Melrose

En ole vielä tähän päivään mennessä (tosin en ole asiaa kovin tarmokkaasti yrittänyt selvittää) saanut selville Melrosen biisin "Kissing Boys" sanoitusta. Asia aktivoitui taas, kun levy pyörii parasta aikaa levysoittimella. Osaisiko joku auttaa? Loistava levy ja bändi.
3903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mutta armeijan vastainen biisihän se on. Mulla on cd:nä Melrosen eka eikä siinä ole lyriikoita. Käy penkomassa kirjastosta vinyyli, jos siinä vaikka olisi sanat

http://www.helmet.fi/search*fin/amelrose/amelrose/1,8,36,B/frameset&FF=amelrose esitt&12,,23

Melrose on Suomen parhaita keikkabändejä, mutta saisivat levyttää aktiivisemmin. Voisivat tehdä taas vaihteeksi samanlaisen napakympin kuin Full Music ja Rock My World olivat.

Äänestä
  • Olen ollut muutamalla keikalla 90-luvulla. Aivan loistavaa!

    Kuuntelen lähinnä vinyyleitä. Ainakaan oman vinyylin mukana ei tullut biisien sanoja. En sitten tiedä josko Melrosen biisit olisivat nuotinnettu. Epäilen! Täytyy katsoa kirjaston hausta.

    Äänestä

Mika Rantanen on tuttuni, harmi että lopetti aikoinaan Melrosessa. Soittaa yhä rumpuja mainiosti vaikka sen jälkeen ei ole juuri esiintynytkään. Myöhemmin vasta oon alkanut kuunteleen kunnon rockia ja Melrose on yks lemppareista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyystinen kirjoitti:

En ole vielä tähän päivään mennessä (tosin en ole asiaa kovin tarmokkaasti yrittänyt selvittää) saanut selville Melrosen biisin "Kissing Boys" sanoitusta. Asia aktivoitui taas, kun levy pyörii parasta aikaa levysoittimella. Osaisiko joku auttaa? Loistava levy ja bändi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu