Kun kaikki soittaa nykyään vaan heviä, tiluttaa ja sähkökitaraa. Nykyään tuntuu, että: kitaransoitto=hevisuunnikkaalla tiluttaminen/sahaaminen.
Eikö kukaan ole enää nykyään sitä mieltä, että: kitaransoitto=klassinen, espanjalainen, jazz/blues ja akustinen kitara?
Eikö kukaan ole enää nykyään sitä mieltä, että: kitaransoitto=klassinen, espanjalainen, jazz/blues ja akustinen kitara?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kitaransoitto on tosiaan enemmän kaikkea tuota mitä tuossa lopussa luettelit.
Hevijätkät tiluttelee skaalojaan eivätkä osaa säestää yksinkertaisintakaan biisiä. Toisaalta heistä useimpien soittoharrastus lopahtaakin sitten aika pian. Jotkut tosin löytävät myös muun musiikin ja opettelevat sitten soittamaankin.
Itse olen em. "hevijätkä", enkä tosiaankaan tiluttele päättömästi. En edes osaa tilutella siten. Mieluummin hoitelen komppipuolta ja soittoharrastus ei ainakaan vielä tämän ensimmäisen reilun vuosikymmenen jälkeen ole mihinkään lopahtanut.
Toki klassisen, jazzin jne. puolelta löytyy todella kovia tekijöitä kuten DiMeola, Holdsworth jne, mutta ei se silti mitenkään raskaamman puolen soittajia alista.
Olisiko aistittavissa pientä kapeakatseisuutta?
Mä oon samaa mieltä. Itse soittelen eniten ns. klassista rockia, Zeppeliniä, Purplea jne. Välillä tulee kausia jolloin soitan lähes pelkästään akustista näppäilyä, välillä taas kunnon bluesin veivaaminen tekee hyvää. Ei mitään musiikkityyliä voi nostaa muiden edelle, soittakoon jokainen ihan mitä haluaa. Eikä skaalojen tiluttamisessa ole mitään pahaa, jos se on se "oma juttu", niin siitä vaan. Kieltämättä kuulostaa vähän kapeakatseiselta tuo alkuperäinen kommentti. Ja kyllähän jazzista/espanjalaisesta muusikistakin löytyy aikamoisia tiluttajia, kannattaa kuunnella esim. DiMeola/McLaughlin/DeLucia: Friday night in San Francisco, äijät on paljon pahempia tiluttajia kuin hevimiehet. Silti helvetin hyvä levy.
Ehkä se johtuu siitä että kukaan ei ole ottanut aiheeksi muitakin kitarajuttuja, kuten jazzia, bluesia ja klassista. Ei ihmiset aina kaikkea itsestään kerro, ja jos jossakin keskustelussa on meneillään juttu tiluttamisesta, ei siellä kukaan Jyrki Myllärisestä ala sepittämään. Ja tuntuu että yleistät aikamoisesti.
Kyllä se kitaransoitto lähtee siitä että aletaan apinoimaan omia suosikki bändejä ja sitten heidän biisejä opetellaan soittamaan, tabulatuureista.
tabeissa saa nykyään lähes kaiken musiikin, joten nuotiston opetteleminen ei ole välttämätöntä(ainakaan aluksi).
Samaa apinointia ovat käyttäneet vanhat sekä uudemmat starat ja ottaneet vaikutteita omaan musiikkiinsa. Vanhempi muusiki on ollut aidompaa kun ei ole ollut nykytekniikkaa käytössä(efektipedaalit yms.)
Monikaan nuori nykykitaristi ei juurikaan bluesia tai jazzia kuuntele, vaan se että saa suosikkibändin heavyriffit irti omasta kitarastaan riittää.
Onko sitten hyvä että soitetaan efektien kautta heviriffejä ja leikitään äänillä, vai tehdäänkö se akustisella peruskitaran äänellä ja keskitytään itse asiaan eli musiikkiin, niin se on jokaisen oma asia.
En tiedä sitten haitko sitä että osaa soittaa 100 biisiä komppaamalla nuoteista/muistista ja esim laulaa.
tai ei osaa soittaa yhtään biisiä kokonaan mutta osaa tilutella osia 100 eri biiseistä.
varmaan tuota tarkoitit???
Vaan tarkotin sitä, että kaikki soittaa vaan heviä ja kauhee särö yms. Mutta kukaan ei osaa soittaa hienoa akustista kitaramusiikkia. Mun mielestä kaikista parasta musiikkia on sellanen, missä ei oo kun mies kitara, ei mitään efektejä eikä edes laulua. Se on parasta. Kukaan ei vaan nykyään enää osaa soittaa niin. Paitsi ehkä jotkut klassiset kitaristit, espanjalaiset falemnco-soittajat ja Texasissa varmaan jotkut roots-äijät.
onko sulle heittää joitain artisteja tai biisejä? On kyllä hienon kuuloista sellanen espanjalainen kitara joka ei muuta tarvitse kun se yhden tai kaksi kitaran, itse on todellakaan osaa silleen soittaa.
Tiedän kyllä tavallaan mitä tarkoitat, mutta esimerkit olisi hyviä ;)
Miten niin ei osaa? Kylläpä tuota taitoa aika monetkin osaavat, mutta kukaan ei sitä tee. Yhtenä syynä on luultavasti kaupallistuminen ja tuollainen trubaduuri-meininki ei myy, ei sitten mitenkään päin.
Kuten tuossa jo aiemmin mainittiin esim. sellainen nimi kuin Al Di Meola. Sitten esim. Steve Morse tekee välillä vastaavanlaista kamaa jne. jne. jne. Särön kanssa soittamisessa ei ole mitenkään kyse taidosta, yhtälailla sekin vaatii taitoa kuin puhtaalla soundilla soittaminen.
Tämähän on tietysti vitsi(?). Eipä se genreen katso mikä on vaikeaa, melkeinpä mistä tahansa löytyy vaikeaa, ja helppoa se on kun osaa. Jos soittaa pienestä pitäen flamencoa niin kyllä se taipuu, mutta taipuuko sitten hevi tiluttelu? Kukaan ei hallitse kaikkia tyylilajeja suvereenisti. Monipuolisuus on valttia mutta johonkin on myös "erikoistuttava". Joku pitää flamencosta joku ei, makuasia. Kylläpä moni tiluttelija osaa soittaa akustistakin varsin hyvin, hehe AlDiMeola, McLaughlin, Yngwie, Gilbert...lista on loputon. Nimeäpä vielä mies kitara, ja mielellään sellaisia missä ei ole päällekäisnauhoituksia.
No mitä ihmettä tänne tarvitsee tulla valittamaan, kuuntele niitä klassisen tyylin mestareita, mitä vikaa siinä on että jotkut haluavat tilutella. Ja yleistät vieläkin.
rakentava keskustelija! Tiluttele menemään! Mitä täällä valitat?
Tunsin vain pakottavaa tarvetta sanoa mielipiteeni.
Mä soitan kevyttä ja raskasta mieleni mukaan.
Kaikki ei voi tykätä kaikesta. Pitää soittaa sitä, mistä itse tykkää.
Ei mua hevin soittaminen haittaa kun ei tarvitse kesällä kuunnella joka kadunkulmassa. Nää ikuiset Stairway To Heavenin soittajat ottaa eniten päähän. Soittaisivatkin edes joskus heviä.
ja muuttaa valtamusiikin suuntaa. Täytyy vain suhtautua positiivisesti kaikkeen vaikkei aina miellyttäisikään. Ajatteles jos joutuisit soittamaan noita kaikkia lajeja vaikkapa viikon sisään... tiedän, välillä joutuu käymään ulkona tupakilla.
60-luvulla oli mm. Shadows ja yksinkertainen melodiansoitto, sitten tuli säröt mukaan ja raskaampi meininki ja täytyy tunnustaa että tänä päivänä minua harmittaa enemmän tuo suomihumppapoppi jolla ei ole mitään sanottavaa. Muutaman viime päivän aikana olemme äänittäneet parikymppisten kundien bändin musaa ja heillä on kuitenkin yritystä sanoa ja soittaa omalla tatsillaan.
Pistän kuitenkin soimaan mielelläni kuunnellessani musaa vaikka McLaghlinia, Paco DeLuciaa, jopa André Segoviaa, Jose Ramos Cachitasta, Manitas DePlataa, José Felicianoa, Paco Penaa ja McLaghlinin ja noiden espanjalaisten yhteissoittoa. Tästäkin meinasi tulla loputon lista. Puuttuu vielä mm. John Mayall, Alvin Lee ja ja ja ja....
kukaan saa niin piti olla McLaughlin, sori.