Poikaystäväni ei ole mikään pulmunen, sanotaan nyt näin vaikka aluksi. Kuitenkin olen antanut anteeksi ja sietänyt vaikka mitä. En tiedä onko se heikkoutta, ettei kykene luopumaan vai vahvuutta, että uskaltaa yrittää eikä halua luovuttaa.
Puolitoista vuotta sitten mentiin kaveriporukalla juhlimaan. Tuolloin vuosi oli takana päin jo se sama puolitoista, eli kolmatta vuotta ollaan yhdessä. Minä, muutama mun kaveri ja poikkeri. Sinä iltana tutustutin poikkerini parille muulle kaverilleni joita ei ollut ikinä nähnyt. Kuukauden päästä tuosta illasta sain tietää että hän oli koko kuukauden ajan vehdannut yhden kansa kavereistani. Olivat nähneet kuulemma vain kome kertaa ja kulkeneet käsi kädessä, mutta tekstiviestejä oli lennellyt puolin ja toisin. Pitkän, piinallisen tien jälkeen olen tässä pisteessä: kaverilleni en enää puhu, poikkerin kanssa olen vielä. 2 kuukautta tuli taukoa tuolloin, poikkeri itki, kerjäs polvillaan, aneli anteeksi, vaikka mitä. Lopulta huolin takaisin.
Sitä ennen oli ollut luokassa katastrofi. Joku oli pöllinyt luokkakassasta, joka oli ollut kaverini repussa, 100 € sillä välin kun oli ollut syömässä. Vain harva tiesi missä luokkakassa oli. Poikkerini oli yksi heistä, kuten moni muukin meidän luokalta. Sen pää laitettiin pölkylle. Veti punaiseksi kun asia (siis että joku oli sen vienyt) tuli ilmi ja alkoi selittelemään. Kun kävi ilmi että häntä epäillään, alkoi itkeminen ja masentuminen, elämä kuulemma menee pilalle jos tulee rikosrekisteri. Asia päättyi niin että poikkeri maksoi puuttuvan summan vaikka ei ollut syyllinen (omien sanojensa mukaan), ja se vaipui unholaan.
Sitäkin ennen oli eräältä luokkakaverilta viety kännykkä. Seuraavana kesänä poikkerini sanoi, että hänelle yritettiin kaupata kaupungilla tämän luokkakaverin kännykkää, ja oli sanonut, että jättää asian sanomatta poliisille jos antaa sen suosiolla ja oli vienyt sen sitten luokkakaverille. Kuitenkaan ei suostu kertomaan kuka yritti sitä myydä koska oli luvannut. Asia raukesi.
Nyt. Pyysin maksamaan kaksi kuukautta sitten auton vakuutusmaksun. Sanoi maksaneensa sen, mutta pari viikkoa takaperin tulikin maksumuistutus. Väitti että oli varmasti maksanut, oli varmaan mennyt väärään paikkaan, pitää käydä pankista hakemassa tiliotteet että näkee mihin se meni. Netin kautta tililtä sitä ei kuulemma saa. Nyt kun maksoin sen tilillä sen laskuja, näin, että sieltä näkee vaikka kuinka pitkälle tilitiedot. Eikä sitä summaa ollut ikinä lähtenyt mihinkään.
2 varkausjupakkaa, yksi isohkon laskun laiminlyönti, yksi pettäminen, 3 vuotta. Suhde alkoi lukion ensimmäisellä eli 17-vuotiaana, nyt kohta 20-vuotiaita. En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Haluan uskoa häntä, rakastan, luotankin vaikka petti kerran. Mutta voiko suhde toimia jos tätä tapahtuu koko ajan? Tasaisin väliajoin tulee aina joku rahajupakka poimaystävän kanssa esiin. Eikä kyseessä ole mitään pieniä murheita, kuten näette. Suhteessa ei muuten ole mitään vikaa, se on melkein juuri sellainen kun olen aina halunnut. Mutta tämä. Pelkään että poika on saanut äitistään pahoja vaikutteita. Äiti pimittää rahaa, lainaa sitä miesystäviltään eikä maksa takaisin ja pelaa pelikoneilla paljon. Vanhemmat erosivat kun poikkeri oli 11-12.
Nyt kaipaankih järkeviä mielipiteitä asiasta, ja omat kokemukset kyseisistä tilanteista ovat myös tervetulleita. Jatkan, jos on vain on pienikin mahdollisuus, mutta en tiedä toivonko turhia.
