Nythän minä sen keksinkin! Tulen ongelmineni tänne keskusteluun, kuten kaikki muutkin. Haluaisin kuulla hieman mielipiteitänne ja neuvojanne, rakkaat lukijat. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa aivan kakarasta asti, olin 15 kun aloitimme seurustelun (nyt olen 20-vuotias). Vuosi sitten syksyllä aloitin opiskelun ja päätimme pitää hieman etäisyyttä, sillä poikaystäväni jäi toiselle paikkakunnalle. Tapasin samana syksynä yhden aivan mielettömän ihanan pojan, mutta aikamme deittailtuamme huomasimme, ettei siitä tullutkaan mitään. Poikaystäväni sai opintonsa päätökseen tammikuussa ja muutti tänne minun luokseni. Koko talvi ja kesä menikin ihan hyvin, mutta nyt taas kun koulu alkoi, minut valtasi vapauden kaipuu... Ehdotin poikaystävälleni, että mitä jos muuttaisimme erilleen. Mistä vain tietäisin onko se oikea ratkaisu? Pelkään olla yksin, mutta toisaalta haluaisin olla vapaammin. Toisaalta pelkään, etten löydä koskaan ketään hänen kaltaistaan... Mitä mä teen? Haluaisin nauttia täysillä opiskelijaelämän riemuista, mutta se ei ole mahdollista työssäkäyvän avomiehen kanssa. Mistä tiedän rakastanko häntä oikeasti?
Auttavaa kättä?
Heidi
4554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mä oon pian 19-vuotias,myös kakarasta asti seurustellut tyttönen.Oon olut pian jo vuoden kihloissakin ja asun mieheni&koiran kanssa yhdessä.
Mulla oli tos keväällä hirmuinen "kapina" vaihe.Ajattelin just niinku sinäkin...Oisin halunnut mennä ja viettää opiskelijaelämää niinkuin useimmat mun ikäiset...Ja niin mä kyl bailasinkin ankarasti,mistä seuras vaan hirmuiset riidat.Silloin ajattelin etten halua ees seurustella ja epäilin rakkauttani miestäni kohtaa...
Sit tuli kesä ja sain töitä 200km:n päästä rakkaastani.Aluks oli hienoo mennä melkeen niinku itteeni huvitti:)...Mutta loppukesästä huomasin ikävöiväni miestäni hirmuisesti.Nähtiin niin harvoin.Viimeisen kuukauden ajan kaipaus on ollut hirveätä (oon lokakuun alkuun asti "erossa" miehestäni töitten takia).Nyt mä vasta huomaan,että rakastan miestäni oikeesti!!!Eikä mua ees suoraan sanottuna kauheesti enää kiinnosta toi baarielämä.Varmasti viel jossain välis tuun kaipaamaan "sinkkuelämää",kun arki taas rakkaani kanssa koittaa:)Mutta silloin voin taas muistaa,miltä tuntuisi olla erossa...
En tiedä onko sun tunteet "lopullisesti"sammunut,vai onko kyseessä vain ohimenevä vapauden kaipuu.Mä kuitenkin kehottaisin sua monesti miettimään,ennen ku teet lopullisia ratkaisuja.Muuttuisiko sun elämä sen paremmaks,jos lähet miehesi luota?Löydätkö enää koskaan yhtä ihanaa miestä?Keskustele miehesi kanssa.Keksikää jotain "uutta" !:)Mitä teitte suhteenne alkuaikoina?Keksikää jotain kivaa yhdessä,ja viettäkää aikaa myös omien kamujen kanssa:)
Me eletään kuitenkin vain kerran,eli jos susta tuntuu että oot onnettomas suhtees,niin mikään ei ole viel myöhäistä..:)Mieti kuitenkin kaikkia vaihtoehtoja,ja tee niinku sydän sanoo!:)
Tsemppiä ja voimia!:)
Kiitos, oon pohtinut juuri noita samoja asioita :) Kiva tietää, että joku muukin on ollut samassa tilanteessa. Mietin vielä. Hyvää syksyn alkua!
Mistä hiton opiskelijaelämän riemuista ?
Jätä hänet, et rakasta.
Sitä just olen miettinytkin... Etkö ole kuullut opiskelijaelämästä...? Vissiin vain teekkarit harrastavat sitä :)