rakastajasta ystävä? mahdoton yhtälökö?

Kiitos palautteestasi! Omakohtaiset kokemuksesi "toisen naisen" roolista puhuivat omaa korutonta kieltänsä viestissäsi. Sitä kautta ymmärrät paremmin toisen osapuolen kokeman tuskan ja näkökulmat ja hyvä niin...yhtä totuutta tässä asiassa ei olekaan. Kuitenkaan asiat eivät ole ihan niin yksinkertaisia minun kannaltani kuin esitit. Ei todellakaan ole helppoa kävellä ulos avioliitosta, katsoa lapsia silmiin ja kertoa, että äiti haluaa jonkun muun kuin isin. Ei myöskään ole helppoa hajottaa kotia, jota on lapsillensa rakentanut. Rakastan myös syvästi lapsiani, enkä tahdo heitä satuttaa. Äidin rakkautta suurempaa ei olekaan...ei minulle. Avioliittonikin on toimiva, vaikka en rakasta miestäni tavalla jota taas tunnen toista miestä kohtaan. Kyseenalaistit rakkauteni ja sanon sinulle, että siinä olet väärässä. Minä rakastan häntä ja tulen niin aina tekemään...valinnoistani huolimatta. Yksin jäämisen pelosta tai varalla pitämisestä ei myöskään koskaan ole ollut kysymys, ei minun kohdallani.
Tiedän, että olen satuttanut häntä hyvin paljon ja ehkä minun on myös vihdoin hyväksyttävä se, että ystävyys ei ole vaihtoehto syistä joita sinäkin toit esille viestissäsi. Hän ansaitsee parempaa, eikä minulla ole oikeus sitoa häntä itseeni edes ystävyyden nimissä.
Silti toivon ja uskon, että jonakin päivänä saan olla hänen lähellään ja tuntea sen yhteyden mikä välillämme tälläkin hetkellä on hiljaisuudesta huolimatta.

Olen samaa mieltä kanssasi, Utelias, että on rakkautta on todella vaikea muuttaa ystävyydeksi. Ensin pitää vähintään "antaa haavojen umpeutua", mutta yhteyden pitäminen voi silti tehdä niin kipeää, ettei sitä halua pitkänkään ajan jälkeen.

Rakkaussuhteessa usein odotukset vastapuolelta ovat erilaiset kuin ystävyyssuhteessa. Siksi voi jo ihan siksi olla mahdotonta olla "vain ystäviä".

Kolmanneksi ymmärrän oikein hyvin, että tämä jätetyksi tullut mies, tai sinä, Utelias, ette halua pitää yhteyttä toiseen, jolle jää kaikki se, mitä te ehkä kaipasitte. Miten voi pitää yhteyttä kumppaniin, joka vetäytyy takaisin avioliittoonsa, kun itse on jäänyt yksin nuolemaan näppejään? Tulee tunne, että hän vain siirtyy pöydästä toiseen, kun itseltä viedään kaikki nenän edestä, vaikka se ei välttämättä vastaa todellisuutta. Kyllä silloin helposti ajattelee, että maailma on epäoikeuden mukainen ja minä joudun kokemaan vääryyttä.

Ja paksuinta todella on, että tällainen vetäytyjä vielä elättelee toiveita, että toinen odottaa häntä mahdollisesti ikuisesti.

Mutta sitä en sulata, että haluat rikkoa toisen perheen. Alkuperäinen kirjoittaja ei sanonut mitään perheestään. Miten niin hän vie mieheltään oikeuden onneen? Mistä sinä tiedät, mikä tämän tuntemattoman miehen onni on? Onnen ajatellaan kai olevan uusi suhde, mutta onko sellainen aina jättämisen kivun väärtti?

Ihmisiä eroaa ihan riittävästi, perheitä hajoaa ja yhdistyy, enkä voi pitää sitä missään tapauksessa lapsille hyvänä. Ja alkup. kirjoittajalla on varmasti lapsia, sillä tuskin hän palaisi "perheensä" eli yksin miehensä luo ihanasta suhteestaan. Ei perheen hajoaminen aina ole se paras ja kaikken kannalta hyvä vaihtoehto, vaikka vanhempien rakkaus vähän rakoilisikin. Ei ainakaan automaattisesti - niin kuin tunnut ajattelevan.

Utelias, kysyt, että miksi kirjoittaja saa valita, miten jatkaa elämäänsä. On valitettava tosiasia, että toisen saa jättää, mutta toisesta ei saa pitää kiinni. Aloittaessasi suhteen perheelliseen mieheen otat riskin, ettei hän jätä perhettään sinun vuoksesi.

Ei pidä myöskään paikkansa, että sanot, ettei kyseessä ole rakkaus, jos ei eroa. Joillakin ihmisillä on onneksi velvollisuudentuntoa ja järkeä ajatella muutakin kuin omien halujensa tai jopa oikkujensa täyttymistä ja asettaa toisten tunteet ja elämä itsensä edelle - mitä sinulla ei ehkä ymmärrettävästä syystä tällä hetkellä ole.

Syytät kirjoittajaa kovasti itsekääksi, mutta hän on tehnyt varmasti raastavan valinnan. Hän rakastui, se ei ole järjen asia, ja lopulta hänen oli tehtävä kipeä päätös, joka satuttaa eräitä ihmisiä riippuen siitä, mitä asioita hän laittaa etusijalle. Minusta perheen eteen uhrautuminen ei ole itsekyyttä pahimmasta päästä, päinvastainen ennemminkin.

Weera kirjoitti:

Olen samaa mieltä kanssasi, Utelias, että on rakkautta on todella vaikea muuttaa ystävyydeksi. Ensin pitää vähintään "antaa haavojen umpeutua", mutta yhteyden pitäminen voi silti tehdä niin kipeää, ettei sitä halua pitkänkään ajan jälkeen.

Rakkaussuhteessa usein odotukset vastapuolelta ovat erilaiset kuin ystävyyssuhteessa. Siksi voi jo ihan siksi olla mahdotonta olla "vain ystäviä".

Kolmanneksi ymmärrän oikein hyvin, että tämä jätetyksi tullut mies, tai sinä, Utelias, ette halua pitää yhteyttä toiseen, jolle jää kaikki se, mitä te ehkä kaipasitte. Miten voi pitää yhteyttä kumppaniin, joka vetäytyy takaisin avioliittoonsa, kun itse on jäänyt yksin nuolemaan näppejään? Tulee tunne, että hän vain siirtyy pöydästä toiseen, kun itseltä viedään kaikki nenän edestä, vaikka se ei välttämättä vastaa todellisuutta. Kyllä silloin helposti ajattelee, että maailma on epäoikeuden mukainen ja minä joudun kokemaan vääryyttä.

Ja paksuinta todella on, että tällainen vetäytyjä vielä elättelee toiveita, että toinen odottaa häntä mahdollisesti ikuisesti.

Mutta sitä en sulata, että haluat rikkoa toisen perheen. Alkuperäinen kirjoittaja ei sanonut mitään perheestään. Miten niin hän vie mieheltään oikeuden onneen? Mistä sinä tiedät, mikä tämän tuntemattoman miehen onni on? Onnen ajatellaan kai olevan uusi suhde, mutta onko sellainen aina jättämisen kivun väärtti?

Ihmisiä eroaa ihan riittävästi, perheitä hajoaa ja yhdistyy, enkä voi pitää sitä missään tapauksessa lapsille hyvänä. Ja alkup. kirjoittajalla on varmasti lapsia, sillä tuskin hän palaisi "perheensä" eli yksin miehensä luo ihanasta suhteestaan. Ei perheen hajoaminen aina ole se paras ja kaikken kannalta hyvä vaihtoehto, vaikka vanhempien rakkaus vähän rakoilisikin. Ei ainakaan automaattisesti - niin kuin tunnut ajattelevan.

Utelias, kysyt, että miksi kirjoittaja saa valita, miten jatkaa elämäänsä. On valitettava tosiasia, että toisen saa jättää, mutta toisesta ei saa pitää kiinni. Aloittaessasi suhteen perheelliseen mieheen otat riskin, ettei hän jätä perhettään sinun vuoksesi.

Ei pidä myöskään paikkansa, että sanot, ettei kyseessä ole rakkaus, jos ei eroa. Joillakin ihmisillä on onneksi velvollisuudentuntoa ja järkeä ajatella muutakin kuin omien halujensa tai jopa oikkujensa täyttymistä ja asettaa toisten tunteet ja elämä itsensä edelle - mitä sinulla ei ehkä ymmärrettävästä syystä tällä hetkellä ole.

Syytät kirjoittajaa kovasti itsekääksi, mutta hän on tehnyt varmasti raastavan valinnan. Hän rakastui, se ei ole järjen asia, ja lopulta hänen oli tehtävä kipeä päätös, joka satuttaa eräitä ihmisiä riippuen siitä, mitä asioita hän laittaa etusijalle. Minusta perheen eteen uhrautuminen ei ole itsekyyttä pahimmasta päästä, päinvastainen ennemminkin.

Lue lisää

...helposti vain itse ajattelee noin kun kirjoitin, koska nyt on itse tilanteessa jossa toinen on jättänyt ja valinnut perheensä.
Itse olen ehkä vihainen tälle miehelle siksi, että hän jätti minut ja palasi takaisin perheensä luokse ja nyt jälleen soittelee ja kertoo kokoajan miettivänsä millä saisi minut takaisin.
Elikkä mietin sitä, miksi hän ei anna minun olla ja unohtaa, kun on kerta lähtenyt.
Miksi minun pitää nyt sitten olla vahva ja sanoa ei enään. Hän on varmasti luvannut vaimolleen kun on takaisin mennyt, ettei enään pidä yhteyttä minuun ja nyt hän kuitenkin taas tekee sitä.
Kyllä minä ymmärrän, että lapset menee etusijalle. Niin ne menee itsellänikin ja juuri siksi en nyt voi olla itsekäs ja vain ottaa mies takaisin. Vaan sanoin hänelle, että hänen on nyt ajateltava lapsiaan ja samoin itseni, sillä enhän voi hänen taas antaa tulla elämääni ja sekoittaa oman ja lapseni elämää. Eli olen itsekkin ollut avioliitossa ja en koskaan edes miettinyt pettämistä, liittomme loppui muista syistä ja siksi mielestäni ihminen joka on liitossa on itsekäs jos aloittaa toisen suhteen ennenkuin entinen on ohi, koska hän satuttaa muita. Toki tiedän että minunkin olisi pitänyt aikoinani osata sanoa miehelle ei, koska tiesin hänen olevan varattu. Mutta uskoin häntä kun hän sanoi olevansa eroamassa, enhän tiennyt että asia ei ollutkaan niin.

Utelias kirjoitti:

...helposti vain itse ajattelee noin kun kirjoitin, koska nyt on itse tilanteessa jossa toinen on jättänyt ja valinnut perheensä.
Itse olen ehkä vihainen tälle miehelle siksi, että hän jätti minut ja palasi takaisin perheensä luokse ja nyt jälleen soittelee ja kertoo kokoajan miettivänsä millä saisi minut takaisin.
Elikkä mietin sitä, miksi hän ei anna minun olla ja unohtaa, kun on kerta lähtenyt.
Miksi minun pitää nyt sitten olla vahva ja sanoa ei enään. Hän on varmasti luvannut vaimolleen kun on takaisin mennyt, ettei enään pidä yhteyttä minuun ja nyt hän kuitenkin taas tekee sitä.
Kyllä minä ymmärrän, että lapset menee etusijalle. Niin ne menee itsellänikin ja juuri siksi en nyt voi olla itsekäs ja vain ottaa mies takaisin. Vaan sanoin hänelle, että hänen on nyt ajateltava lapsiaan ja samoin itseni, sillä enhän voi hänen taas antaa tulla elämääni ja sekoittaa oman ja lapseni elämää. Eli olen itsekkin ollut avioliitossa ja en koskaan edes miettinyt pettämistä, liittomme loppui muista syistä ja siksi mielestäni ihminen joka on liitossa on itsekäs jos aloittaa toisen suhteen ennenkuin entinen on ohi, koska hän satuttaa muita. Toki tiedän että minunkin olisi pitänyt aikoinani osata sanoa miehelle ei, koska tiesin hänen olevan varattu. Mutta uskoin häntä kun hän sanoi olevansa eroamassa, enhän tiennyt että asia ei ollutkaan niin.

Lue lisää

Vanhan puolison luokse palataan hyvin usein syrjähyppyjen jälkeen. Valitettavasti silloin on ollut suhteeseen "palaavan" taipumus tuolloin ajatella, että nyt uhraudun lasteni/aviopuolisoni/kulissien jnejne vuoksi. Hammasta purren jatketaan kehnoa avioliittoa. Avioliitossa ei tapahdu kauhean kamalia, muttei mitään hyvän hyvääkään (vaan tasapaksua taaperrusta). Onko ihmisen elo sen väärti? Sopii kunkin miettiä omassa sydämessään miten itse asiasta miettii.

Onko uhrautuminen epäitsekästä ja kuuluuko se oikeasti rakkauteen? Tarkemmin ajateltuani asiaa olen päätynyt ajattelemaan, että rakkauteen kuuluu pyytettömyys, siis ettei odota toiselta saavansa mitään vastineeksi omista teoistaan. Uhrautuminen on puolestaan kuvio jossa jollakin tasolla odotetaan saavansa takaisin jotain. Kun nyt uhraudun lasteni eteen, ehkä saan vanhempana heidät rakastamaan itseäni pidempään. (Sori vähän huono esimerkki, mutta toivottavasti pointti tuli esiin) Jos odotan saavasi jostain teosta takaisin samalla mitalla siitä puuttuu pyyteettömyys, ja samalla voi kysyä itseltä onko se silloin rakkautta. Minusta tässä mielessä uhrautuminen on itsekästä eikä kuulu rakkauteen. Mutta tietysti kukin tekee tavallaan, ja muistettavahan se on, että tällaista elämän juoksuhaudoissa rämpimistä tämä elämä parhaimillaankin on. Ei perheidylli lapsille vielä mitään onnellista elämää takaa.

Etikkainen sitruuna kirjoitti:

Vanhan puolison luokse palataan hyvin usein syrjähyppyjen jälkeen. Valitettavasti silloin on ollut suhteeseen "palaavan" taipumus tuolloin ajatella, että nyt uhraudun lasteni/aviopuolisoni/kulissien jnejne vuoksi. Hammasta purren jatketaan kehnoa avioliittoa. Avioliitossa ei tapahdu kauhean kamalia, muttei mitään hyvän hyvääkään (vaan tasapaksua taaperrusta). Onko ihmisen elo sen väärti? Sopii kunkin miettiä omassa sydämessään miten itse asiasta miettii.

Onko uhrautuminen epäitsekästä ja kuuluuko se oikeasti rakkauteen? Tarkemmin ajateltuani asiaa olen päätynyt ajattelemaan, että rakkauteen kuuluu pyytettömyys, siis ettei odota toiselta saavansa mitään vastineeksi omista teoistaan. Uhrautuminen on puolestaan kuvio jossa jollakin tasolla odotetaan saavansa takaisin jotain. Kun nyt uhraudun lasteni eteen, ehkä saan vanhempana heidät rakastamaan itseäni pidempään. (Sori vähän huono esimerkki, mutta toivottavasti pointti tuli esiin) Jos odotan saavasi jostain teosta takaisin samalla mitalla siitä puuttuu pyyteettömyys, ja samalla voi kysyä itseltä onko se silloin rakkautta. Minusta tässä mielessä uhrautuminen on itsekästä eikä kuulu rakkauteen. Mutta tietysti kukin tekee tavallaan, ja muistettavahan se on, että tällaista elämän juoksuhaudoissa rämpimistä tämä elämä parhaimillaankin on. Ei perheidylli lapsille vielä mitään onnellista elämää takaa.

Lue lisää

... mutta jostakinhan on aina luovuttava. Tässä minunkin tapauksessa mies nyt sitten päätti uhrautua lasten, kulissien yms. vuoksi, huomasi ettei ole onnellinen. Mutta, mutta hänen vaimollaanhan ei nyt ole muuta mahdollisuutta kun on ottanut hänet takiasin, kuin luottaa siihen että minä en ota tätä miestä takaisin.
Toisaalta olo on inhottava, niin paljon häntä rakastan, mutta minun on pakko uhrautua hänen vaimonsa, lastensa ja kulissiensa vuoksi ja jatkettava elämääni. Sillä jos nyt otan hänet takaisin, rikon sen perheen kokonaan ja siihenhän minulla ei ole oikeutta...
Joo, tämä on tälläistä tyhmää jankutusta, asia jolle en voi yhtään mitään ja kyllä tämä satuttaa kun joutuu luopumaan ihmisestä jota rakastaa eikä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
No, toivottavasti he ovat jatkossa "onnellinen" perhe ja vaimo on tyytyväinen kun mies on edes fyysisesti paikalla.
En ole katkera mutta, kuitenkin heidän onnensa tähden yritän jatkaa elämääni, seuranani ikuinen ikävä.

Etikkainen sitruuna kirjoitti:

Vanhan puolison luokse palataan hyvin usein syrjähyppyjen jälkeen. Valitettavasti silloin on ollut suhteeseen "palaavan" taipumus tuolloin ajatella, että nyt uhraudun lasteni/aviopuolisoni/kulissien jnejne vuoksi. Hammasta purren jatketaan kehnoa avioliittoa. Avioliitossa ei tapahdu kauhean kamalia, muttei mitään hyvän hyvääkään (vaan tasapaksua taaperrusta). Onko ihmisen elo sen väärti? Sopii kunkin miettiä omassa sydämessään miten itse asiasta miettii.

Onko uhrautuminen epäitsekästä ja kuuluuko se oikeasti rakkauteen? Tarkemmin ajateltuani asiaa olen päätynyt ajattelemaan, että rakkauteen kuuluu pyytettömyys, siis ettei odota toiselta saavansa mitään vastineeksi omista teoistaan. Uhrautuminen on puolestaan kuvio jossa jollakin tasolla odotetaan saavansa takaisin jotain. Kun nyt uhraudun lasteni eteen, ehkä saan vanhempana heidät rakastamaan itseäni pidempään. (Sori vähän huono esimerkki, mutta toivottavasti pointti tuli esiin) Jos odotan saavasi jostain teosta takaisin samalla mitalla siitä puuttuu pyyteettömyys, ja samalla voi kysyä itseltä onko se silloin rakkautta. Minusta tässä mielessä uhrautuminen on itsekästä eikä kuulu rakkauteen. Mutta tietysti kukin tekee tavallaan, ja muistettavahan se on, että tällaista elämän juoksuhaudoissa rämpimistä tämä elämä parhaimillaankin on. Ei perheidylli lapsille vielä mitään onnellista elämää takaa.

Lue lisää

Tehdessäni valintani en todellakaan kokenut uhrautuvani, pikemminkin sitoutuvani niihin lupauksiin joita joskus itselleni ja miehelleni annoin. Tottakai päätökseeni vaikutti suurimmilta osalta lasteni onnellisuus, mutta en todellakaan odota saavani kuvaamaasi "palkkiota" vaan toivon, että lapseni saavat onnellisen ja hyvän elämänalun molempien vanhempien ollessa läsnä heidän arkipäivässään.

Kyllä elämä enimmäkseen on sitä tasapaksua taaperrusta ja arkea. Mikään ei tuntuisi miltään jos koko ajan mentäisiin korkealla ja kovaa. Joka suhteeseen astuu arki ja silloin on syytä alkaa tekemään töitä parisuhteen eteen. Yksin sitä ei kuitenkaan voi tehdä, vaan se vaatii molempien ponnistelua ja halua toimia suhteen eteen. Kyllä avioliitto on TAHDON-asia.

Edellisessä kirjoituksesani valaisin, että avioliittomme on toimiva tänä päivänä. Näin ei aina ollut ja se osaltansa vaikutti myös tähän toiseen suhteeseen. Tunsin, että mieheni piti minua itsestäänselvyytenä, enkä juurikaan löytänyt enää muuta yhteistä kuin lapset ja koti. Toinen mies taas puolestaan toi elämääni kaipaamiani asioita ja pyristelyistäni huolimatta rakastuin häneen. Rakkaus ei todellakaan ole järjen asia. En aivan täysin allekirjoita luonehdintaasi "pyyteettömästä rakkaudesta", kyllä molemmilla osapuolilla parisuhteessa on oikeus antaa ja SAADA myös takaisin päin. Olemme kuitenkin keskustelleet mieheni kanssa ja sitä kautta on avattu uusi sivu suhteessamme. Uskon, että ajan kanssa myös tunteet palaavat roihumaan tuosta pienestä liekistä suurempiin. Jos sitä pienenpientä liekkiä ei olisi ollut en tiedä olisiko tilanne nyt toinen. Eli tällä hetkellä suunta on ainakin sama ja yhteinen. Tulevaisuudesta en tiedä, elän hetken ja päivän kerrallaan.

Suren tietysti sitä, että loukkasin toista miestä ja lopulta menetin kokonaan, mutta kuten Weerakin totesi hienossa viestissään, että jostakin on luovuttava, kaikkea ei voi saada. Tämän tosiasian kanssa opettelen siis nyt elämään ja hyväksymään vuorostansa entisen rakastettuni valinnat. Rakkaus ei katoa, eikä toive siitä, että voisimme vielä kohdata toisemme edes ystävinä.

Etikkainen sitruuna kirjoitti:

Vanhan puolison luokse palataan hyvin usein syrjähyppyjen jälkeen. Valitettavasti silloin on ollut suhteeseen "palaavan" taipumus tuolloin ajatella, että nyt uhraudun lasteni/aviopuolisoni/kulissien jnejne vuoksi. Hammasta purren jatketaan kehnoa avioliittoa. Avioliitossa ei tapahdu kauhean kamalia, muttei mitään hyvän hyvääkään (vaan tasapaksua taaperrusta). Onko ihmisen elo sen väärti? Sopii kunkin miettiä omassa sydämessään miten itse asiasta miettii.

Onko uhrautuminen epäitsekästä ja kuuluuko se oikeasti rakkauteen? Tarkemmin ajateltuani asiaa olen päätynyt ajattelemaan, että rakkauteen kuuluu pyytettömyys, siis ettei odota toiselta saavansa mitään vastineeksi omista teoistaan. Uhrautuminen on puolestaan kuvio jossa jollakin tasolla odotetaan saavansa takaisin jotain. Kun nyt uhraudun lasteni eteen, ehkä saan vanhempana heidät rakastamaan itseäni pidempään. (Sori vähän huono esimerkki, mutta toivottavasti pointti tuli esiin) Jos odotan saavasi jostain teosta takaisin samalla mitalla siitä puuttuu pyyteettömyys, ja samalla voi kysyä itseltä onko se silloin rakkautta. Minusta tässä mielessä uhrautuminen on itsekästä eikä kuulu rakkauteen. Mutta tietysti kukin tekee tavallaan, ja muistettavahan se on, että tällaista elämän juoksuhaudoissa rämpimistä tämä elämä parhaimillaankin on. Ei perheidylli lapsille vielä mitään onnellista elämää takaa.

Lue lisää

Perheellisenä täytyy aina hieman (korostan) uhrautua perheen puolesta. JUURI SE ON RAKKAUTTA. Mutta se uhrautuminen täytyy tulla vapaaehtoisesti, ei hammasta purren. Uhrautuminen on myös PYYTENTÖNTÄ. Jos MINÄ uhraudun, teen vain sen mikä mielestäni on oikein. En voi odottaa muilta mitään vastalahjaksi siihen, että teen oikein..

Jos uhraisi perheensä rakastajalle niin häneen kohdistuisi valtava odotusten, mielihalujen, kuvitelmien ym. paine. Sellainen suhde tuskin kauaa hyvänä jatkuisi.

Kiitos palautteestasi!
Niin, aika näyttää miten käy. Itse olen keskellä suruprosessia, mutta jokainen päivä tuntuu helpommalta kuin eilinen ja tulen aina vain vakuuttuneemmaksi, että tein oikean ratkaisun.

Olit oikeassa niistä paineista ja odotuksista joita varmasti uudessa suhteessa olisi tullut jos olisin päätynyt valitsemaan toisin kun nyt. Tiedostin onneksi senkin mahdollisuuden olemassaolon ratkaisuja tehdessäni.

Exrakastetullani on jo uusi suhde. Hän kykeni solmimaan sen hyvin pian suhteemme päätyttyä, tiettävästi säätöjä oli jo meidän suhteemme aikana. En moiti häntä siitä, minulla ei ollut oikeus odottaa häneltä mitään. Me naiset ja miehet olemme hieman eri tavalla rakennettuja tavassamme käsitellä tunteita. En usko, että hänen prosessinsa suhteemme päättymisestä edes ehti alkaa kunnolla. Tai ehkä hän läpikäy niitä asioita nykyisen suhteensa tuella tai rinnalla. Muutoin on vaikea selittää nopeaa siirtymistä suhteesta toiseen tai ehkä hän vain kykenee siihen helposti. Jokatapauksessa onnea hänelle, sitähän me kaikki tarvitsemme rakkauden lisäksi.

Elämä jatkuu. Kiitos ihanien ystävien ja rakkaiden.

Kiitos!

Tunnelmallista syksyä!

kahden miehen välissä kirjoitti:

Kiitos!

Tunnelmallista syksyä!

.. reagoi kun sai kuulla sinulla olevan rakastajan?
Kuinka paljon olette keskustelleet asiasta, oletteko joutuneet käymään avioliittoneuvojalla?
Ymmärsin, kun tunnut olevan noin rehellinen että olet kertonut syrjähypystäsi ja olette yhdessä lasten isän kanssa päättäneet jatkaa, olinko ymmärtänyt oikein?

3 pyörä kirjoitti:

.. reagoi kun sai kuulla sinulla olevan rakastajan?
Kuinka paljon olette keskustelleet asiasta, oletteko joutuneet käymään avioliittoneuvojalla?
Ymmärsin, kun tunnut olevan noin rehellinen että olet kertonut syrjähypystäsi ja olette yhdessä lasten isän kanssa päättäneet jatkaa, olinko ymmärtänyt oikein?

Lue lisää

En koskaan kertonut hänelle toisesta miehestä, vaikka uskon hänen sen tienneen. Hän ei ole tyhmä ja varmasti kaikki merkit viittasivat siihen. En halunnut/halua loukata häntä sillä tiedolla vain sen takia, että omatuntoni "puhdistuisi" ja taakka putoaisi harteiltani. Siirtäisin vain tuskan eteenpäin muille ja sitä en halua. Loppujen lopuksi miksi hänen pitäisi se tietää? Eikö tärkeämpää ole selvitellä ne syyt, miksi näin kävi? Mitä meille, avioliitollemme tapahtui?

Mieheni toi monta kertaa vaikeuksiemme aikana esille, että haluaa jatkaa avioliittoa ja tehdä kaikkensa, että emme eroaisi. Kaiken pohjalla oli se rakkauden liekki, joka vielä lepatti...heikosti tosin, mutta olemasta olostaan taistellen. Pikkuhiljaa lukuisten keskustelujen jälkeen löysimmme taas yhteyden ja myös ne kompastuskivet, jotka oli tiellemme tulleet ja keinot miten kiertää kivet. Avioliittoneuvojalle emme ole menneet. Olemme saaneet tukea muualta.

Matka on pitkä ja me vasta aivan alussa, mutta uskon, että tästä selvitään.

kahden miehen välissä kirjoitti:

En koskaan kertonut hänelle toisesta miehestä, vaikka uskon hänen sen tienneen. Hän ei ole tyhmä ja varmasti kaikki merkit viittasivat siihen. En halunnut/halua loukata häntä sillä tiedolla vain sen takia, että omatuntoni "puhdistuisi" ja taakka putoaisi harteiltani. Siirtäisin vain tuskan eteenpäin muille ja sitä en halua. Loppujen lopuksi miksi hänen pitäisi se tietää? Eikö tärkeämpää ole selvitellä ne syyt, miksi näin kävi? Mitä meille, avioliitollemme tapahtui?

Mieheni toi monta kertaa vaikeuksiemme aikana esille, että haluaa jatkaa avioliittoa ja tehdä kaikkensa, että emme eroaisi. Kaiken pohjalla oli se rakkauden liekki, joka vielä lepatti...heikosti tosin, mutta olemasta olostaan taistellen. Pikkuhiljaa lukuisten keskustelujen jälkeen löysimmme taas yhteyden ja myös ne kompastuskivet, jotka oli tiellemme tulleet ja keinot miten kiertää kivet. Avioliittoneuvojalle emme ole menneet. Olemme saaneet tukea muualta.

Matka on pitkä ja me vasta aivan alussa, mutta uskon, että tästä selvitään.

Lue lisää

..kiva kun olet rehellinen ja miksipä sitä miehesi niskaan kaataisitkaan.
Mutta mitä luulet, jos joskus esim. puolen vuoden kuluttua miehesi todella saa tietää tästä toisesta, kestääkö se teidän liitto ihan varmasti sittenkin?

3 pyörä kirjoitti:

..kiva kun olet rehellinen ja miksipä sitä miehesi niskaan kaataisitkaan.
Mutta mitä luulet, jos joskus esim. puolen vuoden kuluttua miehesi todella saa tietää tästä toisesta, kestääkö se teidän liitto ihan varmasti sittenkin?

Lue lisää

hmmm...vaikea sanoa, kun on tämä tunne, että hän tietää, mutta varmasti myös itseään suojellakseen ei ota asiaa esille. En rehellisesti sanottuna osaa vastata kysymykseesi tyhjentävästi. Itse toivon, että mikäli niin kävisi hän samalla tavalla kun tähänkin asti miettisi miksi tälläiseen tilanteeseen päädyttiin...syitä ja seurauksia...

Elän/elämme päivän kerrallaan. Huomisesta ei tiedä.

Mikä sinun tilanteesi on "kolmas pyörä" ?
Kerro hieman taustastasi, voin ehkä auttaa.

kahden miehen välissä kirjoitti:

hmmm...vaikea sanoa, kun on tämä tunne, että hän tietää, mutta varmasti myös itseään suojellakseen ei ota asiaa esille. En rehellisesti sanottuna osaa vastata kysymykseesi tyhjentävästi. Itse toivon, että mikäli niin kävisi hän samalla tavalla kun tähänkin asti miettisi miksi tälläiseen tilanteeseen päädyttiin...syitä ja seurauksia...

Elän/elämme päivän kerrallaan. Huomisesta ei tiedä.

Mikä sinun tilanteesi on "kolmas pyörä" ?
Kerro hieman taustastasi, voin ehkä auttaa.

Lue lisää

mikähän tilanteeni olisi.
En ole tavannut tätä miestä n. 4 kuukauteen.
Muutama tekstiviesti ja puhelu on häneltä tullut.
Etsii nyt itselleen asuntoa ja on eroamassa.
En halua tavata häntä, ennenkuin on asiansa selvittänyt. Katson tilanteen uudelleen sitten kun on muuttanut omaan asuntoonsa ja vienyt eropaperit. Tiedän kyllä sen, että jos hän eroa syy eroon olen minä, mutta juuri nyt en uskalla häneen luottaa. Minulle ei nyt riitä sanat, vain teot puhuvat ja en halua sekaantua tämän avioparin päätöksiin, he saavat tehdä päätöksensä itse.

3 pyörä kirjoitti:

mikähän tilanteeni olisi.
En ole tavannut tätä miestä n. 4 kuukauteen.
Muutama tekstiviesti ja puhelu on häneltä tullut.
Etsii nyt itselleen asuntoa ja on eroamassa.
En halua tavata häntä, ennenkuin on asiansa selvittänyt. Katson tilanteen uudelleen sitten kun on muuttanut omaan asuntoonsa ja vienyt eropaperit. Tiedän kyllä sen, että jos hän eroa syy eroon olen minä, mutta juuri nyt en uskalla häneen luottaa. Minulle ei nyt riitä sanat, vain teot puhuvat ja en halua sekaantua tämän avioparin päätöksiin, he saavat tehdä päätöksensä itse.

Lue lisää

Varmasti vaikea valinta niin hänelle kuin sinulle olla ottamatta yhteyttä. Asiat kuitenkin vaikuttavat olevan pahasti kesken, joten erittäin hyvä päätös sinulta odottaa rauhassa ja vetäytyä sivuun hetkeksi. Rakkaus ei ole järjen asia, mutta aina välillä on hyvä, että edes joku käyttää sydämen sijasta myös päätänsä. Rakastetullasi on paljon menetettävänään. Tämä ei tarkoita sitä etteikö myös sinulla olisi, mutta anna pahimpien tyrskyen laantua ennen kuin astut taas mukaan kuvaan, mikäli rakastettusi tosissaan haluaa sinut ja on valmis muutokseen.
Teot puhukoon puolestansa. Teillä ei varmasti tule olemaan helppoa, joten toivon, että jaksat
ja kestät.

Voimia, ystäväni

Haluaisin kuulla vielä mielipiteesi ystävyydestä rakkauden jälkeen. Uskotko, että se olisi esim. sinun kohdallasi mahdollista joskus?

kahden miehen välissä kirjoitti:

Varmasti vaikea valinta niin hänelle kuin sinulle olla ottamatta yhteyttä. Asiat kuitenkin vaikuttavat olevan pahasti kesken, joten erittäin hyvä päätös sinulta odottaa rauhassa ja vetäytyä sivuun hetkeksi. Rakkaus ei ole järjen asia, mutta aina välillä on hyvä, että edes joku käyttää sydämen sijasta myös päätänsä. Rakastetullasi on paljon menetettävänään. Tämä ei tarkoita sitä etteikö myös sinulla olisi, mutta anna pahimpien tyrskyen laantua ennen kuin astut taas mukaan kuvaan, mikäli rakastettusi tosissaan haluaa sinut ja on valmis muutokseen.
Teot puhukoon puolestansa. Teillä ei varmasti tule olemaan helppoa, joten toivon, että jaksat
ja kestät.

Voimia, ystäväni

Haluaisin kuulla vielä mielipiteesi ystävyydestä rakkauden jälkeen. Uskotko, että se olisi esim. sinun kohdallasi mahdollista joskus?

Lue lisää

itseään kiusaamaan, luulisin. Jos niin kävisi, että mies päättäisi jäädä lopullisesti vaimonsa luokse, niin enpä usko että pystyisimme olemaan vain ystäviä. Se ei varmaan tässä meidän tapauksessamme onnistuisi, sillä suhteemme on kestänyt jo niin monta vuotta ja jos jatkaisimme tapailua ystävinä, siinä kuitenkin kävisi jossain vaiheessa niin, että suhteemme jatkuisi muuna kuin ystävänä. Nyt on vain tilanne tämä, että muuta vaihtoehtoa ei ole kuin olla kokonaan erossa ja miehen tehtävä se lopullinen päätöksensä.
Hänen vaimonsa tietää että meillä on ollut vuosien suhde ja mies tietää että minua ei saa takaisin kolmanneksi pyöräksi, eli hänellä on tasan kaksi vaihtoehtoa, jäädä tai lähteä.

3 pyörä kirjoitti:

itseään kiusaamaan, luulisin. Jos niin kävisi, että mies päättäisi jäädä lopullisesti vaimonsa luokse, niin enpä usko että pystyisimme olemaan vain ystäviä. Se ei varmaan tässä meidän tapauksessamme onnistuisi, sillä suhteemme on kestänyt jo niin monta vuotta ja jos jatkaisimme tapailua ystävinä, siinä kuitenkin kävisi jossain vaiheessa niin, että suhteemme jatkuisi muuna kuin ystävänä. Nyt on vain tilanne tämä, että muuta vaihtoehtoa ei ole kuin olla kokonaan erossa ja miehen tehtävä se lopullinen päätöksensä.
Hänen vaimonsa tietää että meillä on ollut vuosien suhde ja mies tietää että minua ei saa takaisin kolmanneksi pyöräksi, eli hänellä on tasan kaksi vaihtoehtoa, jäädä tai lähteä.

Lue lisää

Ymmärrän pointtisi ystävyyden suhteen. Olen itsekin miettinyt sitä miten vaikeata ystävänä kohtaaminen voisi olla, vaikka kuinka toivon sitä. Ehkä kun aikaa on mennyt riittävästi ja asioihin on saanut kunnolla etäisyyttä, se voisi olla mahdollista ilman välitöntä intohimon roihahtamista ilmiliekkeihin.

Moni on kirjoituksessaan tuonut esille toisen kykenemättömyyden tyytyä VAIn ystävyyteen, mutta jotenkin vain itse koin rakastettuni antavan minulle niin paljon myös ystävyyssuhteessa olevia tärkeitä asioita, että sen menettäminen tuntuu katkeralta. Tietysti minun tärkein tehtäväni tällä hetkellä on luoda se sama henki avioliittoomme yhdessä mieheni kanssa, mutta...luopuminen Hänestä on vaikeaa ja kivuliasta.
Joskus mietin pääsenkö koskaan yli...todella.

Sinä varmasti rakastat, olet jo rakastanut kauan "miestäsi", kun jaksoit olla kaikki nuo vuodet se "toinen" nainen. Tiedän, että se ei ole helppo rooli. Teet varmasti ennenkaikkea itsellesi oikein kun vihdoin vaadit häntä valitsemaan. Valinta ei ole helppo, eikä myöskään sen jälkeinen elämä valitsi hän kumman tahansa. Tässä pelissä ei ole voittajia.

kahden miehen välissä kirjoitti:

Ymmärrän pointtisi ystävyyden suhteen. Olen itsekin miettinyt sitä miten vaikeata ystävänä kohtaaminen voisi olla, vaikka kuinka toivon sitä. Ehkä kun aikaa on mennyt riittävästi ja asioihin on saanut kunnolla etäisyyttä, se voisi olla mahdollista ilman välitöntä intohimon roihahtamista ilmiliekkeihin.

Moni on kirjoituksessaan tuonut esille toisen kykenemättömyyden tyytyä VAIn ystävyyteen, mutta jotenkin vain itse koin rakastettuni antavan minulle niin paljon myös ystävyyssuhteessa olevia tärkeitä asioita, että sen menettäminen tuntuu katkeralta. Tietysti minun tärkein tehtäväni tällä hetkellä on luoda se sama henki avioliittoomme yhdessä mieheni kanssa, mutta...luopuminen Hänestä on vaikeaa ja kivuliasta.
Joskus mietin pääsenkö koskaan yli...todella.

Sinä varmasti rakastat, olet jo rakastanut kauan "miestäsi", kun jaksoit olla kaikki nuo vuodet se "toinen" nainen. Tiedän, että se ei ole helppo rooli. Teet varmasti ennenkaikkea itsellesi oikein kun vihdoin vaadit häntä valitsemaan. Valinta ei ole helppo, eikä myöskään sen jälkeinen elämä valitsi hän kumman tahansa. Tässä pelissä ei ole voittajia.

Lue lisää

tässä pelissä ei tosiaankaan ole voittajia.
Ja tiedän että jos hän päättää lähteä ja joskus voimme aloittaa puhtaalta pöydältä suhteemme uudelleen, ei se tule olemaan helppoa. Sillä hänen sukunsa ei esimerkiksi koskaan tule hyväksymään hänen lähtöään eikä minua, sen ovat jo ilmoittaneet meille molemmille. Mutta, en tiedä kamala tilanne tämäkin on, pysyä taustalla ja olla pois, ei edes tavata. Jospa tietäisin mitä voisin tehdä, en halua häntä painostaa, haluan että päätös on hänen omansa. Jotakin kuitenkin haluaisin tehdä, sillä rakastan häntä oikeasti, enkä tiedä miten jatkan elämääni ilman sitä ihmistä! No, tähän ei saa apua mistään. Joskus toivon että minulla olisi jonkinlainen taikasauva jolla saisin ihmeitä aikaan.