Puolitoista vuotta sitten mentiin kaveriporukalla juhlimaan. Tuolloin vuosi oli takana päin jo se sama puolitoista, eli kolmatta vuotta ollaan yhdessä. Minä, muutama mun kaveri ja poikkeri. Sinä iltana tutustutin poikkerini parille muulle kaverilleni joita ei ollut ikinä nähnyt. Kuukauden päästä tuosta illasta sain tietää että hän oli koko kuukauden ajan vehdannut yhden kansa kavereistani. Olivat nähneet kuulemma vain kome kertaa ja kulkeneet käsi kädessä, mutta tekstiviestejä oli lennellyt puolin ja toisin. Pitkän, piinallisen tien jälkeen olen tässä pisteessä: kaverilleni en enää puhu, poikkerin kanssa olen vielä. 2 kuukautta tuli taukoa tuolloin, poikkeri itki, kerjäs polvillaan, aneli anteeksi, vaikka mitä. Lopulta huolin takaisin.
Sitä ennen oli ollut luokassa katastrofi. Joku oli pöllinyt luokkakassasta, joka oli ollut kaverini repussa, 100 € sillä välin kun oli ollut syömässä. Vain harva tiesi missä luokkakassa oli. Poikkerini oli yksi heistä, kuten moni muukin meidän luokalta. Sen pää laitettiin pölkylle. Veti punaiseksi kun asia (siis että joku oli sen vienyt) tuli ilmi ja alkoi selittelemään. Kun kävi ilmi että häntä epäillään, alkoi itkeminen ja masentuminen, elämä kuulemma menee pilalle jos tulee rikosrekisteri. Asia päättyi niin että poikkeri maksoi puuttuvan summan vaikka ei ollut syyllinen (omien sanojensa mukaan), ja se vaipui unholaan.
Sitäkin ennen oli eräältä luokkakaverilta viety kännykkä. Seuraavana kesänä poikkerini sanoi, että hänelle yritettiin kaupata kaupungilla tämän luokkakaverin kännykkää, ja oli sanonut, että jättää asian sanomatta poliisille jos antaa sen suosiolla ja oli vienyt sen sitten luokkakaverille. Kuitenkaan ei suostu kertomaan kuka yritti sitä myydä koska oli luvannut. Asia raukesi.
Nyt. Pyysin maksamaan kaksi kuukautta sitten auton vakuutusmaksun. Sanoi maksaneensa sen, mutta pari viikkoa takaperin tulikin maksumuistutus. Väitti että oli varmasti maksanut, oli varmaan mennyt väärään paikkaan, pitää käydä pankista hakemassa tiliotteet että näkee mihin se meni. Netin kautta tililtä sitä ei kuulemma saa. Nyt kun maksoin sen tilillä sen laskuja, näin, että sieltä näkee vaikka kuinka pitkälle tilitiedot. Eikä sitä summaa ollut ikinä lähtenyt mihinkään.
2 varkausjupakkaa, yksi isohkon laskun laiminlyönti, yksi pettäminen, 3 vuotta. Suhde alkoi lukion ensimmäisellä eli 17-vuotiaana, nyt kohta 20-vuotiaita. En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Haluan uskoa häntä, rakastan, luotankin vaikka petti kerran. Mutta voiko suhde toimia jos tätä tapahtuu koko ajan? Tasaisin väliajoin tulee aina joku rahajupakka poimaystävän kanssa esiin. Eikä kyseessä ole mitään pieniä murheita, kuten näette. Suhteessa ei muuten ole mitään vikaa, se on melkein juuri sellainen kun olen aina halunnut. Mutta tämä. Pelkään että poika on saanut äitistään pahoja vaikutteita. Äiti pimittää rahaa, lainaa sitä miesystäviltään eikä maksa takaisin ja pelaa pelikoneilla paljon. Vanhemmat erosivat kun poikkeri oli 11-12.
Nyt kaipaankih järkeviä mielipiteitä asiasta, ja omat kokemukset kyseisistä tilanteista ovat myös tervetulleita. Jatkan, jos on vain on pienikin mahdollisuus, mutta en tiedä toivonko turhia.
Vastaukset 8
Vanhimmat
että niin pelaa poikaystäväsikin.
Voitit juuri satasen.
Huomaa että olette nuoria ja "poikkerisi" on vielä keskenkasvuinen penikka!! Minä en IKINÄ kattois tuommosta jätkää joka valehtelee ja tekee vaikka mitä! Luuletko että se tuosta muuttuu? Itse erosin juuri tyypistä jolla oli tapana luvata asioita, tehdään sitä ja tätä. Näitä ei koskaan tapahtunut. valehtelija. muuten mukava mies, rakkaus meitä pitikin yhdessä. MUTTA olisinko itsekkään jaksanut loputtomiin vaan uskoa ja uskoa kun hän jotain lupaa. sitten pettää.
MIETI! Sulla on elämä edessä. Eroa nyt, eroatte kuitenkin joskus! Hukkaat aikaasi vaan
poikaystäväsi tilanne voi pahentua, kun ikää tulee enemmän. Se ettei hän edes myönnä tehneensä näitä asioita on jo huono.
Lapsuudesta näyttää heijastuvan se, että itkemisellä saa tahtonsa läpi, kuten sai sinutkin.
Laittaisin välit poikki ja varmasti saat miehen, joka on arvoisesi ja rehellinen.
Mieheen täytyy pystyä luottamaan sehän on parisuhteen a ja o.
Kerran, kun pettävät varmasti pettävät toistekkin, valitettavasti.
- Samoja kokenut -
Mulla on hieman eri mielipide kuin muilla, tunnistin melkein itseni tuosta paitsi että mä olen 23-vuotias ja mies pian 30. Meillä oli aikanaan aivan samanlaista, mies valehteli, jätti laskuja maksamatta, no mun kavereilta ei ole varastanut eikä muutenkaan mutta muutoin kuulosta TODELLA tutulta...
Jokainen juttu on tietty yksilöllinen, mutta kyllä minä ja poikaystäväni seurustellaan tänäkin päivänä. Se oli silloin ja siitä päästin yli, tosin monen itkun ja mutkan kautta, mutta tänä päivänä poikaystäväni on ihan eri ihminen, tosin hänellä on enemmän elämänkokemusta ja ikää kuin sinun poikaystävälläsi mutta hän on ottanut opikseen.
Kaikki eivät niin tee, mutta mä en silloin halunnut antaa periksi koska rakastin ja välitin hänestä niin paljon ja luulen että minulla on ollut aika suuri osa tässä hänen "muuttumisessaan", itse olen välillä liiankin säntillinen ja perusteellinen, mutten voi sietää vastuuttomuutta mitä hän teki ja ilmaisin sen hyvin voimakkain mielipitein.
Nyttemmin ei pariin vuoteen ole tarvinnut huolehtia maksaako hän laskunsa, tosin se on hallaa vain hänelle itselleen koska emme asu yhdessä, asuimme joskus mutta lähdin yhteisestä kodistamme koska hän laiminlöi yhteisiä maksuja jne. Olemme nyt olleet n. 5 vuotta aika ajoin yhdessä, nyttemmin pian tulee ensimmäinen kunnollinen vuosipäivä!
Toivotan sinulle onnea jaksamiseen, aina ei käy niin kuin elokuvissa ja tekin olette niin nuoria että mitä vaan voi tapahtua. En voi sanoa sitä kannattaako sinun jatkaa vai ei, minun kohdallani jaksaminen kannatti, mutta se sinun täytyy päättää itse ja punnita niitä asioita jotka ovat sinulle tärkeitä.
Onnea.. ja jaksamista.
jokseenkin samanlaisia tilanteita ukoltani...ne pistää ihan oikeasti miettimään.
meillä on ollut kaksi todellla vakavaa kriisiä,pahempia kuin teidän (en siis mitenkään vähättele silti sun asioita) mutta kuitenkin.
Jokainen tekee näissä itse ratkaisunsa,ne ei oe, helppoja,mutta tehtävä ne silti on...
Päivitetäänpä tietoja. Aloin juurta jaksaen tivaamaan asioita mieheltä, ja kyllä niitä vastauksiakin alkoi sitten tulla kun kerroin kuinka tilanne tällä hetkellä mun kohdalla on.
Auton vakuutusmaksujupakka tuli selvitettyä. On edelleen sitä mieltä että lasku varmasti maksettiin, mutta tultiin siihen tulokseen että saattaa olla että se unohtui kun niitä laskuja oli muutama maksettavana. Ehkä hän vain luuli maksaneensa sen kun maksoi vuokran. Asia korvataan siten että hän maksaa seuraavan vakuutuksen.
Luokkakaverin kännykkävarkauskin on selvitetty. Suostui kertomaan kuka kännykän olin vienyt, ja asia on varmistettukin. Joten tämän asian saa heivata onneksi unholaan vihdoin ja viimein. Se on paljon mieltä kalvanut. Yksi kriisi jää edelleen muhimaan tuhojaan mieleen ja yksi jupakka saattaa jäädä arvoitukseksi koko loppuelämäksi, mutta tämä riittää tältä erää :).
Ehkäpä tästä vielä päästään jonnekin ponnistamaan. Tahtoa ja halua ainakin on kovasti. Joku sanoi, että on itse päätettävä ottaako riski vai ei. Taidan ainakin vielä toistaiseksi ottaa sen riskin.
MUTTA tulet ajan kanssa huomaamaan että olisi kannattanut erota jo nyt. ihan tosi. kokemusta on