Olemme vaimoni kanssa olleet lähes 10 vuotta yhdessä, muutaman naimisissakin ja meillä on pieni poika. Vaimoni on viime aikoina menestynyt työssään ja muutenkin tsempannut. Hän on upea. Samaan aikaan hän on kokenut, että kotona kaikki polkee paikallaan ja toimii minun ehdoillani.
Näin saattoi ollakin, mutta tältä osin luulin tilanteen duuni- ym. muutosteni takia parantuneen. Erehdyin, enkä reagoinut oikein viime kuukausien muutamiin pahoihin mykkäkouluihin.
Vaimolle tuli muun menestymisensä vuoksi usko siihe, että hän voi tosta noin laittaa koko elämänsä uusiksi ja siitä seurasi työpaikkaihastuminen (eroamassa oleva duunikaveri haki laastariseuraa), kiinnijääminen ja viikko sitten kova riita kotona. Eroakin alettiin väsäämään siltä istumalta.
Tunsin itseni loukatuksi, mutta päätin, että katsotaan kortit loppuun saakka.
En halua vain takaisin vanhan suhteemme välinpitämättömyyttä ja rutiineja vaan oikean uuden alun. Jos tapahunutta vain pyöritellään viikko tai kaksi ja todetaan, että se siitä, niin samassa tilanteessa ollaan taas jomman kumman puolesta kahden, viiden tai viidentoista vuoden päästä.
Nyt tilanne on hieman rauhoittumassa ja olemme saaneet puheyhteyden takaisin. Sovimme, että käymme tosissamme läpi yhteistä elämäämme. En tiedä vielä onnistummeko, mutta minulla on halu tsempata - ja tsempata häntä.
Olen nyt viikon päivät antanut hänelle aikaa. Olen puhunut omista tuntemuksistani, suhteemme ongelmista ja hänen hyvistä puolistaan. Asian läpikäymiseen hän ei ole vielä valmis.
Voinko luottaa? Hän on kaksi antanut ymmärtää, ettei ole kolmatta kun tämä on kesken. Häneltä tulee koko ajan tosi ristiriitaista viestiä
Onko muilla kokemuksia, miten tällaisessa tilanteessa kannattaa edetä tuloksia saaden. Painostamatta, mutta niin, että muutos alkaa. Minulla on vielä halua yrittää.
Näin saattoi ollakin, mutta tältä osin luulin tilanteen duuni- ym. muutosteni takia parantuneen. Erehdyin, enkä reagoinut oikein viime kuukausien muutamiin pahoihin mykkäkouluihin.
Vaimolle tuli muun menestymisensä vuoksi usko siihe, että hän voi tosta noin laittaa koko elämänsä uusiksi ja siitä seurasi työpaikkaihastuminen (eroamassa oleva duunikaveri haki laastariseuraa), kiinnijääminen ja viikko sitten kova riita kotona. Eroakin alettiin väsäämään siltä istumalta.
Tunsin itseni loukatuksi, mutta päätin, että katsotaan kortit loppuun saakka.
En halua vain takaisin vanhan suhteemme välinpitämättömyyttä ja rutiineja vaan oikean uuden alun. Jos tapahunutta vain pyöritellään viikko tai kaksi ja todetaan, että se siitä, niin samassa tilanteessa ollaan taas jomman kumman puolesta kahden, viiden tai viidentoista vuoden päästä.
Nyt tilanne on hieman rauhoittumassa ja olemme saaneet puheyhteyden takaisin. Sovimme, että käymme tosissamme läpi yhteistä elämäämme. En tiedä vielä onnistummeko, mutta minulla on halu tsempata - ja tsempata häntä.
Olen nyt viikon päivät antanut hänelle aikaa. Olen puhunut omista tuntemuksistani, suhteemme ongelmista ja hänen hyvistä puolistaan. Asian läpikäymiseen hän ei ole vielä valmis.
Voinko luottaa? Hän on kaksi antanut ymmärtää, ettei ole kolmatta kun tämä on kesken. Häneltä tulee koko ajan tosi ristiriitaista viestiä
Onko muilla kokemuksia, miten tällaisessa tilanteessa kannattaa edetä tuloksia saaden. Painostamatta, mutta niin, että muutos alkaa. Minulla on vielä halua yrittää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Omiin kokemuksiini nojaten voin sanoa teidän tilanteesta sen verran, että hyvällä pohjalla olette nyt.
Itse petin aikoinaan, olin kyllästynyt aika lailla samoihin asioihin kuin vaimosi, ja löysin lohduttajan. Ja kun siitä jäin kiinni, seurasi vain itkua ja anteeksipyytelyä ja lupauksia lopettaa koko juttu. Sen syvemmin ei asiaa kuitenkaan pengottu, vaan parissa viikossa kaikki oli kuten ennen. Ja juuri kuten itsekin arvelit, että jos asioita ei käydä läpi perinpohjaisesti heti, niin sama tulee toistumaan ennemmin tai myöhemmin. Niin kävi meille, ja nyt olemme vuosikausia jo eläneet tuossa pettämisen noidankehässä vain siitä syystä, ettemme osanneet selvittää asioita kunnolla heti alussa. Nyt meillä on ollut ero tuloillaan koko syksyn mutta yhtäkkiä olemme onnistuneet keskustelemaan ja miettimään asioita ihan toisella tavalla kuin ennen. Olemme sanoneet kaiken mikä vuosien varrella on mieltä kaivertanut, on mietitty syitä ja seurauksia oikein tosissaan, ja nyt vasta tuntuu, että se saattaisi tämän pettämiskierteen katkaista. Asumusero on tulossa joka tapauksessa mutta olen luopunut eropaperien allekirjoittamisesta toistaiseksi, joten toivoa on vielä, ihan vain näiden perinpohjaisten keskustelujen ansioista.
Joten siihen nojaten voisin sanoa, että tuo teidän tie on oikea, yrittäkää, tsempatkaa toisianne, syytelkää ja riidelkää ja puhukaa ulos kaikki se, mikä on v...ttanut matkan varrella. Vaikka se loukkaa niin totuus on aina parempi kuin sata valhetta. Mutta muistakaa, että olette luvanneet tukea toisianne niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, ja tämä on se suurin vastoinkäyminen mitä aviopari voi suhteelleen kuvitella, ja myös se teidän on käytävä yhdessä läpi, toinen toistanne tukien, vaikka tuloksena sitten olisikin avioero. Ette ainakaan voi syyttää itseänne ettekä toista siitä, ettette olisi yrittäneet tarpeeksi.
Hankkikaa myös ammattiapua. Tekee hyvä, kun keskusteluissanne on mukana kolmas, ulkopuolinen ammatti-ihminen.
Eilen hän sanoi
1) ei halua puhua, puhuu joskus kun on valmis
2) erikseen tivattuani halukas myöhemmin käymään yhdessä läpi, ei kuitenkaan lupaa yhteisestä jatkosta mitään
3) kolmas pyörä jäissä (ei sanonut että kokonaan poissa)
4) ei haeta ulkopuolista apua
5) aktiivisuuteni painostaa
Mitä tehdä? Pitääkö vain kiltisti odottaa? Omat tuntemukset alkavat kääntyä, koska jokin raja se on minunkin kohtelulla tässä.