Mitä tekis, että tekis

Kertokaa, kuinka te menettelisitte, jos puolisonne puhuttelisi sinua humalassa tyyliin:
"Sinä Saatana, painu helvettiin täältä"

Kun hän on selvinyt, hän on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nyt kun tällaista on tapahtunut toistuvasti, olen jäänyt "aseettomaksi". Hän ei pyydä koskaan oma-aloitteisesti anteeksi, kun olen asiasta huomauttanut jälkikäteen, mutta käskystä sitten jossain vaiheessa.

Mitä hittoa tässä tekis? Kyllä minä hänestä välitän, mutta tällaisten jälkeen rakkaus on kovilla...
41722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen huomannut itselläni mainitsemiasi piirteitä. Kielenkäyttö ei ehkä ole samanlaista, enkä hauku suoraan, mutta valitan ja vittuilen puolisolleni. Humalassa ja varsinkin väsyneenä ja jos on ollut huono viikko takana, kaikki jotenkin vaan purkautuu. Seuraavana aamuna hävettää, ja sitä miettii "enhän minä tuollaista oikeasti sanoisi". Ehkä sitä sitten olettaa että puoliso ymmärtää sen olleen "vain kännikiukuttelua", eikä mainitse asiasta. Itselläni on kuitenkin kamala morkkis jälkeenpäin, mutta toivon vain että koko asia unohtuisi, kun en kerta tarkoittanut loukata.

Kaikki tämä suunsoitto johtuu kohdallamme käsittelemättömistä asioista. Joistakin häiritsevistä asioista on vaikea puhua selvinpäin. Humalassa rohkeutta riittää, mutta asiallisuus ja rauhallisuus on tiessään. Ja toinen tietenkin reagoi aggressiivisesti puolustautuessaan yllätyshyökkäykseltä ja sota on pystyssä. Pitäisi vain pystyä puhumaan, mutta helpommin kirjoitettu kuin sanottu.

Äänestä
  • Näin olen ajatellut asian olevan. Mutta se, mikä on tehty, on tehty ja jäljet siitä aina jää. Eli se puhumattomien asioiden kuorma vain kasvaa tällaisten jälkeen ja purkautuu seuraavissa känneissä. Loputon kierre.

    Mitä olet mieltä, tuleeko toisen ottaa asia esille, puhua, jos tekijä ei itse sanaakaan siitä ota esille. Nalkutustako se sitten on?

    Äänestä

  • oikein kirjoitti:

    Näin olen ajatellut asian olevan. Mutta se, mikä on tehty, on tehty ja jäljet siitä aina jää. Eli se puhumattomien asioiden kuorma vain kasvaa tällaisten jälkeen ja purkautuu seuraavissa känneissä. Loputon kierre.

    Mitä olet mieltä, tuleeko toisen ottaa asia esille, puhua, jos tekijä ei itse sanaakaan siitä ota esille. Nalkutustako se sitten on?

    Joo ei tosiaan.. JOS VITTU TOLLANEN HUORA RUMA KAPITALISTI AKKA OIS JA SANOIS NOIN MULLE NII RAISKAISIN SEN NII VITUN NOPEETA, ETTÄ ETTE USKOKKAAN! SIINÄ EI KERKEIS EES HOUSUT PALAA PERKELE! VITTU, SAATANA, PERKELE!!!!111 PS. MAHASELLA EI OO NAHKAA :DDDD SE SYÖPY POIES XD

    PS.2. MUISTAKAA RUOKKIA NORPPIA AINA TIISTAI-SUNNUNTAI ÖISIN. MAANANTAINA NE EI SYÖ MITÄÄN, KOSKA NIILLÄ ON NII VITUN KOVA STONDIS ETTEI MAHU RUUAT SUUHUN!


    BY: PUNIS & JONI & DEMI & UIKKARIT!

    Äänestä

Sinun ja vaimos pitäis hiukan miettiä tota tilannetta että miks se vaimos edes juo säännöllisesti ja tollanen rakkaus ei ole kauheen aitoa enää :/. Yritä pärjätä, kommunikoikaa, pistä vaimos lupaa että ei juo koska teillä on ero edessä, et sä koko loppu elämääs tollasta kestä:/. Olen pahoillani...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikein kirjoitti:

Kertokaa, kuinka te menettelisitte, jos puolisonne puhuttelisi sinua humalassa tyyliin:
"Sinä Saatana, painu helvettiin täältä"

Kun hän on selvinyt, hän on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nyt kun tällaista on tapahtunut toistuvasti, olen jäänyt "aseettomaksi". Hän ei pyydä koskaan oma-aloitteisesti anteeksi, kun olen asiasta huomauttanut jälkikäteen, mutta käskystä sitten jossain vaiheessa.

Mitä hittoa tässä tekis? Kyllä minä hänestä välitän, mutta tällaisten jälkeen rakkaus on kovilla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu