Nyt tuntuu tosi pahalta. Pistin juuri välit poikki erään monta vuotta rinnalla kestäneen hyvän kaverin kanssa. Tosin minulla oli mielestäni siihen perusteltu syy, tai montakin syytä, mutta silti itkettää tämä elämän raadollisuus. Elämäntilanne aiheutti sen että jouduttiin erilleen ja lopulta emme tavanneet kuin todella harvoin. Minä pääsin opiskelemaan ja kaveri jäi kotiinsa pitämään välivuotta, pääsi juuri ja juuri neljässä vuodessa ylioppilaaksi ja muutenkin tietoisesti(?) hankki itsensä tosi ikävään tilanteeseen. Sitten hän purki kaiken paskan minuun, oli kateellinen ja juonitteleva. Sitten sain itse uusia kavereita yliopistolta ja hän haukkui heidät pystyyn, tietysti näkemättä heitä ja oli sitä mieltä että elämäni menee huonoon suuntaan, selvää mustasukkaisuutta. Olisi jatkuvasti pitänyt (monta kertaa päivässä) olla tekstailemassa sen kaverin kanssa ja lisäksi laittaa sähköpostia, kaveri halusi tietää lähes KAIKEN asioistani ja loukkaantui jos halusin pitää jotain omana tietonani. Hyvin lapsellinen ja vaikea luonne mutta aikoinaan jokin hänessä viehätti niin paljon että ystävystyimme. Se viehätys ei näköjään riittänyt enää tämän pidemmälle. Pahinta on että kaverini ei perusteluista huolimatta tunnusta olevansa mitenkään syyllinen välien rikkoutumiselle, tekee minusta syyllisen. Olen kuitenkin tehnyt jo monta kertaa selväksi että haluan enemmän omaa tilaa ja aikaa, ja että pakko minunkin saada uusia kavereita täältä, muuten olisi tosi ikävää. Tuntuu, että masennun taas vaikka olen jo monta kuukautta ollut lääkekuurillakin pitkäkestoisen, lievän masennuksen ja unettomuuden takia... en vaan jaksa noin vaikeita ihmisiä ja jotenkin tuntuu että olen nyt yksin. Kavereita minun on tosi vaikea saada ja opiskelukaverit ei välttämättä ole sellaisia jotka pysyy aina rinnalla... tällä hetkellä olen toivoton :(
Teki kipeää... :´(
välit poikki
41004
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
niin että elämä kuljettaa eri teille.Kertomasi perusteella kaverisis vaikutta aika joustamattomalta.Et mahda tilanteellemitään, anna asioiden olla ja ota reippaasti etäisyyttä.
päinvastoin, usein juuri ne kaverit joita yliopistosta saat ovat samahenkisiä ja heidän kanssaan on helpompikin jutella esim. opiskeluasioista.Mutta ehkä joskus vielä tapaatte vanhan kaverisi kanssa,älä kana huolta ja ota paineita, et voi olla aina se joka antaa periksi.Ystävyydessä pätee sellainen kultainen sääntö että sen tulisi olla aitoa, ei perustua vanhoihin,opittuihin ja ylläpidettyihin rooleihin. Ihminen kasvaa ja muuttuu, joskus toisen voi olla vaikea hyväksyä ettei toinen olekaan enää sellainen kuin lapsuudessa.Ystäviä tulee myös jokaisessa elämänvaiheessa uusia, uusien kokemusten myötä.
Toiset jäävät pois, usein juuri siksi että moni olettaa aina asioiden olevan samanlaisina kuin ennen.Kuitenkin, asut eri paikkakunnalla,kesityt opintoihisi ja suunnittelet tulevaisuuttasi.Nämä ovat usein syitä,joita sellaisten on vaikea hyväksyä,jotka olettavat kaiken ja kaikkien pysyvän ennallaan, vaikka puitteet ovat ihan toisenlaiset.
elämältäni. Ihan kuin olisit puhunut niitä tunteita mitä koin kaksi vuotta sitten. Paitsi että minun ja entisen ystävättäreni tapauksessa hän oli se joka pisti välit poikki, väitti että minä aiheutin sen.
Tiedän että nyt sattuu ihan tajuttomasti, ja jos olette olleet yhtään läheisiä, niin tulee sattumaankin. Itse pääsin tuskasta ja vihasta eroon vasta kun sain huudettua kaiken mitä ajattelin ystävästäni hänelle kerralla. Mesen kautta tosin, mutta saipahan tietää todelliset tunteeni hänen toiminnastaan...
Missä yliopistokaupungissa opiskelet?
Valitettavasti löytyy kohtalotovereita.
Kyllä on tuntunut pahalta, kun meni hyväksi luokiteltavan ystävän kanssa välit poikki loppuvuodesta.
Itse tein päätöksen, sillä olen kestänyt oikuttelevaa, loukkaavaa ja oikeastaan mielipuolista käytöstä useamman vuoden. Kynnysmatoksi minua on turha kutsua, en vain halua olla yhtää heikko ihminen, ihminen joka ei hallitse sanojaan ja tekojaan, vaikka juuri sellaista käytöstä minulta odotetaan. Entisellä ystävällä on tosiaan vaikeuksia hallita itseään ja sitten ruikutetaan anteeksipyyntöä. Ei tunnu oppivan että näitä tilanteita voisi ehkäistä jos ajattelisi sanojaan etukäteen. Viimeinen pisara oli haukkua minut mitättömän väärinkäsityksen jälkeen, maailman ilkeimmäksi, epärehellisimmäksi ja kieroimmaksi ihmiseksi.
Tunnen itseni tyhmäksi, miksi olen katsonut tällaista käytöstä, olen ollut vielä huolissani hänestä. Kaiken päälle kannan jotenkin hirveää syyllisyyttä asioista. Syyllisyys ja ahdistus heijastuu myös uniini niin, että näen jatkuvasti painajaisia.
Ongelmia lisää vielä yhteiset ystävät, jotka joutuvat pahaan saumaan meidän välissä. Olen niin loukkaantunut ja pitkävihainen etten halua samoihin juhliin tms.enää jalallani astua. Voisin karjua viikon putkeen ja polttaa kaiken joka viittaakin siihen ihmiseen, olo ehkä parantuisi, tai sitten yritän vain unohtaa tyypin.
Uusi vuosi uudet kujeet. Kun oppisi tekemään elämässä enemmän niitä asioita jotka tekevät onnellisiksi, luulen olevani vihdoin oikeilla jäljillä.
Oli tosi hienoa lukea teidän kirjoituksianne, sain hieman rohkeutta ja varmuutta tähän tilanteeseen. Ette arvaakaan miten tärkeitä nuo kirjoituksenne ovatkaan minulle... tosiaan toivon että ystävystyn täällä yliopistolla. Menneet ovat menneitä enkä ainakaan minä kykene olemaan muuttumatta, pakko kai sen ystävänkin on se tajuta. En vain haluaisi satuttaa häntä mutta silti raivostuttaa se miten ilkeä ja vastenmielinen hän voi minua kohtaan ollakaan. Kauheaa ajattelemattomuutta ja lapsellisuutta... tosiaan näin taitaa olla parempi. Ja sinulle joka kysyit, missä kaupungissa opiskelen. Aloitin syksyllä Kuopiossa...