Kauanko

Kauanko teillä on kestänyt luvan saaminen sen jälkeen, kun hallinto-oikeus on palauttanut asian takaisin esim. ulkomaalaispoliisille?

Rautalangasta vääntäen: Ulkomaalaispoliisi on ensin tehnyt kielteisen lupapäätöksen, jonka halllinto-oikeus on perusteettomana kumonnut. Hallinto-oikeus on palauttanut asian ulkomaalaispoliisille. Miten kauan mahtaa asian käsittely kestää - ilman tahallista viivyttelyä?
4626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...ja kysymyksessä siis oleskelulupa.

Äänestä

Ystävältäni evättiin oleskelulupa ja aikaa maasta poistumiseen annettiin peräti 2 viikkoa, koska hän oli saanut oleskeluluvan avioliiton perusteella, mutta eronnut (kyseessä ei ollut lumeavioliitto, vaan ero oli ihan aiheellinen---väkivaltaa jne). Ystäväni oli kuitenkin jo hankkinut Suomesta vakituisen työpaikan ja asunnon (sekä myös opiskelupaikan), eikä hänellä ollut enää mitään siteitä entiseen kotimaahansa. Siispä hän valitti hallinto-oikeuteen, joka määräsi että oleskeluluvan keskeytys on aiheeton. Tämä käsittely kesti lähes vuoden. Asia palautettiin lopulta uviin, joka antoi hallinto-oikeuden lausuman perusteella oleskeluluvan melkein välittömästi (olisiko siihen mennyt pari viikkoa) eikä sen jälkeen ole ollut ongelmia.

Äänestä

Hallinto-oikeus antoi päätöksensä kaksi kuukautta sitten (käsittely seillä kesti 6 kk) - ulkomaalaispoliisista ei ole kuulunut pihaustakaan. Taitavat olla kahvitauolla....

Äänestä

Me saimme luvan 2.pvä palauttamisen jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kestää.... kirjoitti:

Kauanko teillä on kestänyt luvan saaminen sen jälkeen, kun hallinto-oikeus on palauttanut asian takaisin esim. ulkomaalaispoliisille?

Rautalangasta vääntäen: Ulkomaalaispoliisi on ensin tehnyt kielteisen lupapäätöksen, jonka halllinto-oikeus on perusteettomana kumonnut. Hallinto-oikeus on palauttanut asian ulkomaalaispoliisille. Miten kauan mahtaa asian käsittely kestää - ilman tahallista viivyttelyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu