Uskonnollista painostusta kokeneille

Hei! Päätin kirjoittaa uuden ilmoituksen, koska edellinen ei ollut tarpeeksi tarkka ja ajattelin lisätä muutamia tietoja. Teen pro gradu-työtä uskonnollisesta painostuksesta Turun yliopiston uskontotieteenlaitokselle. Jos olet kokenut uskonnollista painostusta jossakin uskonnollisessa ryhmässä, kirjoita minulle luottamuksellisesti kokemuksistasi. Uskonnolliselle painostukselle ja -väkivallalle ei ole vain yhtä oikeaa määritelmää vaan kokemukset ovat aina hyvin henkilökohtaisia. Tärkeintä on siis oma kokemuksesi. Uskonnollista väkivaltaa on esimerkiksi seuraavat piirteet:

- Mielipiteiden ja itsensätoteuttamisen kontrolloiminen ja kieltäminen ryhmässä, jos ne ovat vastoin ryhmän toimintatapoja

-Uhkailua ja uskonnollisilla säännöillä pelottelua ( esim. jos, ihminen ei elä ryhmän sääntöjen mukaan, hänelle käy huonosti tai helvetillä pelotteleminen)

- Omaa uskontoa tulkitaan kapea-alaisesti, muita näkemyksiä ei hyväksytä

- Vain tietyillä ryhmän jäsenillä on valtaa ja oikeutta säädellä ryhmän elämää

- Ryhmän jäsen elää sokeasti sääntöjä noudattaen, kadottaen samalla omat tarpeensa ja toiveensa sekä kokien epämääräistä ahdistusta ja riittämättömyyttä ryhmää kohtaan

Halutessasi voit kysyä minulta lisätietoja. Voit kirjoittaa minulle tavallisen postin tai sähköpostin kautta.

Ystävällisin terveisin, Tanja Kukkula
Sadontie 33
38210 Vammala

[email protected]
0354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_2118824 kirjoitti:

Hei! Päätin kirjoittaa uuden ilmoituksen, koska edellinen ei ollut tarpeeksi tarkka ja ajattelin lisätä muutamia tietoja. Teen pro gradu-työtä uskonnollisesta painostuksesta Turun yliopiston uskontotieteenlaitokselle. Jos olet kokenut uskonnollista painostusta jossakin uskonnollisessa ryhmässä, kirjoita minulle luottamuksellisesti kokemuksistasi. Uskonnolliselle painostukselle ja -väkivallalle ei ole vain yhtä oikeaa määritelmää vaan kokemukset ovat aina hyvin henkilökohtaisia. Tärkeintä on siis oma kokemuksesi. Uskonnollista väkivaltaa on esimerkiksi seuraavat piirteet:

- Mielipiteiden ja itsensätoteuttamisen kontrolloiminen ja kieltäminen ryhmässä, jos ne ovat vastoin ryhmän toimintatapoja

-Uhkailua ja uskonnollisilla säännöillä pelottelua ( esim. jos, ihminen ei elä ryhmän sääntöjen mukaan, hänelle käy huonosti tai helvetillä pelotteleminen)

- Omaa uskontoa tulkitaan kapea-alaisesti, muita näkemyksiä ei hyväksytä

- Vain tietyillä ryhmän jäsenillä on valtaa ja oikeutta säädellä ryhmän elämää

- Ryhmän jäsen elää sokeasti sääntöjä noudattaen, kadottaen samalla omat tarpeensa ja toiveensa sekä kokien epämääräistä ahdistusta ja riittämättömyyttä ryhmää kohtaan

Halutessasi voit kysyä minulta lisätietoja. Voit kirjoittaa minulle tavallisen postin tai sähköpostin kautta.

Ystävällisin terveisin, Tanja Kukkula
Sadontie 33
38210 Vammala

[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu