Onko kenelläkään kokemusta tuotteista joiden luvataan nopeuttavan hiustenkasvua? Jos on niin minkä nimisiä tuotteita ja pitivätkö lupauksensa?
hiustenkasvu
lyhyt hiuksinen
1373
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hiusten kasvunopeus on geeneissä, ei sitä millään litkulla tai pillerillä nopeuteta.
Mutta jos hiuksen kasvu on jonkun puutostilan takia omasta nopeudesta hidastunut niin tietenkin tämän puutoksen korjaaminen antaa taas hiukselle mahdollisuuden kasvaa omalla vaihdillaan.
Omilla toimillaan voi siis auttaa omaa hiusta kasvamaan niin nopeasti kuin perimä sallii. Äärioloilta suojeleminen (pipo pakkasella, pyyhe saunassa, lämpösuoja föönatessa), tasapainoinen ruokavalio, hyvät hoitotuotteet ja päänahan hierominen eivät välttämättä nopeuta kasvua, mutta eivät ainakaan aiheuta sen hidastumista.
Hius kasvaa muutenkin kausittain, ja joskus on myös isompia hiustenlähtökausia jotka saattavat kestää parikin kuukautta. Sekin on ihan tavallista. Mutta jos ihan nythetijustiin pitää saada pitkät hiukset niin hiustenpidennys lienee ainut vaihtoehto.