olevanne yksinäinen, surullinen ja tarpeeton? Eli jos masentaa, ja todella. Itsesäälissä kieriskelyn lisäksi kirjoitatte tänne, vai?
Mun fiilikset on todella huonot tällä hetkellä, tuntuu niin yksinäiseltä ja ankealta, kaikki on huonosti.. Ja silti tiedän, että asiani ovat kuitenkin periaatteessa ihan hyvin. Aineellista (ja oikeastaan henkistäkään) puutetta en koe, mutta masentaa vain kaikki. Ja väsyttää.. enkä edes ollut baarissa eilen, vaan ihan rauhallisesti kotona.
Yritän ajatella postitiivisesti, mutta nyt tuntuu ettei se riitä. Ei tätä sinkkuutta jaksaisi loputtomiin.. Minun mielestä ihmistä ei ole tarkoitettu elämään yksin.
Mun fiilikset on todella huonot tällä hetkellä, tuntuu niin yksinäiseltä ja ankealta, kaikki on huonosti.. Ja silti tiedän, että asiani ovat kuitenkin periaatteessa ihan hyvin. Aineellista (ja oikeastaan henkistäkään) puutetta en koe, mutta masentaa vain kaikki. Ja väsyttää.. enkä edes ollut baarissa eilen, vaan ihan rauhallisesti kotona.
Yritän ajatella postitiivisesti, mutta nyt tuntuu ettei se riitä. Ei tätä sinkkuutta jaksaisi loputtomiin.. Minun mielestä ihmistä ei ole tarkoitettu elämään yksin.
Vastaukset 57
Vanhimmat
oli minullakin iltapäivän...helppoa olisi ollut jäädä sohvan nurkkaan...sain kampeuduttua ylös lenkille ja sitten saunan hellittelemäksi, jopa mieli virkistyi, nyt taas jaksaa illan vaikkapa katsella vaalituloksia kudin kädessä eikä kurkkua kalva ikävä yksinäisyys...huominen tulee...
Sinällään tiedän mistä kirjoitit. Mullakin on omat henk.koht.asiat suht'koht hyvin, mutta silti tuntuu että jotain puuttuu. Tiedänkin kyllä mitä, eli se nainen.
Mutten kuitenkaan tunne olevani mitenkään erikoisen yksinäinen, surullinen tai tarpeeton. Noh joskus tuntuu yksinäiseltä, en kiellä sitä. Masentunut en ole mielestäni koskaan, enkä kyllä mielestäni harrasta itsesäälissä kieriskelyäkään.
Lisäksi onhan se piristävää käydä lukemassa näillä palstoilla toisten ihmisten kurjuudesta ja todeta toisilla menevän vielä huonommin kuin minulla itselläni.
Vitsi! Vitsi! :D
Leuka pystyyn ja seuran hakuun, mars!
minut vähän edes hymyilemään :)
No, tämä nyt on tällainen päivä näköjään. En minä kokoajan ole näin surkea, mutta nyt tuntui jotenkin niin erityisen kurjalta, että kirvoitti kirjoittamisen halunikin...
Taidanpa kuitenkin lähteä minäkin vielä lenkille, kuten ylläoleva teki, jospa se parantaisi oloa..
"Tällaisia päiviä" tulee varmasti itse kullekkin. Itsekkin kun tulin perjantai-iltana töistä ja lauantaiaamuna heräsin, niin siitä asti on ollut jotenkin aivot lukossa. Koko lauantain oli jotenkin outo fiilis, aivan kuin olisi viikon valvonut parin tunnin unilla. Sama juttu tänään, vasta nyt alkaa jotenkin tuntua normaalimmalta.
No just mäkin kävin aina ennen täältä hakemassa vahvistuksen ettei mulla mene niin huonosti kuin muilla, mutta kun tarpeeksi rypee niin ei tämäkään enää auta. Toisaalta nykyaikana elämä on kylmää ja tunteista ei ole tietoakaan kenelläkään niin ehkä yksin elämäminen ei olekaan huono vaihtoehto kun ei voi hyväksyä nykyistä pintaliitoelämää. Saako kukaan oikeasti mitään syvempää tyydytystä tuollaisesta elämästä?
täälläkö te kaikki vapaat sinkku miehet kökötätte. No ei ihme, että olen edelleen sinkku - surkeeta - nyh!!!
Tiedättekö mikä olis mun päiväuni? NO, kerron vaikka, ette haluisikaan tietää. Siis se olis niin yksinkertaista kun tulisitte juttelee ja pyytäisitte vaikka kahville tai kävelylle (ihmisten ilmoille) tai jotain, mutta ei. Ja täällä päässä kirjoittaa siis 30 ja vähän yli sinkku, joka valitettavasti on vähän vanhanaikainen ja vanhakantaisen romanttinen ja odottaa sitä vastakkaisen sukupuolen aloitetta.
Mars, nyt vois olla just se vuosi kun tehdään pariutumisen ennätys! Ihan miten vaan, mutta mäkin vaan odotan.
Aika vaikea on sanoa, että saako siitä pintaliitämisestä mitään kunnon tyydytystä vai iskeekö se sitten siinä vaiheessa kunnolla päin näköä, kun huomaakin jääneensä yksin? Tiedä häntä, kun en oikein itsekkään sitä ymmärrä.
Mutta jokainen tyylillään, toiset perinteisellä ja toiset vapaalla.
Varmaan voisin pyytääkkin Sinua kahville tai vastaavaa, jos nähdessäni Sinut säväyttäisit oikein kunnolla :)
punainen huulipuna vai mikähän antais ne tarvittavat sävärit?
niin ei siihen meikkiä eikä merkkivaatteita tarvita. Yleensä minuun tekee säväyttävän vaikutuksen silmät, niin simppeliä se on.
tietty just ne säväri silmät ;)
että pitikin sattua että vielä näin tavataan ;)
Sitten ei enää puutukkaan kuin että vain nähdä jossain ja sinä hyväksyt minun kahvittelu tarjoukseni.
Jep, story of my life :D
Tuttu tunne mulle. Itsellä ainakin juuri se surullisuus tulee siitä, ettei ole sitä erityistä ihmistä jakamassa iloja, suruja ja arkea. Mutta kun itsesäälin antaa pyöriä vähän aikaa niin sitten huomaa olevansa oikeasti masentunut eli mikään ei mukamas ole enää hyvin. Itsellänikin on kaikki muut asiat todella hyvin, mutta tuntuu välillä että sinkkuus tekee kaikki muutkin elämän saavutukset ja muut turhaksi. Itsekin kuvittelin, että sen takia teen nyt tiettyjä asioita, jotta lapsilla olis sitten helpompaa. Mutta onko kaikki turhaa, jossen koskaan saa lapsia ? Asioiden tekemisen motiivikin häviää. Lisäksi pelkään mahdollista yksinäistä vanhuutta jo tässä iässä. Olen samaa mieltä kanssasi, ettei ihmistä ole luotu elämään yksin.
Ei muuta kuin rooli ja maski taas huomiseksi päälle työpaikalle, jottei kukaan huomaa että elämä mättää.
Sitten tähän paskaan oloon vielä tottuu ja on entistä vaikeampi lähteä työpäivän jälkeen tai viikonloppuna minnekään ja siten tuleekin helposti nettiriippuvaiseksi.
Nettiriippuvuus on aika pahis tilanne jos sen laskee sellaiseksi. Aikaa saa kulumaan liian helposti liian paljon. Elämä menee siinä sivussa hukkaan. Liian helposti ja liian moni ihminen pakenee oman elämänsä tyhjiötä nettiin.
Eli sinäkin vain jos et muuta keksi, niin eikun vain senssi-ilmoituksia katselemaan ja kokeilemaan. Tiedän erään sinua vanhemman eronneen miehen, joka kokeili joitakin näitä senssijuttuja. Niin kyllä tuntuu kysyntää olevan, tekstiviestejäkin tuntuu tulevan riesaksi asti. Ja ihan tavallinen mies on kyseessä.
Eli kyllä Suomestakin löytyy seuraa vailla olevia naisia, kysyntä ja tarjonta vain kohtaa selkeimmin juuri treffi/senssipalstoilla.
olen 41-vuotias nainen ja olen jo menettänyt toivoni, että löydän ketään jonka kanssa jakaa elämän pienet ja suuret ilot ja surut. Käydessäni tänään sairaalassa syöttämässä isoäitiäni tuli itku silmään, kun ajattelin kuka minua hoitaa, kun enää itse jaksa.Olisin halunnut lapsia, mutta kukaan ei ole halunnut minua lastensa äidiksi. Joillekin olen puhunut pahasta olosta, mutta minulle sanotaan, että se on sitä elämää, mutta tälläistäkö se sitten on???
.. itse olen nuorempi ja periaatteessa kaikki mahdollisuudet löytää sieluntoveri (kuten kyllä teilläkin) mutta myöskin saada vielä lapsia. Se on vain niin turhauttavaa, että en löydä häntä heti :)
Joskus yksinäisyys ja surullisuus vain korostuu tavallista enemmän.. Mutta, kuten dayum kirjoitti, pää pystyyn me, kyllä me pärjätään!
Ja kyllä, lenkki pikkupakkasessa kuutamolla piristi mieltä vähän, suosittelen :)
sanottu.
>Ei muuta kuin rooli ja maski taas huomiseksi päälle työpaikalle, jottei kukaan huomaa että elämä mättää.
Sitten tähän paskaan oloon vielä tottuu ja on entistä vaikeampi lähteä työpäivän jälkeen tai viikonloppuna minnekään ja siten tuleekin helposti nettiriippuvaiseksi.
Niin mielettömän totta.
Kokeiltu on nuo deittipalstatkin ja tuntuu siltä, että kukaan ei halua sitäkään kautta tutustua. Ihmetyttää kyllä koska olen ihan hyvännäköinen mies ja mun perusasiat on kunnossa.Ehkä olen liian tosissani ja naiset ei uskalla sen takia kirjoittaa takas. Viime treffeistäkin on jo ikuisuus enkä taida edes enää osata olla edes treffeillä. Hirveä ikäväkin sitä toisen ihmisen kosketusta.
ilmoituksistasi, niin vaikea sanoa mitään. Mutta taisit jo vastata itsekkin (ehkä olen liian tosissani), ehkä naisia alkaa epäilyttämään jos mies vaikuttaa liian epätoivoiselta :) Näinhän se toimii myös toisinkin päin, eli jos nainen onkin oudolla tavalla innokas.
Niin jos ihan nettiä käytät, niin ehkä kannattaa kokeilla vaikkapa yksinkertaistaa niitä ilmoituksiasi. Jospa ne on liian monimutkaisia :)
Ei tälläkään miehellä, jonka mainitsin, taida olla minkäänlaista profiilia missään. Mielestäni hän on vastannut naisten ilmoituksiin.
Nyt hyvät ihmiset...Älkää voivotelko siitä mitä teillä ei vielä ole, vaan iloitkaa siitä mitä teillä on:Terveyttä, sisaruksia, hyviä ystäviä, työpaikka, ehkä lemmikki(tai sellainen on ainakin helppo hankkia), harrastuksia, vapautta tulla ja mennä.Kun on iloinen, ihan huomaamatta yksi sun toinen tulee juttusille. Ihan tosi!!Hymyä huuleen. Iloista ihmistä on helppo lähestyä.
Ja hei, jokaisella on näitä päivä joskus, ettei kaikki suju suunnitelmien mukaan ja itkettää ja masentaa, mutta ei huolta KEVAT JA AURINKO ON TULOSSA. Monta ihanaa rakkaussuhdetta alkaa kevään auringossa, ehkäpä minäkin löydän sinut sieltä:)SMILE!
ja veneet vesille...paitti vaan, ettäs vene on pahasti kesken...nyt alko masentaa...
nojuups! ihan totta tuo mitä höpötit,positiivisuutta...vaiks väkisin,se kannattaa :):)
, että mitä teet jos olet masentunut. Jos sinä olet todella masentunut ei jaksa innostua ystävistä , monella masentuneella ei ole todella hyviä ystäviä, joille puhua, lemmikit kyllä kuuntelevat, mutta toivot saavasi myös vastuksia. Töihin ei jaksa mennä, koska on pidettävä yllä iloista mieltä. Itse tein päätöksen ja menin terapiaan, se auttoi minua. Tosin en ole uskaltanut puhua asiasta esim. töissä, sitkeässä on ajatus, että terapia tarkoittaa että olet täydellinen luuseri ja ehkä vielä hullukin. Mutta todellakin jos tuntuu että ette jaksa, apua löytyy
Turhaan masennut, viiden viikon päästä alkaa venenäyttely (siellä on veneiden lisäksi myös kauniita naisia), aurinko on jo korkeammalla, kaikki naiset näyttävät yhtäkkiä kauniilta (ja varmaan miehetkin näyttävät naisten katseissa komeilta).
Kevät tulee, ihmiset!
JOs tilanne on jo NIIN pitkällä, niin mars työterveyteen. Apu on siis lähellä.Ja on hyvä merkki,että hakeutuu saamaan apua.
Kun on oikeen saamaton ja turha olo, ni vetää kunnon hikijumpat tai lähtee lenkille. Sit suihkuun tai saunaan ja itellä on joskus myös taipumus siivota tai vaikka järjestää vaatekaappi. Se on aina jostain syystä ihan ku pommin jäljiltä.. Ja sit siinä unohtuu testaileen vanhoja vaatteita, joita ei oo tullu pitkään aikaan käytettyä.
Ja joskus tietty kannattaa soittaa hauskimmalle ryyppykaverille ja lähtee nollaamaan tilanne. Seuraavana päivänä voi sit ainaki tyytyväisenä todeta, ettei edellisen päivän paha olo ja masennus ollu mitään vasta hankittuun morkkikseen verrattuna ;)
ei saa hypätä, ei saa rysähtää, ei saa nostaa mitään raskasta, ei saa juosta jne. MIE EN TYKKÄÄ LÄÄKÄREISTÄ
Mie olen varmaan masentunu kun ei huvita ees nollata tilannetta. Kaikki menee taas pieleen tässä karteessa kun pitkää juoksua kattoo.
luulinpas että oot jo vapaalla :)
no mitäs ihmettä?? onko fredi mennyt kuuntelemaan "masismusa1" ja vielä koko levyllisen...
Mä olen täällä vielä yhden yön. Jos siis joku haluaa viettää yön yhdessä niin ei muutaku suunta tännepäin :) Tai ainaki sormet näppikselle..
Kyllä kai sitä pitäis saada tehdä jompaa kumpaa! Muuten elämällä ei oo tarkotusta.. Mikä kohta sun kropassa on särki? Siis kun ei saa mitään tehdä??
Mut toivoa ei ehkä oo vielä menetetty. Käy hakeen joku leffa, splatteria ehkä. Bad taste, brain dead.. tai sit niitä banderas-leffoja, desperado yms, nehän on meksikolaista pulp fictionia :)
enkö oo kattonu varmaan miljoona leffaa ja istunu netin ääressä ihan riittämiin mut tänään tuli mitta täyteen, kun löin pääni auton alla sitä korjatessa.
Mulla on pikkaisen välilevyt rempallaan ja oottelen että pääsen näyttämään niitä oikeelle lääkärille. Sit joku tulehdus uusiutui nilkassa kai koska toinen polveni yliojentui pahasti. Kaikki tuputtaa vaan lepoo ja särkylääkkeitä. Mulle tulee mitta täyteen.
Kaikki pikkasenki rempalla olleet kohdat on nyt epäkunnossa. :(
Mie vaan laskin vähän mäkeä lasten kaa ja koppasin yhden serkkupojan syliin ja heitin ilmaan. Siinä tuntui sellainen ilkee vihlasu ja pitihän se ottaa myös kiinni. Pienet pojat painaa yllättävän paljon. Sit mie en uskonu että mie oon oikeesti kipee ja menin kiekkoilemaan ja joku taklasi minut kentällä ja se polvi meni pipiks. Se oli kyllä mojova rysäys.
Mie oon kattonu kaikki vin dieselin leffat ja huomasin että se esiintyy myös pelastakaa sotamies ryan leffassa.
Omegan öljypohjaan ja siitä kiukustuneena puristin käteni tunkin ja asentajanrullakon väliin. Jotenki vaan otin vähän tulta alle kun mikään ei oo menny taas vähään aikaan niinku pitäs.
Sun olis kannattanu heittää se tenava jonku toisen päälle. Ja jääkiekko tunnetusti tuottaa raajarikkoja. Ja selässä luultavasti on välilevyt nimenomaan sen takia että ne vois pullistella tai suurinpiirtein heittää volttia.. Niin ja se auto.. se luultavasti kyykisty ihan piruuttaan ja iskeyty sun päähän. Maailma on julma.
Vin Diesel on aikas tylsä..
Mut nyt sä voit viettää aikaa meidän kans :)
Niin ja jos tulee tylsää joskus muuten vaan, ni mulla ja pahkuralla oli ainaki ennen tapana valittaa sähköpostin kautta kaikki paska pois omilta hartioilta. Eli silläkin tavoin voit varmasti hyödyntää meitä jos haluat. Tai pahkuran pitää tietty puhua omasta puolestaan mut mä veikkaan, että seki on kyllästyny istumaan mun luukussa yksin. Varsinki kun mulla alkaa taas vapaat, ni voisit mennä käymään sen luukussa vuorostas :)
Joo... hyvä ku nyt kerroit. Tosin mie aattelin että se kuitenki tykkää enemmän ku mie ite nappaan sen kiinni. Sen äiti tuskin ois tykänny ajatuksesta että mie viskaan sen ilmaan enkä ota kiinni.
En mie haluu valittaa, se on ihan ylimainostetuinta, heti selittelemisen jälkeen. Mie vaan tahdon tehdä jotain joka poistaa turhautumista. Sellasta joka ei oo niin pikkutarkkaa, vaan rankkaa ja raskasta, mut kun kaikki sellainen hauskanpito on kielletty :( Nyt ei voi muuta kun valittaa ja se tympii... mie oon syöksykierteessä.
JA ekan kerran on selllainen fiilis että ehkä nyt pitää kuunnellakin sitä lääkäriä. Normaalisti mie karkaisin kiekkoilemaan... Kokeilin mie jo sitäki mut seuraava aamu oli aika hirvee...
mieki oon sitä mieltä, mitä enempi ottaa nuppiin niin sitä kovempaa ja kauemmin pitää treenata.
sä voisit opetella virkkaamaan :)
Mut tosissaan, kyllä ne lääkärit joskus puhuu ihan asiaaki. Jos valittaminen on yliarvostettua, ni minkä ihmeen takia se sit on niin suosittua?
Sä kyllä vaikutat olevan sen verran rikki, että kannattaa hetki olla karkailematta kaukaloon.
Biljardin peluu on mukavaa. Jaja.. Höh, tosissaan vaikeeta keksiä mitään aktiviteetteja, joita vois harrastaa jalka ja selkä hajalla.. Hmph, virkkaus :)
joteski väärin :)
..mun ei kylläkään pitäis päänkäytöstä puhua yhtikäs mitään:):)
välilevyt kyllä pitää liikkeestä mutta polvi ja nilkkakin vielä...oivoi! ei päivää ilman vahinkoa:)
mut voihan turskatti! mun pitää mennä pehkuihin,jotta vois taas herätä myöhässä ja mennä töihin myöhässä...ja olla muuteskin ajastaan jäljessä:)
mä kippaan kuiteskin tähän näyttöön kahveeta jos se pihkuran konekin ottais sitä jo vastaan..johonkin se kahvi ainaskin katoaa:)
öitä vaan...ja töitä:)
Joo mut kun mie olen pahalla päällä... niin mikään pikkutarkka ei onnistu. Kärsivällisyys kärsii ja sen kompensoi sitten voimalla. Sen takia mie löin pääniki siellä auton alla (tunnustaa nolona)
Kaukalossa sen voi kompensoida pelissä intesiteetillä ja lisäämällä luistelua, vaikka se sotkeeki vähän kavereiden peliä.
Kyse on siitä että mulla on niin paljon energiaa että voisin poksahtaa. ja se turhauttaa ja ärsyttää eikä mikään pikkutarkka onnistu pitkää aikaa. Ja toinen. MIE EN TYKKÄÄ SÄRKYLÄÄKKEISTÄ. Ja niitäki pitää ottaa kolmekertaa päivässä.
joskus kädet vaan on liian täynnä työtä...
Öitä
Ehkä sä voisit harrastaa seksiä.. Ah ei, sullahan on se selkä kipee..
Mun on vaikee kuvitella sua pahalla päällä, kun näiltä palstoilta kuitenki saa susta aina sellasen aika ilosen kuvan. No juu, en mä kyllä ollenkaan ihmettele, jos meneee hermot. Laiaskottelu on mukavaa sillon kun se on vaihtoehto. Jos siihen pakotetaan, ni ahdistus seuraa.
siis iloinen, ja vedän sen naaman hymyyn vaikka väkisin mut nyt tuli vaan sellainen näkymätön raja täyteen. Tuntuu että kaikki on taas niin negatiivista, ainoo positiivinen juttu ois varmaan hiv-testi.
Ja seksiä... kun ei nyt millään kiinnostais. Poikamiehenä siihen joutuu näkemään ihan liikaa vaivaa, mie oon oikeesti kipee kun sekään ei maistu. :D
Sit nyt mie lataan sen valitusvirren varo...
Äiti osti uuden auton. Jumankauta reilu 50 tonnia autoon ja minä en pysty istumaan siinä mukavasti. samperin immeiset kun ei ymmärrä että miehetki tahtoo sopia autoon mukavasti. Kaverit peruu meidän saunaillan viime hetkellä ja lähtevät yökerhoihin joihin minä en mee viikonloppuna koska ne on liian täynnä. Mulla on selkä kipee 24/7 jo 16 päivää ja minun piti aloittaa treenaamaan tosi lujaa nyt vuoden alusta että saan kesän kuvauksiin ja rannalle kunnon kropan. Parturi täti joka leikkas miun hiukset ei osannu tehdä sitä lookkia joka mulla noissa kuvissa on. Mulla on elämänrytmit ihan sekaisin koska ei pysty nukkumaan öitä kunnolla ja sit kun lopulta nukahdan niin nukkusin sellaiset 16 tuntia kun ei ole muutakaan tekemistä. Auto hajoo viikonlopun aikana kolme kertaa ja kaikista hankalimmasta paikasta, minkä voi korjata "nopeesti" ja vika löytyyki niin yksinkertaisesta paikasta että hävettää. Kaikki vaan menee pieleen. Ei saa mitään aikaiseks päivänäöllä ja kaikki aika menee vaan maatessa ja istueessa, yrittää vaikka venytellä niin oikein alkaa vihlomaan selkärangassa.... EEEEEEEEII. Mikä pahinta. Huomenna on maanantai.
Pitää nyt kuitenki jotain muuta positiivista löytää ku joku hiv-testi..
Äitis tais sit ostaa sellasen taskuun mahtuvan :) Mut sitä mä en kyllä ymmärrä että saunailta perutaan! Me ainastki sisällytetään se iltaan, vaikka baarit myöhemmin kutsuiski. Puhtaana on mukavampi ja yhteisessä hikoilussa on jotain, mikä lisää sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta :) Ja seki on loistava, kun on sellanen kaveriporukka, ettei oo kamalasti merkitystä, vaikka naiset ja miehet on samaan aikaan lauteilla. Ei oo mitään häpeilyjä tai ujosteluja.
Hiukset kasvaa, siitä on turha murehtia. Sä kerkeet reenailla kesää varten, jos vaan nyt annat kroppas levätä. Ja etkös sä puhunu, että sä haluat massaa lisää, joten nythän sulla on hyvä tilaisuus tankata kiloja, kun ei oo juurikaan kulutusta. Sit kun oot kunnossa ni treenaat sen sit vaan lihakseks :)
Mikäs mallipoika sä muuten oot? Ootko sä sellanen pamela baywatch joka kirmaa rannalla hidastettuna? ;) Eikun siis tietty ritari ässä hasselhoff.. Ilman autoo.. Kitt näyttäis kyllä varmasti hyvältä uikkareissa. Siinäpä hyvä tv-sarja idea, hengenpelastaja-auto. Sille kyllä varmaan menis hiekkaa pakoputkeen.
Katotaas....
Mie en kyllä keksi mitään positiivista nyt. Kun edes ne kilot ei kartu. Mulla ei vaan ole nälkä. Paino on pudonnu tässä parin viikon aikana puolisentoista kiloo,
mut äsken muuten tuli hiki... yritin venyttää lihaksia niin tuskanhiki tuli kun kampesin itteni pystyyn lattialta. Mie taidan olla oikeesti kipee... haen kohta lisää särkylääkettä.
Äh malliulu juttu nyt on sellaista hassuttelua vaan. Kaverit tekee opinnäyte työtä muotoilun alalla ja tahtoot minut esittelemään niiden aikaan saannoksia. Siihen kuuluu kesällä kai pari showta ja otetaan sitten johonki katalogiin muutamia kuvia ja minä tahdon mukaan uikkari kierrokselle.
Ja muuten minä en meinaa juosta permispäässä punasissa uikkareissa pitkin rantoja.
EIku mutsi hommas itelleen citymaasturin... Mie luulin sitä isoks autoks...Siitä ei ainakaa olis hengenpelastajaks
Senhän pitäis auttaa. Tai mistäpä mää sellasta tiedän :)
Vai uikkarikierrokselle.. Tuo kuulostaa kuitenki joltain missikisalta :) Muista sit toivoa maailman rauhaa ja hymyillä pää kenossa.
Siis anna sille kropalles ainaki hetki aikaa toipua. Muuten se ei suostu paraneen ollenkaan. Se vaan kiukuttelee sulle säännöllisin väliajoin ja saa sut telomaan ittes aina just kun luulet olevas melkeen kunnossa.
Mäki luulin että citymaasturi on iso, mut kai se sit vaan on paksunahkanen..
Niin siis massaahan saa lisää, mut mie tahdon sen olevan lihasmassaa.
Joo no tuskin meitä poikia siellä muuten hirveesti pyörii. PAitti tyttöjä kattelemasta.
Ja mie ehdin olla nyt niin kunnossa kuin vaan olla voi. Mie olin jo luistimilla kuukauden tehokkaasti ja toiveet ois... ei nyt kovat mut toiveet kuitenki. Pitääkö tän olla näin hankalaa? Edellinen "rusaus" vei thainyrkkeilyn ja laskuvarjojääkärin uran nyt jos en pääse aikoihin luikkareille niin ihan sama jättää lätkäki sikseen. Ai että osaa nyppiä pikkuasiat.
Se taitaa se citymaasturi olla suunniteltu just pienille ihmisille joille sopivin auto olis sellainen pieni ja näppärä kärry mut ego vaatii jotain isoa, mutta ei kuitenkaa mitään "edustus autoa" Siis sitä voi nimittää Pieneksi suureksi autoksi. Onhan siinä toki "neliveto" mut niin löytys muistaki henkilöautoista.
Meidän äiti tahtoo varmaan leikkiä isoa immeistä.
että lihasmassaa saa helpoiten, ku eka hommaa massaa ja sit treenaa sen lihakseks. Pitää nyt kuitenki olla hiljaa, kun en oo asiantuntija.
Mä oon onneks selvinny tähän asti ilman autoo. Vanhemmilta voi lainata sillon tällön, kun ne asuu sopivasti samassa kaupungissa. Työmatkat ja muut kulkee kyllä ihan hyvin pyörällä. Minkähän takia autot on niin kalliita?
Mä en jaksa odottaa kesää. Mä kyllä tykkään eniten syksystä, mut muuten mulla on tapana ikävöidä just sitä vuodenaikaa joka ei oo tällä hetkellä. Kai se on aika normaalia.
Mun käy sääliks rekkamiehiä. Mieti ku sellasta reilua 60 tonnia vetää meneen jäisillä teillä. Ja kun ei niillä oo nastojakaan alla, kun niistä ei olis mitää hyötyä. Mut sit ku kärry lähtee liusumaan ojaan ni minkäs teet..
Hah, asiasta toiseen taas :)
mennä nukkumaan. Huomenna pitäis lähtee kouluun, jos auto pelaa.
Hyvää yötä ja työn iloa.
mut kun mie en tahdo läskii itteeni, tän selän kaa on jo hoikkanaki näköjään riittävän vaikeeta.
Sitä paitsi mulla on sellainen aineen vaihdunta johon ei läski tartu. Mut oikeessa oot on se helpompaa sillä lailla vaan ku massa ei tartu. Mie syön nyt jo lisäravinteita että en ala laihtumaan kun treenaan. Ja muutenki kyllä syön oman osani eväistä ruokapöydässä.
ötyjä
Toivottavasti huomenna on parempi mieli. Mä yritän pysyä neljä päivää pois :)
Muistan jotain tuollaisia tuntemuksia kun olin nuorempi eikä minulla ollut lapsia.
Olen hiljattain eronnut ja minulla on kaksi lasta huollettavana. Lisäksi olen työelämässä.
Täytyy myöntää, että olen paljon onnellisempi nyt YH:na kuin lapsettomana sinkkuna. Elämässäni on paljon hyviä saavutettuja asioita, vaikka tietysti nuo lapset rajoittavat sosiaallista elämää vapaa-aikanani.
Joskus ne yksinäisyyden ja masentuneisuuden tunteet voivat olla peräisin tarpeesta "tehdä elämässä jotain tärkeää". Usein naisille se tärkeä asia on saada omia lapsia.
Niin aiemmassa kommentissani tarkoitin juuri tätä asiaa eli mun elämällä ja saavutuksilla ei ole tarkoitusta, jollen voi niitä kenenkään kanssa jakaa ja lapsilleni perinnöksi antaa. Itsekin olisin elänyt elämäni vain omaksi hyväkseni vähemmällä stressillä, jos tämä kumppanin saamisen vaikeus olisi ollut tiedossa. Mutta sitähän aina on kuitenkin optimisti, vaikka aina hylätään. Ehkä olisi vaan parasta tunnustaa, ettei kukaan tykkää musta tarpeeksi.
Muksut minutkin pinnalla pitää. Mutta osa-aikaisena nekään ei täällä ihan aina ole. Selkeesti huomaa, että kun muksut on tällä jaksaa innostua, nukkuu vihdoinkin ! kunnolla. Viitsii tehdä ruokaa ja siivota. Mutta omalla ajalla tahtois vaan pelkästään nukkua (pystyispä vaan) ja pois, pois, pois. Töissä vetäsee muka hauskan ja sosiaallisen maskin ylleen. Ikinä ei minunkaan työkaverit osais aavistaa kuinka naatti ja masentunut sekä yksinäinen olen. Hei, hei tuttuja piisaa, mutta ei yhtään ainoata oikeata ystävää. Ja joo sanokaa mitä tahansa, niin sellainen sais olla nainen joka rakastais ja välittäis. Pikkasen jelppi tää netissä rutiseminen joskus, mutta eipä tästäkään elämäksi ole.
Mun reseptit ovat yksinkertaisesti harrastukset ja oikeanlainen ravinto. Liikunta tuo energiaa ja monipuolinen ruoka vitamiinit vaikuttavat mielialaan piristävästi. Kun en liikkunut ja söin/join miten sattuu, niin tuntui että aina väsytti ja mikään ei kiinnostanut.
ja liikunta auttaa. Tanssikurssille vain ja opettele perinteiset kappaleet ja fuskut, jivet jne. Sieltä voit löytää myös kaverin. Olen eronnut jo 11 v sitten, mutten ole löytänyt vielä sopivaa (rima korkealla).Minuakin masentaa joskus tämä yksinolo. Pahimpia hetkiä on kun olet perjantai-iltana kaupassa ja näet kun perheelliset ovat ruokaostoksilla. Mutta yritän silloinkin löytää jotain positiivista ajateltavaa: Minun ruokakorini ei maksa kuin korkeintaan 20 euroa. Korissani on maitoa, viiliä, leipää, makkaraa ja juustoa. Ei kun pää pystyyn. Kyllä se oikea saattaa joskus tulla vastaan.
Maailman ymmärtäminen ja oivaltaminen tuo sanoinkuvaamatonta tyydytystä ja iloisen mielen. Tiede on avain.
PS. Taide voi ajaa saman asian hieman eri tavalla.
ihan hyviä vinkkejä ja näkökulmia.. Kiitos ja kumarrus :) Nyt vaan yksinäinen ja osa-aika-iskä kokeilemaan myös.
Voisiko ajatella, että kun masentaa ja ketuttaa, niin voihan näitä juttuja kokeilla. Mikään ei voi kai enää meillä muuttua tästä pahempaan suuntaan... Viime kädessä itsehän me itsestämme vastuussa olemme ja teemme elämästä itsellemme sellaisen kuin teemme. Kukaan ei voi tehdä meitä onnelliseksi, ellemme itse ole jossain suhteessa sitä jo valmiiksi.
Silti minä uskon siihen hulluun rakkauteen, ja että puoliso tekisi minusta kokonaisen, mutta voihan se olla ihan harhaakin.
Niin teen minäkin ja silloin murheet katoaa. Pese huolet pois :)