta elämästäsi olet vastuussa.

Hei!

Lähtökohtaisesti se on minusta huono idea. Ihan oman kokemuksenkin perusteella. Uskonpa, että melkein pakostakin tulee jossain vaiheessa halu kokea, millaista seurustelu tai vaikka vain rakastelu olisi muiden kanssa.

Siis että niin, onhan se mahdollista ja typerää kai sekin olisi, että erottaisiin vain sen takia, että kokemuksia on pakko saada ennen kuin voi vakiintua. Mutta että jos molemmat tai edes toinen on kovin nuori (sanotaan alle 24), niin en kyllä suosittelisi tekemään elämänmittaisia päätöksiä, vaan nauttimaan suhteesta ja nuoruudesta ja katsomaan, mihin suhde kehittyy.