onkohan mulla ihan oikeasti ongelmia vai väsyttäköhän arki vaan. meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta olemme olleet nyt 10 vuotta yhdessä ja tuntuu kuin mieheni olisi täydellisen eri ihminen kuin alussa.. varmaan muutosta on tapahtunutkin molemmilla luojan kiitos kasvamista, mutta kun elämä on jotenkin ahdistavaa.. viikot sujuvat rutiinilla mutta viikon loppuna mieheni elää kuin sinkku elämää sopii menoja ja menee mitenkään ikinä edes miettimättä mitä voisimme yhdessä tehdä. ja jos jotain tehdään niin hänen ehdoillaan.. hänen hermonsa menevät joka käänteessä kanssani tosi helpolla ei niinkään lapsien ja minkäänlaista keskustelua aiheesta ei voida käydä. tiedän kyllä että hänellä on raskastyö mutta tällä hetkellä enemmän minua ahdistaa yhteiset viikon loput kuin että odottaisin niitä.. ei mieheni nyt yksin varmaankaan syypää ole ja myönnän että olen helpottuneempi kun hänellä on jotain omia menoja ja saan olla rauhassa lasten kanssa. olen varmaan aika varutunut kun hän on paikalla. ompa vähän sekavaa tekstiä mutta ajattelen että onkohan tämä joku ohimenevä kriisi (niitä tiedän liittoon kuuluvan) vai onko tämä joku tunnistettava tunne mikä ratkeaa parhaiten eroamalla.toivoisin omia kokemusia viisaammilta..
elämä tympii
ibu
71912
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
... ongelmaasi, enkä juuri samanlaisessa tilanteessa ole ollut, mutta tuo tunne... se on tuttu.
Elän itse siinä parhaillaan. Sitä oli joskus ja se tavallaan meni joksikin aikaa ohi, mutta se on palannut. Ja tätä on jatkunut yli 15 vuotisen suhteemme aikana vähän väliä.
Olen aina vaan voimallisemmin kääntynyt ajattelemaan, että tämä suhde on nyt kaluttu loppuun ja on aika mennä eteenpäin, - eroamalla.
Nytpä vain keräilen voimia ja yritän jaksaa.
Tiedän että puolisoni tyytyy tähän mitä on, mutta minä en voi elää näin... tai kaikki lipuu vain ohi.
Tiedän myös ettei muutos avaa onnenovia, mutta jotakin siinä muuttuu... joku ehkä parempaan ja toinen taas huonompaan.
Elämä on jatkuvaa muutosta, mennäänkö virran mukana vai kavutaanko omaan jollaan?
olet masentunut ja elämä ei tunnu todelliselta
Jutteleppa miehesi kanssa mitä hän perhe-elämältänne haluaa. Jos sinkkumaiset menot kiinnostaa pääasiassa enemmän kuin aika sinun ja lasten kanssa, älä alistu siivoojaksi ja passaajaksi. Sano suoraan mitä itse toivot ja haluat. Tee myös selväksi, että jos toiveenne ei osu yksiin, et enää laistu mielestäsi epätyydyttävään suhteeseen.Hanki oma elämä.
Tuo on sataprosenttisesti miehesi syytä! Siltä se ainakin kuulostaa... Tyhmää syyttää itseään turhasta.
Kuulostaa ihan siltä,ettei sinulla ole omaa aikaa ollenkaan,mistä saisi voimia,intoa,mielekkyyttä.Ei ole synti,jos vaikka joskus kävisit ihan yksin,,jossain sinulle mielekkäässä paikassa´,mikä on jäänyt lasten kanssa touhutessa,arjen pyörityksessä vähiin,kokonaan pois.Onko sinulla ystävää,tuttua,jonka kanssa pohdiskella elämää???? Tässä muutama ehkä ajatuksia herättäviä asioita,vain sinulle itsellesi.Opettele olemaan myös itsekäs terveellä tavalla,niin jaksat paremmin,eteen tulevat elämän tapahtumat.
Kuulostaa ihan siltä mitä monet eronneet ovat jälkeenpäin sanoneet. että liitossa elettiin jo vuosia erillistä elämää, yhdessä piti vain arki ja rutiini. Toinen mietti tahollaan jo pitkään että mikä on kun elämä on näin latteaa, onko vika minussa vai suhteessa ja pitäisikö jatkaa vaan vai erota. Ja sitten kun pitkän harkinnan jälkeen on päädytty siihen, että paras erota, toinen puoliso olikin ihmeissään että miksi, kaikkihan oli hyvin. Puhu sinä ihmeessä miehesi kanssa asiasta nyt, ajoissa! Etsi teille yhteisiä juttuja, harrastuksia, matkoja tms. Kerro miehellesi, että kaipaat muutosta. Jos viesti ei mene perille, tilaa vaikka aika perheterapiaan. Jos miestäsi ei mukaan tulo kiinnosta, se kertoo jo aika paljon siitä, miten paljon sinun tunteesi häntä kiinnostavat.
vaan niin on, että nyt alkaa todellakin olla korkea aika ottaa asiat kunnolla puheeksi. Tuolla menolla suhteenne kuivuu kasaan ja pyykit on jaettu ennenkuin huomaattekaan. Joko on epäilyksen siemen kylvetty mieleesi? Ota asia puheeksi, luota intuitioosi, kuuntele sydäntäsi ja ole rehellinen. Myönnä itsellesi kipeätkin tuntemuksesi. Älä kuitenkaan menetä harkintakykyäsi, mieti asioita monelta kantilta ja toimi järkevästi. Vihaisena ja äkkipikaisesti tulee usein tyrittyä.
Jos ei homma ominpäin onnistu niin esim. perheasiain neuvottelukeskuksesta saatte apua. Menet vaikka yksin aluksi, kyllä se äijä kohta perään tulee todistelemaan kuinka väärässä ne siellä on :)
Onnea matkaan.