Hei!
Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa yli 2 vuotta. Olen huomannut, että meillä ei ole juuri mitään suurempaa yhteistä kiinnostuksenkohdetta. Tämä on käynyt hieman haittaamaan meikäläistä, sillä olisi mukava jutella asioista siten, että ymmärrettäisiin toisiamme ja keskustelu olisi samalla tasolla. Erityisesti tahtoisin pidempiaikaista ja syvällisempää keskustelua muutamasta tai edes yhdestä asiasta, siis sellaista kestokiinnostuksen kohdetta. Olen siis tyytymätön tähän tilanteeseen ja asiasta on keskusteltu useasti tyttöystäväni kanssa.
Miten on? Onko sinun parisuhteessasi tällaista ja pitäisikö olla? Miksi pitäisi, miksi ei?
Tiedän, ettei näissä jutuissa ole olemassa oikeaa vastausta, vaan jokainen hakee parisuhteelta mitä itse hakee. Tyttöystäväni on muutoin oikein mainio, mutta jokin tässä mättää.
Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa yli 2 vuotta. Olen huomannut, että meillä ei ole juuri mitään suurempaa yhteistä kiinnostuksenkohdetta. Tämä on käynyt hieman haittaamaan meikäläistä, sillä olisi mukava jutella asioista siten, että ymmärrettäisiin toisiamme ja keskustelu olisi samalla tasolla. Erityisesti tahtoisin pidempiaikaista ja syvällisempää keskustelua muutamasta tai edes yhdestä asiasta, siis sellaista kestokiinnostuksen kohdetta. Olen siis tyytymätön tähän tilanteeseen ja asiasta on keskusteltu useasti tyttöystäväni kanssa.
Miten on? Onko sinun parisuhteessasi tällaista ja pitäisikö olla? Miksi pitäisi, miksi ei?
Tiedän, ettei näissä jutuissa ole olemassa oikeaa vastausta, vaan jokainen hakee parisuhteelta mitä itse hakee. Tyttöystäväni on muutoin oikein mainio, mutta jokin tässä mättää.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tuttua on. Naisten kanssa ei yleisesti ottaen pysty keskustelemaan laajasti ja syvällisesti mistään kiinnostavasta ja merkityksellisestä asiasta. Naisen aivot lienee viritetty sillä tavoin, että ne eivät kerta kaikkiaan taivu filosofiseen ja analyyttiseen ajatteluun.
Ainoat asiat, mistä kaikki naiset pystyvät keskustelemaan vaikka kuinka pitkään ovat sellaisia jotka liittyvät naiseen itseensä (omat tunteet, selluliitti) tai tämän välittömään lähipiiriin (mies, lapset, ystävät).
Tuskin se nyt ihan noinkaan on. Ei voi yleistää. Ihmiset ovat aina yksilöitä.
Tietysti. Mutta yleisesti ottaen asia on kuten kirjoitin. Kokemusta tästä asiasta on usean naisen ja usean vuoden ajalta.
Turhien ristiriitojen välttämiseksi olisikin hyvä, että pariskunta ei nyhjäisi vain keskenään ja valittaisi keskustelemisen ja yhteisen tekemisen puutetta, vaan kumpikin osapuoli pitäisi edelleen tiiviisti yhteyttä myös omiin kavereihinsa joiden kanssa puhuminen ja harrastaminen on usein helpompaa.
Olen samaa mieltä siinä, että kotona nyhjääminen kostautuu. Mikä siitä parisuhteessa sitten tekee siitä enemmän parisuhteen kuin miehen ja naisen välisen ystävyyden seksillä höystettynä?
Riippuu tietenkin mitä naiselta hakee. Itse haluaisin naisen, jonka kanssa saisi vahvan yhteyden edes jollain saralla. Tietenkin jos riittää, että on turvallinen paikka johon mennä, saa ruokaa, seksiä ja jonkinlaista seuraa, niin mikäs siinä. Se ei vaan näytä riittävän minulle, ehkä.
Itselleni on käynyt juuri päinvastoin, eli olen kohdannut elämässäni yleensä miehiä (paljon enemmän kuin naisia), joiden kanssa ei synny keskustelua juuri muusta kuin hyvin konkreeteissa ja miehen elämää koskevista aiheista.
Mieti miksi sinä olet tavannut naisia, jotka eivät osaa/halua keskustella syvällisesti? Onko niin, että sinun vuorovaikutuksessasi on jotakin, joka latistaa naisen innon keskustella? Oletko liian "jyräävä"? Kuunteletko tarpeeksi? Osaatko olla aidosti avoin toisen näkökulmille? Esitätkö tarpeeksi tuoreita ajatuksia? Oletko sosiaalisesti taitava?
Itse olen miettinyt noita omasta näkökulmastani. Keskustelussa ja vuorovaikutuksessa yleensä molemmat osapuolet vaikuttavat toisiinsa ja koko homman onnistumiseen. Ei voi olla niin että joka kerta kun keskustelu tökkii, vika on siinä toisessa eikä sinussa.
Olisiko sitten niin, että vaikka nainen osaisi keskustella filosofisistakin asioista muiden naisten kanssa, hän ei jostain syystä osaa tai halua tehdä sitä miesten kanssa? Ehkä miesten ja naisten keskustelutyyli on erilainen? Tuntuu, että naiset odottavat keskustelulta yhteistä säveltä ja toivovat keskustelun lujittavan keskinäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Miehet taas mielellään provosoivat ja väittelevät, etsivät erilaisia ja ristiriitaisiakin näkökantoja.
Toisaalta kohdalleni on osunut lähinnä naisia, joiden koulutus on aika erilainen kuin minulla. Ehkä käytännöllisessä ammatissa toimivat ihmiset haluavat keskustella käytännön asioista ja teoreettisemman koulutuksen saaneet haluavat luodata uudenlaisia teorioita ja maalailla taivaanrantoja.
Olen miettinyt noita asioita kyllä joita luettelit:
"Onko niin, että sinun vuorovaikutuksessasi on jotakin, joka latistaa naisen innon keskustella? Oletko liian "jyräävä"? Kuunteletko tarpeeksi? Osaatko olla aidosti avoin toisen näkökulmille? Esitätkö tarpeeksi tuoreita ajatuksia? Oletko sosiaalisesti taitava?"
Jos yksinkertaisesti ei löydy yhteistä puheenaihetta, joka kiinnostaisi kumpaakin, niin yhteyden luominen on aika vaikeaa, eikö? Siis ajatellaan vaikka niin, että intohimonasi olisi ruoanlaitto. Miten voit keskustella syvällisesti ruoanlaitosta, raaka-aineista ja välineistä henkilön kanssa, joka on kiinnostuneempi vain syömään ruokaa eikä itse valmistusprosessista? Olen kyllä ehkä jonkin verran vahva mielipiteissäni, mutta ajattelen mielestäni omilla aivoillani kun taas tyttöystäväni luottaa yhteiskunnan normeihin eikä kyseenalaista mitään tosissaan, laumaeläin.
Minusta tuntuu, että tyttöystävääni ei kiinnosta mikään asia intohimoon saakka, vaan hänen pitkäntähtäimen suunnitelmansa on "vain" saada työpaikka(, perhe) ja oma koti. Ei siinä mitään vikaa ole. Ei ollenkaan huonoja arvoja sinänsä, mutta minun käsitykseni elämisestä ei ole ainoastaan 8-16 viikosta toiseen vain siksi, että saisi ostettua tavaroita, joita ei oikeasti tarvitse.
Haluaisin jonkun, jonka kanssa jakaa intohimoja. Jos haen niitä henkilöitä muualta, niin se ei sovi hänen käsitykseensä parisuhteesta. Onko tyttöystäväni vain vielä horroksessa kun olemme melko nuoria (22v ja 23v), eikä ole vielä löytänyt niitä omia juttujaan vai pysyykö hän tuollaisena?
Nämä mahdollisuudet ja riskit tässä arvelluttavat. Heitänkö pois täydellisen naisen, jos teen jättämispäätöksen ja parin vuoden päästä hän onkin aukaissut silmänsä?
"Itse olen miettinyt noita omasta näkökulmastani. Keskustelussa ja vuorovaikutuksessa yleensä molemmat osapuolet vaikuttavat toisiinsa ja koko homman onnistumiseen. Ei voi olla niin että joka kerta kun keskustelu tökkii, vika on siinä toisessa eikä sinussa."
Ei vika olekaan ainoastaan tyttöystävässäni tai minussa. Ei tietenkään ole ja olisi todella naiivia ajatella niin (mielestäni on myös MiinaRiinalta naiivia kirjoittaa siten, että minä luulisin näin olevan). Vika tässä onkin siinä, että minä olen tyytymätön siihen, että suhteessamme ei ole sellaista syvällistä pohdiskelua mistään asioista.
Olen huomannut samanlaisia piirteitä. Käytännön työläiset usein puhuvat käytännöstä ja korkeastikoulutetut yleisemmällä tasolla. Poikkeuksiakin on ja yleensä tällaiset tyypit ovat joko monilahjakkaita tai sitten omasta mielestäni väärällä alalla. Kyllä tarjoilijakin voi olla todella viisas ja filosofinen. Oikeassa ravintolassa arvostan tarjoilijat yhtä korkealle kuin minkä tahansa alan asiantuntijan.
"Olisiko sitten niin, että vaikka nainen osaisi keskustella filosofisistakin asioista muiden naisten kanssa, hän ei jostain syystä osaa tai halua tehdä sitä miesten kanssa? Ehkä miesten ja naisten keskustelutyyli on erilainen? Tuntuu, että naiset odottavat keskustelulta yhteistä säveltä ja toivovat keskustelun lujittavan keskinäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Miehet taas mielellään provosoivat ja väittelevät, etsivät erilaisia ja ristiriitaisiakin näkökantoja."
Itse olen ainakin noita provotyyppejä. Haastan keskusteluissa, esitän ääriesimerkkejä jne. En uskalla myöntää olevani joidenkin argumenttieni kanssa heikoilla. Pyrin muistamaan, etten ole koskaan väärässä, mutten ole koskaan oikeassakaan. Yritän selvittää miksi ihmiset sanovat asioita siten kuin sanovat. Miksi he ovat sitä mieltä kuin ovat ja mihin heidän mielipiteensä perustuu.
Siksi kiukuttaakin, jos tyttöystäväni tai kuka tahansa töräyttää yhtäkkiä, että "niin on aina tehty", "koska se on laitonta" jne.
itse tykkään nimenomaan siitä, kun mies provosoi tai itse provosoin kysymyksillä pohtimaan asiaa eri kanteilta. Keskusteluissa kuitenkin olen hillitty enkä hikeenny tai ala väittelemään, vaan mielestäni "asiat keskustelevat", eikä ihmiset. Eli en lyö lyttyyn toista, vaan haluan vain tuoda esiin joitain näkökantoja asiaan.
Tykkään pohtia kaikenlaisia moraalisia kysymyksiä tai yhteiskunnalliseen hyvinvointiin yms. liittyviä asioita, mutta siinä mielessä en ole filosofi, että tietäisin jonkun tietyn oppineen ajatuksista tarkemmin tai olisin kiinnostunut väittelemään filosofien ajatuksista. Toki on mielenkiintoista, jos joku on jaksanut perehtyä ja osaa tiivistää jonkun ajatuksen kansankielelle keskustelun kirvoittamiseksi.
Omassa kaveripiirissäni kyllä naiset osaavat olla analyyttisia ja keskustella. Myös miesten kanssa. Erityisesti siis ne naiset, jotka ovat akateemisia. Vähemmän akateemiset eivät ehkä jaksa yhtä syvällistä pohdintaa ja saattavat ottaa henkilökohtaisesti jonkun asian.
Eräs akteeminen ystäväpariskunta on kuitenkin todennut, että kahdenkesken ei aina synny syvällisiä keskusteluja, koska 3 vuotta seurustelleina tuntee jo toisen ajatusmaailmaa aika hyvin. Puheet siis pyörivät helposti arkisissa asioissa. Tällöin auttaa muiden (akateemisten) tapaamiset, jotka virittävät uusia ideoita ja keskusteluja vietäviksi kotiin asti.
- huokaus -
niin, täysin täydellinen voisikin olla aika tylsää. Mutta kyllä ne maailmat tietenkin jollain tasolla saisivat kyllä kohdatakin!
Jos naisesi elämän suurimmat tavoitteet ovat tosiaan perhe, koti, lapsia liuta, ja se työkin ehkä, eikä häntä paljon muu kiinnosta, niin niin -
silloin saat kyllä ajatella että okei, hän on monissa suhteissa täydellinen ja super, hyväksyn tämän erilaisuuden hänessä, ja tyydyn lennokkaisiin innovatiivisiin keskusteluihin kaveripiirissä. Tai voisitko ehkä kutsua niitä ystäviä teille kylään ja viettää sfääreissä liitelevän innoittuneita keskusteluiltoja? Ehkä naisesi ajan mittaan sitten saisi siitä virikkeitäkin.
- Nuo sfäärissä liitelevät mielettömän upeat keskustelut on meikäläisen ollut jätettävä muiden kuin oman aviomiehen kanssa käytäviksi. Ja niitä sitten käydään, harvemmin, mutta joskus on ihana parantaa maailmaa vaikka koko yö hyvän ystävän kanssa.
Mieheni maailmansa on niin erilainen monilta osin. Mutta olen sen hyväksynyt, ja arvostan hänen erilaisuuttaan. Yhdessä me ollaan 200 % kun hän on omanlaisensa ja minä omanlaiseni. Ollaankin oltu
Kaikkia toiveitani ei tuo mieheni todellakaan täytä. Sinullakin on varmaan pohdiskelun hetki, tuntuu siltä. Onko tuo ihmisesi kuitenkin liian 'arkisissa maailmoissaan', mitä sinä voit antaa hänen elämäänsä rikastuttamaan, mitä hän sinun? Tärkeää olisi että teillä kummallakin olisi omat kiinnostuksen kohteeni. En näe että ihminen voisi rikastua henkisesti, jos hän ei ole kiinnostunut ympäröivästä maailmasta tai vaikkapa ylipäätään jostain. Vaikka zenistä.
halaus ja valaistuneita hetkiä pohdiskeluihisi
jotkut nuoret naiset voivat olla epävarmoja sanomaan mielipidettään ja haluavat miellyttää miestään. Voisiko kyse olla tästä? siinä tapauksessa sinun pitäisi jotenkin osata sanoa, että naisellasi saa olla omia mielipiteitä ja rohkaiset niiden sanomiseen. Eli et jyrää päälle etkä vähättele, kun hän tekee ekoja kokeiluja mielipiteidensä ja ajattelunsa ilmaisemiseen. Ota kiinni jostain hänen sanomastaan ja lisää siihen jokin jatkokysymys. Tai hankkikaa älykästä, keskustelevaa seuraa, jossa sitten voit tarkastella tytön reaktioita ja kysyä jälkeenpäin, mitä hän piti tilanteesta tai mitä mieltä hän oli jostain aiheena olleesta asiasta.
Toisaalta täytyy kyllä todeta, että jotkut ihmiset ovat vain enemmän materialistisia tai yksioikoisia ja kiinnostuneita ihmissuhdehömpästä eivätkä tykkää problematisoida asioita kovinkaan pitkälle. Ehkä voisit kaivaa netistä jonkun sopivan persoonallisuustestin ja voisitte molemmat tehdä sen ja keskustella sitten tuloksista? (eihän ne mitään 100% luotettavia ole, mutta voisi avartaa teillä molemmilla jotain itsestä ja toisesta ja tavasta ajatella)
Oma kaveripiirini koostuu pitkälle kristityistä henkilöistä. Tästä kirpoaa usein hyviä, avartavia keskusteluja esim. kärsimyksen ongelmasta, hyvän ja pahan suhteesta ja henkisestä/hengellisestä kasvusta, moraalista, elämän tarkoituksesta, erilaisista katsantokannoista johonkin Raamatun kohtaan yms.yms.
parisuhteessa tärkeää on tosiaan että siihen koko ajan tulee jotain tuoretta - ajatuksia, ideoita, kiinnostuksen kohteita, harrastusta. Onko sinulla jotain kiinnostuksen kohteita? Harrastatko sinä jotain?
Ehkä voisit saada pikkuhiljaa tyttösi mukaan aloittamalla juttelun jostain itseäsi kiinnostavasta asiasta? Ei välttämättä mitään varsin syvällistä keskustelua, edes. Vain sellaista kevyttä mielipiteiden vaihtoa tai ajatusten heittelyä. Muista arvostaa hänen sanomaansa, olipa se sitten kuinka eri kuin omasi.
Oletko sinä teidän mielikuvitusrikkaampi ihminen?Silloin sinä voisit pohtia ja yhdessä hänen kanssa miettiä teille uuden harrastuksen. Mitä vaan, maailmahan on täynnä kaikkea.
Voisiko joku Matka olla teidän yhteinen kiinnostuksen kohteenne? Päätätte tehdä matkan jonnekin etelämpään tai minne vaan. Ehkä opiskelette alkeita siitä kielestä, vähän seudun historiaa..
tai jospa lainaisitkin ensin matkavideoita kirjastosta. Katselette niitä ja juttelette mikä voisi olla kiva kohde. Ja sitten päätätte. Ja sitten siitä seuraa että
pitää opetella sitä kieltä
pitää opetella valokuvaamaan
tutkittava eri hotellivaihtoehtoja, mikä paras lomakuukausi, kuinka kauan voi olla, miten tulee halvimmin toimeen vaikka oma-matkalla.Jne.
Tai vaikka pieni vaellus jonnekin kotimaan nähtävyyspaikalle.
Uskon että jokainen syttyy jollekin asialle ja harrastukselle!
Mutta siihen pääsee paremmin käsiksi, kun panee television kiinni kolmena iltana viikossa.
lykkyä yrityksellesi! Kerrohan oli näistä mitään inspiraation siemeniksi
Kyllähän tässä on kaikenlaista tulossa. Matkailua on tiedossa pidemmäksikin aikaa, uusia kuvioita jne. Ei tässä nuo tekemisen vaihtoehdot ole olleet vähissä.
Mietityttää se, että kuinka kauan tulisi odottaa asioiden "parantumista". Nyt on mennyt 2 vuotta tutustuttaessa ja jos se ei riitä vakuuttamaan, niin kauanko vielä? Tai olisi edes jokin merkki siitä, että parannusta voi tapahtua.
Annan aikaa vielä jonkin verran, muttei voi loputtomiin niin tehdä, sillä muutoin elämä menee sivuun jossain muualla.
Hyvä että tulee vaihtelua - matkoja, uusia kuvioita kuten kerrot.
Kirjoitat että mietityttää,kuinka kauan tulisi odottaa asioiden "parantumista".
Minun mielestä ei kannata odottaa yhtään, jos tuolta tuntuu, että kaksi yhdessäolon vuotta ei riitä sinua vakuuttamaan niinkuin muotoilet asian.
>Annan aikaa vielä jonkin verran, muttei voi >loputtomiin niin tehdä, sillä muutoin elämä >menee sivuun jossain muualla.
Ei se elämä missään muualla voi mennä sivuun, sillä meillähän on ainoastaan ja vain juuri tämä hetki.
Elämä on koko ajan ainoastaan tässä ja ainoastaan vain juuri NYT.
yleensä emme vain ole siitä tietoisia. Vakava sairaus voi avata silmät näkemään ja elämään rikasta nykyhetkeä - kun tajuaa, ettei sitä tulevaisuutta ehkä kuitenkaan koskaan tule.
Joten jos sinusta tuntuu, että elämäsi menee sivuitse jossain muualla, kannattaako enää yhtään odottaa sitä asioiden paranemista?
Kaipa teet parhaan palveluksen ystävällesikin, kun jollain diplomaattisella konstilla jätät hänet ja lähdet etsimään kaipaamaasi. Silloin hänelläkin on mahdollisuus löytää ihminen, jolle hän on riittävästi juuri sellaisena kuin hän on.
Tottakai me jokainen kasvetaan iän karttuessa. Mutta jos suhteen alusta lähtien tuntuu, ettei toinen ole sellainen kuin haluat ja tahdot hänen muuttuvan, ei mielestäni kannata jatkaa.
"Tottakai me jokainen kasvetaan iän karttuessa. Mutta jos suhteen alusta lähtien tuntuu, ettei toinen ole sellainen kuin haluat ja tahdot hänen muuttuvan, ei mielestäni kannata jatkaa."
Niinno tässä nyt onkin kyse sellaisesta, että ei se ole alusta alkaen tuntunut siltä. Nyt muutama kuukausi sitten muutuin itse aivan yllättäen kun aloin ymmärtämään mitä haluan elämältä. Sitä ennen en tiennyt mitä haluan ja parisuhteenkin tulevaisuus näytti valoisalta.
hmmmm
kirjoititko omalla nimelläsi, voivoi? En ainakaan haluaisi oman suhteeni asioita suomipalstalle...
- Yhtäkkiä tiesit mitä haluat elämältäsi. Se kuulostaa upealta, vähän kuin olisi hiukan 'valaistunut' äkillisesti. Joskus voi tosiaan tulla sellainen hetki, että ikäänkuin näkisi omaa elämäänsä niinkuin maisemaa vuoren laelta. Kokonaisuuksia. Tai ymmärtää itsestään jotain tärkeää.
Mietin omaa elämääni. Kuinka me ollaan oltu aivan erilaisia, ja mikä rikkaus siitä onkin tullut. Mieheni on todella erilainen, mutta siitä olen oppinut hyvää 'itseriittoisuutta', oppinut löytämään niitä kaipaamiani asioita muualta. (Enkä todellakaan tarkoita seksikavereita, siihen loppuis meidän suhde ja heti.) Tuomalla niitä omia tajuamiani juttuja ja ilonaiheita meidän suhteeseen olen varmaan myös ravinnut tätä yhdessäoloa.
Samoin hän omilla jutuillaan. Mutta täytyy olla todella toisesta hyvällä tavalla riippumaton. Ei se kumppani ole kuin äiti vauvalle, ei sen tarvi tajuta kaikkea ja 'ravita' henkisesti. Riittää kun ne omat sisäiset universumit kuitenkin koskettaa toisiaan useasta kohtaa. Ja sitten että osataan kuunnella ja venytetään sitä omaa ajatusmaailmaa että edes yrittäisi ymmärtää toisen erilaisia asioita. Ja arkipäivässä, siinä täytyy kuitenkin universumien kohdata, että osataan jakaa ne vastuut ja tekemiset ja toiminnat.
Siitä voi tulla tosi hyvää yhdessäoloa, mutta siihen pitää kasvaakin. Niinkuin myös toisen erilaisuuden arvostamiseen ja kunnioittamiseen. ja myös omansa...
En usko että haluaisin löytää jonkun samanmielisen elämään kanssani. (enää) Joskus sitä kuitenkin kaipasi, sitä yhteistä kieltä ja sielullista sukulaisuutta. Olen iloinen että jäin katsomaan, mitä erilaisuus voi olla yhdessä.
Tulee mieleen tilanteita, jolloin kuitenkin yhdessäolo olisi vaakalaudalla. Esimerkiksi luulen että jos mies yhtäkkiä hurahtaisi uskoon ja alkaisi käännyttää minua. Olisi varmaan 'viisi hirttä poikki'. (Siis ovi auki).
Laitan pohdittavaksesi ajatuksen ennenkaikkea siitä, missä määrin sen toisen tulisi ravita sinua henkisesti ja vastata tarpeisiisi? Kuinka itsenäínen ja 'aikuinen' olet siinä suhteessa?
Kuinka paljon kunnioitat toisen erilaisuutta? sillä erilaisiahan me jokainen ollaan, omia maailmojamme, ja yhteys maailmojen välillä voi olla kuvitteellisempaa kuin ymmärrämme.
Mutta tärkeintä on se TUNNE. Jos istut hiljaa ja rentoutuneena, et yritä järjen avulla vatvoa teidän juttuanne, vaan annat mielen rauhoittua vain olemaan (Tässä auttaisi jooga tms...)niin mikä _tunne ja fiilis sulla on teistä? Luulen että siihen pitää luottaa, siihen mitä tunne sanoo.
En kirjoita omalla nimellä. Katso edelliset vastaukseni. Kiitokset vinkeistä ja katsotaan miten käy.