Niinistön hyökkäävyys

Sota ja rauha

sekä Nato intoilu viittaa siihen, että kirkasotsaiset Kariluodot ovat taas menossa lyömään päätänsä Karjalan mäntyyn.

3

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ironista kun muistaa, että Suomen sodanjälkeisen, mielestäni ainoan oikean, ulkopolitiikan luoja,
      J.K.Paasikivi oli myös Kokoomuspuolueen jäsen!!!
      Tuon Suurmiehen opetushan oli maantiedon opiskelu!
      vom

      • aikaan

        ei ollut globalisaatio-nimistä kusetusta.
        Silti kaikki kunnia Juho Kustille, maantieto kannattaa osata............


      • oikein

        oliko sillä muita vaihtoehtoja silloin. eipä ollut,ei. sodan hävinneen on otettava lusikka kauniiseen käteen.
        nyttemmin kokoomuslaiset myivät isänmaamme päätäntävallan brysseliin.
        kiitokseksi siitä nostivat EU:ssa vielä jäsenmaksummekin nelinkertaiseksi.
        vastineeksi tavallinen kansa ei saa mitään, pikemminkin päinvastoin, kun yritystemme annetaan lähteä "muille maille kultaa vuolemaan" sanottuaan irti työntekijänsä täällä. vaikka hyvää tulosta tekivät täälläkin.
        soini saa kannatusta nyt ja etenkin tulevissa eduskuntavaaleissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1248
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      883
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      809
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      664
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      243
      584
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      308
      578
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      569
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      530
    Aihe