M23 ja N28

Tuli ikäännyttyä tuossa joulukuussa kummankin.. :)

Eli eli. Meillä ikäeroa on saman verran ja paremmassa suhteessa en ole elänyt (olemme kihloissa ja asumme saman katon alla). Helmikuussa minulla loppuvat työt tällä paikkakunnalla, missä miehelläni on duuni, mutta olemme sopineet, että "love conquers all" eli missä nyt duunini sattuu jatkumaan, sinne muutamme - minä ehkä ensin, mies hakee toista työtä (ja todennäköisesti tulee sen saamaan) ja tulee sitten perässä. "Väliajan" kuljemme sitten vuoroin minä täällä ja hän minun luonani, riippuen tietenkin siitä, missä asti uusi duunini on, onko matka miten pitkä (=tarviiko hommata uutta kämppää ollenkaan).

Ollaan puhuttu lapsista ja ehkä niitä joskus tulee, en tiedä. Mieheni on tässä asiassa innokkaampi kuin minä, minä en ole ollenkaan varma asiasta! Enkä tiedä, haluanko niin palavasti edes lapsia, asiat ovat ihan hyvin näin ja nyt.

Kysymyksiä:
Kannattaako suhdetta katkaista pelkän olettamuksen ("minne hän lähtee töihin vuoden päästä?") perusteella? Miksi ei voisi nauttia ja elää ilman tyhjää pohdiskelua tulevasta? Meidän periaatteemme on ollut puhtaasti "asioilla on tapana järjestyä" emmekä aio antaa periksi, tulipa eteen mitä tahansa, nyt näiden työasioidenkin takia. Asummehan kuitenkin Suomessa emmekä ison veden erottamina :)

RAKASTATKO sinä miestäsi? Mitä mieltä HÄN on jatkon suhteen?

Mielestäni ei kannata lyödä hanskoja tiskiin, ellei ratkaisu (=ero) ole molempien mielestä selkeä ja paras.

Tsemppiä sinulle! :)

Meillä ikäeroa seitsemän vuotta eikä tunnu missään. Ikä on suhteellinen käsite, koska ihmiset vanhenevat eri tahtia. Vaikka toinen olisi toista numeerisesti vanhempi, voi suhteellisesti ollakin toista nuorempi. Miksi pitää ajatella niin rajoittuneesti?

Voi lapsia tehdä myöhemminkin. Äiti voi näyttää nuoremmalta, kuin moni oikeasti nuorempi äiti. Ja miksi valitsisit miehen sen perusteella, että hän olisi valmis tekemään lapsen kanssasi?Sillonhan olet miehen kanssa vain lapsen takia, etkä sen takia, että rakastat häntä. Jos toinen ei halua lapsia ja toinen jättää toisen sen takia, ei se ole aitoa rakkautta. Jos paras vaihtoehto on pitää mies ja saada lapsia hänen kanssaan, pitäisi toiseksi paras vaihtoehto olla pitää mies eikä saada lapsia. Siis siinä tapauksessa että kyseinen mies on se oikea.

Itse olen ajatellut, että olen elämäni miehen kanssa, saan sitten lapsia hänen kanssaan tai en. Ja tuosta suhteelisesta ikäerosta vielä sen verran, että meidän suhteessa olemme suurin piirtein yhtä vanhoja, siis suhteellisesti. Lapsia emme ihan heti halua, mutta keksusteluistamme voi päätellä, että mieheni olisi valmis niihin ehkä ennen minua.

Minulla on poikaystävä joka on 11 vuotta nuorempi. Meillä menee hyvin. Toivon kovasti että tämä suhde kestää läpi elämän. Tottakai kaikenlaisia pelkoja on, mutta niin on myös poikaystävälläni. Minä saatan pelätä että hän tosiaan vaihtaa minut nuorempaan joskus. Hän taas on sanonut joskus että pahin pelko olisi että löytäisin vanhemman miehen johon hänet vaihtaisin. Me olemme rakastuneita ja näin on hyvä. Toivottavasti aina. Koska molemmat haluamme perheen ja lapsia, olemme toki puhuneet myös tästä puolesta. Oma elämäni on sellaisessa tilanteessa että luon vielä uraa ja opiskelen. Lapsia tahtoisin aikasintaan viiden vuoden päästä. Rakkaus ei kaadu ikäeroon.

Meillä on ikäero 4,5 vuotta. Mies on nuorempi. Ensimmäinen lapsi syntyi, kun olin 28 v ja mies 24v. Naimisissa on oltu reilu 20 vuotta. Nyt kuitenkin, kun itse lähestyn viidenkympin ikää, tulee välillä mieleen, että milloinkahan mies villiintyy ja alkaa katsella nuorempaa. Hän itse kylläkin väittää, ettei halua edes olla muiden naisten kassa, jos meillä jostakin syystä tulee ero.