Työssäoloehto

Hei!

Olen pian valmistumassa yliopistolta ja pelkään jääväni ilman tukia. Olen ollut opiskeluaikana vuosikausia töissä, mutta työaika on ollut vain 16 tuntia viikossa, kun taas työssäoloehdon mukaan sen pitäisi olla 18 tuntia viikossa. Onko minulla mitään mahdollisutta työttömyystukeen? Työmarkkinatukea en saisi yhtään, koska avomieheni tienaa niin hyvin. Ostimme vasta asunnon ja olisi katastrofi jäädä tulottomaksi. Työtä en ole kovasta yrittämisestä huolimatta löytänyt.
7438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Työmarkkinatuen kohdalla puolison tulot vaikuttavat eli nollille laskukaavan mukaan taitaa mennä, jos puoliso on keskituloinenkin. Olikohan kovin viisasta ostaa asuntoa ennen kuin saat töitä? Ja puolison kaikki tulot menevät nyt lainanhoitoon? Ennen tehtiin nämä elämän isot hankinnat vasta, kun talous oli kunnossa ja laskettiinkin moneen kertaan, että on varma kans..... Nyt vain entistä suuremmalla innolla työnhakuun. Kai jatkat edelleen siinä opiskeluaikaisessa duunissa, vaikka siitä saakin vain pientä palkkaa. Vertaapa sitä työmarkkinatuen suuruuteen, se se vasta mitätön onkin ;).

Äänestä
  • avomieheni tuloista menee vain reilu kolmannes lainan maksuun, siksi ostimme asunnon jo nyt, koska avomieheni voi maksaa sitä kevyesti yksinkin. Ei ollut oikein järkeä maksaa pienestä kämpästä 600e vuokraa, kun nyt lyhennämme rivitalo-osaketta 700e kuussa. Haluaisin vaan äkkiä päästä lyhentämään lainaa ja ihmettelen tätä systeemiä, ettei saisi tuloja.

    Äänestä

  • Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

    avomieheni tuloista menee vain reilu kolmannes lainan maksuun, siksi ostimme asunnon jo nyt, koska avomieheni voi maksaa sitä kevyesti yksinkin. Ei ollut oikein järkeä maksaa pienestä kämpästä 600e vuokraa, kun nyt lyhennämme rivitalo-osaketta 700e kuussa. Haluaisin vaan äkkiä päästä lyhentämään lainaa ja ihmettelen tätä systeemiä, ettei saisi tuloja.

    tilanteesi on vähän parempi ettekä ole miehesi kanssa jäämässä tyhjän päälle, jollei töitä löydy. Paljon onnea työnhakuun, pysy positiivisella mielellä ja usko itseesi! Kyllä kaikki järjestyy!

    Äänestä

näin on. Avokkaasi tulot vaikuttavat siihen, ettet tule saamaan mitään mistään. Itse olen samassa tilassa ja asuntolainat päällä myöskin. Ja töitähän ei saa, ei sitten millään.

Äänestä
  • löytyy akuutin hädän hetkellä.

    Muutat vaan kylmästi kirjat muualle avomiehen luota. Asuntokin järjestyy jos ei muuten niin sosiaalitoimiston kautta. Kelan peruspäivärahat alkaa juoksemaan. Asumistuki vielä päälle. Eikä vaikuta kenenkään muun kuin omat tulot mihinkään.

    Tämmösiä "väliaikaiskämppiä" on armas Suomenmaa täynnä. Ei siellä oo pakko asua. Kunhan vaan saa tällä keinoin tilanteen "kuntoon".

    Itekkin oon käyttäny tätä "ratkasua" aikoinaan ja tiedän useita pariskuntia jotka on ollu "pakotettu" tämmöseen. Kämppä oli mulla pari vuotta. Kahtena yönä siellä tuli oltua. Sitten kun tilanne korjaantui muutettiin taas virallisesti yhteen.

    Tietyissä tilanteissa tietyt konstit.

    Äänestä

Tuota työssäoloehtoa katsotaan mielestäni kokonaisuutena, saatat siis saada peruspäivärahaa. Onko sinulla yhtään esim.kesätyöpaikkaa, joissa olisit ollut kokopäiväisenä esim.pari kuukautta? Nekin lasketaan mukaan. Kun valmistut, vie työkkäriin ja kelaan kaikki mahdolliset tekemäsi työt, niin he arvioivat, saatko peruspäivärahaa.

Äänestä
  • Oon tehnyt kesät myös, mutta ne on harjoittelun tai kesätyön nimellä, eikä niiden palkka ylitä sitä 930e kuussa tai oikeaa työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Pitänee käyä työkkärissä kysymään, voiko 16h/vk katsoo kokonaisuutena työtunteina, eikä viikkoina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja osa-aikatyö kirjoitti:

Hei!

Olen pian valmistumassa yliopistolta ja pelkään jääväni ilman tukia. Olen ollut opiskeluaikana vuosikausia töissä, mutta työaika on ollut vain 16 tuntia viikossa, kun taas työssäoloehdon mukaan sen pitäisi olla 18 tuntia viikossa. Onko minulla mitään mahdollisutta työttömyystukeen? Työmarkkinatukea en saisi yhtään, koska avomieheni tienaa niin hyvin. Ostimme vasta asunnon ja olisi katastrofi jäädä tulottomaksi. Työtä en ole kovasta yrittämisestä huolimatta löytänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu