TYÖPAIKKAKIUSAAJILLE

HANKKIKAA OMA ELÄMÄ, JOTTEI TOISTEN ELÄMÄÄN TARVITSE PUUTTUA. NÄIN ON PARAS.
3842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

selvemmin ei asiaa vois ilmaista.Itselläni ei ole vaihtoehtoa vaikka kaikki se takanapäin.Mutta en luota enään kehenkään,on vain ihmisiä jotka tavoittelee omaa etuaan.Jos on työpaikka jossa vähän työntekijöitä,on aina joku joka laitetaan silmätikuksi.Kun taas suuremmassa ryhmässä kaikki "tekeminen" hukkuu...kun ei enää pystytä seuraamaan yksittäistä ihmistä.

Äänestä

Kiusaajalla voi olla jokin motiivi. Olet esimekiksi pätevämpi eli toisinsanoen uhka, tai sitten kiusaaja on esimerkiksi määräaikaistyöllistetty harjoittelija, joka haluaa vakituisen työpaikkasi itselleen tehden ikäänkuin tilaa itselleen. Niinpä hän alkaa selän takana mustamaalauksen ja käännyttää muut sinua vastaan. Kun johtokin on saatu mukaan peliin, on työpaikka jo melkein ansaittu.

Onnistuu todella hyvin niissä työyhteisöissä, joissa asiat on totuttu lakaisemaan maton alle eikä asioista saa keskustella. Kokemuksesta tiedän, itseltäni varastettiin työpaikka juuri näin ja tapauksesta jäi todella hyvät todisteetkin, oikein kouluesimerkiksi. Nimimerkin takaa löytyy linkki tarinaan, jos kiinnostaa.

Äänestä
  • Yhdyn kipupisteen toteamukseen. Yleensä kiusaajia häiritsee jokin asia kolleegassaan. Sitten aletaan katsoa kieroon ja syyksihän kelpaa mikä tahansa (koulutus, ulkonäkö, itsenäisyys, iloisuus, herkkyys, menestys, varakkuus....). Sitten alkaa mobbaus. Kiusaaja hankkii muitakin piiriinsä, ja pelin henkeen kuuluu yleensä se, että kiusattua tirvaistaan yllättäen kuka mistäkin kohdasta. Tuo kipupisteen mainitsema mustamaalaus - käännytys -touhukin kuuluu niin aidosti kuvaan. Miten jotkut jaksaa sitä?

    Se on sairasta peliä. Mutta sitähän ei tarvitse kiusaajien miettiä kun ne mustamaalaa kiusatun oudoksi, hulluksi ja ties miksikä. Onneksi ei tarvitse enää moisesta kärsiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ELÄMÄNKOULU kirjoitti:

HANKKIKAA OMA ELÄMÄ, JOTTEI TOISTEN ELÄMÄÄN TARVITSE PUUTTUA. NÄIN ON PARAS.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu