miten tehdään

Kun lähdette tekemään eroa jossa on aineksi pieneenkin riitaan, esim. huoltoriitaan. Älkää olko naiveja hankkikaan hyvä asianajaja ja ja sitäkin parempi terapeutti.
Etenkin naiset ottavat erotilanteissa käsittämättömästi "turpiinsa" kun eivät osaa pitää puoliaan.
2703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

rahalla saa, mutta mulla ei ole nyt

a) rahaa

b) henkisiä voimavaroja

c) tarpeeksi tärkeitä tukijoukkoja

sen prosessin alkuunpanemiseksi.

Äänestä
  • Pärjäsin ilman asianajajaa. Psykoterapiaa otin 13 kertaa saadakseni selville miksi mies sekoilee. Jouduin kuitenkin ottamaan itse selvää asiasta lukemalla kirjoja, lehtiä jne.
    Onneksi oli tämä netti jo alun pitäen. Googlettamalla löytyy vastaus mihin vain. Lääkärikirjastakin oli jonkin verran hyötyä.

    Mies hoiti asianajajapuolen. Hyvin minulle kävi vaikka pistin kapuloita rattaisiin ilman juristia.

    Aika on paras terapeutti. On tämä nettikirjoittelukin mukava apu.

    Höpisin Ellien Sinkut palstalla sekavia ja nimimerkki Tutkija vaivautui antamaan hyvän vastauksen. Joskus yksinhuoltajana pää on melko sekaisin. Lapset rulettavat ja menen välistä retkuun heidän jutuissa. Tyhmä äiti. Olen melko varma, että meitä Ellejä vedätetään täällä netissäkin perusteellisesti.

    Netissä kirjoittaminen on taitolaji. Välistä sukset menevät tosi pahasti ristiin.
    Nyt haen itselleni kahvia. Kinkkuvoileipä on vatsassa ja ajattelin lähteä tänään aikaisin kotiin. Lehdessä oli jotain Ridgen leuasta. Minullakin on melko jykevä leukaperä. Muistan joskus miesten sanoneen, että kuoppa leuassa tietää jämäkkää otetta meismaailmassa. Miten minä unohdin koko asian erojupakan aikana.
    Lopetan nyt leukailun tällä erää. Ostakaa paljon nenäliinoja, jos ero itkettää. Vuosien päästä voitte käyttää samoja Nessuja pyyhkiäksenne ilon kyyneliä. Niin minä nykyään teen. Itken vain ilosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvä ero kirjoitti:

Kun lähdette tekemään eroa jossa on aineksi pieneenkin riitaan, esim. huoltoriitaan. Älkää olko naiveja hankkikaan hyvä asianajaja ja ja sitäkin parempi terapeutti.
Etenkin naiset ottavat erotilanteissa käsittämättömästi "turpiinsa" kun eivät osaa pitää puoliaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu