Sattuu liikaa

Ihan normaalia haaveilla omasta elämästä ja miettiä eroa, mutta totuuden hetkellä sitten havahtua siihen että ei oikeasti ehkä haluakkaan. Helppo noita asioita miettiä, mutta vaikeampi toteuttaa. Ja toki ne ovat vaikeita asioita.

Neuvoisin että yrittäisitte nyt vielä hetken, kun asia on kerran saatu puhuttua. Jos asiat eivät miksikään muutu, niin sitten ei auta kuin uskoa siihen että niin on paras...

Vaikeahan tässä on neuvoja antaa, kun ei tilanteesta sen enempää tiedä, mutta noin olen itse toiminut vastaavassa tilanteessa.

kun sen on menettänyt.

kyllähän sitä jokainen haluaa joskus ulos suhteestaan. Joskus voi vaivata ne asiat, joista ei ole uskaltanut puhua ja siksi haluaa ulos sen sijaan, että suoraaan tekisi itse omalta osaltaan asioille jotakin. Esim. teidän seksi. Oletko kauniisti ja viettelevästi (eli ei mollaten,kiukuten,käskien,halveksien,nauraen) ohjaillut miestä oikeaan suuntaan, jos et ole ollut johonkin tyytyväinen? Voisitte alottaa ehkä alusta tuolla saralla. Ei tartte sanoa suoraan, että oot ollut tosi tyytymätön, vaan voit kiertää asian ja sanoa, ett "voitasko kokeilla uusia juttuja" jne.

En tiedä, auttoiko tämä asiaa. Ero on aina rankka juttu ja mennyttä ei saa takaisin. Harvemmin enää pystyy olla sillätavalla ystäväkään ja sitten joutuu katsomaan sivusta, kun exällä on uusi, jonka kanssa hän jakaa arjen iloineen ja riitoineen ja tajuaa menetyksen lopullisuuden. Puhukaa ja miettikää, mistä kenkä puristaa. Koittakaa olla loukkaamatta ja sen sijaan kertoa omista tarpeista ja toiveista ja kuunnelkaa toisianne. Ehkä teitä on pänninyt muut elämänasiat ja ootte purkanu sen rakkaimpaanne puolin ja toisin? Joskus se raivoaminen jää vain päälle, jos ei ota aikalisää ja mieti järkevämpiä tapoja toimia.

Joka tapauksessa, viisautta ja voimia teille valintoihinne!

Olemme olleet yhdessä nyt vajaan 4v, inhoan häntä, hän on idiootti, ihan oikeasti äo 80, hyvä puoli hänessä on iso "mulkero" johon ihastuin silloin alussa, hän on myös alkoholisti, joka haluaa alistaa minut, tähän asti ihan itsenäisen aikuisen naisen,
tiedän että moita mulkkuja riitää täällä maan päällä, haen parasta aikaa itselleni omaa asuntoa, riitävän kaukana hänestä

Olin viime kesänä/syksynä vastaavanlaisessa tilanteessa. Ainoa ero, että olin ihastunut toiseen. Exäni lapsuuden toveriin. Erosimme, muutin omilleni, ostin auton jne.. sain oman vapauden, mistä olin haaveillut.. Mutta mutta.. eipä tullut minustakan onnellinen. Yksinäisyys ahdisti, välit ihastukseeni katkesivat, jäin ypöyksin.. Suunnittelin jo itsemurhaa, kunnes nykyinen "siippani" ilmestyi kuvioihin.Élämä on edelleen sekaisin, enkä osaa luottaa kehenkään..Mieti tarkkaan, mitä todella haluat, paluuta ei ole.

Älä heitä suhdetta hukkaan, jos tuolta nyt tuntuu! Mulla ja miehelläni menossa myös kriisivaihe. Olen kontrolloinut ja yrittänyt muuttaa häntä jo reilun vuoden ajan raivoamisella, syyttelyllä, haukkumisella ym. Vaikka mies on monesti siitä sanonut, olen uskotellut itselleni, että mulla on oikeus toimia näin.. En ole tajunnut todella tehdä itselleni jotain, ennen kuin nyt kun mies ei enää jaksa. Tunteet ovat käytökseni takia melkein kuolleet... Olen hakenut apua perheasiain neuvottelukeskuksesta, mennään sinne juttelemaan ensi viikolla. Hakekaa tekin apua, se ei ole koskaan liian aikaista. Mun tutut kertoneet hyviä kokemuksia, ovat saaneet todellisia keinoja suhteen parantamiseen.

Olen myös päättänyt antaa mieheni olla rauhassa niin kauan kuin hän tuntee sitä tarvitsevansa, sillä välin keskityn itse muuttumaan. Eli ollaan viikonloput erillään ja kohta viikotkin, kun hänellä alkaa koulutus toisella paikkakunnalla.

Anna sinäkin tauko suhteellenne. Ei tarvi aina erota, että toisen arvon huomaa. Olkaa erillänne mahdollisimman paljon, hanki vaikka väliaikaisesti oma asunto. Ahdistus tulee suhteessa äkkiä, jos koko ajan yhdessä nysvätään. Kunnon tauko tekee varmasti terää. Itsekin toivon, että miehelläni tunteet palautuisivat kun saa tuulettua minusta ja saa nähdä mussa todella tapahtuvan muutoksia..

Tsemiä teille!