3 pyörä kirjoitti:

mikähän tilanteeni olisi.
En ole tavannut tätä miestä n. 4 kuukauteen.
Muutama tekstiviesti ja puhelu on häneltä tullut.
Etsii nyt itselleen asuntoa ja on eroamassa.
En halua tavata häntä, ennenkuin on asiansa selvittänyt. Katson tilanteen uudelleen sitten kun on muuttanut omaan asuntoonsa ja vienyt eropaperit. Tiedän kyllä sen, että jos hän eroa syy eroon olen minä, mutta juuri nyt en uskalla häneen luottaa. Minulle ei nyt riitä sanat, vain teot puhuvat ja en halua sekaantua tämän avioparin päätöksiin, he saavat tehdä päätöksensä itse.

Lue lisää

moi!
Olen samassa tilanteessa kuin sinä (paitsi miehenä) ja eron a että meillä on ollut 2 kk tauko ja hän on laittanut myös eron vireille .Tapailemme taas ja hänen eronsa hoitaminen pienen lapsensa tapaamisten nimissä ja miehensä yhteydenpito on tullut raskaaksi sivusta seurata.Olisi ollut pare antaa sen suru/erotyön antaa rauhassa "hoitua" niinkuin kypsänä ihmisenä näköjään toimit.Tsemppiä sulle ja toivon parasta sulle ja toivoisin itsekin saavan pitää mulle rakasta ihmistä joskus sylissä ilman syyllisyyttä.

3 pyörä kirjoitti:

tässä pelissä ei tosiaankaan ole voittajia.
Ja tiedän että jos hän päättää lähteä ja joskus voimme aloittaa puhtaalta pöydältä suhteemme uudelleen, ei se tule olemaan helppoa. Sillä hänen sukunsa ei esimerkiksi koskaan tule hyväksymään hänen lähtöään eikä minua, sen ovat jo ilmoittaneet meille molemmille. Mutta, en tiedä kamala tilanne tämäkin on, pysyä taustalla ja olla pois, ei edes tavata. Jospa tietäisin mitä voisin tehdä, en halua häntä painostaa, haluan että päätös on hänen omansa. Jotakin kuitenkin haluaisin tehdä, sillä rakastan häntä oikeasti, enkä tiedä miten jatkan elämääni ilman sitä ihmistä! No, tähän ei saa apua mistään. Joskus toivon että minulla olisi jonkinlainen taikasauva jolla saisin ihmeitä aikaan.

Lue lisää

Niin...mitään "lääkettä" ei tilanteeseen ole. Mielestäni toimit järkevästi kun et painosta. Toisaalta olet laittanut hänet seinää vasten, koska et suostu enää jatkamaan kuten ennen ja valinta on tehtävä. Mitä luulet kestääkö rakkautenne mahdolliset arjen paineet ja odotukset mitä teillä molemmilla varmasti on toistenne ja elämänne suhteen? Usein ns. syrjähypyissä eletään aina vain niitä "juhlahetkiä" romantiikalla höystettynä. toisaalta olette tunteneet toisenne jo kauan ja kaikesta ikävästä huolimatta suhteenne on kestänyt. Moni olisi vamasti jo luovuttanut tuossa vaiheessa kun kaikki vastustaa suvusta lähtien. Tekisi mieli sanoa, että katso ympärillesi ja anna muillekin miehille mahdollisuus, mutta tiedän, että se ei ole aivan niin yksinkertaista. Tunteet kun eivät vain lakkaa olemasta, eikä ikävä ja kaipaus noin vaan hellitä...

eroa odottava kirjoitti:

moi!
Olen samassa tilanteessa kuin sinä (paitsi miehenä) ja eron a että meillä on ollut 2 kk tauko ja hän on laittanut myös eron vireille .Tapailemme taas ja hänen eronsa hoitaminen pienen lapsensa tapaamisten nimissä ja miehensä yhteydenpito on tullut raskaaksi sivusta seurata.Olisi ollut pare antaa sen suru/erotyön antaa rauhassa "hoitua" niinkuin kypsänä ihmisenä näköjään toimit.Tsemppiä sulle ja toivon parasta sulle ja toivoisin itsekin saavan pitää mulle rakasta ihmistä joskus sylissä ilman syyllisyyttä.

Lue lisää

niitä hän tarvitsee ennenkaikkea...ja sinä tarvitset paljon kärsivällisyyttä. Anna hänelle aikaa ja lohtua kohdata ikävät asiat, joita ero väistämättä tuo eteen.Onnea!

kahden miehen välissä kirjoitti:

Niin...mitään "lääkettä" ei tilanteeseen ole. Mielestäni toimit järkevästi kun et painosta. Toisaalta olet laittanut hänet seinää vasten, koska et suostu enää jatkamaan kuten ennen ja valinta on tehtävä. Mitä luulet kestääkö rakkautenne mahdolliset arjen paineet ja odotukset mitä teillä molemmilla varmasti on toistenne ja elämänne suhteen? Usein ns. syrjähypyissä eletään aina vain niitä "juhlahetkiä" romantiikalla höystettynä. toisaalta olette tunteneet toisenne jo kauan ja kaikesta ikävästä huolimatta suhteenne on kestänyt. Moni olisi vamasti jo luovuttanut tuossa vaiheessa kun kaikki vastustaa suvusta lähtien. Tekisi mieli sanoa, että katso ympärillesi ja anna muillekin miehille mahdollisuus, mutta tiedän, että se ei ole aivan niin yksinkertaista. Tunteet kun eivät vain lakkaa olemasta, eikä ikävä ja kaipaus noin vaan hellitä...

Lue lisää

... miehille mahdollisuus. Se juuri onkin vaikeaa, kun mikään muu ei kiinnosta. Toki käyn ulkona ja juttelen muidenkin miesten kanssa ja joskus toivonkin, että törmäisin johonkin toiseen jotta voisin unohtaa tämän varatun. Mutta kun ei, niin ei. Sydämeeni ei mahdu muita, Ja koen asian niin, että ensin pitäisi päästä tästä yli, ennen kuin aloitan uutta. En halua ns. "laastarisuhdetta" sillä silloin satuttaisin taas jotakin, joka on syytön tähän.
Vielä tästä, kestäisikö suhteemme arkea. Kyllä, olemme kokeilleet sitä pari kuukautta, mutta koska suku ja vaimo kävivät niin hankalaksi, päätimme luovuttaa ja mies palasi kotiinsa. Sovimme että emme tapaile enään ja hän yrittää laittaa avioliittonsa kuntoon. Mutta, jos sinut tavallaan "pakotettaisiin/painostettaisiin" suvun taholta jatkamaan liittoasi, jaksaisitko elää kulisseissa? Tunnen kyllä miehen sen verran hyvin, että tiedän hänen yrittävän parhaansa, mutta koska suhteemme on pakettu loppumaan, rakkaus on jäänyt jäljelle. Sitä ei kukaan voi meiltä pois ottaa. Nyt mies on päättänyt kuitenkin, vastoin suvun tahtoa, lähteä. Toivon että hän kestää ne tulevat paineet.
Eli kun mainitsit, että pakotin tavallaan hänet valitsemaan, ei asia ole niin. En vain uskalla tapailla häntä, nyt kun on vielä avioliitossa.
:-( Ja varmasti tulee olemaan tulevaisuutemmekin hankalaa näiden painostusten alla, jos sitä joskus yhdessä vielä jatkamme. Molemmilla meillä on lapsia ja se vielä hieman tekee asiat vaikeaksi, ei minun taholtani, mutta hänen vaimonsa tuskin koskaan hyväksyy sitä että hänen lapset tulisivat meille.

3 pyörä kirjoitti:

... miehille mahdollisuus. Se juuri onkin vaikeaa, kun mikään muu ei kiinnosta. Toki käyn ulkona ja juttelen muidenkin miesten kanssa ja joskus toivonkin, että törmäisin johonkin toiseen jotta voisin unohtaa tämän varatun. Mutta kun ei, niin ei. Sydämeeni ei mahdu muita, Ja koen asian niin, että ensin pitäisi päästä tästä yli, ennen kuin aloitan uutta. En halua ns. "laastarisuhdetta" sillä silloin satuttaisin taas jotakin, joka on syytön tähän.
Vielä tästä, kestäisikö suhteemme arkea. Kyllä, olemme kokeilleet sitä pari kuukautta, mutta koska suku ja vaimo kävivät niin hankalaksi, päätimme luovuttaa ja mies palasi kotiinsa. Sovimme että emme tapaile enään ja hän yrittää laittaa avioliittonsa kuntoon. Mutta, jos sinut tavallaan "pakotettaisiin/painostettaisiin" suvun taholta jatkamaan liittoasi, jaksaisitko elää kulisseissa? Tunnen kyllä miehen sen verran hyvin, että tiedän hänen yrittävän parhaansa, mutta koska suhteemme on pakettu loppumaan, rakkaus on jäänyt jäljelle. Sitä ei kukaan voi meiltä pois ottaa. Nyt mies on päättänyt kuitenkin, vastoin suvun tahtoa, lähteä. Toivon että hän kestää ne tulevat paineet.
Eli kun mainitsit, että pakotin tavallaan hänet valitsemaan, ei asia ole niin. En vain uskalla tapailla häntä, nyt kun on vielä avioliitossa.
:-( Ja varmasti tulee olemaan tulevaisuutemmekin hankalaa näiden painostusten alla, jos sitä joskus yhdessä vielä jatkamme. Molemmilla meillä on lapsia ja se vielä hieman tekee asiat vaikeaksi, ei minun taholtani, mutta hänen vaimonsa tuskin koskaan hyväksyy sitä että hänen lapset tulisivat meille.

Lue lisää

todellakin...minulta loppuvat sanat. Ihailen peräänantamattomuuttasi ja vahvuuttasi tuossa vaikeassa tilanteessa. Hän todellakin taitaa olla sinulle se oikea, elämäsi rakkaus?! Rakkautesi häneen olet todistanut koko maailmalle ja vieläkin jaksat uskoa kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, että teillä on mahdollisuus, koska teillä on rakkautta. Toivottavasti rakkautenne ei murene paineiden alle silloinkaan kun todella saatte joskus olla yhdessä. Millä tavoin painostus suvusta ja muualta sotki yhteiselonne? Miksi luovutitte? Kumpi halusi pois? Molemmat? Olisiko tilanne tällä kertaa jotenkin toisenlainen?

En ymmärrä rakastettusi vaimoa minkä takia hän tahtoo pitää avioliitostaan kiinni niin hanakasti, vaikka tietää miehensä rakastavan toista ja tilanne jatkunut jo vuosia. Ei kai hänkään ole onnellinen kuvaamassasi liitossa (vai onko?) ja mitä riitaisa, vaikea liitto tekee lapsille. Pelkät taloudelliset perusteetkaan pysyä liitossa tuskin tyydyttävät ketään osapuolta pitemmällä tähtäimellä. Toisaalta ymmärrän kulissiliitolla tilanteen, jossa molemmat suhteen osapuolet elävät ns. omaa elämäänsä ja molemmat hyväksyvät tämän iman suurempia tunnekuohuja tai kriisien jälkeen päädytään siihen tilanteeseen. Avioliitossa ollaan yhteisestä ymmärryksestä ja vain "paperilla", koska esim. omaisuutta ei haluta osittaa, särkeä lasten kotia yms. Itse en voisi elää niin. Kyllä suhteessa pitää olla rakkautta.

Omasta tilanteestani. Viimeksi eilen vietimme mieheni kanssa romanttista iltaa kahden, lasten ollessa hoidossa. Helliä hetkiä ja toisen huomioivaa läsnäoloa olemme palautelleet liittomme ja hyvällä menestyksellä. Aidosti ja luontevasti, välillä vähän haparoiden toistemme fiiliksiä kuulostellen mutta kuitenkin...
Ymmärrän taas mitä on tunne uudelleen rakastumisesta ja miten syvältä se voi koskettaa. Mietinkö koskaan toista miestä? Mietin, varmasti päivittäin, ei hän koskaan minnekään sydämestäni katoa, mutta näen hänet ja suhteemme nyt uudella tavalla...Mikä parasta syyllisyys eletystä ajasta hänen kanssaan on jotenkin haihtumassa pois, näen kaiken sen takana tarkoituksen. Se mitä suren on se miten se päättyi...sitä, että en saanut sanottua asoita jotka hänen olisi pitänyt kuulla ja valitettavasti nyt se on myöhäistä, hän ei enää halua kuulla...

kahden miehen välissä kirjoitti:

todellakin...minulta loppuvat sanat. Ihailen peräänantamattomuuttasi ja vahvuuttasi tuossa vaikeassa tilanteessa. Hän todellakin taitaa olla sinulle se oikea, elämäsi rakkaus?! Rakkautesi häneen olet todistanut koko maailmalle ja vieläkin jaksat uskoa kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, että teillä on mahdollisuus, koska teillä on rakkautta. Toivottavasti rakkautenne ei murene paineiden alle silloinkaan kun todella saatte joskus olla yhdessä. Millä tavoin painostus suvusta ja muualta sotki yhteiselonne? Miksi luovutitte? Kumpi halusi pois? Molemmat? Olisiko tilanne tällä kertaa jotenkin toisenlainen?

En ymmärrä rakastettusi vaimoa minkä takia hän tahtoo pitää avioliitostaan kiinni niin hanakasti, vaikka tietää miehensä rakastavan toista ja tilanne jatkunut jo vuosia. Ei kai hänkään ole onnellinen kuvaamassasi liitossa (vai onko?) ja mitä riitaisa, vaikea liitto tekee lapsille. Pelkät taloudelliset perusteetkaan pysyä liitossa tuskin tyydyttävät ketään osapuolta pitemmällä tähtäimellä. Toisaalta ymmärrän kulissiliitolla tilanteen, jossa molemmat suhteen osapuolet elävät ns. omaa elämäänsä ja molemmat hyväksyvät tämän iman suurempia tunnekuohuja tai kriisien jälkeen päädytään siihen tilanteeseen. Avioliitossa ollaan yhteisestä ymmärryksestä ja vain "paperilla", koska esim. omaisuutta ei haluta osittaa, särkeä lasten kotia yms. Itse en voisi elää niin. Kyllä suhteessa pitää olla rakkautta.

Omasta tilanteestani. Viimeksi eilen vietimme mieheni kanssa romanttista iltaa kahden, lasten ollessa hoidossa. Helliä hetkiä ja toisen huomioivaa läsnäoloa olemme palautelleet liittomme ja hyvällä menestyksellä. Aidosti ja luontevasti, välillä vähän haparoiden toistemme fiiliksiä kuulostellen mutta kuitenkin...
Ymmärrän taas mitä on tunne uudelleen rakastumisesta ja miten syvältä se voi koskettaa. Mietinkö koskaan toista miestä? Mietin, varmasti päivittäin, ei hän koskaan minnekään sydämestäni katoa, mutta näen hänet ja suhteemme nyt uudella tavalla...Mikä parasta syyllisyys eletystä ajasta hänen kanssaan on jotenkin haihtumassa pois, näen kaiken sen takana tarkoituksen. Se mitä suren on se miten se päättyi...sitä, että en saanut sanottua asoita jotka hänen olisi pitänyt kuulla ja valitettavasti nyt se on myöhäistä, hän ei enää halua kuulla...

Lue lisää

kysymyksiisi, mutta yritän jotenkin selittää.
Suvun ja vaimon painostus on kestää varmasti ikuisesti, eikä tilanne ole toisin kuin aikaisemminkaan. Kun mies kertoi minusta noin pari vuotta sitten vaimolleen ja ilmoitti haluavansa erota, alkoivat miehen vanhemmat kirjoittelemaan minulle uhkaus- ja painostuskirjeitä kotiin ja töihin. Vaimo soitteli minulle ja kertoi rakastavansa miestään niin paljon, ettei häntä koskaan minulle luovuta. Hänen mielestään kun on papin aamen sanottu niin silloin ollaan naimisissa, haluttiin tai ei. Ja samaa toistavat miehen vanhemmat kirjeissään. Kun on lapsia tehty, niistä on huolehdittava ja vastuu kannettava. Kotia ei rikota. Heidän mielestään minä olen viettelijä, ei mies, hän on niin kiltti ettei hän voi tehdä mitään näin kamalaa. Uhkaavat oikeudella yms. koska yritän viedä vaimolta ja lapsilta elättäjän.
Ei tälläisiä juttuja jaksa, siksi oli parasta että mies palasi. Vaikka tiedän ettei hän siellä halua olla, en tiedä pystyykö hän näin vahvoja ihmisiä vastaan taistelemaan. Miehen sanojen mukaan he eivät ole asiasta keskustelleet sanaakaan sen jälkeen kun hän meni sinne takaisin.
Tietysti minuakin hieman askarrattaa se, että olenko miehelle vain keino päästä pois ahdistavista oloista. Mutta en usko, uskon että hän rakastaa minua, sillä tuskin hän muuten vielä kaiken tämän jälkeen aloittaisi tämän lähtemisyrityksen uudelleen, tietäen mikä sota siitä syttyy.

3 pyörä kirjoitti:

kysymyksiisi, mutta yritän jotenkin selittää.
Suvun ja vaimon painostus on kestää varmasti ikuisesti, eikä tilanne ole toisin kuin aikaisemminkaan. Kun mies kertoi minusta noin pari vuotta sitten vaimolleen ja ilmoitti haluavansa erota, alkoivat miehen vanhemmat kirjoittelemaan minulle uhkaus- ja painostuskirjeitä kotiin ja töihin. Vaimo soitteli minulle ja kertoi rakastavansa miestään niin paljon, ettei häntä koskaan minulle luovuta. Hänen mielestään kun on papin aamen sanottu niin silloin ollaan naimisissa, haluttiin tai ei. Ja samaa toistavat miehen vanhemmat kirjeissään. Kun on lapsia tehty, niistä on huolehdittava ja vastuu kannettava. Kotia ei rikota. Heidän mielestään minä olen viettelijä, ei mies, hän on niin kiltti ettei hän voi tehdä mitään näin kamalaa. Uhkaavat oikeudella yms. koska yritän viedä vaimolta ja lapsilta elättäjän.
Ei tälläisiä juttuja jaksa, siksi oli parasta että mies palasi. Vaikka tiedän ettei hän siellä halua olla, en tiedä pystyykö hän näin vahvoja ihmisiä vastaan taistelemaan. Miehen sanojen mukaan he eivät ole asiasta keskustelleet sanaakaan sen jälkeen kun hän meni sinne takaisin.
Tietysti minuakin hieman askarrattaa se, että olenko miehelle vain keino päästä pois ahdistavista oloista. Mutta en usko, uskon että hän rakastaa minua, sillä tuskin hän muuten vielä kaiken tämän jälkeen aloittaisi tämän lähtemisyrityksen uudelleen, tietäen mikä sota siitä syttyy.

Lue lisää

kullostaapa todella ahdasmieliseltä ja näköalattomalta porukalta. Eipä tule mieleen kuin
eräs uskonlahkolaisuus, joiden jäsenten näkisin käyttäytyvän kuvaamallasi tavalla. Todella pöyristyttävää! Tulee pian mieleen, että sinä jos kuka voisit haastaa käräjille ryhmän uhkailijoita. Eikö uhkailukirjeetkin lueta kotirauhan rikkomiseksi? Huh. Aikamoinen liemi.
Eipä ihme, että mieskin pyrkii aktiivisesti kotoaan pois. Sinä olet varmasti hänelle se Enkeli ja kotisi taivas. Hän varmasti rakastaa sinua oikeasti, eikä vain kuvaamasi tilanteen takia. Onhan rakkautenne kuitenkin kestänyt jo kauan ja hän on edelleen valmis suhteeseenne...?
Älä odota kuitenkaan loputtomasti. Elämää on muutakin.

Jaksamista

kahden miehen välissä kirjoitti:

kullostaapa todella ahdasmieliseltä ja näköalattomalta porukalta. Eipä tule mieleen kuin
eräs uskonlahkolaisuus, joiden jäsenten näkisin käyttäytyvän kuvaamallasi tavalla. Todella pöyristyttävää! Tulee pian mieleen, että sinä jos kuka voisit haastaa käräjille ryhmän uhkailijoita. Eikö uhkailukirjeetkin lueta kotirauhan rikkomiseksi? Huh. Aikamoinen liemi.
Eipä ihme, että mieskin pyrkii aktiivisesti kotoaan pois. Sinä olet varmasti hänelle se Enkeli ja kotisi taivas. Hän varmasti rakastaa sinua oikeasti, eikä vain kuvaamasi tilanteen takia. Onhan rakkautenne kuitenkin kestänyt jo kauan ja hän on edelleen valmis suhteeseenne...?
Älä odota kuitenkaan loputtomasti. Elämää on muutakin.

Jaksamista

Lue lisää

... kiitos jälleen vastauksestasi. Olen asettanut itselleni rajaksi tämän loppuvuoden sillä elämänhän on jatkuttava enkä voi odottaa loputtomiin. Mutta nyt ehkä ymmärrät, miksi emme tapaile miehen kanssa. Toki sekin on mielesteni väärin etä soittelemme silloin tällöin. Mitä mieltä olet, siinä vaiheessa kun mies muuttaa omaan asuntoon, en näe syytä miksi emme sitten jo voisi tapaillakkin?
Mutta ok, toki itse tiedän miten toimin. Toisaalta on kiva kuulla vähän muiden mielipiteitä.
Toisaalta ymmärsin vaimoa, ennen, en enään. Luulen että syy miksi hän väkisin roikkuu miehessään on omaisuus, kunnia, yksinäisyyden pelko tai vain läheisriippuvaisuus.
Mutta kun ajattelenkin, hänhän ei voi luottaa muuhun kuin minuun, etten ota takaisin miesta.
Mieheensä hän tuskin voi luottaa, aina saa pelätä koska se taas lähtee.
Sitä en itselleni halua, sillä jonkin verran myös minun puoleltani luotto mieheen on mennyt ja siksi en häntä uudelleen luokseni päästä muuttamaan, ennenkuin kaikki asiat ón ok.
Oikeuteen en heitä taida haastaa, jos nyt ei sitten ihan mahdottomaksi mene kun mies muuttaa...

3 pyörä kirjoitti:

itseään kiusaamaan, luulisin. Jos niin kävisi, että mies päättäisi jäädä lopullisesti vaimonsa luokse, niin enpä usko että pystyisimme olemaan vain ystäviä. Se ei varmaan tässä meidän tapauksessamme onnistuisi, sillä suhteemme on kestänyt jo niin monta vuotta ja jos jatkaisimme tapailua ystävinä, siinä kuitenkin kävisi jossain vaiheessa niin, että suhteemme jatkuisi muuna kuin ystävänä. Nyt on vain tilanne tämä, että muuta vaihtoehtoa ei ole kuin olla kokonaan erossa ja miehen tehtävä se lopullinen päätöksensä.
Hänen vaimonsa tietää että meillä on ollut vuosien suhde ja mies tietää että minua ei saa takaisin kolmanneksi pyöräksi, eli hänellä on tasan kaksi vaihtoehtoa, jäädä tai lähteä.

Lue lisää

Ei ole vaimo tiennyt, sinä valehtelet.

miehisestä palautteestasi. Niin toivoin sitä hartaasti suhteemme aikana ja heti sen päätyttyä. Nyt huomaan tilanteen sikäli muuttuneen, että kun hän torjui lähestymisyritykseni ja vielä itseasiassa kysenalaisella tavalla suostumatta keskustelemaan asiasta niin mitä kauemmas ajallisesti hänestä erkanen sitä varmempi olen, että mikäli hän joskus katsoo ajan olevan kypsä ystävyydelle en sitä itse enää halua. Opin hänestä paljon suhteen päättyessä, enemmän kuin olisin halunnut tietää..